Tervetuloa hiekkalaatikkotrilogian ensimmäiseen osaan! Tässä osassa käsitellään hiekkalaatikon valintaa ja sijoittamista. Ensin kuitenkin käydään läpi kissan lajityypilliset tarpeet, jotka tulee ottaa huomioon sisustuksen suunnittelussa. Kaikki yllättävät muutokset hiekkalaatikkokäyttäytymisessä on syytä ottaa vakavasti ja keskustella niistä eläinlääkärin kanssa.

Kissalle on lajityypillistä tehdä tarpeensa hienoon hiekkaan ja haudata ne. Tästä poikkeuksena on merkkaaminen ja joissain tapauksissa suuremman hädän peittämättä jättäminen. Haju stimuloi peittämiskäyttäytymistä, ja joskus kissa yrittää peittää myös muuta kuin jätöksiään. Kissaa tarvitsee harvoin opettaa erityisesti sisäsiistiksi, hyvin usein riittää, että sopivaa materiaalia on tarjolla, eli sopiva hiekka sopivassa laatikossa ja sopivalla sijainnilla.

Ulkona kissa valitsee usein suojaisan, mutta näkyvyydeltään hyvän paikan tarpeiden tekoon. Kissa ei yleensä käytä samaa paikkaa kovin usein, koska se haluaa suojautua loisilta. Tämän voi huomioida kotonakin – hiekkalaatikko-ongelmissa on harvoin kyse siitä, etteikö kissa muistaisi missä laatikko on, joten laatikkoa voi siirtää, mikäli löytää sille sopivamman paikan.

Ensinnäkin hiekkalaatikoita tulisi olla 1/kissa + 1. Eli yhdelle kissalle kaksi laatikkoa, kahdelle kolme ja niin edelleen. Vaikka kaikki kissat käyttäisivät sopuisasti yhtä laatikkoa, varalaatikot on hyvä silti olla olemassa pullonkaulatilanteita varten. Mikäli käytössä olevat laatikot ovat kaikki kuormitettuja, niitä voi laittaa vielä muutaman lisää, varsinkin jos vahinkoja sattuu.

Laatikon tulisi olla kooltaan mahdollisimman suuri. Niin suuri, että riittävää on vaikea löytää eläinkaupoista. Mitä isompi kissa, sitä isompi laatikko. Hiekkalaatikko ei voi olla liian suuri. Mallin valinnassa on hyvä ottaa huomioon laatikon pohjaosan korkeus, koska koppa sen päällä on turha. Moni kissa käyttää kannellista laatikkoa ihan sujuvasti, mutta se ei ole kissalle tyypillistä. Varsinkin jos ongelmia ilmenee, kannesta on syytä hankkiutua eroon. Kopalliset laatikot on varmaan kehitetty hajuhaittojen takia ja pitämään hiekat laatikon sisäpuolella. Hiekan pitää sisällä riittävän korkea reuna ja hajujen suhteen voidaan miettiä, että onko hiekka oikeanlaista ja toisaalta, kuuluuko kissan jätösten haista.

Kuvan hiekkalaatikko on aivan liian pieni ja sen sijainti on liian keskeinen. Hyviä puolia ovat siisti hiekka ja avomalli, jota moni kissa pitää parhaana vaihtoehtona. 

 

 

 

Kissa käyttää mieluiten avolaatikkoa, joka sijaitsee sopivassa paikassa; ei liian keskeisesti mutta ei myöskään liian syrjässä oleskelupaikkoihin nähden. Laatikko pitäisi olla mahdollisimman kaukana ruokintapaikoista tavallaan elinpiirin reunoilla. Kissa harvoin arvostaa hiekkalaatikkoa lepäilyalueellaan tai kiipeilypuunsa juurella. Toisaalta, jos kissa oleilee tietyissä huoneissa, hiekkalaatikko voi olla liian kaukana jos se sijaitsee vaikkapa toisessa kerroksessa. Kokeilemalla tämänkin voi selvittää. Oleellista hiekkalaatikon sijainnissa on se, että kissa kokee turvalliseksi mennä laatikkoon ja sieltä pois. Tämä on syytä huomioida varsinkin jos taloudessa on muita eläimiä tai kissoja. Pahin mahdollinen asia, mitä kissan mielestä voi tapahtua, on tulla väijytetyksi hiekkalaatikolla.

Kissa arvostaa siisteyttä! Se myös arvostaa yleisimmin paakkuuntuvaa hiekkaa, joskin hiekkaa on mahdollista vaihtaa asteittain, jos tarpeen.

Trilogian toinen osa käsittelee ongelmanratkaisua, eli missä voi olla syy, jos kissa ei käytä hiekkalaatikkoa.

Laitetaan käyntiin #hiekkalaatikkohaaste Postaa kuva omasta hiekkalaatikostasi facebook-sivulle tai instaan #hiekkalaatikkohaaste ja kerro, mitä hyvää ja mitä parannettavaa omassa laatikossasi on 🙂

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa esittelen omat hiekkalaatikkosysteemini ja näytän esimerkkien kautta, mihin sijoittaisin hiekkalaatikoita.

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Mistä huomaa ensimmäisenä, että koiralla ei kaikki ole kunnossa? Mistä huomaa, että koira on väsynyt? Entä mistä tiedät, että koira on turhautunut? Kaikki tulkinnat, joita koirasta teemme, perustuvat havaintoihin.

Todellisesti, numeroilla mitattavia asioita ovat perinteisesti koiran paino, ikä, korkeus, päivittäinen ruuan määrä ja ulkoilun määrä tunteina. Ulkoilun määrä tunteina ei mielestäni kerro koiran hyvinvoinnista juuri mitään, vaikka se on yleinen kysymys varsinkin ongelmatilanteissa. Paljon enemmän vaikuttaa kokonaisuus, eli se, mihin eläin käyttää suurimman osan ajastaan. Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa yksinoloon liittyvät ongelmat. Kokonaisuuden kannalta ei ole merkistystä sillä, ulkoilutetaanko koiraa tunti vai kolme tuntia päivässä, vaan enemmän merkitsee se, mitä se tekee nuo jäljelle jäävät 21-23 tuntia. Sama pätee muihinkin ongelmatilanteisiin – ulkoilutus, sen määrä tai laatu eivät kerro läheskään tarpeeksi koiran tilanteesta.

Monta muutakin asiaa kuin painoa, ulkoilua ja ruokamäärää voisi mitata – näin saa käsityksen siitä, mitä koira ylipäänsä tekee ja toisaalta siitä, miten se käyttää aikaansa. Joskus karkealla arviolla pääsee alkuun, joskus taas on kiinnostavaa mennä yksityiskohtiin ja ajankäytön sisältöihin. Mitä koirat haluaisivat tehdä? Ne ovat loppujen lopuksi aika mukavuudenhaluisia eläimiä, jotka tykkäävät ottaa myös rennosti ja hengailla. Osa koiran niin sanotusta hyperaktiivisuudesta voi olla opittua ja omistajan taholta ylläpidettyä, kun varsinkin tiettyjen rotujen kohdalla hoetaan vuosikymmenestä toiseen haastavuudesta ja liikunnantarpeesta. Itse olen sitä mieltä, että jokaisen koiran pitäisi kestää vapaapäiviä sekä lyhyttä lomaa ilman että pää hajoaa, toki yhtään väheksymättä liikunnantarvetta ja varsinkin tarvetta tarkkailla ympäristöä, harjoittaa aisteja ja viettää aikaa sosiaalisessa ryhmässä (ihmisten tai koirien kanssa).

Stressin havainnointi on koirien kohdalla joskus haastavaa. Sen sijaan, että tulkitaan yksittäisiä eleitä tai ilmeitä, on hyvä hahmottaa kokonaisuus. Tarkka omistaja havaitsee toki heti, kun yksi kuonokarva on vinossa ja tämä osoittaa loistavaa koiranlukutaitoa. Kuitenkin on hyvä ottaa taustalle myös laajempi skaala, jotta ei tarvitse mututa. Yksittäisiä merkkejä on hyvä seurata, mutta nekin saavat enemmän merkitystä, kun pystyt liittämään niitä muuhun tietoon. Voit esimerkiksi havainnointeja selaamalla paikallistaa ensimmäiset oireet koiran sairaudesta.

Innostuitko havainnoimaan koiraasi? Liittymällä jäseneksi näet videon, jonka avulla pääset alkuun!

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Tuplavahviste tarkoittaa sitä, että kun hevonen tekee halutun asian tai sinnepäin, paine hellitetään ja lisäksi annetaan jotain, mistä hevonen pitää. Esimerkiksi jos halutaan, että hevonen pysähtyy, pidätetään narusta ja kun hevonen (aluksi hidastaa tai myöhemmin) pysähtyy, naru löysätään ja lisäksi annetaan vaikkapa porkkananpala.

Paineen hellittäminen on tuttua kauraa, ja palkkioiden käytöstä on monta mielipidettä. Mielipiteet varsinkin ruokapalkkioiden käytöstä perustuvat usein omiin kokemuksiin sekä joskus erilaisiin uskomuksiin, joista tyypillisin lienee se, että hevonen alkaa näykkiä kun sille annetaan kädestä ruokaa. Osa ei turvallisuussyistä halua käyttää, osa käyttää joissakin tilanteissa ja jotkut käyttävät sumeilematta. Osa luottaa rapsutuksen, kehun tai taputuksen voimaan, osa käyttää ruokapalkkioita.

Palkitsemisesta on todettu paljon hyötyjä käsittelytoimissa ja lastaamisessa. Hevonen muistaa palkitsemiset pitkään, ja alkaa suhtautua muihinkin ihmisiin positiivisin odotuksin, jos sillä on hyviä kokemuksia yhdestä ihmisestä. Yksilöllisiä eroja hevosten välillä on siinä, mitä ne arvostavat ja mikä niitä motivoi.

Tuplavahvisteesta puhutaan usein, kun on kyseessä ns. perinteisesti avuille koulutettu hevonen, ja kouluttamiseen lisätään erillinen palkkio. Tämä on kätevää, koska ei välttämättä tarvitse aloittaa kaikkea alusta. Moni hevonen saa ideasta nopeasti kiinni ja kunhan on olemassa selkä tavoite, mitä haluat opettaa, oppiminen ja motivaatio lähtevät rullaamaan nopeasti eteenpäin. Ennen kuin ryhdyt töihin, mietitään muutama asia valmiiksi.

Mitä haluat opettaa?

Onko jokin asia, joka on vaikea hevosellesi? Onko pysähtyminen hankalaa, ja joudut käyttämään voimaa pysäyttämiseen? Tai onko hevonen tahmea liikkumaan ja haluaisit buustata eteenpäinvieviä apuja? Tai onko joku liike hankala, ja hevonen turhautuu? Pelkääkö hevonen esimerkiksi vesiestettä tai muita erikoisesteitä tai onko laukannosto epätäsmällinen ja tapahtuu viiveellä? Mikä tahansa ongelma on, valitse aluksi yksi asia, johon keskityt.

Miten homma toimii käytännössä?

Jos haluat käyttää ruokapalkintoja selästä käsin, kannattaa kokeilla ensin, pystytkö antamaan herkkuja selästä. Jos et, voit käyttää avustajaa, joka palkitsee hevosesi maasta käsin. Voit myös käyttää herkkuämpäriä, johon viet hevosesi silloin, kun on aika palkita. Avustajassa ja ämpärissä on se huono puoli, että ne toimivat alussa magneetteina, kun hevonen ei vielä välttämättä ymmärrä, mitä sen pitää tehdä päästäkseen palkitsijan tai ämpärin luo. Testaa myös etukäteen, mikä sinun hevostasi motivoi. Rapsutus on usein enemmän palkkio meille ihmisille – voit toki testata miten se toimii juuri sinun hevosellasi. Jos valitset ruokapalkkiot, kokeile, mistä hevosesi pitää; se voi olla mitä tahansa melassivedestä suolaan tai porkkanaan tai leipään. Hevoset ovat erilaisia!

Miten harjoitus käytännössä menee?

Kun olet valinnut yhden asian, jota haluat harjoitella, analysoi kuinka pitkällä osaaminen jo on. Eli esimerkiksi ymmärtääkö hevonen lainkaan pysähtymistä tarkoittavaa merkkiä, vai vastustaako se sitä? Tarkoittaako pysähtymismerkki jotain muuta, kuten esimerkiksi lisää vauhtia? Eli käytännössä kokeile, mitä hevonen tekee, kun annat vihjeen. Jos hevonen ei osaa merkkiä ja vaikka se tarkoittaisi sille jotain muuta, voit aloittaa koulutuksen alusta. Pilko valmis tuote pieniin osiin ja mieti etukäteen, mitkä kaikki toiminnot ovat ”sinne päin”. Kun olet tehnyt tämän pohjatyön, voit aloittaa harjoittelun. Se on vähän kuten avaimenpiilotus, sinulla on avun lopettaminen ja makupala, joiden avulla voit ilmoittaa, että nyt polttaa. Tee vain yhtä asiaa yhden lyhyen session aikana. Se on hyödyllisintä, koska hevonen pystyy toistojen kautta oppimaan, että tietty vihje eli apu liittyy tiettyyn sen tekemään liikkeeseen, eikä ole sattumanvaraista. Lisäksi saat itse onnistumisen kokemuksia helpommin, kuin tekemällä vähän sitä sun tätä. Hevosella kestää tovi oppia oppimaan, ja siksi se saattaa aluksi kääntää koko ajan päätään herkkujen toivossa ja peruuttaa ja jumittaa. Tämä on ohimenevä vaihe, jos jaksat pysyä suunnitelmassasi.

Kun palikat ovat kasassa, aloita harjoitukset!

Sankey et al., 2010
Innes & McBride, 2008
Warren-Smith & McGreevy, 2007
Heleski et al., 2008
Hendriksen et al, 2011
Sankey et al., 2010

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa tuplavahvistetta ruoditaan lisää!

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.