Hevosten arkiliikuntahaaste

Hyvinvointi on suhteellinen käsite. Siihen liittyy keskeisesti myös hevosen oma kokemus asiasta. Jos hevonen on terve ja se vaikuttaa tyytyväiseltä, ei välttämättä kannata muuttaa mitään. Jos taas koet syyllisyyttä tai koet, että asiat voisivat olla paremmin, niihin on lähes kaikissa olosuhteissa mahdollisuus vaikuttaa.

Huomaan itsestäni, että on vaikea keskittyä siihen, mitä tänään voi tehdä hevosen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Miksi? Päässä pyörii noku, mutku ja sitku. Ei ole tarvittavia puitteita, välineitä, aikaa, rahaa ja niin edelleen. Kuitenkin päivittäin löytyy aikaa menneiden asioiden murehtimiseen ja tulevien haasteiden etukäteishautomiseen – kohta tulee lunta ja kaikki jäätyy ja on pimeää.. Ison osan päivästä lohkaisee syyllisyys tekemättömistä asioista tai siitä kaikesta, mitä ei vielä ole ehtinyt tehdä. Kuulostaako tutulta?

Arkiliikunta on hevosille tärkeää. Mitä enemmän hevonen liikkuu vapaa-ajallaan, sitä vähemmän omistajan täytyy potea huonoa omaatuntoa vapaapäivistä. Tarhassa liikuskelu on tärkeää myös palautumisen kannalta ja terveyden ylläpitäjänä. Loukkaantumisriskit ovat suuret silloin, jos hevonen seisoo paljon karsinassa ja toisaalta liikuttaminen on rankkaa. Hevonen liikkuu luontaisesti paljon mutta hitaasti eikä seiso paikoillaan juuri lainkaan. Yllättävä havainto on se, että karsinassakin hevonen ottaa yllättävän paljon askelia – hevosella on tarve liikuskella ja kuljeksia ympäriinsä.

Oman hevosen liikkumista ei tarvitse verrata vapaana elävän hevosen vastaavaan, joka antaa suuntaa siitä, kuinka paljon hevoset voivat liikkua tai paremminkin joutuvat enimmillään ruuan perässä liikkumaan. Sen sijaan kannattaa tarkkailla omaa hevosta ja miettiä millä keinoilla sitä saisi aktivoitua enemmän omaehtoisesti liikkeelle. Vaikka hevonen liikkuisi kuntoilumielessä usean tunnin päivittäin, palauttavaa omaehtoista liikkumista tarvitaan siitä huolimatta, ainakin pään takia. Laidunnus on hevosen akkujen lataamista, eikä tarvitse olla kesä, jotta hevonen voi saada laiduntamiskokemuksia. Tarhan ei tarvitse olla jalkapallokentän kokoinen, eikä hevosen tarvitse pusikoitua pihatossa saadakseen laiduntamiskokemuksia.

Jotta tämä ei mene pelkäksi spekuloinniksi, käydään seuraavaksi läpi, miten nykytilanteen voi kukin kartoittaa. Kun kävelytät tai liikutat, pidä puhelimen gps päällä. Saat siitä a) päivittäisen ja b) viikottaisen liikutuksen määrän, jonka voit syöttää exceliin. Mittaa matka tallista tarhaan vaikkapa askelmitalla. Kerro se kahdella. Saat päivittäin talutetun matkan, syötä se myös exceliin. Mieti, onko vielä muita päivittäisi rutiineja, joihin liittyy hevosen taluttamista. Jos on, arvioi niiden matka ja ynnää se edellisiin. Nyt paketissa on ihmisen organisoimat liikunnat.

Seuraavaksi tarha ja kuinka paljon hevonen siellä liikkuu. Mikäli et omista riimuun kiinnitettävää gps-laitetta tai aktiivisuusranneketta, seuraa hevosta tarhassa tunti ja kirjaa ylös, kuinka paljon se sinä aikana liikkuu. Kerro tämä määrä tarhauksen tuntimäärällä – saat jonkun sortin keskiarvon. Voit käyttää arvioinnissa myös askelmitalla mittaamaasi tarhan kokoa. Kirjaa päivittäinen tai viikottainen keskimääräinen tarhassa liikuttu matka exceliin. Mieti, onko vielä joku tapa, jolla hevonen liikkuu, jota et ole vielä arvioinut tai kirjannut.

Oletko vielä mukana? Sinulla pitäisi olla excelissä nyt kaksi saraketta, liikutettuna liikuttu matka keskimäärin (laske vaikka viikon keskiarvo) ja vapaana liikutun matkan keskiarvo. Yhteenlaskettuna nämä luvut muodostavat matkan, jonka hevosesi liikkuu päivän aikana.

Tämä on se merkityksellinen luku.

Seuraavaksi mieti tavoitteet. Oletko tyytyväinen tähän? Onko hevosesi tyytyväinen? Mikä sen kuntoluokka on? Onko se hermostunut vai rauhallinen? Mitä muuta voisit ottaa huomioon? Kokonaiskäsityksen saat, kun käyt läpi tilanteen mahdollisimman ulkopuolisen silmin ja ilman tulkintaa. Tavoitteet voivat liittyä omaan mukavuuteesi, hevosen terveyteen tai sen psyykkiseen hyvinvointiin. Voit myös tehdä kokeiluja, eli kokeile viikko ja kirjaa ylös mikä muuttui.

Mittaamista helpottaa aktiivisuusranneke, jonka saat kiinnitettyä hevosen kaulaan. Mittari mittaa aktiivisuutta ilman yksikköä, eli ei kuljettua matkaa tms. Mittari ei kuitenkaan yksin hoida hommaa, vaan täytyy olla käsitys siitä, mitä tietoa mittauksesta saa. Eseimerkiksi kaikki aktiivinen toiminta ei ole hevosen hyvinvointia edistävää, vaan voi olla jopa sitä alentavaa.

Olen nyt mitannut oman hevoseni aktiivisuutta rannekkeen avulla muutamia päiviä. Sen aktiivisuus yllätti minut – Tapsun vuorokaudessa on enemmän aktiivisuutta kuin erään tutkimuksen Przewalski-hevosilla! Olenko turhaan potenut syyllisyyttä? Vaikka täysin passiivista aikaa on sopivasti, voin vaikuttaa erilaisilla arkipäiväisillä keinoilla aktiivisuuden laatuun. Mittari katsoo aktiiviseksi toiminnaksi mm. syömisen ja toisen kanssa rapsuttelun. Ja sitähän ne toki ovatkin.

Arkiaktiivisuusmittaus from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi pieniä asioita, joilla voit lisätä hevosen arkiaktiivuutta helposti!

 

Lenkkeilyn ihanuus ja miten se saadaan aikaan, kun koira riehuu?

Pystytkö samaistumaan tähän tapahtumaan? Koira puree hihnaa ja hyppii, puree käsiä ja roikkuu hihoissa ja lahkeissa. Tämä tapahtuu tietyssä kohdassa lenkkiä ja usein siinä kohtaa, kun tullaan lenkiltä takaisin kotipihaan.

Lähestymistapoja on useita ja neuvoja saa laidasta laitaan: yksi kehottaa heittämään koiran selälleen, toinen neuvoo huomaamattomuutta ja kolmas jotain varustetta tai lisäravinnetta. Aika usein ajatellaan, että vaihe menee ohi, kun lenkki vain tehdään suomalaisella sisulla alusta loppuun vastoinkäymisistä välittämättä.

Toimiiko tämä?

Joskus kyllä, useammin ei. Harva ihminen on niin kärsivällinen, että jaksaa hillumista ja tämän seurauksena menettää hermonsa. Hermojen menettäminen taas aiheuttaa sen, että hilluja saa bensaa liekkeihin. Riehakas ja herkästi turhautuva koira voi aloittaa riehumisen yhä aikaisemmin, eikä siihen tarvita edes mitään ulkoista ärsykettä, kuten toista koiraa. Mikäli taas kyseessä on klassinen rähinä, siitä voi lukea lisää täältä!

Hihnassa kulkeminen ei ole koirille sisäsyntyinen taito, eivätkä ne opi sitä hetkessä. Ne harvoin oppivat täydellisiksi lenkkeilijöiksi täysin ilman treeniä. Koska koiria on ulkoilutettava hihnassa, vaikka ne eivät vielä sitä osaa, on syytä välttää mahdollisuuksien mukaan turhaa vastakkainasettelua ja olla pyrkimättä täydellisyyteen. Lue vetämisestä lisää täältä!

Liian vakava suhtautuminen vetämiseen, jarrutteluun, hillumiseen ja muihin toimintoihin sekä varsinkin siihen, miten itse toimii, voi aiheuttaa hihnabönarin. Hihnabönari tarkoittaa sitä, että omistaja sen enempää kuin koirakaan ei nauti yhdessä ulkoilusta, vaan siitä tulee pakkopullaa ja molempien hermot kiristyvät.

Muista, että se on ihan hyväksyttävää ja jopa toivottavaa vain parkkeerata itsensä johonkin pöpelikköön kännykän ääreen ja antaa koiran etsiä kourakaupalla nameja maasta. Koiraa ei ole pakko lenkittää tuntitolkulla luovutusiästä hautaan saakka, koira kestää taukoja ja vähempää hihnailua, jos sille keksii jotain kivaa tilalle.

Älä polta itseäsi ja koiraasi loppuun ajattelemalla, että kaiken pitää olla täydellistä ennen kuin koira on puolivuotias. Koirat ovat yksilöitä, ja ne oppivat kyllä kulkemaan hihnassa, kun on hyvä suunnitelma ja riittävästi kärsivällisyyttä. Ennen kuin taidot on opittu, vetämistä esiintyy ja se on ihan ok.

Riehupetterin motiivit

Miksi koira sekoaa lenkillä? Tähän on monta selitystä: turhautuminen, yliväsymys, ärsykekuorma, lietsominen, ylikierrokset ja niin edelleen. Ongelma on siinä, että koiria ulkoilutetaan, vaikka ne eivät osaa siihen vaadittavia taitoja. Näin on toki pakko toimia, koska pullossa kasvaminenkaan ei ole hyvä asia. Vaikka koira osaisi kulkea hihnassa, se voi silti kaataa kupin.

Hihnassa kulkemista ei opita yhdessä yössä, ja joskus voi kestää useamman vuoden, kunnes lähes kaikki toiminta lenkillä on ennakoitavissa ja hallittavissa. Mitä pidempi lenkki, sitä todennäköisempää kilahtaminen on. Todennäköisyyttä lisää se, että koira tietää mihin ollaan menossa ja määränpää on sen mielestä hauska. Tyypillisesti pentu kilahtaa, kun sitä talutetaan kohti tuttua määränpäätä.

Määränpää voi olla metsä, jossa se saa telmiä vapaana tai koti. Jotkut koirat aloittavat riehumisen leikillä, jota ne jatkavat kunnes taluttaja-parka keksii jonkun keinon hillitä tilannetta. Rikkoontuneet hihat ja lahkeet ovat riehupetterin taluttajille arkipäivää.

Joskus käy niin, että riehupetteriä yritetään väsyttämällä rauhoittaa. Sitä viedään metsään juoksemaan, uimaan ja toisten kanssa riehumaan. Maltillisesti tehtynä nämä ovatkin hyviä ideoita, mutta varsinkaan pennuille en suosittele väsyttämistä ainoana keinona. Jos sen korvien välissä ei tapahdu muutoksia, saat varautua väsyttämään yhä tehokkaammin kun koiran kunto kasvaa. Toki riehakkuus vähenee iän myötä, mutta silti en lähtisi odottelemaan useita vuosia.

Voit vaikuttaa kilahteluun hyvällä ennakoinnilla ja opettamalla muutamia taitoja etukäteen.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käydään läpi seuraavat asiat:
– Mitä voi ja kannattaa tehdä, kun koira riehuu lenkillä?
– Miten tilanteisiin voi varautua?
– Millaiset harjoitukset sopivat riehakkaalle koiralle?

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Tärkeät perustaidot: kissa ja kuljetuslaatikko

Matkustaminen voi olla kissalle välttämätön paha tai tapa laajentaa elinpiiriä turvallisesti. Kaikki kissat kannattaa opettaa siihen, ettei matkustaminen ole maailmanloppu. Boksin valintaan ja matkustamisen yleisiin asioihin saat vinkkejä tästä videosta.

Ongelma kissojen ja kuljettamisen kohdalla on se, että fiksuna eläimenä kissa oppii usein kerrasta, mitä laatikkoon meneminen hänen osaltaan tarkoittaa. Kissaa on mahdotonta huijata, ja jos sitä on väkisin kuljetettava, sitä ei kannata huijata laatikkoon. Kissaa kohtaan on reilua, että se tietää mitä on tapahtumassa. Sille, miten kissa kuljettamiseen reagoi, ei ole tehtävissä mitään juuri ennen matkaa. Vastustelu ja asenne on hyvä kuitenkin tiedostaa, koska siitä voi päätellä, että koulutettavaa riittää. Kissan asenne kuljettamista kohtaan ei ole pysyvä ominaisuus tai luonteenpiirre, vaan opittavissa oleva asia, johon tärkein vaikuttava tekijä on omistaja.

Yksi tapa lähestyä kuljetushaastetta on laittaa tai oikeastaan lavastaa kuljetusboksi oleilupaikaksi. Tämä menettely ei yleensä toimi kovin hyvin, vaikka kissa voi kyllä alkaa pitää boksissa nukkumisesta ja sitä kautta se tulee tutummaksi. Usein kuitenkaan boksi sinänsä ei pelota kissaa, vaan se, mihin kyseinen vekotin liittyy. Bokseissa on se huono puoli, että ne ovat lähes aina pussinperiä, eli kissa voi joutua ja joutuukin saarretuksi boksissa ollessaan. Tällaisen kokemuksen jälkeen se alkaa välttää boksia, vaikka se olisi kuinka mukava. On myös kissoja, jotka käyttävät boksia pesänään silloin, kun se on sijoitettuna olohuoneeseen, mutta eteiseen nostettuna ne karttavat sitä. Kissan älykkyyttä ei kannata aliarvioida tässäkään asiassa.

Sama edellä kuvattu ongelma pätee siihen, että kissa opetetaan boksiin herkkujen avulla asteittain. Se kyllä toimii koulutuskontekstissa, mutta tosipaikan tullen kissa voi kieltäytyä menemästä laatikkoon, tai oven sulkeuduttua se voi aloittaa mellakan. Asteittainen kouluttaminen on hyvä asia, ja sitä kannattaa tehdä. Kissa saa positiivisia kokemuksia kopasta ja saa koulutuksen yhteydessä hallinnan tunteen, joka edesauttaa kissan hyvinvointia. Sen tuloksia ei kuitenkaan ole syytä vesittää huijaamalla kissaa. Huijaamisella tarkoitan sitä, että hauska treeni muuttuukin vankilaksi ja eläinlääkärireissuksi täysin yllättäen ja pyytämättä. Mitä enemmän ristiriitaisia fiiliksiä koppaan liittyy, sitä enemmän kissa alkaa sitä vältellä. Kouluttamisen kannalta on syytä myöntää faktat (myös kissalle), eikä sortua valehteluun. Kissa ei mene rikki, jos sitä on pakko kuljettaa, vaikka se ei ole valmis siihen. Se voi mennä enemmän rikki siitä, että koppaa (ja omistajaa) esitetään vuoropäivinä uhkana ja mahdollisuutena.

Kissan lastaamiseen pätee sama tosiasia kuin hevostenkin lastaamiseen, ja se on jopa tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka. Lastaaminen tai koppaan meno ei ole valmis ja salonkikelpoinen, kun eläin saadaan omaehtoisesti menemään kohteeseen – se on vasta ensimmäinen palikka kokonaisuudessa. Sekä hevosen että kissan kanssa päästään parhaisiin tuloksiin, kun voidaan korostaa kaikilla tavoilla, että kuljettaminen on hauskaa.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käydään läpi, miten koppatreenistä saa tehokkaan. Lisäksi käyn läpi, mitä kannattaa tehdä, jos kissaa on pakko kuljettaa ja lastata, vaikka se ei ole valmis.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kysytään hevoselta – valinnanvapaus arjessa

Valinnanvapaus on hieno termi, mutta voiko sitä soveltaa vain omien hevosten kanssa? Tai uskaltaako sitä soveltaa omiinkaan, jos ne alkavat päättää kaikesta? Pitääkö hevosten olla omassa pihassa, jotta niiltä voi kysyä mitään? Voiko tuntihevoselle antaa vapauden valita, vai meneekö se siitä sekaisin? Entä vuokrahevonen, mitä sen kanssa uskaltaa tehdä, jotta pakka ei sekoittuisi liikaa?

Valinnanvapauden järjestäminen ei oikeastaan edellytä isoja muutoksia. Satulan vaihtaminen tai varusteiden sesonkivärin päivittäminen ovat isompia asioita. Suurin asia ja vaikeus tulee siitä, että valinnanvapauden järjestäminen lähtee asenteesta, joka lähtee ajattelusta ja sen muuttamisesta. Äkkiä ollaankin vaikeammilla vesillä. Omaa ajattelua on erittäin vaikea muuttaa – joskus siihen tarvitaan kriisi tai joku muu tilanne, jossa pakotettuna joutuu ajattelemaan tilanteen uudelleen. Mitä riskejä ajattelun muuttamiseen sitten sisältyy? Ehkä asennemuutos tuo mukanaan lisää haasteita ja kyseenalaistamista, mikä voi tehdä hevosihmisen arjesta hyvin, hyvin hankalaa. Kannattaa kaikesta huolimatta ottaa riski ja kokeilla – ilman ennakkoluuloja. Iso muutos ajattelussa tuottaa parhaimmillaan sarjan pieniä muutoksia arkipäivän tekemisissä.

Hevosen mahdollisuus valita ja vaikuttaa omaan elämäänsä on niin arvokas asia hyvinvoinnin kannalta, että siihen kannattaa uhrata aikaa ja hieman vaivaa. Muutos ei edellytä hankintoja, vaan mahdollisesti keskustelua toisten saman- ja erimielisten kanssa. Se voikin olla joskus haastavaa, koska oletukset ja ennakkokäsitykset sekä erilaiset leimat ovat voimakkaina niin hevos- kuin tavallistenkin ihmisten mielissä. Vaikka et haluaisikaan muuttaa kaikkea, valinnanvapaudessa ja omaehtoisuuden tukemisessa on se hyvä puoli, että voit toteuttaa sitä täysin muiden huomaamatta.

Avainkysymykset ovat nämä:

– Mitä lisäarvoa saavutan sillä, että annan omalle/hoito/vuokra/tuntihevoselleni mahdollisuuksia valita?
– Miksi tämä lisäarvo on minulle arvokas?
– Millä tavalla ajattelen hevosen valinnanvapauden vaikuttavan a) itseeni ja b) hevoseeni?
– Minkälaista suhdetta haluan hevoseen rakentaa?

On mielenkiintoinen ilmiö, että puhutaan kommunikaatiosta ihmisen ja hevosen välillä, yhteydestä ja siitä, että opitaan puhumaan hevosta. Kuitenkin informaatio kulkee lähes poikkeuksetta yhteen suuntaan. Toisaalta hevosen kipua ja väsymystä halutaan tulkita herkästi, mutta samaan aikaan sen aivan selkeää puhetta voidaan pitää niskurointina ja kunnioituksen puutteena. Jos mietitään hevosen näkökulmasta, niin tilanne voi olla aika sekava. Oikeastaan kaikkein tärkein kysymys on se, että mitä informaatiota olen valmis ottamaan hevoselta vastaan. Kun vastaat tähän kysymykseen, tiedät mitä sinun tarvitsee tehdä.

Arat hevoset, ”juntit” hevoset, asenneongelmaiset, laiskat, kuumat, harrastehevoset, tuntihevoset ja kilpahevoset – kaikki hevoset hyötyvät merkittävästi siitä, että ne saavat asioita kerrottua. Mikäli et pääse yksin alkuun, liity jäseneksi ja katso läpi useat aiheeseen liittyvät videot. Jos homma ei vieläkään aukene, pyydä minut käymään niin suunnitellaan yhdessä, mitkä ovat juuri sinun hevosellesi parhaat käytännöt!

Hevosen kuuliaisuutta pidetään tärkeänä ja koska kyseessä on iso eläin, kunnioitus nostetaan monessa yhteydessä esille. Voiko hevosesta tulla vaarallinen, jos se saa päättää asioista?

Riippuu mistä asioista se laitetaan päättämään. Ainakin se voi joutua vaarallisiin tilanteisiin, jos siltä kysytään tyhmiä. Hevoselta ei tarvitse kysyä asioista, jotka ovat sille haitallisia tai vaarallisia. Siltä ei kannata kysyä asioita, joista se ei osaa valita itselleen parasta tai terveellisintä vaihtoehtoa. Hevoselta voi ja kannattaa kysyä vain sellaisia asioita, joista se kykenee päättämään ja jotka ovat sille tärkeitä. Näitä ovat arkipäivän tilanteet, joiden kautta saat hevosen työhön mielekkyyttä siten, ettei hevonen tarvitse lomaa jaksaakseen työssään, vaan työhön syntyy imu ja siitä tulee kutsumus. Ensimmäinen palikka matkalla valinnan vapauteen on aloitekyvyn löytäminen ja sen kasvattaminen.

Liity jäseneksi, niin saat ohjeet kahteen arkipäivän tilanteeseen, joissa voit alkaa toimia uudella tavalla ja tukea hevosen aloitekykyä!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Tyytyväinen kissa – käyttäytymisen monimuotoisuus

Mitä enemmän kissa tekee kissamaisia asioita, sitä tyytyväisempi se on. Omistaja ei voi pakottaa kissaa tekemään juuri mitään, joten ainoa tapa vaikuttaa on luoda sopivat puitteet, jotka houkuttelevat esille erilaisten käytösten kirjon.

Mitä kaikkea kissan sitten pitäisi tehdä?

Sen pitäisi syödä, juoda, liikkua, levätä, olla sosiaalinen, leikkiä, saalistaa, huoltaa turkkia, olla utelias, käydä tarpeillaan ja lisääntyä jos sillä on siihen mahdollisuus (toivottavasti mahdollisuus on leikkaamalla poistettu). Näitä edellä lueteltuja kutsutaan kissan lajityypilliseksi käyttäytymiseksi. On normaalia ja toivottavaa, että kissa tekee näitä kaikkia. Tästä syystä juuri näitä asioita kysyy eläinlääkäri, kun epäillään sairautta. Sairaus tai kipu näkyvät kissan käyttäytymisessä, mutta hyvin hyvin pieninä asioina, koska kissa on mestari piilottamaan niitä. On tärkeää opetella tuntemaan oman kissan tavat, koska ei ole muuta keinoa mitata kissan hyvinvointia kuin tarkkailemalla sen käytöstä. Kissalla on lisäksi erityinen tapansa tehdä näitä toimintoja, joka erottaa sen muista eläimistä. Kissalla on esimerkiksi kaksi erilaista tapaa juoda.

Sitä, millä eri tavoin kissa lajityypillisiä käytöksiään toteuttaa, kutsutaan käyttäytymisen monimuotoisuudeksi. Kissa voi esimerkiksi nukkua useassa eri asennossa ja eri paikassa tai se voi liikkua ainakin kahdellakymmenellä eri tavalla. Mitä monimuotoisempaa kissan käyttäytyminen on, sitä parempi kissan hyvinvointi usein on. Ja vielä niin, että toiminnan monimuotoisuus olisi kissan oma idea! Tasapainoisessa elämässä toiminnot seuraavat toisiaan luonnollisena virtana. Ongelmia tulee, jos syystä tai toisesta tämä virta häiriintyy. Usein syyllisenä on stressi tai sairaus, joka saa aikaan sen, että normaali lajityypillinen käyttäytyminen häiriintyy tai käyttäytymisen monimuotoisuus vähenee.

Sekä tavallisessa arjessa että stressitilanteessa on hyvä keskittyä siihen, että pitää silmällä ja ruokkii käyttäytymisen monimuotoisuutta. Ruokkiminen ei vaadi paljon, mutta sen vaikutus on valtava. Mitä monimuotoisempana käyttäytyminen säilyy, sitä vähemmän kissa on altis stressille ja sen mukanaan tuomille sairauksille sekä toisaalta sitä paremmassa kunnossa kissa pysyy. Käyttäytymisen monimuotoisuus on tavallaan hyötyliikuntaa, joka pitää kissan kunnossa – se on osa aktiivista elämäntapaa, jossa kissa itse haluaa liikkua muutenkin kuin lepopaikalta ruokakupille ja hiekkalaatikon kautta takaisin. Meille ihmisillekin suositellaan kaikkea mahdollista metsäkävelyistä trampoliinipuistoon. Ihmisen käyttäytymisen monimuotoisuus perustuu omaehtoisuuteen, eli pitää saada valita – väkisin hyppyyttäminen ei tue hyvinvointia.

Heitetään haaste ilmaan. Seuraa omaa kissaasi muutama päivä. Katso, mitä kissoille tavallista toimintaa se ei tee juurikaan. Jättääkö se turkin pesemättä? Nukkuuko se vain pää pystyssä? Liikkuuko se vain kävelemällä? Jättääkö se raapimispaikan raapimatta? Kun tiedät, mitä haluaisit nähdä enemmän, kokeile järjestää olosuhteet niin, että kissa toimii haluamallasi tavalla. Kyseessä on pienet asiat, kuten uusi nukkumisteltta, leikitys, uusi raapimispuu, kissanpeti auringossa ja niin edelleen. Mikä on pienin teko, jolla saat kissan käyttäytymisesta jotain uutta irti?

Liity jäseneksi, niin näet videoluennon, jossa annan vinkit kissojen hyvinvoinnin lisäämiseen arkisin keinoin. Jäsenenä näet myös 16 muuta kissa-aiheista videota, jotka syventävät artikkeleita ja tarjoavat käytännön vinkkejä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosten kanssa törmää ongelmiin, isoihin ja pieniin. Ja kuten vanha sananlaskukin sanoo, niistä oppii eniten. Vastoinkäymisten kautta joutuu väkisin oppimaan uutta ja kyseenalaistamaan omat käsitykset. Ongelmia voidaan jaotella eri tavoin eri kategorioihin, mikä saattaa helpottaa niiden käsittelyä ja analysointia.

On olemassa itsestään ohimeneviä ongelmia, joista ei tarvitse tehdä isoa asiaa – ne ovat ikään kuin vieraslajeja, jotka eivät talvehdi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi pakkolevosta aiheutuvat lieveilmiöt tai muutosten, kuten muuton aiheuttamat prosessit. Näihin voi suhtautua samalla tavalla kuin itäneeseen chiansiemeneen – talvi eli aika hoitaa homman. Mikäli olosuhteet eivät ole ongelman kasvulle otolliset, se kuihtuu pois. Tietyt ikäkaudet ja koulutusvaiheet tuovat tullessaan tällaisia ongelmia, joista ei ole tarpeen huolestua pienessä mittakaavassa. Mikäli reaktiot ovat suuria, on penkki hyvä ottaa tarkkailuun ja pitää leviäviä kasveja silmällä.

Lastausongelman voi ajatella kisapäivän kauniin harmoniakukkapenkin tuholaisena, joka aiheuttaa haittaa monille kasveille. Jos ongelma on läsnä, koko kisapäivä kärsii ja kun ongelma saadaan pois, koko penkki herää kukoistukseen. Tavallaan lastausongelma on kuin kirvat – kun niitä on vähän, niiden kanssa pärjää. Tosin samaan aikaan tiedostaa, että olosuhteissa on jotain vikana, kun kirvat saavat koko ajan elintilaa. Kirvat pysyvät lempipaikassaan ja pihan muut kasvit jäävät yleensä rauhaan, eli ongelma ei rönsyile matkustamistilanteiden ulkopuolelle. Tämä on yksi syy, miksi lastausongelman kanssa on niin vaivatonta elää. Ongelma esiintyy ainoastaan tietyssä tilanteessa, ja jos tilannetta ei tule, ongelmaakaan ei ole. Jotkus ongelmat ovat sellaisia, että niiden kanssa oppii elämään; ne ovat niitä voikukkia, jotka puskevat aina uudelleen ja uudelleen muiden sekaan kunnes niistä ei jaksa enää välittää. Silloin hyväksytään ongelma ja eletään sen kanssa. Yleensä tällainen ongelma ei ole kovin ärsyttävä, tai se on juuri sillä rajalla, että jaksaako sen eteen tehdä toimenpiteitä.

Yksi ongelmien kategoria liittyy kasvuolosuhteisiin ja kasvatettavan kasvin ominaisuuksiin. Joskus nämä kaksi asiaa vain eivät kohtaa; kasvi tarvitsee lämmintä ilmaa, valoa ja kosteutta ja meillä on tarjota kylmä savimaa kaamoksessa. Joskus ongelman luonne on sellainen, että hevonen käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mutta tämä tapa häiritsee omistajaa. Esimerkiksi seinien, aitojen ja puiden jyrsiminen, karkailu, kuivikkeiden ahmiminen, omistajan hankaaminen ja rapsuttelu ja muut hevosmaiset asiat, jotka suuntautuvat vääriin kohteisiin. Trooppinen kasvi ei kasva täällä kovin hyvin, sille täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet jos haluaa satoa. Hevoselle on normaalia käyttää suutaan ja hampaitaan. Mikäli sille ei ole tähän lajityypilliseen toimintaan sopivia kohteita, se suuntaa energiansa ei-toivottuihin kohteisiin.

Lisäksi on olemassa helposti itäviä ja leviäviä ongelmia, jotka villiintyessään valloittavat ison osan kukkapenkistä ja levittäytyvät luontoon. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi imppaaminen ja muut pakko-oireet. Ne kasvavat vain niille sopivalla maaperällä, mutta valtaavat hetkessä koko alueen ja tukahduttavat muut kasvit. Vaaditaan erityisen merkittäviä toimenpiteitä, jotta nämä saadaan hallintaan. Näihin ongelmiin voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla ja maan muokkaamisella sekä oikeanlaisella lannoituksella ja valolla sekä kosteudella. Stereotyyppinen toiminta tuottaa hevoselle mielihyvää, ja siksi siitä on niin hankala päästä eroon. Imppaamisen ”hoitaminen” imppauspannalla voi estää toiminnan, mutta ei poista tarvetta. Juolavehnänkin voi katkaista, mutta juuret jäävät silti maan alle. Usein pakko-oireiden kohdalla täytyy uudistaa koko penkki ja miettiä tarkkaan sopivat kasvit, oikea lannoitus ja muut olosuhteet. Kun rikkaruoho on kerran päässyt valtaamaan koko penkin, sen torjunta on jatkossa yhä haastavampaa.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan ei-toivottujen tapojen pois kitkemisestä. Et voi kitkeä jotain pois ilman että sille paikalle tulee jotain muuta. Kukkapenkin hoito ei voi perustua kitkemiseen, koska jos paljasta multaa on näkyvissä, siihen kasvaa ennen pitkää joku kasvi. Kannattaa mieluummin täyttää penkki tiiviisti sopivilla kasveilla, jotka hyödyttävät toisiaan. Kitkemisen sijaan kannattaa istuttaa jotain kivaa tilalle, silloin rikkaruohoille ei jää tilaa mellastaa ja levitä.

Liittymällä jäseneksi näet lisämateriaalin ongelmanratkaisuun liittyen 🙂 Näet myös 27 muuta jäsenille tehtyä lisämateriaalia hevosiin liittyen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kysytään koiralta: miksi koira nuuhkii maata, vaikka sen pitäisi treenata?

Onko kyseessä keskisormen näyttäminen vai kenties jotain muuta? Kesken treenin maata nuuhkiva koira saa omistajansa kierrokset kiehumaan ehkä pahemmin kuin mikään. Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta joissakin tilanteissa koiraa ei näytä kiinnostavan suoritus pätkän vertaa.

Maan haistelulle voi olla pari vaihtoehtoista syytä.

Ensimmäinen syy on se, että maassa on jotain kiinnostavaa hajua, jota koira ei voi vastustaa. Tämä kertoo treeniin liittyy motivaatio-ongelma, eli haju vie tehokkaammin kuin treeni. Tämä asia on korjattavissa koulutuksen avulla. Ongelma tuskin poistuu sillä, että koiran ei anneta haistella treeneissä milloinkaan mitään. Toiminnan estäminen ei poista motivaatiota siihen. Joskus hajut vievät, vaikka koira olisi motivoitunut harrastamaan – meitäkin vie joskus töissä kiinnostava nettiartikkeli enemmän kuin työ sillä hetkellä. Kuten tiedämme, nettikielto ei lisää motivaatiota tehdä töitä, vaan työn sisältö. Tätä samaa voi soveltaa koiriin. Ne ovat aina rehellisiä ja kertovat päivän motivaatiotason avoimesti. Kouluttajina meillä on mahdollisuus vaikuttaa motivaatioon, joka kantaa huonompinakin hetkinä ja kestää kulutusta.

Toinen mahdollinen syy haisteluun on se, että koiran mielessä on kaksi ristiriitaista asiaa, joita se ei osaa ratkaista ja päätyy haistelemaan. Koiralla voi olla ristiriitaisia tunteita tehtävää kohtaan, mikä laukaisee sijaistoiminnon. Sijaistoiminnolla tarkoitetaan mitä tahansa koiralle normaalia toimintaa, joka esiintyy oudossa ja epätavallisessa tilanteessa. Yleisimpiä ovat rapsuttelu ja maan haistelu. Sijaistoiminto liittyy läheisesti stressiin ja sisäiseen tunnetilaan, eikä sen tavoitteena ole viestiä mitään vaan ottaa
aikalisä tilanteeseen. Jokaiselle tuttua on ikävien asioiden välttely, kuten tenttiin lukemisen sijaan siivoaminen tai siivoamisen sijaan sienestys tai muu vastaava toiminta. Koiralla sijaistoiminta voi ilmetä tilanteissa, joissa se toisaalta haluaisi lähestyä jotakin asiaa, mutta samaan aikaan pelkää sitä. Sijaistoiminnot eivät ole kovin haitallisia, mutta ne ovat arvokasta informaatiota omistajille siitä, että koiralla on ristiriitaisia tunteita tietyissä tilanteissa. Näihin voi sitten koulutuksen avulla puuttua.

”Se osaa, mutta ei viitsi.”

On aivan totta, että syy maan haisteluun voi olla se, että koira ei viitsi. Sitä ei kiinnosta tai maa on kiinnostavampi kuin laji sillä hetkellä. Joskus maan haistelu näyttää siltä, että koira protestoisi. Tässä kohtaa kannattaa muistaa, että riippumatta koiran geeneistä, syy sen olemassaololle ei ole omistajan toiveiden täyttäminen. Koiran ei lähtökohtaisesti pidä mitään, vaan jos haluamme käyttää koiraa, on osattava tehdä asioista sille kannattavia. Vaikka protestointi nostaa omia kierroksia ja turhautumista ja tekee mieli laittaa koira ruotuun, suosittelen pysähtymistä. Ihmisen ja koiran suhde on hyvin paljon samanlainen kuin kahden ihmisen välinen suhde. Mitä jos treenikentällä olisikin koirasi tilalla joku henkilö? Mitä silloin tekisit? Mitä tekisit, jos kentällä olisi joku kavereistasi selaamassa puhelinta, vaikka toivoit hänen juoksevan kanssasi ympyrää? Mikäli ratkaisu olisi huutaminen, hän voisi kerran tehdä mieliksesi, mutta jatkossa hänellä olisi matala kynnys jäädä kotiin treeneistä. Toki jos olet tilanteessa ohjaajana tai auktoriteettina, sinun on helpompi ”motivoida” ihmisiä liikkeelle – esimerkiksi jos he maksavat siitä, että heille huudetaan. Vaikka olemme koiran omistajia ja se on täysin armoillamme, silti sillä on (halusimme tai ei) omat mielipiteet. Voimme vaikuttaa asioihin, joista se pitää ja joista se ei pidä, mutta emme voi pakottaa sitä rakastamaan yhteistä lajiamme. Voimme rakentaa koiran niin, että se rakastaa lajia, mutta pakottamalla se ei synny. Siitä syystä kannattaa miettiä omat arvot valmiiksi – minkä verran haluat vastahakoisen tai välinpitämättömän koiran kanssa harrastaa? On aina mahdollista vaihtaa lajia, koiraa tai menetelmää. Ensimmäinen askel on tunnistaa ja tunnustaa faktat, eli se mitä koira tekee. Jos se haistelee, se haistelee syystä tai toisesta – ilman syytä se ei haistele. Jos koira näyttäisikin keskisormea, sormen teippaaminen ala-asentoon ei ole kestävä ratkaisu.

”Tehtävä on sille liian vaikea tässä tilanteessa.”

Toki koira voi haistella sen takia, että se ei tiedä mitä ollaan tekemässä. On varsin todennäköistä, että oma koirani haistelisi maata, jos päättäisin lähteä pihalle treenaamaan sen kanssa päällä seisomista. Jos vaan odotan jotain epärealistista, saan todennäköisesti haistelua. Entä sitten tehtävät, jotka koira oikeasti osaa? Jos koira osaa jonkun asian todella hyvin kotona, mutta ei treenipaikassa, on mahdollista että syy on joko edellisessä kappaleessa tai sitten tässä kappaleessa. On mahdollista, että koulutus on niin kesken, että koira tosiaan ei osaa tuttua toimintaa uudessa paikassa. Usein näissä tilanteissa aletaan temputtaa, eli etsiä vielä helpompaa temppua, jonka koira voisi tehdä. Tätä voi toki kokeilla, mutta jos koira ei tule aktiivisemmaksi, väittäisin että syy on kuitenkin motivaation puutteessa tai siinä, että maa on kiinnostavampi kuin helpoinkaan tehtävä. Olen itsekin aikaisemmin ollut sitä mieltä, että haistelemisen sallimisessa voi olla jotain vikaa. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa antaa koiran haistella vaikka maailman tappiin asti! Treenien ja motivaation kestävyyden kannalta on huono asia, jos toimimme koiralle apupyöränä jatkuvasti. Mielestäni yhtä haitallista kuin haistelun totaalikielto, on haistelun välttäminen jatkuvin täytetempuin.

Mitä haistelulle voi tehdä?

Kuten jo todettu, haistelulla ei välttämättä ole koiran puolelta viestinnällistä tarkoitusta. Totaalikielto ei auta, koska kun koira ennemmin tai myöhemmin on irti treeneissä, se pääsee kuitenkin haistelemaan ja kaikki tietävät sen lopputuloksen.. Ohjaaja viihdekeskuksena ei myöskään auta – jos koiran todellinen mielenkiinto on haistelussa, kaikki täytetemput vain täyttävät sen mahaa ja täyttävät treeniä epäolennaisella.

Liittymällä jäseneksi näet lyhyen videoluennon aiheesta mitä voit tehdä, jos koirasi haistelee treeneissä! Jäsenyys on määräaikainen ja pääset näkemään kaikki jäsenartikkelit, joita on yli 60!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.