Kissojen kuljettaminen voi olla haastavaa. Harjoittelussa kannattaa keskittyä moneen tekijään, joista yksi on kuljetusboksin valinta ja siihen opettaminen, katso aiheesta lisää täältä. Toinen asia on itse autoon tutustuttaminen.

Matkustaminen voi olla hauskaa ja se tarjoaa parhaimmillaan kissalle uusia kokemuksia. Matkalle mukaan otettava kissa on kiva, kun ei tarvitse stressata miten kissa suhtautuu. Lyhyille ja miksei pidemmillekin reissuille kissa on mukava ottaa mukaan, kun voi luottaa siihen, että autossa oleminen ei ole pelkkää huutamista ja valitusta.

Kissoja on erilaisia; osa nauttii uusista asioista, ja osa on hieman varauksellisempia. Kaikki kissat on kuitenkin mahdollista opettaa matkustamaan, kun tekee siitä kissan mielestä kannattavaa ja hauskaa.

Mikäli sinun kissasi ei pidä matkustamisesta, mieti aluksi, missä syy mahtaa piillä. Tarkista ainakin seuraavat asiat:

  1. Vastustaako kissa kuljetusboksia?
  2. Onko kissa boksissa tyytyväinen, mutta liikkuvassa autossa pakka hajoaa?
  3. Onko kissalla huonoja kokemuksia matkan määränpäässä? Yhdistääkö se autoilun mukaviin asioihin vai ikäviin asioihin?

Näihin kaikkiin syihin voit vaikuttaa harjoittelemalla.

Katso videosta, miten kissaa voi tutustuttaa autoon omalla pihalla 🙂 Liittymällä jäseneksi pääset katsomaan videon.

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koiran hankkiminen on jännittävää ja hauskaa. Hankkiipa sitten pennun tai aikuisen kodinvaihtajan, kannattaa kaikesta innostuksesta huolimatta säilyttää maltti ja antaa kunnolla aikaa kotiutumiselle. Mikäli koira ei ole ehtinyt tutustua kotinurkkiinsa, se saattaa säikähtäessään ja irti päästessään paeta, eikä osaa kotiin. Koira on pitkäikäinen perheenjäsen, ja turvallisuuden takia alussa kannattaa pysyä tutuissa ympyröissä, kunnes voi laajentaa piirejä. Törmäsin netissä tällaiseen hyvään kirjoitukseen siitä, miten karkaamisia voidaan estää.

Pennun tai aikuisen koiran tulo perheeseen on ihmisille positiivinen stressinaiheuttaja. On hyvä pitää mielessä, että koiralle muutos on aina monin verroin suurempi. Lisäksi muutos aiheuttaa koirassa aina stressiä, vaikka muutos olisikin parempaan. Pennulle vieroittaminen emosta ja muutto uuteen kotiin on elämän kenties suurin stressitilanne. Aikuiselle kodinvaihtajalle muutto on myös iso juttu, vaikka se muuttaisi huonoista oloista rakastavaan perheeseen. Joka tapauksessa uuden omistajan on varauduttava siihen, että kotiin saapuu stressaantunut eläin, jonka tasaantuminen ja kotoutuminen tulee kestämään jonkin aikaa. Koirat ilmentävät stressiä eri tavoin; vaikka koira näyttäisi heti kotiutuvan, sen voi siitä huolimatta olettaa kokevan stressiä. Vaikka koira vaikuttaa olevan ensimmäisenä päivänä heti kuin kotonaan, se ei ole vielä tottunut uuteen ympäristöön. Koiran kotouttamiseen on varattava aikaa, jotta voidaan välttyä ikäviltä yllätyksiltä.

Ikävin mahdollinen yllätys on se, että koira syystä tai toisesta karkaa. Silloin, kun koira on tottunut omistajaansa ja kotiinsa, sitä sitoo lenkillä taluttajaan ja paikkaan muutkin asiat kuin pelkkä hihna. Niin pitkään, kun koira ei ole tuttu a) uuden omistajansa ja b) kotipiirinsä kanssa, ollaan pelkän hihnan varassa. Pelkän hihnan varassa oleminen on vaarallista, koska pelästyessään koira pääsee helposti valjaista tai pannasta irti. Karkaamiset ovat vältettävissä, kun osataan ottaa kotouttaminen oikein. Koira hankitaan pysyväksi perheenjäseneksi, siksi kiirettä ei kannata pitää. Mitä paremmin kotoutus valmistellaan, sitä pienemmät riskit ovat karkaamiseen ja muihin konfliktitilanteisiin.

Kuinka pitkään koiran kotiutuminen sitten kestää?

Se riippuu yksilöstä. Kolmen kuukauden nyrkkisääntö on mielestäni hyvä. Kolmen kuukauden jälkeen koira on yleensä tutustunut kotiinsa ja pitää sitä oikeasti kotinaan, sekä tutustunut omistajiinsa ja kykenee luottamaan heihin eli ennakoimaan heidän toimiaan. Joka tapauksessa muutamat ensimmäiset päivät menevät täysin tottumiseen ja stressaamiseen, ja silloin ei kannata järjestää mitään ylimääräistä. Vaikka monessa lähteessä korostetaan rutiineja ja niiden luomista, niitä ehtii järjestää myöhemminkin. Juuri kotia vaihtanutta koiraa ei missään tapauksessa kannata lähteä viemään hihnalenkille lenkkeilymielessä – on paljon muitakin tapoja aktivoida koiraa turvallisissa kotioloissa. Kotinurkkiin tutustumisessa on aivan tarpeeksi tekemistä – kauemmas ehtii myöhemminkin. Aikuisen kodinvaihtajan kanssa tiedot koiran historiasta tai käyttäytymisestä voivat olla hyvinkin puutteellisia; tästä syystä on hyvä itse toimia olettaen, että koira on erittäin stressaantunut ja erittäin arka. Tällöin ei tule tehneeksi ylilyöntejä, koska pienikin asia voi säikäyttää koiran todella pahasti, ja kun se säikähtää itselleen vieraassa ympäristössä, se ei osaa kotiin eikä tule luokse kutsuttaessa, koska se ei ole ehtinyt tutustua vielä omistajaansakaan. Vara ei kaada venettä tässäkään tapauksessa – jos varaudutaan pitkään kotiutumisaikaan, prosessin nopeus voi tulla iloisena yllätyksenä.

Motivoituneena lenkittäjänä ja innostuneena sosiaalistajana kannattaa pitää pää kylmänä, jotta kaikki menisi mahdollisimman hyvin. Jos miettii, miten ihminen toimii muuttaessaan uuteen asuntoon, niin voi nähdä monia yhtäläisyyksiä koiran kotiutumiseen. Alkuun siivotaan ja järjestellään tavaroita, sitten vasta aletaan tutustua lenkkimaastoihin. Koiran sosiaalistaminen on todella tärkeää, mutta se alkaa aina kotoa. Oma koti ja oma omistaja ovat koiralle erittäin tärkeitä tukikohtia, niihin tutustumiseen kannattaa panostaa eniten.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa kerron, mihin kahden ensimmäisen viikon aikana kannattaa keskittyä.

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Onko jarru hevosen suussa tai turvassa?

Kuolaimia tai kuolaimettomia vaihtamalla jarru saattaa parantua. Jos mitään muuta ei tehdä, kuin vaihdetaan välinettä, teho perustuu todennäköisesti kivun mahdollisuuteen. Mitä tahansa välinettä voi käyttää kiltisti, mutta moniin välineisiin liittyy mahdollisuus aiheuttaa kipua. Hevosella ei ole mitään nappia suussa, johon osuessaan kuolain tavoittaisi jarrun – sellaista ei myöskään ole turvan päällä, jos ratsastetaan ilman kuolaimia. Niin kauan kun hevoselle ei opeteta, mikä kuolain tai kuolaimeton on, jarru on tasan yhtä vahva kuin välineen suora vaikutus. Tässä jatkumossa tulee ennemmin tai myöhemmin seinä vastaan, ja hevosesta kehityy ns. kovasuinen ja taitava vastustaja. Mikäli hevonen vain totutetaan välineeseen, mutta ei opeteta miten se toimii, voidaan olla monille koiranomistajille tutussa kierteessä välineiden kanssa: kun koira vetää valjaissa, vaihdetaan pantaan tai vedonestovaljaisiin, sitten yhä ohuempaan pantaan ja lopulta polku päättyy kuonopantaan. Tässä välinerallissa ei missään kohtaa opeteta koiralle, mitä hihnaan törmääminen tarkoittaa.

Jarru liittyy tuntumaan. Mikäli tuntuman päättää ratsastaja, mistä hevonen voi tietää, onko kyseessä tuntuma (jota päin on normaalia juosta) vai onko kyseessä jarru? Oletko koskaan mitannut, mikä on normaali tuntumanne ja mitä eroa sillä on jarruttamiseen? Minä olen mitannut, ja huomannut esimerkiksi sen, että kun hevosta kootaan (eli ei pysäytetä), jarrua käytetään. Kokoaminen on yksi tilanne, jossa hevosta voidaan samanaikaisesti pyytää eteen ja taakse, eli käytännössä opetetaan sekä olemaan välittämättä eteen-merkistä että jarrusta.

Jos mietitään puhtaasti hevosen näkökulmasta, mistä tarkalleen ottaen hevonen tietää, että nyt käytetään jarrua? Onko merkki selkeä ja onko se opetettu, vai perustuuko se tarpeen vaatiessa voimaan, vipuvarteen ja kipuun?

Onko jarru ratsastajan istunnassa?

Jarru voi hyvinkin löytyä ratsastajan istunnasta, jos se hevoselle opetetaan. Jos sitä ei opeteta, se harvoin myöskään istuntaan kehittyy. Jos halutaan opettaa hevonen toimimaan istunnalla, voidaan käyttää jarrua suussa ensin. Hevonen oppii toistojen myötä jarruttamaan jo istunnan merkeistä (jos ne ovat toistuvasti samanlaisia), kun ne annetaan ennen kuolainjarrua. Hevonen voidaan herkistää jarruttamaan istunnasta, ja siinä oleellista on se, että vastaamalla istunnan merkkiin hevonen voi välttää kivuntunteen suussaan tai kuonossaan. Jos mietitään nuoren hevosen ensimmäisiä ratsastuksia, on viisasta jättää istunta kotiin, jotta avut ja merkit olisivat a) mahdollisimman selkeitä ja b) erotettavissa toisistaan. Koulutusvaiheessa on hyvä erottaa toisistaan jarru ja kaasu, ja ne olisi hyvä pitää erillään myös myöhemmässä ratsastuksessa, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyvin kunnossa.

Jos ajatellaan hevosta, niin istunnan jarrua käytettäessä on hyvä määritellä mahdollisimman tarkkaan, mikä istunnassa aiheuttaa pysähtymisen. Tätä voi testata säännöllisesti, eli jättää ohjat kokonaan pois ja jarruttaa istunnalla. Osaamista on hyvä kokeilla, jotta esimerkiksi tahattomat kädet eivät varjouttaisi istunnan voimaa.

Onko jarru hevosen korvien välissä?

Oma suosikkijarruni on hevosen korvien välissä. Sen voi siirtää sekä suusta että istunnasta päähän. Jarru on niin tärkeä asia turvallisuuden kannalta, että kannattaa pitää voimassa mahdollisimman monta merkkiä, jotka kaikki tarkoittavat pysähtymistä. Näitä voivat olla pidättäminen, äänimerkit, taputtaminen, käsien taputtaminen ja mitä tahansa mieleen tulee. Merkkejä ei voi olla liikaa, ja on hyvä, että hevonen osaa useamman kuin yhden merkin pysähtymiselle. Korvien välissä sijaitseva jarru voi olla yhtä tehokas kuin junan hätäjarru (en tosin ole hätäjarrua kokenut), mutta joskus se on tarkoituksenmukaista. Jarrun voi opettaa kuten minkä tahansa tempun tai taidon, kun osaa pilkkoa sen pieniin osiin ja motivoida hevosta toimimaan vihjeen mukaan. Korvien välissä oleva jarru voi säästää suuta ja kuonoa, varsinkin jos sen opettaminen perustuu muuhun kuin herkistämiseen ja voimaan.

Hevosen näkökulmasta kannattaa ajatella asiaa niin, että mikäli jarru on korvien välissä, se toimii toistuvasti samalla tavalla. Tämä on helppo testata. Jos jarru on korvien välissä, vastustelu vähenee. Avun käytöstä aika pysähtymiseen pienenee.

Miten harjoitus käytännössä menee?

Ymmärtääkö hevonen lainkaan pysähtymistä tarkoittavaa merkkiä, vai vastustaako se sitä? Tarkoittaako pysähtymismerkki jotain muuta, kuten esimerkiksi lisää vauhtia? Eli käytännössä kokeile, mitä hevonen tekee, kun annat vihjeen. Jos hevonen ei osaa merkkiä ja vaikka se tarkoittaisi sille jotain muuta, voit aloittaa koulutuksen alusta. Pilko valmis tuote pieniin osiin ja mieti etukäteen, mitkä kaikki toiminnot ovat ”sinne päin”. Kun olet tehnyt tämän pohjatyön, voit aloittaa harjoittelun. Se on vähän kuten avaimenpiilotus, sinulla on avun lopettaminen ja mahdollisesti makupala (katso miten voit löytää juuri sinun hevosellesi sopivimman palkkion), joiden avulla voit ilmoittaa, että nyt polttaa. Tee vain yhtä asiaa yhden lyhyen session aikana. Se on hyödyllisintä, koska hevonen pystyy toistojen kautta oppimaan, että tietty vihje eli apu liittyy tiettyyn sen tekemään liikkeeseen, eikä ole sattumanvaraista. Lisäksi saat itse onnistumisen kokemuksia helpommin, kuin tekemällä vähän sitä sun tätä. Hevosella kestää tovi oppia oppimaan, ja siksi se saattaa aluksi kääntää koko ajan päätään herkkujen toivossa ja peruuttaa ja jumittaa. Tämä on ohimenevä vaihe, jos jaksat pysyä suunnitelmassasi.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käydään läpi pysähtymisen opettamista koskeva tutkimus.

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.