You can lead a horse to water but you can’t make him drink.

Hevosta ei voi pakottaa juomaan, mutta sen voi kyllä opettaa juomaan. Vesi on elintärkeä osa hevosen hyvinvointia, mutta yllättävän vähän tutkittu. Tiedetään, että hevonen tarvitsee vettä noin kolmesta seitsemään litraa/sata kiloa vuorokaudessa. Itse pidän vähäisenä määränä sitä, jos 500-kiloinen hevonen juo 25 litraa vuorokaudessa. Veden tarpeessa on paljon yksilöllistä ja vuodenaikoihin liittyvää vaihtelua. Veden saantiin liittyvät ruuansulatusongelmat ilmenevät usein talvella. Talvella kylmyys lisää vedentarvetta, mutta jostain syystä monet hevoset vähentävät juomista siitä huolimatta. Juomisen vähyys voi johtua jäätyneistä kupeista, liian kylmästä vedestä tai jostain muusta syystä. Tutkimuksen mukaan juomista voi lisätä tarjoamalla lämmintä vettä; mikäli hevosilla on tarjolla ainoastaan kylmää vettä, ne juovat vähemmän. Tarjoamalla lämmintä vettä hevosten juominen voi lisääntyä jopa 40 % – se ei ole ihan pieni määrä vettä ja sillä on takuulla vaikutusta.

Ruokinnassa rehujen määrän ja laadun suhteen vastuu on harvoin hevosella. Sen sijaan juomisen suhteen luotamme siihen, että hevonen hoitaa homman itsenäisesti. Talliympäristössä on monia asioita, jotka vaikuttavat hevosen juomiskäyttäytymiseen ja niistä kannattaisi olla tietoinen jotta niihin voi vaikuttaa. Hevosen nestetasapainon arvioimiseen paras mittari on juominen – juotava määrä ja juomisen intensiteetti. Mikäli vettä ei ole tarjolla, ei voi tietää kuinka janoinen hevonen on. 19 tuntia ilman vettä pidetyt ponit aloittivat juomisen noin kymmenen sekunnin kuluttua veden tarjoamisesta ja joivat noin ämpärillisen ensimmäisen puolen tunnin aikana (kyseessä olivat pienet ponit, joten määrä on iso). Ensimmäisen vartin aikana ne joivat eniten. Hevonen pystyy itse säätelemään nestetasapainonsa kuntoon, kunhan vettä on tarjolla ja kaikki on fyysisesti kunnossa, eli hevonen ei ole sairas. Osa hevosista kastaa jokaisen heinäsuullisen juomakupissa ja osa hevosista jopa nostaa heinät juoma-astiaan kastumaan – tämä on täysin normaalia toimintaa 🙂 Lisäksi hevonen juo mielellään rasituksen jälkeen, mikäli se on menettänyt nestettä hien muodossa. Hevosten makumieltymyksiä veden suhteen on tutkittu melko vähän – suolaveden on todettu maistuvan suurempina kerta-annoksina pitkän rasituksen jälkeen tavalliseen veteen verrattuna. Tällaista hevosten vissyä voi tehdä kätevästi kotona, ja kannattaakin jos sillä voi varmistaa hevosen riittävän juomisen.

Laitumella ollessaan hevoset liikkuvat usein porukassa juomaan ja jokainen yksilö juo vuorotellen. Erään havainnointitutkimuksen perusteella hevoset joivat vähiten aikaisin aamulla ja eniten iltapäivällä. Juomistiheyteen vaikutti lämpötila – helteellä juomaan mentiin noin parin tunnin välein. Joskus janoinenkin hevonen voi keskeyttää juomisen ennen kuin se on saanut juotua tarpeeksi tai se ei malta juoda lainkaan kiihtymykseltään. Hikoilu ja harjoittelu lisäävät vedentarvetta. Kisamatkat ovat tyypillisiä tilanteita, joissa juominen häiriintyy – on erikoistilannetta toisen perään kuljetuksesta vieraaseen paikkaan, eikä vesi maistu. Jo pelkästään pitkä matka trailerissa voi aiheuttaa nestehukkaa, mikä ei tietenkään ole hyvä asia suorituksen kannalta. Kisa- ja muilla matkoilla voi kokeilla erilaisia kikkoja vedensaannin lisäämiseksi, kuten liotetun heinän tarjoamista matkan ajaksi. Kikkoja ei kuitenkaan kannata käyttää kylmiltään vaan opettaa hevonen niihin jo etukäteen. Jotta hevosen juomiseen voi vaikuttaa, on tunnettava lähtötilanne, kyseisen yksilön tavat ja maku sekä tiedettävä, milloin vettä kannattaa tarjota.

Veden tarjoilutavallakin on merkitystä. Tutkimuksen mukaan hevoset valitsisivat ämpärijuoton, jos saisivat päättää. Uimuriautomaatilla, jossa virtausnopeutena oli 3 litraa minuutissa, saatiin hevosille aikaan nestehukka. Virtausnopeus ei saa olla pienempi kuin hevosen juontinopeus, jonka voi helposti mitata ämpärillisellä vettä. Omilla hevosillani juontinopeus on noin kymmenen litraa minuutissa. Automaatit pitäisi mitoittaa janoiselle hevoselle, joka ei nosta päätään hörppyjen välissä. Janoinen hevonen voi helposti juoda parikymmentä litraa nostamatta kertaakaan päätään. Vaikka hevosella siis olisi vettä tarjolla koko ajan, se ei vielä takaa sitä että se saa riittävästi vettä tarpeisiinsa nähden. Hevosella on tarkka hajuaisti, ja se hylkää veden jos se epäilee sen pilaantuneen. Tässä on kuitenkin hevoskohtaisia eroja; osa tykkää juoda lätäköistä ja luonnonvesistä, osa taas käyttää mieluiten automaattia. Monissa automaateissa kuppiosa on hyvin pieni ja sitä voi olla hankala pitää puhtaana; pahimmmillaan automaatti voi olla hevosen mielestä kuin viemäri hajuineen ja törkyineen. Auringonpaahteessa mustassa saavissa vesi pilaantuu helposti, ja astia onkin syytä harjata päivittäin. Virtaava vesi olisi hevosen kannalta paras ja tuoreimpana pysyvä ratkaisu – se on omistajalle vain melko hankala toteuttaa. New Forestissa olen nähnyt tällaisia virtaavan veden altaita.

Mikäli hevonen juo riittävästi kaikissa tilanteissa, kannattaa olla tyytyväinen ja jatkaa samalla tavalla mitään muuttamatta. Mikäli herää epäilyksiä siitä, juoko hevonen tarpeeksi, kannattaa aloittaa havainnoinnista ja miettiä mitä käytännön asioita voi tehdä sekä arjessa että erikoistilanteissa, jotta riittävä juominen olisi mahdollista. Vaikka hevonen osaakin pitää itse huolta nesteensaannista, vastuu siirtyy ihmiselle siinä vaiheessa, kun hevonen viedään erikoistilanteeseen, jossa stressi tai muut tekijät estävät normaalin vedenjuonnin. Liittymällä blogin jäseneksi näet videon, jossa erilaisia vesiä testataan niiden maistuvuuden näkökulmasta. Lisäksi käydään läpi, miten hevosen voi opettaa juomaan ja mitä kikkoja voi käyttää, jos hevonen ei juo riittävästi. Lisäksi puhutaan veden maustamisesta; milloin makuveden tarjoaminen kannattaa ja milloin ei.

Sufit et al., 1985: Physiological stimuli of thirst and drinking patterns in ponies.
Pritchard et al., 2008: Validity of indicators of dehydration in working horses: A longitudinal study of changes in skin tent duration, mucous membrane dryness and drinking behaviour.
Crowell-Davis et al., 1985: Feeding and Drinking Behavior of Mares and Foals with Free Access to Pasture and Water.
Kristula & McDonnell, 1994: Drinking water temperature affects consumption of water during cold weather in ponies.
Nyman & Dahlborn, 2001: Effect of water supply method and flow rate on drinking behavior and fluid balance in horses.

Video jäsenille: miten voit opettaa hevosen juomaan? Entä miten voit testata mitä oma hevosesi mieluiten juo? Milloin hevosta kannattaa juottaa? Millä tavalla maustettuja vesiä kannattaa antaa?

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Onko mitään söpömpää kuin pörröinen pupu? Ei varmaankaan. ”Helppona ja hiljaisena” hankittu lemmikki saattaakin yllättää, kun siitä tulee jalkoihin ja käsiin hyökkäävä pieni kiusankappale.

Kani on pohjimmiltaan arka, mutta hyvin sosiaalinen eläin. Se kaipaa vuorovaikutusta joko toisten kanien tai ihmisten kanssa. Se on saaliseläin, joka suhtautuu uusiin asioihin aina epäilevästi ja varovasti. Kanin kanssa kannattaa etsiä yhteinen sävel, eikä yrittää ratkaista hyökkäilyä vesisuihkuilla tai muilla rankaisuilla. Rankaisut huonontavat aina eläimen ja omistajan välistä suhdetta, aiheuttavat turhaa pelkoa ja epävarmuutta sekä syövät kanin vaivoin rakennettua luottamusta ihmisiin. Kani voi olla aggressiivinen monesta eri syystä. Jotta ongelmaan voidaan löytää ratkaisu, täytyy ensin yrittää selvittää syy hyökkäilyn taustalla.

Aluksi täytyy sulkea pois kivun ja sairauden mahdollisuus. Kani ei näytä kipua helposti, ja aggressiivinen käyttäytyminen voi olla ensimmäinen ja ainut merkki siitä, että kanilla ei ole kaikki kunnossa. Kun käytös muuttuu, on pupu syytä käyttää eläinlääkärissä.

Hormonit saattavat saada kanin käyttäytymään erityisen ärhäkkäästi. Hyökkäykset tapahtuvat pääosin silloin, kun laitat käden häkkiin tai ruokakupille tai yrität koskettaa kania. Joskus kani puree jalkoja ja pyörii jaloissa niin, että siihen meinaa kompastua. Erityisen alttiita tällaiselle toiminnalle ovat noin puolen vuoden ikäiset tyttökanit.

Kani on territoriaalinen eläin, joka ei pidä tunkeilijoista omalla alueellaan. Mitä pienempi alue kanilla on käytössään, sitä voimakkaammin se sitä usein puolustaa. Häkki on monelle kanille turvapaikka, ja häkissä käytös tyypillisesti on voimakkainta. Kun normaaliin tarpeeseen puolustaa omaa aluetta yhdistetään aiemmat huonot tai epämiellyttävät kokemukset ihmisen käsistä, soppa on valmis..

Kani ei ole tyhmä, ja se oppii todella tehokkaasti puolustautumaan jos sille antaa syyn siihen. Kani myös oppii, että hyökkäämällä saa ikävän tilanteen loppumaan ja syntyy ikävä kierre. Ihmisen pitäisi esiintyä kanille aina pelkästään hyvässä valossa. Kani, kuten muutkin eläimet, haluaa tietää mitä ihminen aikoo. Jos kädet välillä silittävät ja välillä pitävät väkisin kiinni tai huitovat, kani ei voi luottaa niihin ja tästä tulee ongelma. Kani voi nyrkkeillä tai purra yhä herkemmin, mitä enemmän käsiin ja kanin omaan alueeseen liittyy epävarmuutta ja uhkaa. Kannattaa muistaa, että kani ei edes kokonsa puolesta keksi yhtäkkiä pomottaa ihmisiä, vaan se on täysin meidän armoilla. Kani ei voi mitenkään tietää, missä aikeissa ihminen sitä milloinkin lähestyy ja yleensä se varautuu pahimpaan varmuuden vuoksi.

Opittu aggressiivisuus voi liittyä kanin kiinniottamiseen, ruokintatilanteeseen, häkkiin laittamiseen tai sieltä pois ottamiseen tai johonkin muuhun arkipäiväiseen toimintaan. Kun kani oppii hyökkäämään ja uhkaamaan, se yleistyy usein moniin tilanteisiin eikä käytöstä saa helpolla loppumaan. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos kani vähääkään vastustelee tai välttelee käsittelyä tai kiinniottamista. Ongelma ei todellakaan katoa vain jatkamalla käsittelyä, kuten ennenkin. Ongelma ei myöskään poistu sillä, että käsitellään kania päättäväisin ottein, kuten usein neuvotaan. Ongelma poistuu pysyvämmin sillä, että poistetaan tarve puolustautua.

Kanien käsittelyssä yhdistyy kissaan ja koiraan verrattuna enemmän ristiriitaisia tunteita. Kissa ja koira yleensä tottuvat sylissä olemiseen ja normaaleihin hoitotoimenpiteisiin kohtuullisen helposti ja pienellä vaivalla. Moni kani sen sijaan aikuisenakin pelkää sylissä olemista ja kynsien leikkaamista. Mielestäni tässä olisi paljon parantamisen varaa – emmehän halua tietoisesti säikytellä lemmikkejämme. Ymmärrys eläinten kouluttamisen periaatteista lisää varmasti kanienkin kohdalla omaehtoisuuteen perustuvaa käsittelyä.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi asioita, joita kannattaa ottaa huomioon jos kani käyttäytyy aggressiivisesti.

 

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Temppujen harjoittelusta on monia hyötyjä kissalle. Vaikka temppu olisi täysin tarpeeton ja turha, sillä on silti suuri merkitys ja se on hyvinvointiteko. Kouluttamalla tarpeellisia tai turhia temppuja kissallesi opit tuntemaan sitä aivan uudella tavalla, opit tunnistamaan mikä sille on tärkeää ja opit samalla myös sen stressistä – parhaassa tapauksessa opit tunnistamaan jos kissalla ei ole kaikki kunnossa.

Käydään ensin läpi mitä hyötyä koulutuksesta on.

Suhde kissan ja omistajan välillä paranee, kun koulutusta tehdään omaehtoisuuteen ja palkitsemiseen perustuen. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Suhde muodostuu sarjasta vuorovaikutustilanteita. Koulutustilanne on vuorovaikutustilanne, joka on sävyltään positiivinen. Koulutus tuottaa sivutuotteena hauskaa yhdessä tekemistä eli hyviä vuorovaikutustilanteita, jotka tallettuvat suhdepankkiin. Mitä enemmän suhdepankissa on plussaa, sitä enemmän kissa voi luottaa omistajaan ja sitä positiivisemmin kissa ajattelee myös tulevista vuorovaikutustilanteista.

Kouluttaminen vähentää stressiä ja lisää hyvinvointia. Mitä ihmettä, voiko herkkuja syöttämällä muka parantaa kissan terveyttä? Kyllä voi. Kouluttamalla vaikutetaan välittäjäaineisiin ja sitä kautta tunnetilaan ja edelleen mielialaan. Kun kissa on hyvällä tuulella, se ei ole niin altis stressaaville tilanteille ja se palautuu stressistä nopeammin. Hyvä tuuli myös puskuroi huonoja kokemuksia. Mitä vähemmän kissa stressaa, sitä vähemmän altis se on mm. tulehduksille. Kouluttaminen osana virikeohjelmaa vaikuttaa kissan aikabudjettiin. Tätä kautta kouluttaminen ehkäisee ei-toivottua käyttäytymistä ja sillä voidaan hallita mm. yöllistä riehumista.

Kouluttaminen nopeuttaa kasvua ja toipumista. Mitä enemmän kissalla on mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, sitä tyytyväisempi se on. Sisäkissat pääsevät harvoin oikeasti saalistamaan, ja tästä syystä kouluttaminen tarjoaa niille sopivaa korvaavaa toimintaa. Virikkeet, joihin kouluttaminen kuuluu, auttavat kissaa toipumaan sairaudesta tai leikkauksesta nopeammin.

Kouluttaminen vaikuttaa oppimiskykyyn. Luonnossa kissa kohtaa päivittäin erilaisia haasteita ja ongelmia, ja sen on käytettävä päätään selviytyäkseen niistä. Kotikissa ei suurempia haasteita kohtaa, mikä saattaa aiheuttaa laitostumista. Laitostumisen ehkäisyyn ja aktiivisuuden ylläpitoon koulutus tarjoaa sopivaa hauskaa tekemistä ja aivopähkinää, jotta harmaat aivosolut pääsevät hommiin!

Miten sitten voi aloittaa?

Ensimmäinen asia ja koulutuksen ehdoton edellytys on motivaatio. Kissoja on monesti syytetty siitä, etteivät ne ole innokkaita tekemään mitään omistajiensa kanssa. Tämä ei johdu eläimen ominaisuuksista vaan syy löytyy usein joko siitä, että kissalla on muuta tärkeämpää tekemistä tai siitä, että motivaatio on valunut vapaiden nappuloiden seassa ruokakuppiin, joka on jatkuvasti esillä.

Kun motivaatio on kunnossa niin onnistuminen on taattua! Voit aloittaa suoraan jostain tempusta tai voit hyödyntää erilaisia tukitaitoja.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi ja katso video, jossa neuvon alkuun yksinkertaisten taitojen opettelussa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.