Varsinkin löytökissat ovat hyvin usein arkoja ihmisiä kohtaan. Kissa on sekä saalistaja että saaliseläin, mikä tekee arkuudesta lajityypillistä ja normaalia. Missattu sosiaalistumiskausi kahden ja seitsemän ikäviikon välillä voi myös aiheuttaa ongelmia arkuuden kanssa – löytökissojen kohdalla (eikä muidenkaan aina) historiaa ei tunneta, joten ei ole mahdollista tarkkaan sanoa, mistä arkuus johtuu.
Huonekaluissa piileskelevästä kissasta ei ole paljon seuraa ihmiselle. Yleensä kissat tulevat jonkin verran rohkeammiksi ilman erityisiä toimenpiteitä, mutta prosessi vie aikaa ja kohdistuu yleensä vain yhteen ihmiseen. Kissan kesyttämisessä täytyy edetä rauhallisesti ja kissan ehdoilla.
Kissan turvallisuudentunteen lisääminen on ensiarvoisen tärkeää, lisäksi ihmisestä annetaan kissalle toistuvasti positiivisia kokemuksia, jotta asenne ihmistä kohtaan muuttuu toiveikkaammaksi. Parhaita positiivisia kokemuksia ovat leikki ja ruoka. Muistamisen arvoista on se, että jos kissaa samaan esimerkiksi väkisin lääkitään tai hoidetaan, positiiviset kokemukset saattavat jäädä hyvin vähäisiksi. Reilusti yli puolet kaikesta vuorovaikutuksesta tulee olla kissan mielestä positiivista.
Löytöeläintaloissa tärkeä tavoite on uuden kodin löytäminen kissoille. Mitä enemmän kissoja siedätetään ihmisiin, sitä todennäköisemmin niille löytyy uusia koteja. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että henkilökunnan kahvihuone siirrettäisi kissojen tilaan. Kissojen läheisyydessä olisi ehdottoman tärkeää viettää aikaa, varsinkin silloin kun kissat saavat ruokaa – ehkä tutustumisajat ja ruokinta-ajat kannattaisi yhdistää. Sama pätee kotikissoihin; aluksi kannattaa pysyä sillä etäisyydellä, minkä kissa hyväksyy ja siirtyä asteittain lähemmäs. Kissa saattaa innostua leikkimään, jos sille heittelee nappuloita.
Olen sitä mieltä, että uuteen kotiin muuttavalle tai löytöeläintalossa asuvalle kissalle tulisi tarjota minimimäärä negatiivisia kokemuksia ihmisen kanssa ja maksimimäärä (sekä vähintään tuplamäärä) positiivisia kokemuksia. Vaikka lääkintä ja muu hoito on erittäin tärkeää, tulemme varsin usein kouluttaneeksi jo valmiiksi aroille kissoille, että ihmisen läheisyys tietää ikäviä asioita. Ihmisen poissaolo taas tarkoittaa mukavia asioita, kuten ruokaa. Tässä on selvä ristiriita, joka tulisi korjata.
Monet kehuu kissaamme, että meillä on ollut tuuria kun on löytynyt niin kiltti, rohkea ja sosiaalinen yksilö. Varmasti niinkin, mutta tietäisivätpä mitkä määrät herkkuja siihen ”luonteeseen” on kulunut. Ja suurelta osin tämän blogin ansiosta 🙂
Kiva kuulla onnellisia tarinoita ?