Tyytyväinen hevonen – nukkuuko hevosesi riittävästi?

Oletko koskaan miettinyt, saako hevosesi nukuttua tarpeeksi? Tai oletko ylipäänsä seurannut hevosesi nukkumiskäyttäytymistä? Hevosten, kuten muidenkin eläinten kohdalla usein ajatellaan, että riittää, kun tarjoaa mahdollisuuden ja eläin hoitaa käytännön homman itse. Toki näin usein onkin, eikä asiasta tarvitse väkisin tehdä ongelmaa. Muutokset nukkumiskäyttäytymisessä on hyvä kuitenkin rekisteröidä, koska niistä voi päätellä monia asioita. Lisäksi kun puhutaan olosuhteista ja hevosen suorituskyvystä, on selvää että nukkumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Perustiedot hevosen unentarpeesta ja nukkumistavoista ovat oleelliset, jotta hevosen hyvinvointi voidaan varmistaa.

Hevonen ei ole puhtaasti päiväaktiivinen, yöaktiivinen tai hämäräaktiivinen eläin. Sen aktiivisuustasoja määrittävät mm. ruuan saatavuus ja vuorokausi rytmittyy lyhyiden lepojaksojen ja laiduntamisen välillä. Tyypillisesti hevonen nukkuu parista tunnista viiteen tuntiin vuorokaudessa. Hevonen voi nukkua seisaallaan, jolloin sen jalat lukittuvat estäen kaatumisen. Makaaminen on hevoselle aina kynnys, koska makuulla se on alttiina hyökkäyksille ja maatessa sisäelimiin kohdistuu painetta. Hevonen kuitenkin tarvitsee syvää unta, joka on mahdollista vain makuulla.

Aikuisen hevosen päivittäinen lepo koostuu yleensä parista tunnista torkkumista pystyasennossa ja noin kolmesta tunnista makuullaan. Kaikki tirsat ovat lyhyitä, enimmillään puolen tunnin mittaisia. REM-unta hevonen nukkuu keskimäärin puoli tuntia useammassa lyhyessä jaksossa. Hevonen voi torkkua kaiket päivät, mutta silti se voi kärsiä unenpuutteesta; toisaalta se pärjää viikkokausia ilman täydellistä unirytmiä. Muutto ja muutokset olosuhteissa sekä sää voivat vaikuttaa hevosen nukkumistapoihin – muutto voi sekoittaa unirytmin jopa kuukaudeksi. Tämä on syytä ottaa huomioon, kun suunnitellaan kilpailuja, valmennuksia ja muuta kuormittavaa toimintaa. Riittävä lepo auttaa hevosta palautumaan.

Unenpuutteesta kärsivä hevonen voi torkkuessaan vaipua syvään uneen, jolloin lihakset rentoutuvat ja seisaalla nukkumisessa tarvittava jalkojen lukitus pettää ja hevonen jopa kaatuu. Hevonen voi vaikuttaa erittäin väsyneeltä, vaikka se torkkuisi suurimman osan päivästä. Se voi olla ärtyisä tai ylireagoida tuttuihinkin ärsykkeisiin. Tunteesta saa kiinni, kun miettii mitä jatkuva unenpuute itselle aiheuttaa.

Iso hevonen pienessä karsinassa voi olla hankala yhtälö, kun taas laitumella hevoset yleensä pötköttävät hyvinkin vapautuneesti – joskus hevoset ottavat myös aurinkoa pitkällään. Hevonen tarvitsee nukkuakseen sopivan tilan ja olosuhteet sekä mahdollisuuden. Joskus nukkuminen voi jäädä vähiin esimerkiksi pitkän kuljetusmatkan takia. Silloin voi auttaa, kun hevoselle tarjoaa ison, hyvin kuivitetun karsinan käyttöön. Turvallisuuteen liittyvät nukkumisongelmat ovat luonteeltaan tilapäisiä. Hevosen pitää kokea ympäristö tarpeeksi turvalliseksi mennäkseen pitkälleen, mutta toisaalta jos hevonen on asunut paikassa pitkään, turvallisuusasia ei ole luultavasti ensimmäinen syy nukkumattomuuteen. Messut, matkustaminen ja uudenvuoden hulinat voivat olla sellaisia tekijöitä, jotka haittaavat hevosen unta. Arjen koittaessa hevonen kuitenkin pystyy ottamaan univelkoja takaisin.

Wöhr et al., 2016
Belling, 1990

Liity jäseneksi ja katso video, jossa lisää aiheesta hevoset ja uni 🙂 Näet samalla määräaikaisella jäsenyydellä kaikki muut jo aiemmin julkaistut jäsenmateriaalit!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten saat hevosen marssimaan itse traileriin – katso vinkit videolta!

Mikäli tutkimusta on uskominen, liki puolet hevosista kärsii kuljetus- ja lastausongelmista. Puolet hevosihmisistä ei kouluta hevosia lainkaan lastaukseen – eikö olekin uskomatonta! Ne, jotka kouluttavat tietoisesti, kouluttavat kyselytutkimuksen mukaan paineen ja rankaisujen avulla. Sitten seuraa mielenkiintoinen osuus: hevosen kouluttamattomuuden (koppiin vaan), paineen avulla kouluttamisen (luuta, liinat, säikyttely) ja kuljetuksessa havaittujen ongelmien välillä oli yhteys. Eli toisin sanoen, sitä todennäköisempää on saada lastausongelma, mitä vähemmän treenaa tai mitä enemmän hevosta treeneissä painostaa, pakottaa, juoksuttaa ja säikyttelee. Vastaavasti omaehtoisesti lastattavilla ongelmia esiintyi vähemmän ja riski joutua onnettomuuksiin oli pienempi.

Aiemmin ajattelin, että vapaana lastaamisen harjoittelu on turhaa, koska harvoin oikeilla matkoilla hevosta lähetellään ilman narua kyytiin. Sittemmin olen kuitenkin todennut, että yhtenä harjoituksena muiden joukossa sillä on paikkansa ja se sopii erityisesti niille, jotka reissaavat hevosen kanssa yksin ja sulkevat luukut ja takapuomin itse. Vapaana lastaamisessa näkyy heti motivaatio ja sen puute sekä se, onko harjoittelu maltettu tehdä loppuun asti kaikkine välivaiheineen. Se paljastaa ne kohdat, joissa on vielä parantamisen varaa. Vapaana lastautuminen on hauska testi siitä, missä vaiheessa lastaustreeni on. Se on kuitenkin eri asia kuin taluttamalla tai lähettämällä lastaaminen, mikä voi näkyä siinä, että hevonen on epävarma ja kömpelön oloinen. Tämä vaihe on kuitenkin ohimenevä ja monelle hevoselle terveellinenkin – oppimista tapahtuu myös yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vapaana lastaamisessa on nopeasti ajateltuna kolme lähestymistapaa. Yksi on sellainen, että hevonen koulutetaan palkkioiden avulla normilastaukseen ja sitten vain katsotaan, mitä se tekee kun narua ei ole. Toinen on se, että hevonen koulutetaan alun perinkin vapaana, eikä narua koskaan ole ollutkaan. Kolmas on se, että hevonen opetetaan menemään koppiin paineen avulla tai lähettämällä ja sitten vain katsotaan mitä tapahtuu kun narua ei ole. Tavasta riippuen vapaana lastaamisessa on oleellista, mihin ihminen sijoittuu. Onko ihminen lähettäjän paikalla, kopissa sisällä vai jossain muualla? Onko ihmisen sijaintipaikka hevoselle vihje mennä traileriin? Ja vielä oleellisempaa on kysyä, onko tällä merkitystä jos näin on? Mielestäni sillä on merkitystä, varsinkin jos hevonen on koulutettu painostamalla. Jos koulutus on tehty onnistuneesti, hevonenhan marssii koppiin kun ihminen näyttää pienenkin merkin. Eri asia on se, pysyykö hevonen kopissa ja millä fiiliksellä se koppiin menee. Lastaustilanteessa hevonen voi tehdä täsmälleen halutun asian, vaikka se ei siitä pitäisi – tähänhän ”ei kysellä”-koulutus perustuu. Vaikka hevonen menisi koppiin juosten, se voi silti olla hermostunut. Palkkioiden avulla koulutettu hevonen voi olla myös kiireinen koppiin mennessään. Kiireisyys on kuitenkin erilaista, kun motivaatio on erilainen. Tästä aiheesta tulee juttu myöhemmin!

No, joka tapauksessa vapaana lastaaminen pienimmillä mahdollisilla ihmisen antamilla merkeillä on mielestäni hyvä treeni. Siinä on muutamia erityisen hyviä puolia. 1) hevonen saa rauhassa tutustua kuljetusvälineeseen. Tämä on usein aliarvostettu asia. Päin vastoin, hevosen ei yleensä anneta jäädä katselemaan tai haistelemaan vaan hoputetaan suoraan kyytiin. On itsestäänselvää, että mitä enemmän hevonen saa välineeseen tutustua, sitä helpommin se kykenee menemään sisälle. 2) hevonen saa tuntumaa siltaan ja kopin liikkeisiin. Mikäli lastaamisen ottaa vain talutusharjoituksena, tulee usein auttaneeksi hevosta jossain määrin. Kun se menee vapaana koppiin, se voi ponnistaa kyytiin lastaussillan sivusta ja työntää päätään etupuomin alta. Mikäli hevosen annetaan (turvallisuus huomioiden) tehdä näitä kommervenkkejä, se huomaa yrityksen ja erehdyksen kautta, mikä on kannattavaa ja mikä ei. Monelle hevoselle tyypillinen tapa kiertää lastaussillan sivuun jää kokonaan pois ilman toimenpiteitä, jos hevosen annetaan sitä tehdä ja laitetaan samalla sen motivaatio kuntoon. 3) koulutus toimii kognitiivisena virikkeenä. Kun koulutus perustuu täysin omaehtoisuuteen ja hevosella on milloin tahansa mahdollisuus poistua tilanteesta, kyseessä on virike ja se lisää hevosen hyvinvointia väsyttämällä päätä hyvällä tavalla – kyseessä on siis aivopähkinä tehokkaimmasta päästä.

Omaehtoisessa lastaustreenissä on eroa lähettämällä tai taluttamalla tehtävään harjoitteluun. Hevosella on vapaus tehdä mitä se haluaa, joten se käyttää välineitä usein totutusta poikkeavalla tavalla. Tämä ilmiö täytyy huomioida turvallisuudessa, eli varmistaa, että rakenteet ovat hevoselle turvallisia ja sillä on riittävät edellytykset selvitä pienistä ongelmanratkaisutehtävistä. Kaikille hevosille tämä treeni ei sovi – joillekin se voi olla liian itsenäistä toimintaa, johon ne kaipaavat ihmisen apua.

Omaehtoinen lastautuminen on monen haave ja tulevaisuuden toive, mutta se on oikeasti helpompaa kuin voit kuvitella! Aloita jo tänään jättämällä kaikki painostus pois tavallisesta lastaustreenistä ja tee havaintoja. Mihin hevonen menee jos sillä on vaihtoehtoja? Tuleeko se koppiin vain sinun perässäsi? Onko sen motivaatio kunnossa? Muuttuuko se kopissa kiireiseksi? Miten se osaa peruuttaa alamäkeen? Osaako se peruutusmerkin?

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa annan vinkit omaehtoisen lastautumisen harjoitteluun. Näet myös 25 muuta hevosiin liittyvää videota ja yhteensä liki 60 muuta jäsenille tarkoitettua videota!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Padalino et al., 2016

Mikä voi selittää sen ilmiön, että toiset hevoset vaipuvat heti kentän portista kuljettuaan virransäästötilaan ja toisia hevosia ei taas saa kentältä mitenkään pois? Miksi sama hevonen pöllyttää sänkkärillä innoissaan ja hyytyy välittömästi hiekkasuorakaiteessa?

Mikäli puhutaan nyt terveestä hevosesta, jolla kivun mahdollisuus on suljettu pois, niin minulla on muutama teoria hyytymiseen.

Ehkä hevonen ei näe pointtia ympyrän pyörimisessä

Hevosella tulee olla syy liikkumiseen. Yleensä hevosta motivoi liikkumaan ruoka, vesi, kaverit ja erilaiset uhkatilanteet, joista kannattaa yrittää liueta nopeasti pois. Mikä hevosta motivoi kentällä pyörimiseen vailla määränpäätä? Ehkäpä alussa hevosta voi säikytellä liikkeelle luomalla uhkakuvia, mutta hevonen voi turtua niihin ja todeta, ettei muovipussipiiska sittenkään ole niin kauhean pelottava. Harjoituksen suunnittelusta riippuen hevosella ei välttämättä ole päämäärää, jota se toiminnallaan tavoittelisi. Tai päämäärä on liian etäinen tai liian vähän motivoiva. Joskus hevonen työskentelee säästöliekillä, jotta pääsisi mahdollisimman vähillä ongelmilla talliin. Nämä hevoset köpöttävät uraa pitkin, kuuntelevat opettajan ääntä ja ehdottavat kaartoon tulemista usein. Hevoselle perustellessa huono syy liikkumiseen on se, että ratsastaja käskee. Puheet siitä, että hevosen tulee säilyttää eteenpäinpyrkimys tai tahti tai tempo ovat käytännön tasolla höpöhöpöä. Hevosen ei pidä tai tule yhtään mitään – sille on annettava joka päivä pätevä syy tehdä asioita. Ja jos puhutaan liikkumisen innosta, liputtaisin tässä kohtaa mieluummin porkkanan ansaitsemisen kuin kepin välttämisen puolesta. Jos hevosen ainut syy liikkua on kepin (tai kannuksilla kaivamisen) välttäminen, se ei mielessään luo kovin positiivista mielikuvaa yhteisestä harrastuksestanne.

Ehkä pohja on huono tai mutkat ovat liian jyrkkiä

Mikäli hevonen posottaa maastossa menemään reippaasti ja omaehtoisesti ja kentällä sen into valuu hiekkaan, voi kyse olla pohjasta. Pieni kotikenttä yhdistettynä huonoon pohjaan voi hevosen mielestä olla huono yhdistelmä, jossa ei ainakaan kannata yrittää rallata lisättyä ravia. Mitä hitaammin hevonen liikkuu, sitä helpompi sen on kaarteissa pysyä pystyssä. On mahdollista myös, että hevoselle mutkat ovat liian tiukkoja – ehkä se ei ole oppinut kääntymään kohtisuorassa maata kohti vaan kanttaa liikaa, jolloin tasapaino horjuu. Pohja voi olla liian pehmeä, liukas tai kova. Joskus täytyy käyttää eliminaatiotekniikkaa, jotta voi selvittää, mikä kentässä on vikana.

Ehkä hevonen altistuu jarrulle ja kaasulle yhtäaikaa

Ristiriitaiset avut hämmentävät hevosta. Kuvioihin astuu varjouttaminen, eli kahdesta yhtäaikaisesta avusta vain toinen toimii ja ajan mittaan vahvistuu. Hevosesta riippuen tämä toimiva apu on joko pidäte tai pohje – useammin pidäte. Hevonen voi herkistyä pidätteelle, jolloin käsijarru on tavallaan koko ajan päällä ja hevonen tulkitsee pienimmänkin ratsastajan eleen hidastavaksi vihjeeksi. Moni ratsastaja törmää tähän ongelmaan samaan aikaan kun hevonen törmää ohjaan, eli silloin kun hevosta aletaan koota. Kokoamisen valitettavan usein ajatellaan edellyttävän yhtäaikaista vetämistä ja työntämistä, jotta niin sanottu patoefekti muodostuu. Tämä on yksi tärkeä käännekohta, joka voi vaikuttaa hevoseen hyvin pysyvästi. kaasu ja jarru päällä ratsastamista voi verrata autolla ajamiseen käsijarru päällä tai järkyttävillä kierroksilla pienellä vaihteella ryömimällä. Kentällä ratsastaja voi haluta muokata hevosen liikkumista työstämällä sitä. Osa hevosista kestää ristiriitaisia apuja paremmin kuin toiset. Kannattaa miettiä ja tiedostaa mitä itse tekee, jottei vahingossa sammuta hevosta käsijarrulla. Käsijarru on ehkä hevosen kannalta katsottuna pahin ja pysyvin uhka kenttämotivaatiolle.

Ehkä hevosen mielestä kentällä ei toimita johdonmukaisesti

Siinä missä hiekkateillä ja metsäpoluilla pääsee jonkinlaiseen flow-tilaan kun vaan antaa palaa, kentällä mieleen palaavat kaiken maailman ratsastusvinkit ja pienet nippelit yksi kerrallaan. Jos ei ole suunnitelmaa tai opastajaa, mielessä alkaa pyöriä ryhti, apujen käyttö, tahti, tempo ja vaikka mitkä muut asiat yhtäaikaa. Maastossa ei ehdi vaikeuttaa elämää sisäpohje/ulkopohje/ulko-ohjan tuki/kääntävät ulkoavut/peräänanto -mietteillä ja siinä hötäkässä saattaakin olla hevosen näkökulmasta paljon selkeämpi ratsastaja kuin kentällä pipertäessä. Yksi ongelma on se, että suunnitelma puuttuu, kun yksin pyörii, eikä itse sen paremmin kuin hevonenkaan näe draaman kaarta. Kun suunnitelma puuttuu, noudattelee usein ratsastuskoulussa opittua tunnin rakennetta höystettynä muutamien ratsastusoppaiden verryttely/jäähdyttely-muistikuvilla. Lopputulos on pahimmillaan melkoinen sillisalaatti kouluttamisen kannalta – vähän kuin ruokaympyrä, jota noudattamalla ei jaksa syödä millään kaikkea; neljä lasia maitoa, kuusi palaa leipää, puoli kiloa kasviksia, lihaa tai kalaa, pähkinöitä, kolme litraa vettä ja niin edelleen. Jostain syystä mieleen iskostuu tunnin rakenne, jossa ensin kävellään, sitten kevennellään, sitten laukataan, taas ravataan ja sitten kävellään. Jos tavoite on tämä, niin miksi sitä ei voi toteuttaa maastossa tai pellolla? Liika ja liian monipuolinen vaikuttaminen hevoseen voi kostautua sillä, että sen into loppuu ja apujen teho sammuu. Hevonen ei saa juonesta kiinni, ja jos se alkaa ennakoida, tehtävää muutetaan heti. Tunne on varmasti yhtä ärsyttävä kuin ryhmäliikuntatunnilla, jossa heti liikesarjan oivalluksen jälkeen sitä muutetaan. Itse asiassa ratsastustunti voi olla hevoselle yhtä ärsyttävä kuin jumppatunti minunlaiselleni ei-harrastajalle; kun et ymmärrä etkä saa mistään kiinni niin alkaa ketuttaa.

Ehkä hevosen mielestä ratsastaja käyttäytyy eri tavalla kuin maastossa

Tämä liittyy edelliseen. Maastossa ja pellolla voi keskittyä kyydissä pysymiseen ja ulkopuolisiin uhkiin, jolloin ratsastajan vaikutus hevoseen voi olla a) pienempi ja b) selkeämpi. Kentällä on (joskus) aidat, jotka lisäävät ratsastajan riskinottoa. Jos kentälle mennään ongelman kanssa, sieltä todella harvoin poistutaan ilman ongelmaa. Kenttätyöskentelyyn liittyy mielessä sellaiset termit kuin työnteko, oikein päin liikkuminen, taivuttelu ja läpirastastus. Eli kentälle voidaan mennä suurin odotuksin, mutta edelleen ilman selkeää suunnitelmaa. Läpiratsastus on inhokkitermini; se voi jokaiselle tarkoittaa hieman eri asioita, mutta minun mielessäni se kulminoituu edellä kuvailemani rastastustunnin peruskäsikirjoituksen läpiviemiseen, oli hevosella siihen edellytyksiä tai ei. Läpiratsastus voisi olla hyvä termi jos siinä keskityttäisi yhteen apuun viikossa ja tehtäisi ainoastaan sitä. Silloin myös tulokset olisivat hieman toista luokkaa kuin hiki päässä vaativan ratsastajan alla juokseva hevonen, joka tuskin oppi mitään järkevää muuta kuin pysymään pystyssä. On päivänselvää, että hevonen puutuu kentälle, jos siellä tehdään sen fysiikalle liian vaativia harjoituksia tai ajetaan hevonen toistuvasti epämukavuusalueelle esimerkiksi sen tasapainon suhteen. Kannattaa myös miettiä, mikä on oman asennon vaikutus hevosen liikkumiseen. Jos kentällä könöttää takakenossa ja maastossa kevyessä istunnassa, niin voi miettiä millä tavalla oma asento ja sitä kautta ne narut vaikuttavat hevoseen.

Kun liityt eläinkoulutusblogin jäseneksi nyt, näet treeniohjelman, jossa annan viisi käytännön vinkkiä kenttämotivaation löytämiseen. Saat selkeät eväät siihen, miten voit kahden viikon aikana keskittyä löytämään eteenpäinpyrkimyksen uudelleen. Lisäksi näet 24 hevosaiheista lisämateriaalia eli videota, jotka näkyvät vain jäsenille sekä kuukauden ajan julkaistavat uudet videot! Näet myös kaikki kissa- ja koira-aiheiset jäsenmateriaalit. Tilaus on määräaikainen, eikä sinun tarvitse erikseen sitä perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ennen vanhaan, kun maalla melkein kaikki ratsut olivat entisiä ravureita, maastoiluongelmat olivat harvinaisia. Hevoset olivat lähes poikkeuksetta liikennevarmoja ja niiden kanssa pystyi liikkumaan yksin tai ryhmässä. No, ehkä aika on saattanut kullata muistoja hiukan. Joka tapauksessa, yksin maastoilun helppouteen vaikuttaa enemmän harjoittelu kuin geenit, eli kyseessä on taito, ei kiveen hakattu ominaisuus.

En itse osannut ehkä riittävästi arvostaa liikenne- ja maastovarmaa hevosta, kun minulla sellainen oli. Sitä piti jotenkin itsestäänselvyytenä. Nyt tulee helposti kylmä hiki otsalle, kun ajatteleekaan vilkkaan liikenteen sekaan lähtemistä. Ehkä tosin ikä ja itsesuojeluominaisuus saattavat näytellä tässä roolia.

Hevoset ovat läheisriippuvaisia, sen voi jokainen huomata. Isolla tallilla ne kaipaavat yleensä sitä yhtä tiettyä kaveria ja pienellä tallilla ne kaipaavat koko porukkaa. Vaikka kaveruksien erottaminen pieneksikin ajaksi tuntuu ikävältä, siitä on yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Ensinnäkin, läheisriippuvuutta voi vähentää ainoastaan toistuvasti alleviivaamalla, että erossa oleminen on hauskaa. Toiseksi, jos kaverukset eivät koskaan ole erossa, ne eivät pääse kokemaan jälleennäkemisen riemua. Sama pätee kotiinpaluun iloon; kun joskus poistuu pihasta niin kotiin on jälleen hauskempi palata.

Kylmiltään maastoon lähteminen voi olla jopa vaarallista. Ennalta tuntemattomassa paikassa voi kohdata monenlaista pelottavaa asiaa, ja riskit kasvavat. Maastossa on ihan riittävästi asioita, joita ei voi hallita, hevonen ei mielellään saa olla yksi niistä. Ennen kuin lähdet yksin maastoon, mieti vastauksia näihin kysymyksiin.

1. Onko hevosesi oppinut kulkemaan maastossa ilman toisten hevosten tukea?
2. Oletko käynyt sen kanssa turvallisesti uusissa paikoissa?
3. Mikäli hevosesi säikähtää jotain, miten se reagoi?
4. Kuinka pitkään hevosellasi kestää palautua säikähtämisestä?

Nämä asiat ovat tärkeitä silloin, kun liikut hevosen kanssa yksin. Ensinnäkin, hevosen näkökulmasta katsottuna porukassa meneminen on aivan eri asia kuin yksin meneminen ja harvasta hevosesta pystyy ennalta sanomaan miten se käyttäytyy yksin ollessaan, jos sitä näkee vain porukassa. Jos haluat tietää, millainen hevonen on yksin maastossa, vie se yksin kentälle tai maneesiin tai maneesin taakse. Mikäli se jännittyy heti kun muut katoavat näkyvistä, ei voi olettaa, että se jossain kauempana yhtäkkiä rentoutuisi. Ennen kuin lähtee viereistä sänkkäriä pidemmälle, kannattaa selvittää, mitä kyseinen hevonen säikähtäessään tekee. Juokseeko se kotiin? Heittääkö uukkarit? Jähmettyykö paikoilleen? Vai jotain muuta. Yksilölliset tavat reagoida pelottavassa tilanteessa on hyvä tuntea etukäteen. Samoin etukäteen on hyvä selvittää, kuinka nopeasti hevonen pystyy palautumaan säikähdyksestä. Tallin pihalla tulee väistämättä tilanteita, joissa hevonen säikähtää. Mittaa joskus, kuinka monta minuuttia kuluu, kunnes hevonen on jälleen täysin ennallaan tapahtuneen jälkeen. Se on palautumisaika.

Entä mitä tukitaitoja voit harjoitella, jotta yksin maastoilu helpottuu?

Kävelytä hevostasi ja tee muiden luota lähtemisestä kannattavaa. Kesä on hyvää aikaa tähän hommaan, koska palkkaa löytyy mielin määrin. Oletko huomannut, että taluttamalla hevonen lähtee yleensä mieluummin pihasta kuin ratsastamalla? Varmista, että hevonen on hallittavissa, eli käytä sellaisia varusteita, jotka ovat hevosellesi ja sinulle tuttuja ja toimivia. Mikäli hevonen on erittäin läheisriippuvainen, voit pyytää mukaan kaveria talutusreissuille. Varmista myös, että hevonen on talutettavissa, eli tarvittaessa kertaa talutuksessa tarvittavat merkit. Taluttamalla voit tutustua lähimaastoihin ja se on usean hevosen mieleen liikuntamuotona. Se kasvattaa myös arkiaktiivisuutta sekä hevosella että taluttajalla.

Melkein jokaisesta pihapiiristä löytyy kekseliäisyyttä käyttämällä ”maastoreitti”, joka on turvallista kiertää. Hevosten kanssa ei mitään kannata tehdä kerralla, vaan ottaa tavaksi. Ota tavaksi kiertää piha vaikkapa joka päivä ennen ja jälkeen ratsastuksen. Huomaat, että hevonen alkaa pitää tätä normaalina käytäntönä jo muutamassa päivässä ja alkaa itsekin ehdottaa tätä kierrosta. Voit korostaa kierroksen mielekkyyttä sillä, että annat hevosen syödä jossain kohdassa. Hevoset tykkäävät, kun asioista tehdään tapoja. Tavaksi on hankala ottaa päivittäinen puolentoista tunnin kävely, mutta pieni lenkki on helppo ottaa ohjelmistoon; niinkuin monella onkin alku- ja loppukäyntejä varten. Mitä rutiinimmin peruskierros sujuu, sitä helpompi on lähteä pidentämään sitä. Jos maastoon lähtee kokeilemaan onneaan, voi monesti todeta, että matkanteko vaikuttaa vieterin venyttämiseltä. Poispäin kulkeminen on yhtä tuskaa ja matelua ja kotiin tullaan pienimmästäkin syystä ja erittäin nopeasti. Vieterisysteemi ei ole kovin kätevä tapa aloittaa maastoilua.

Liity jäseneksi, niin näet tärkeät pointit maastoilun aloittamisessa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten hevonen opetetaan toimimaan istunnalla? Miksi hevonen oppii kolistamaan ruoka-aikana? Miksi ratsastuskouluhevoset toimivat joskus autopilotilla? Miksi hevonen lähtee lentoon jo kun lähestytään laitumen porttia? Miksi hevonen ei kisapäivänä anna tarhasta kiinni? Miksi hevonen kiemurtelee matkalla kentälle? Miksi se ei mene maneesin mörkönurkkaan? Miksi se ei mene traileriin kun joku seisoo sen takana?

Nyt kun päivänä muutamana on ollut niitä isoja paarmoja, niin on voinut huomata, että pelkkä ääni saa hevoset pakenemaan – ötökän ei tarvitse laskeutua selän päälle. Eläimet ovat yleensä erityisen virittyneitä sellaisiin ärsykkeisiin, jotka ennakoivat jotain ikävää, koska tilanne voi liittyä henkiinjäämiseen. Yksi säikähtämistilanne voi tallettaa muistiin monia sitä ennakoivia asioita, joita on ihmisen mahdotonta muistaa tai edes havaita. Siksi kai on tapana sanoa, että hevonen näkee pikku-ukkoja – se näkee vaaratilannetta ennakoivia merkkejä, ei pelkästään vihreitä ukkoja. Samaa periaatetta hyödynnetään koulutuksessa. Herkistämällä hevonen reagoi yhä pienempään ja pienempään merkkiin, jonka kautta voi välttää isompaa epämukavuutta. Säikähtämiseen liittyy usein juokseminen, siksi eteenpäin ajaviin vihjeisiin on helppo liittää pieniä ennakkovaroituksia. Herkistäminen ei yleensä toimi yhtä hyvin jarruihin. Idea on sama; säikäytetään hevonen isolla avulla, jolloin pienikin ohjiin koskettaminen saa reaktion aikaan. Tässä on se ongelma, että ajan mittaan hevonen tottuu yllätyksiin ja kivun kautta sillä ei välttämättä ole motivaatiota pysähtyä vaan juosta kovempaa. Toinen vaihtoehto on se, että hevosta ei enää huvita lähteä liikkeelle, koska se ennakoi kivuliasta pysäyttämistä. Hevosta on helpompi säikytellä liikkeelle kuin pysähdyksiin, mutta toki helpotukseen perustuvassa koulutuksessa on mukana aina paineen voimistamisen mahdollisuus.

Hevonen ennakoi siis hyvin sujuvasti sitä uhkaavia ja epämukavia asioita. Entä palkkioita? Kyllä! Tämän on varmasti huomannut jokainen, joka on palkinnut hevostaan. Kun käsi irtoaa ohjasta ja on vasta matkalla taskulle, hevonen jo nyökyttelee tyytyväisenä. Kun hevonen ymmärtää palkkioiden ansaintalogiikan, siitä tulee loistava neuvottelija. Se ei tee kierrostolkulla juuri oppimaansa asiaa, vaan minimin. Aina minimin. Onkin taitolaji kasvattaa palkkion avulla opetetun toiminnan kestoa, kun verrataan helpotuksen avulla opetettuun. Jos ei ole painetta käytössä, on vaikea painostaa. On vaikeaa voimistaa apua, jos sitä ei ole alun perinkään käyttänyt toiminnan aikaansaamiseen. Sen sijaan joutuu pidättämään palkkaa, kunnes näkee enemmän yritystä. Koulutus herkkujen avulla on helppo aloittaa, mutta vain harva saa sitä vietyä yksinkertaisia tehtäviä pidemmälle. Sen huomaa siitä, että palkitsemiseen jää jumiin; samasta pienestä asiasta tulee palkittua vuosienkin jälkeen.

Joskus hämmentää kun hevoselle ollaan opettamassa jotakin liikettä, vaikkapa laukannostoa ja sitä pidetään huonona asiana, että hevonen ennakoi noston tapahtuvan kohdassa C. Tehtävää saatetaan muuttaa, koska vaikka hevonen tekee toistuvasti ns. oikean asian, ajatellaan, että se tekee sen väärästä syystä – tekee sen tietyssä kohdassa, eikä ratsastajan pyynnöstä. Itse asiassa tässä ilmiössä olisi todella paljon hyödynnettävää, jos asiaa lähestyisi toisesta näkökulmasta.

Joskus on tavoitteena opettaa hevonen olemaan reagoimatta. Siihenkin hevonen oppii yhdistämään tilanteet, paikat ja varusteet. Mikäli harjoitukset tehdään kentällä riimun ja köyden kanssa, hevoselle voi tulla sellainen uskomus, että siinä tilanteessa kannattaa olla reagoimatta, koska se on oppinut, ettei niissä varusteissa pääse kuitenkaan poistumaan paikalta. Sama pätee pieneen tilaan; hevonen ymmärtää nopeasti, että se on suljetussa tilassa. Hevoselle voidaan opettaa, että paras ja kaikkien kannalta mukavin vaihtoehto on se, että se ei reagoi mihinkään. Mikäli haluat olla varma, että varusteet tai aidat eivät estä hevosta reagoimasta ärsykkeisiin, älä käytä varusteita tai aitoja. Silloin voit sulkea oman vaikutuksesi pois oppimisesta. Voit vaikuttaa siihen, mitä hevonen ennakoi missäkin tilanteessa vaikuttamalla lopputulokseen hevosen kannalta. Ikäviä asioita ei tarvitse toistaa kuin pari kertaa, kun ennakointi eli vastustelu (tai passiivisuus) pääsee jo syntymään. Taitoa vaatii se, että arkipäivän tilanteissa pyrkii aina siihen, että a) käyttää itse ennakoivia vihjeitä ja b) antaa hevoselle syitä ennakoida positiivisia asioita.

Ennakoivat vihjeet ovat tärkeitä meille ihmisille ja hevosille. Niiden avulla opimme ennakoimaan käyttäytymistä. Mekin opimme kokemuksen kautta omista hevosistamme, mitä ennakoivia vihjeitä ne käyttävät. Mikäli hännän viuhtaisu ennakoi luotettavasti jalan nostoa ja edelleen potkua, opimme reagoimaan jo häntään. Samalla tavalla voimme opettaa ja opetammekin, osin tiedostamatta, hevosia reagoimaan ennakoiviin apuihin. Ja siinä kohtaa on tärkeää tietää, mitä haluaa. Apuja voi olla useampi yhtä liikettä tai temppua kohti. Tarkoitan, että hevonen voi nostaa laukan monesta eri merkistä. Oletko miettinyt, mistä merkistä juuri sinä haluat hevosesi nostavan laukan? Vai luotatko oppikirjaan tai käyttöoppaaseen?

Ennakoivia vihjeitä ovat sellaiset merkit, jotka valmistelevat johonkin toiseen merkkiin tai tapahtumaan. Vaikka niitä ei käytä tietoisesti, hevonen oppii ne kuitenkin – siitä syystä kannattaa käyttää niitä oman elämänsä helpottamiseen.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi ennakoivien vihjeiden käyttöä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

You can lead a horse to water but you can’t make him drink.

Hevosta ei voi pakottaa juomaan, mutta sen voi kyllä opettaa juomaan. Vesi on elintärkeä osa hevosen hyvinvointia, mutta yllättävän vähän tutkittu. Tiedetään, että hevonen tarvitsee vettä noin kolmesta seitsemään litraa/sata kiloa vuorokaudessa. Itse pidän vähäisenä määränä sitä, jos 500-kiloinen hevonen juo 25 litraa vuorokaudessa. Veden tarpeessa on paljon yksilöllistä ja vuodenaikoihin liittyvää vaihtelua. Veden saantiin liittyvät ruuansulatusongelmat ilmenevät usein talvella. Talvella kylmyys lisää vedentarvetta, mutta jostain syystä monet hevoset vähentävät juomista siitä huolimatta. Juomisen vähyys voi johtua jäätyneistä kupeista, liian kylmästä vedestä tai jostain muusta syystä. Tutkimuksen mukaan juomista voi lisätä tarjoamalla lämmintä vettä; mikäli hevosilla on tarjolla ainoastaan kylmää vettä, ne juovat vähemmän. Tarjoamalla lämmintä vettä hevosten juominen voi lisääntyä jopa 40 % – se ei ole ihan pieni määrä vettä ja sillä on takuulla vaikutusta.

Ruokinnassa rehujen määrän ja laadun suhteen vastuu on harvoin hevosella. Sen sijaan juomisen suhteen luotamme siihen, että hevonen hoitaa homman itsenäisesti. Talliympäristössä on monia asioita, jotka vaikuttavat hevosen juomiskäyttäytymiseen ja niistä kannattaisi olla tietoinen jotta niihin voi vaikuttaa. Hevosen nestetasapainon arvioimiseen paras mittari on juominen – juotava määrä ja juomisen intensiteetti. Mikäli vettä ei ole tarjolla, ei voi tietää kuinka janoinen hevonen on. 19 tuntia ilman vettä pidetyt ponit aloittivat juomisen noin kymmenen sekunnin kuluttua veden tarjoamisesta ja joivat noin ämpärillisen ensimmäisen puolen tunnin aikana (kyseessä olivat pienet ponit, joten määrä on iso). Ensimmäisen vartin aikana ne joivat eniten. Hevonen pystyy itse säätelemään nestetasapainonsa kuntoon, kunhan vettä on tarjolla ja kaikki on fyysisesti kunnossa, eli hevonen ei ole sairas. Osa hevosista kastaa jokaisen heinäsuullisen juomakupissa ja osa hevosista jopa nostaa heinät juoma-astiaan kastumaan – tämä on täysin normaalia toimintaa 🙂 Lisäksi hevonen juo mielellään rasituksen jälkeen, mikäli se on menettänyt nestettä hien muodossa. Hevosten makumieltymyksiä veden suhteen on tutkittu melko vähän – suolaveden on todettu maistuvan suurempina kerta-annoksina pitkän rasituksen jälkeen tavalliseen veteen verrattuna. Tällaista hevosten vissyä voi tehdä kätevästi kotona, ja kannattaakin jos sillä voi varmistaa hevosen riittävän juomisen.

Laitumella ollessaan hevoset liikkuvat usein porukassa juomaan ja jokainen yksilö juo vuorotellen. Erään havainnointitutkimuksen perusteella hevoset joivat vähiten aikaisin aamulla ja eniten iltapäivällä. Juomistiheyteen vaikutti lämpötila – helteellä juomaan mentiin noin parin tunnin välein. Joskus janoinenkin hevonen voi keskeyttää juomisen ennen kuin se on saanut juotua tarpeeksi tai se ei malta juoda lainkaan kiihtymykseltään. Hikoilu ja harjoittelu lisäävät vedentarvetta. Kisamatkat ovat tyypillisiä tilanteita, joissa juominen häiriintyy – on erikoistilannetta toisen perään kuljetuksesta vieraaseen paikkaan, eikä vesi maistu. Jo pelkästään pitkä matka trailerissa voi aiheuttaa nestehukkaa, mikä ei tietenkään ole hyvä asia suorituksen kannalta. Kisa- ja muilla matkoilla voi kokeilla erilaisia kikkoja vedensaannin lisäämiseksi, kuten liotetun heinän tarjoamista matkan ajaksi. Kikkoja ei kuitenkaan kannata käyttää kylmiltään vaan opettaa hevonen niihin jo etukäteen. Jotta hevosen juomiseen voi vaikuttaa, on tunnettava lähtötilanne, kyseisen yksilön tavat ja maku sekä tiedettävä, milloin vettä kannattaa tarjota.

Veden tarjoilutavallakin on merkitystä. Tutkimuksen mukaan hevoset valitsisivat ämpärijuoton, jos saisivat päättää. Uimuriautomaatilla, jossa virtausnopeutena oli 3 litraa minuutissa, saatiin hevosille aikaan nestehukka. Virtausnopeus ei saa olla pienempi kuin hevosen juontinopeus, jonka voi helposti mitata ämpärillisellä vettä. Omilla hevosillani juontinopeus on noin kymmenen litraa minuutissa. Automaatit pitäisi mitoittaa janoiselle hevoselle, joka ei nosta päätään hörppyjen välissä. Janoinen hevonen voi helposti juoda parikymmentä litraa nostamatta kertaakaan päätään. Vaikka hevosella siis olisi vettä tarjolla koko ajan, se ei vielä takaa sitä että se saa riittävästi vettä tarpeisiinsa nähden. Hevosella on tarkka hajuaisti, ja se hylkää veden jos se epäilee sen pilaantuneen. Tässä on kuitenkin hevoskohtaisia eroja; osa tykkää juoda lätäköistä ja luonnonvesistä, osa taas käyttää mieluiten automaattia. Monissa automaateissa kuppiosa on hyvin pieni ja sitä voi olla hankala pitää puhtaana; pahimmmillaan automaatti voi olla hevosen mielestä kuin viemäri hajuineen ja törkyineen. Auringonpaahteessa mustassa saavissa vesi pilaantuu helposti, ja astia onkin syytä harjata päivittäin. Virtaava vesi olisi hevosen kannalta paras ja tuoreimpana pysyvä ratkaisu – se on omistajalle vain melko hankala toteuttaa. New Forestissa olen nähnyt tällaisia virtaavan veden altaita.

Mikäli hevonen juo riittävästi kaikissa tilanteissa, kannattaa olla tyytyväinen ja jatkaa samalla tavalla mitään muuttamatta. Mikäli herää epäilyksiä siitä, juoko hevonen tarpeeksi, kannattaa aloittaa havainnoinnista ja miettiä mitä käytännön asioita voi tehdä sekä arjessa että erikoistilanteissa, jotta riittävä juominen olisi mahdollista. Vaikka hevonen osaakin pitää itse huolta nesteensaannista, vastuu siirtyy ihmiselle siinä vaiheessa, kun hevonen viedään erikoistilanteeseen, jossa stressi tai muut tekijät estävät normaalin vedenjuonnin. Liittymällä blogin jäseneksi näet videon, jossa erilaisia vesiä testataan niiden maistuvuuden näkökulmasta. Lisäksi käydään läpi, miten hevosen voi opettaa juomaan ja mitä kikkoja voi käyttää, jos hevonen ei juo riittävästi. Lisäksi puhutaan veden maustamisesta; milloin makuveden tarjoaminen kannattaa ja milloin ei.

Sufit et al., 1985: Physiological stimuli of thirst and drinking patterns in ponies.
Pritchard et al., 2008: Validity of indicators of dehydration in working horses: A longitudinal study of changes in skin tent duration, mucous membrane dryness and drinking behaviour.
Crowell-Davis et al., 1985: Feeding and Drinking Behavior of Mares and Foals with Free Access to Pasture and Water.
Kristula & McDonnell, 1994: Drinking water temperature affects consumption of water during cold weather in ponies.
Nyman & Dahlborn, 2001: Effect of water supply method and flow rate on drinking behavior and fluid balance in horses.

Video jäsenille: miten voit opettaa hevosen juomaan? Entä miten voit testata mitä oma hevosesi mieluiten juo? Milloin hevosta kannattaa juottaa? Millä tavalla maustettuja vesiä kannattaa antaa?

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Saada hevonen tekemään asioita, joita haluaa sen tekevän. Saada se koppiin, kengitettyä, kantamaan ratsastajaa, olemaan reagoimatta muovipussiin ja niin edelleen. Jokainen tavoittelee eri asioita, mutta lähes kaikki haluavat hevosen tekevän asioita, joita itse haluaa.

Halutut asiat voidaan nähdä suorituksina, jotka onnistuvat (1) tai epäonnistuvat (0). Jos kokeilee vain kerran, voi joko onnistua tai epäonnistua. Jokainen vuorovaikutustilanne hevosen kanssa vaikuttaa hevosen ja ihmisen suhteeseen ja monet tilanteet vaikuttavat oppimiseen, mutta läheskään kaikki tilanteet eivät ole koulutustilanteita. Kouluttaminen on tietoista toimintaa, joka tähtää johonkin päämäärään. Kaikki käsittely ei todellakaan ole kouluttamista, vaikka oppimista tapahtuisikin. Kun näemme tai teemme pätkän arkipäivän (tai miksei juhlapäivänkin) kouluttamista tai käsittelyä, emme voi tehdä paljonkaan johtopäätöksiä siitä, toimiiko se vai ei tai onko kyseessä sattumanvarainen käsittely vai tietoinen, harkittu toiminta.

Jos hevonen tekee halutun asian, tarkoittaako se, että se osaa asian?

Ei tarkoita. Hevonen voi tehdä käsittelijän haluaman asian myös sattumalta. Sattumanvaraisuus on asia, joka tutkimuksissa pyritään sulkemaan pois käyttäytymisen muutoksen taustalta – siksi tutkimuksia on niin työlästä tehdä. Tarvitaan paljon toistoja ja hyvin hallitut olosuhteet ja lisäksi tilastollisia menetelmiä, joilla sattuman rooli rajataan ulos. Oppiminen tarkoittaa sitä, että käyttäytymisessä tapahtuu mitattava ja suhteellisen pysyvä muutos. Otetaan esimerkki käytännön hevostaitotoimiston perinneosastolta. Hevosen lastaaminen traileriin – kun liinat tai luuta ei toimi, peitä hevosen silmät. Kun silmät peitetään, hevosen saa koppiin. Liittyykö tämä oppimiseen millään tavalla? Jos tämä liittyisi oppimiseen tai olisi tapa kouluttaa, kaiken järjen mukaan hevosen pitäisi jossakin ajassa mennä traileriin ilman takkia silmien päällä. Silmien peittäminen lastaustilanteessa on sama asia kuin huulipuristimen tai korvajarrun käyttö käsittelytilanteessa – homman saa hoidettua, mutta oppimista tuskin tapahtuu ainakaan haluttuun suuntaan, eli toimenpide ei muutu ainoastaan tällä menettelyllä tulevaisuudessa helpommaksi. Ei muodostu mitattavaa ja suhteellisen pysyvää muutosta hevosen käyttäytymiseen. Jotain oppimista tapahtuu kyllä, ja se näkyy siinä, että hevonen voi alkaa vältellä näitä tilanteita jo kauempaa ja hevosen luottamus omistajaa tai käsittelijää kohtaan alkaa murentua, mikä näkyy myös muissa arkipäivän toimissa. Omaa tekemistä tulee harvoin ajateltua analyyttisesti. Tehdään paljon asioita, eikä välttämättä mietitä, reagoiko hevonen niihin, eli osaako se?

Oman hankaluutensa tähän soppaan tuo ajatus siitä, että hevonen osaa jo kaiken, mitä siltä tullaan pyytämään; täytyy vain olla tarpeeksi taitava kaivaakseen nuo toiminnat esiin hevosesta. Jos hevonen tekee piaffia yksinään pihatossa, niin osaako se silloin tehdä sitä? Entä jos hevonen tekee piaffia sivuohjien, sokerin, piiskan ja ohjasajajan avustamana, osaako se silloin tehdä sitä? Vaikka kaikki askellajit ovat periaatteessa kaikille hevosille mahdollisia, ei voi siltikään sanoa, että kaikki hevoset osaisivat piaffia. Oppiminen tulee kuvioon siinä vaiheessa, kun joku onnellinen saa ensimmäisen kerran hevosen tekemään jotain sinnepäin ja joku toinen saa hevoselle aikaan sellaisen tunteen, että tätä kannattaa tehdä useamminkin. Toiminnan aikaansaaminen ja sen vahvistaminen ovat eri asioita.

Jos haluaa olla enemmän kouluttaja kuin käsittelijä, joutuu ottamaan vastuuta tekemisistään enemmän. Käsittelijänä voi ottaa eteen tulevat ongelmat haasteina, joihin reagoimalla pääsee niistä yli. Käytössä on siis ammattilaisen kikkavarasto, josta eläinten parissa toimiva MacGyver voi poimia kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan värkkäyksen. Tätä voisi sanoa reaktiiviseksi toiminnaksi, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa jos asiaa haluaa näin lähestyä. Mitä harvemmin asioita tekee, sitä helpompaa tämä kikkojen käyttö on. Mitä enemmän on saman hevosen kanssa tekemisissä, sitä nopeammin varasto on syöty loppuun. Kouluttajana joutuu miettimään asioita pidemmälle, proaktiivisesti. Silmissä kiiluu jokin pitkän aikavälin tavoite, jota kohti arkinen puurtaminen millimetri kerrallaan kuljettaa. Kouluttajana et mieti, millä keinolla hevosen saa koppiin nyt, vaan mietit, kannattaako hevonen laittaa koppiin nyt keinolla x – mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa? Kannattaako tänään peittää silmät lastatessa, ja mitä se aiheuttaa lastaamiseen vuoden kuluttua? Kouluttajana ei kannata syödä omasta kuormasta ja ottaa pikaratkaisuja ellei ole pakko. Käsittelijänä sitä vastoin kannattaa, koska ei ole mitään hävittävää eikä välttämättä tarvitse itse palata keräämään palasia ja liimaamaan niitä yhteen. Asiaa voisi ajatella niinkin, että taitava käsittelijä on erityisen hyvä aikaansaamaan erilaisia käytöksiä ja kouluttaja on erityisen hyvä tekemään niistä todennäköisempiä. Siinä on iso ero.

Eli mitä kouluttaminen on? Sen voi jokainen päättää itse. Paras mittari on kuitenkin se, että aiheuttaako kouluttamiseksi kutsuttu toiminta mitattavan ja suhteellisen pysyvän muutoksen hevosen käyttäytymisessä vai ei. Sitä emme voi lyhyiden videoiden perusteella sanoa. Hevonen voi muuttaa käyttäytymistään myös monesta muusta syytä kuin oppimisesta. Kerrasta oppimista kyllä tapahtuu, mutta usein siihen täytyy liittyä hyvin voimakas lähellä kuolemaa-kokemus. Pelko saa aikaan hetkessä moottoritien aivoihin, kun ilman pelkoa joutuu tallaamaan kinttupolkua. Mitä moottoritiellä (jossa on ohituskaista pelkoreaktioille) sitten tekee, jos tavoitteena on kuitenkin turvallinen harrastaminen, sitä voi jokainen miettiä itse.

Kertaluontoisesta koulutussessiosta jää usein sellainen mielikuva, että hevonen todella muuttaa käyttäytymistään pysyvästi. Näyttää aivan siltä, kuin se oppisi jotain – hevonen toimii tunnin käsittelyn jälkeen täysin eri tavalla kuin alussa. Tällaisissa tapauksissa on joskus hankala erottaa se, mikä käyttäytymisen muutoksen aiheuttaa. Onko kyseessä oppiminen vai väsymys? Mikäli hevonen vaatii aina toistuvasti tunnin esikäsittelyn ennen kuin se tekee haluttuja asioita, ei voida mielestäni puhua oppimisesta. Eihän kielitaitokaan edellytä sanaston tankkaamista ennen jokaista repliikkiä.

Käsittely on tapahtuma, kouluttaminen on prosessi. Se, mitä kerran tapahtuu, ei ole merkittävää hyvässä eikä pahassa. Sen sijaan asiat, joita tehdään jatkuvasti, niillä on merkitystä! Joskus edelleen ajatellaan, että kouluttaminen on sarja tapahtumia. Näin voi toki ajatella, mutta tapahtumien on liityttävä toisiinsa hyvin kiinteästi ja suunnitelmallisesti. Esimerkiksi hevosten kesyttäminen tai selkäännousu on perinteisesti nähty tapahtumana, merkkipaaluna (breaking young horses), josta termikin kielii. Suomeksi ei sentään puhuta murtamisesta, vaikkakaan satulaan laittaminen ei kuulosta välttämättä pitkältä prosessilta. Itse koen, että kouluttaminen on elinikäinen prosessi, jossa tavoitteita kohti mennään päivittäin pienin askelin. Kun iso kuva ja tärkeät tavoitteet ovat selvillä, prosessi kestää paremmin myös pieniä eksymisiä.

Jokainen miettii itse ison kuvan ja toimii sen mukaisesti. Jos hevosella on olemassa jokin toivottu käyttötarkoitus, on selvää, että pienet arkiset askeleet tähtäävät tuohon käyttötarkoitukseen. Ei ole järkeä tehdä tänään jotain sellaista, joka voi haitata isoa tavoitetta. Sen sijaan voi tehdä paljon sellaisia asioita, jotka tukevat käyttötarkoitusta.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet millä tavoin voit itse tehdä oman hevosesi kanssa minitutkimuksen siitä, toimiiko jokin koulutusmenetelmä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.