You can lead a horse to water but you can’t make him drink.

Hevosta ei voi pakottaa juomaan, mutta sen voi kyllä opettaa juomaan. Vesi on elintärkeä osa hevosen hyvinvointia, mutta yllättävän vähän tutkittu. Tiedetään, että hevonen tarvitsee vettä noin kolmesta seitsemään litraa/sata kiloa vuorokaudessa. Itse pidän vähäisenä määränä sitä, jos 500-kiloinen hevonen juo 25 litraa vuorokaudessa. Veden tarpeessa on paljon yksilöllistä ja vuodenaikoihin liittyvää vaihtelua. Veden saantiin liittyvät ruuansulatusongelmat ilmenevät usein talvella. Talvella kylmyys lisää vedentarvetta, mutta jostain syystä monet hevoset vähentävät juomista siitä huolimatta. Juomisen vähyys voi johtua jäätyneistä kupeista, liian kylmästä vedestä tai jostain muusta syystä. Tutkimuksen mukaan juomista voi lisätä tarjoamalla lämmintä vettä; mikäli hevosilla on tarjolla ainoastaan kylmää vettä, ne juovat vähemmän. Tarjoamalla lämmintä vettä hevosten juominen voi lisääntyä jopa 40 % – se ei ole ihan pieni määrä vettä ja sillä on takuulla vaikutusta.

Ruokinnassa rehujen määrän ja laadun suhteen vastuu on harvoin hevosella. Sen sijaan juomisen suhteen luotamme siihen, että hevonen hoitaa homman itsenäisesti. Talliympäristössä on monia asioita, jotka vaikuttavat hevosen juomiskäyttäytymiseen ja niistä kannattaisi olla tietoinen jotta niihin voi vaikuttaa. Hevosen nestetasapainon arvioimiseen paras mittari on juominen – juotava määrä ja juomisen intensiteetti. Mikäli vettä ei ole tarjolla, ei voi tietää kuinka janoinen hevonen on. 19 tuntia ilman vettä pidetyt ponit aloittivat juomisen noin kymmenen sekunnin kuluttua veden tarjoamisesta ja joivat noin ämpärillisen ensimmäisen puolen tunnin aikana (kyseessä olivat pienet ponit, joten määrä on iso). Ensimmäisen vartin aikana ne joivat eniten. Hevonen pystyy itse säätelemään nestetasapainonsa kuntoon, kunhan vettä on tarjolla ja kaikki on fyysisesti kunnossa, eli hevonen ei ole sairas. Osa hevosista kastaa jokaisen heinäsuullisen juomakupissa ja osa hevosista jopa nostaa heinät juoma-astiaan kastumaan – tämä on täysin normaalia toimintaa 🙂 Lisäksi hevonen juo mielellään rasituksen jälkeen, mikäli se on menettänyt nestettä hien muodossa. Hevosten makumieltymyksiä veden suhteen on tutkittu melko vähän – suolaveden on todettu maistuvan suurempina kerta-annoksina pitkän rasituksen jälkeen tavalliseen veteen verrattuna. Tällaista hevosten vissyä voi tehdä kätevästi kotona, ja kannattaakin jos sillä voi varmistaa hevosen riittävän juomisen.

Laitumella ollessaan hevoset liikkuvat usein porukassa juomaan ja jokainen yksilö juo vuorotellen. Erään havainnointitutkimuksen perusteella hevoset joivat vähiten aikaisin aamulla ja eniten iltapäivällä. Juomistiheyteen vaikutti lämpötila – helteellä juomaan mentiin noin parin tunnin välein. Joskus janoinenkin hevonen voi keskeyttää juomisen ennen kuin se on saanut juotua tarpeeksi tai se ei malta juoda lainkaan kiihtymykseltään. Hikoilu ja harjoittelu lisäävät vedentarvetta. Kisamatkat ovat tyypillisiä tilanteita, joissa juominen häiriintyy – on erikoistilannetta toisen perään kuljetuksesta vieraaseen paikkaan, eikä vesi maistu. Jo pelkästään pitkä matka trailerissa voi aiheuttaa nestehukkaa, mikä ei tietenkään ole hyvä asia suorituksen kannalta. Kisa- ja muilla matkoilla voi kokeilla erilaisia kikkoja vedensaannin lisäämiseksi, kuten liotetun heinän tarjoamista matkan ajaksi. Kikkoja ei kuitenkaan kannata käyttää kylmiltään vaan opettaa hevonen niihin jo etukäteen. Jotta hevosen juomiseen voi vaikuttaa, on tunnettava lähtötilanne, kyseisen yksilön tavat ja maku sekä tiedettävä, milloin vettä kannattaa tarjota.

Veden tarjoilutavallakin on merkitystä. Tutkimuksen mukaan hevoset valitsisivat ämpärijuoton, jos saisivat päättää. Uimuriautomaatilla, jossa virtausnopeutena oli 3 litraa minuutissa, saatiin hevosille aikaan nestehukka. Virtausnopeus ei saa olla pienempi kuin hevosen juontinopeus, jonka voi helposti mitata ämpärillisellä vettä. Omilla hevosillani juontinopeus on noin kymmenen litraa minuutissa. Automaatit pitäisi mitoittaa janoiselle hevoselle, joka ei nosta päätään hörppyjen välissä. Janoinen hevonen voi helposti juoda parikymmentä litraa nostamatta kertaakaan päätään. Vaikka hevosella siis olisi vettä tarjolla koko ajan, se ei vielä takaa sitä että se saa riittävästi vettä tarpeisiinsa nähden. Hevosella on tarkka hajuaisti, ja se hylkää veden jos se epäilee sen pilaantuneen. Tässä on kuitenkin hevoskohtaisia eroja; osa tykkää juoda lätäköistä ja luonnonvesistä, osa taas käyttää mieluiten automaattia. Monissa automaateissa kuppiosa on hyvin pieni ja sitä voi olla hankala pitää puhtaana; pahimmmillaan automaatti voi olla hevosen mielestä kuin viemäri hajuineen ja törkyineen. Auringonpaahteessa mustassa saavissa vesi pilaantuu helposti, ja astia onkin syytä harjata päivittäin. Virtaava vesi olisi hevosen kannalta paras ja tuoreimpana pysyvä ratkaisu – se on omistajalle vain melko hankala toteuttaa. New Forestissa olen nähnyt tällaisia virtaavan veden altaita.

Mikäli hevonen juo riittävästi kaikissa tilanteissa, kannattaa olla tyytyväinen ja jatkaa samalla tavalla mitään muuttamatta. Mikäli herää epäilyksiä siitä, juoko hevonen tarpeeksi, kannattaa aloittaa havainnoinnista ja miettiä mitä käytännön asioita voi tehdä sekä arjessa että erikoistilanteissa, jotta riittävä juominen olisi mahdollista. Vaikka hevonen osaakin pitää itse huolta nesteensaannista, vastuu siirtyy ihmiselle siinä vaiheessa, kun hevonen viedään erikoistilanteeseen, jossa stressi tai muut tekijät estävät normaalin vedenjuonnin. Liittymällä blogin jäseneksi näet videon, jossa erilaisia vesiä testataan niiden maistuvuuden näkökulmasta. Lisäksi käydään läpi, miten hevosen voi opettaa juomaan ja mitä kikkoja voi käyttää, jos hevonen ei juo riittävästi. Lisäksi puhutaan veden maustamisesta; milloin makuveden tarjoaminen kannattaa ja milloin ei.

Sufit et al., 1985: Physiological stimuli of thirst and drinking patterns in ponies.
Pritchard et al., 2008: Validity of indicators of dehydration in working horses: A longitudinal study of changes in skin tent duration, mucous membrane dryness and drinking behaviour.
Crowell-Davis et al., 1985: Feeding and Drinking Behavior of Mares and Foals with Free Access to Pasture and Water.
Kristula & McDonnell, 1994: Drinking water temperature affects consumption of water during cold weather in ponies.
Nyman & Dahlborn, 2001: Effect of water supply method and flow rate on drinking behavior and fluid balance in horses.

Video jäsenille: miten voit opettaa hevosen juomaan? Entä miten voit testata mitä oma hevosesi mieluiten juo? Milloin hevosta kannattaa juottaa? Millä tavalla maustettuja vesiä kannattaa antaa?

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Saada hevonen tekemään asioita, joita haluaa sen tekevän. Saada se koppiin, kengitettyä, kantamaan ratsastajaa, olemaan reagoimatta muovipussiin ja niin edelleen. Jokainen tavoittelee eri asioita, mutta lähes kaikki haluavat hevosen tekevän asioita, joita itse haluaa.

Halutut asiat voidaan nähdä suorituksina, jotka onnistuvat (1) tai epäonnistuvat (0). Jos kokeilee vain kerran, voi joko onnistua tai epäonnistua. Jokainen vuorovaikutustilanne hevosen kanssa vaikuttaa hevosen ja ihmisen suhteeseen ja monet tilanteet vaikuttavat oppimiseen, mutta läheskään kaikki tilanteet eivät ole koulutustilanteita. Kouluttaminen on tietoista toimintaa, joka tähtää johonkin päämäärään. Kaikki käsittely ei todellakaan ole kouluttamista, vaikka oppimista tapahtuisikin. Kun näemme tai teemme pätkän arkipäivän (tai miksei juhlapäivänkin) kouluttamista tai käsittelyä, emme voi tehdä paljonkaan johtopäätöksiä siitä, toimiiko se vai ei tai onko kyseessä sattumanvarainen käsittely vai tietoinen, harkittu toiminta.

Jos hevonen tekee halutun asian, tarkoittaako se, että se osaa asian?

Ei tarkoita. Hevonen voi tehdä käsittelijän haluaman asian myös sattumalta. Sattumanvaraisuus on asia, joka tutkimuksissa pyritään sulkemaan pois käyttäytymisen muutoksen taustalta – siksi tutkimuksia on niin työlästä tehdä. Tarvitaan paljon toistoja ja hyvin hallitut olosuhteet ja lisäksi tilastollisia menetelmiä, joilla sattuman rooli rajataan ulos. Oppiminen tarkoittaa sitä, että käyttäytymisessä tapahtuu mitattava ja suhteellisen pysyvä muutos. Otetaan esimerkki käytännön hevostaitotoimiston perinneosastolta. Hevosen lastaaminen traileriin – kun liinat tai luuta ei toimi, peitä hevosen silmät. Kun silmät peitetään, hevosen saa koppiin. Liittyykö tämä oppimiseen millään tavalla? Jos tämä liittyisi oppimiseen tai olisi tapa kouluttaa, kaiken järjen mukaan hevosen pitäisi jossakin ajassa mennä traileriin ilman takkia silmien päällä. Silmien peittäminen lastaustilanteessa on sama asia kuin huulipuristimen tai korvajarrun käyttö käsittelytilanteessa – homman saa hoidettua, mutta oppimista tuskin tapahtuu ainakaan haluttuun suuntaan, eli toimenpide ei muutu ainoastaan tällä menettelyllä tulevaisuudessa helpommaksi. Ei muodostu mitattavaa ja suhteellisen pysyvää muutosta hevosen käyttäytymiseen. Jotain oppimista tapahtuu kyllä, ja se näkyy siinä, että hevonen voi alkaa vältellä näitä tilanteita jo kauempaa ja hevosen luottamus omistajaa tai käsittelijää kohtaan alkaa murentua, mikä näkyy myös muissa arkipäivän toimissa. Omaa tekemistä tulee harvoin ajateltua analyyttisesti. Tehdään paljon asioita, eikä välttämättä mietitä, reagoiko hevonen niihin, eli osaako se?

Oman hankaluutensa tähän soppaan tuo ajatus siitä, että hevonen osaa jo kaiken, mitä siltä tullaan pyytämään; täytyy vain olla tarpeeksi taitava kaivaakseen nuo toiminnat esiin hevosesta. Jos hevonen tekee piaffia yksinään pihatossa, niin osaako se silloin tehdä sitä? Entä jos hevonen tekee piaffia sivuohjien, sokerin, piiskan ja ohjasajajan avustamana, osaako se silloin tehdä sitä? Vaikka kaikki askellajit ovat periaatteessa kaikille hevosille mahdollisia, ei voi siltikään sanoa, että kaikki hevoset osaisivat piaffia. Oppiminen tulee kuvioon siinä vaiheessa, kun joku onnellinen saa ensimmäisen kerran hevosen tekemään jotain sinnepäin ja joku toinen saa hevoselle aikaan sellaisen tunteen, että tätä kannattaa tehdä useamminkin. Toiminnan aikaansaaminen ja sen vahvistaminen ovat eri asioita.

Jos haluaa olla enemmän kouluttaja kuin käsittelijä, joutuu ottamaan vastuuta tekemisistään enemmän. Käsittelijänä voi ottaa eteen tulevat ongelmat haasteina, joihin reagoimalla pääsee niistä yli. Käytössä on siis ammattilaisen kikkavarasto, josta eläinten parissa toimiva MacGyver voi poimia kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan värkkäyksen. Tätä voisi sanoa reaktiiviseksi toiminnaksi, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa jos asiaa haluaa näin lähestyä. Mitä harvemmin asioita tekee, sitä helpompaa tämä kikkojen käyttö on. Mitä enemmän on saman hevosen kanssa tekemisissä, sitä nopeammin varasto on syöty loppuun. Kouluttajana joutuu miettimään asioita pidemmälle, proaktiivisesti. Silmissä kiiluu jokin pitkän aikavälin tavoite, jota kohti arkinen puurtaminen millimetri kerrallaan kuljettaa. Kouluttajana et mieti, millä keinolla hevosen saa koppiin nyt, vaan mietit, kannattaako hevonen laittaa koppiin nyt keinolla x – mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa? Kannattaako tänään peittää silmät lastatessa, ja mitä se aiheuttaa lastaamiseen vuoden kuluttua? Kouluttajana ei kannata syödä omasta kuormasta ja ottaa pikaratkaisuja ellei ole pakko. Käsittelijänä sitä vastoin kannattaa, koska ei ole mitään hävittävää eikä välttämättä tarvitse itse palata keräämään palasia ja liimaamaan niitä yhteen. Asiaa voisi ajatella niinkin, että taitava käsittelijä on erityisen hyvä aikaansaamaan erilaisia käytöksiä ja kouluttaja on erityisen hyvä tekemään niistä todennäköisempiä. Siinä on iso ero.

Eli mitä kouluttaminen on? Sen voi jokainen päättää itse. Paras mittari on kuitenkin se, että aiheuttaako kouluttamiseksi kutsuttu toiminta mitattavan ja suhteellisen pysyvän muutoksen hevosen käyttäytymisessä vai ei. Sitä emme voi lyhyiden videoiden perusteella sanoa. Hevonen voi muuttaa käyttäytymistään myös monesta muusta syytä kuin oppimisesta. Kerrasta oppimista kyllä tapahtuu, mutta usein siihen täytyy liittyä hyvin voimakas lähellä kuolemaa-kokemus. Pelko saa aikaan hetkessä moottoritien aivoihin, kun ilman pelkoa joutuu tallaamaan kinttupolkua. Mitä moottoritiellä (jossa on ohituskaista pelkoreaktioille) sitten tekee, jos tavoitteena on kuitenkin turvallinen harrastaminen, sitä voi jokainen miettiä itse.

Kertaluontoisesta koulutussessiosta jää usein sellainen mielikuva, että hevonen todella muuttaa käyttäytymistään pysyvästi. Näyttää aivan siltä, kuin se oppisi jotain – hevonen toimii tunnin käsittelyn jälkeen täysin eri tavalla kuin alussa. Tällaisissa tapauksissa on joskus hankala erottaa se, mikä käyttäytymisen muutoksen aiheuttaa. Onko kyseessä oppiminen vai väsymys? Mikäli hevonen vaatii aina toistuvasti tunnin esikäsittelyn ennen kuin se tekee haluttuja asioita, ei voida mielestäni puhua oppimisesta. Eihän kielitaitokaan edellytä sanaston tankkaamista ennen jokaista repliikkiä.

Käsittely on tapahtuma, kouluttaminen on prosessi. Se, mitä kerran tapahtuu, ei ole merkittävää hyvässä eikä pahassa. Sen sijaan asiat, joita tehdään jatkuvasti, niillä on merkitystä! Joskus edelleen ajatellaan, että kouluttaminen on sarja tapahtumia. Näin voi toki ajatella, mutta tapahtumien on liityttävä toisiinsa hyvin kiinteästi ja suunnitelmallisesti. Esimerkiksi hevosten kesyttäminen tai selkäännousu on perinteisesti nähty tapahtumana, merkkipaaluna (breaking young horses), josta termikin kielii. Suomeksi ei sentään puhuta murtamisesta, vaikkakaan satulaan laittaminen ei kuulosta välttämättä pitkältä prosessilta. Itse koen, että kouluttaminen on elinikäinen prosessi, jossa tavoitteita kohti mennään päivittäin pienin askelin. Kun iso kuva ja tärkeät tavoitteet ovat selvillä, prosessi kestää paremmin myös pieniä eksymisiä.

Jokainen miettii itse ison kuvan ja toimii sen mukaisesti. Jos hevosella on olemassa jokin toivottu käyttötarkoitus, on selvää, että pienet arkiset askeleet tähtäävät tuohon käyttötarkoitukseen. Ei ole järkeä tehdä tänään jotain sellaista, joka voi haitata isoa tavoitetta. Sen sijaan voi tehdä paljon sellaisia asioita, jotka tukevat käyttötarkoitusta.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet millä tavoin voit itse tehdä oman hevosesi kanssa minitutkimuksen siitä, toimiiko jokin koulutusmenetelmä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Omaehtoisuus minulle yksi tärkeimmistä arvoista ja periaatteista eläinten kanssa. Aiemmin ajattelin ehkä enemmän kouluttamista mekaanisena tekemisenä, jossa minulla on tavoite, joka koulutuksen edetessä toivottavasti täyttyy. Taito käyttää eri tekniikoita tuottaa halutun lopputuloksen, jossa eläin suorittaa, suoriutuu tai antaa tehdä jotain.

Vastaehdollistaminen on hyvä esimerkki tästä. Pitkään tein niin, että tavallaan eläimeltä kysymättä yhdistin pelottavan ja kivan asian toisiinsa ja sillä sipuli. Ajatuksena ja käytännössäkin tämä tietenkin toimii. Sittemmin olen ymmärtänyt, miten valtava merkitys eläimen valinnoilla ja toiminnan omaehtoisuudella on sen hyvinvointiin.

Ennen ajattelin esimerkiksi lastaamisesta, että tavoitteen mukaan hevonen kävelee traileriin kun taluttaja pyytää sitä. Nyt toivon, että hevonen kuopii lastaussillalla. Ennen ajattelin, että hevosen olisi hyvä seistä hiirenhiljaa paikoillaan kun sitä loimitetaan – nyt annan hevosen kertoa, haluaako se loimea päälleen vai ei. Aiemmin olisin varmaan toivonut, ettei hevonen liikauta eväänsäkään (ainakaan taskuani kohti) kun heiluttelen muovipussia. Nyt toivon, että hevonen tekee ensimmäisen siirron.

Joskus koulutus tuntuu epäreilulta hevosta kohtaan. Sen odotetaan 1) arvostavan niitä palkkioita, jotka ovat meille käteviä, 2) olevan innostumatta tai näyttämättä motivaatiotaan, koska sen voi tulkita vaaralliseksi ja 3) suorittavan koulutetut asiat eleettömästi ja rauhallisesti. Käytännössä koulutustilanne näyttää joskus siltä, että meillä itsellämme on käynnissä joki prosessi, eikä hevosessa värähdä viiksikään. Motivaatio on tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka – mistä voi tietää, onko hevonen motivoitunut, jos se ei innostu?

Omaehtoisuuden kanssa käsi kädessä kulkee hallinnan tunne. Sillä tarkoitan sitä, että hevonen pystyy varautumaan siihen, mitä on tulossa. Omaehtoisuus on sitä, että hevonen haluaa tulla tilanteisiin ja hallinnan tunne on sitä, että se voi itse hallita sitä, mitä tapahtuu. Hevonen voi monella tavalla osoittaa olevansa valmis. Valmis jatkamaan harjoitusta, valmis suoritukseen tai valmis tauolle. Keskimäärin koulutus menee aina överiksi, eli käytännössä taso ehtii jo laskea, ennen kuin kouluttaja ymmärtää tauon paikan. Toisaalta hallinnan tunteella on tärkeä rooli turvallisuuden kannalta. Jos harjoitellaan jotain sellaista asiaa, joka tuottaa hevoselle pelkoa tai saattaa aiheuttaa pakoreaktion, on hieno juttu kun hevonen osaa itse kertoa, milloin se on valmis asian kohtaamaan.

Silloin kun koulutuksessa kannustetaan omaehtoisuuteen ja siihen, että eläin saa tehdä valintoja, päästään ensinnäkin lähemmäs käytännön arkielämää ja toiseksi pystytään vaikuttamaan hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen paremmin – hevonenkin saa äänen; se ei ole enää objekti, jolle asioita koulutetaan vaan aktiivinen osallistuja. Moni koulutuksellinen asia toteutetaan (tai yritetään toteuttaa) edelleen samalla tavalla kuin aikoinaan laboratorio-olosuhteissa – teknisesti oppikirjan mukaan. Tavallinen tallinpiha ei ole laboratorio, vaan elävä ympäristö, jossa on häiriöitä eli kilpailevia palkkioita, joita on pakko oppia sietämään ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään.

Hankalassa ympäristössä kannattaa pitää kiinni muutamasta tärkeästä ajatuksesta. Ensinnäkin, hevonen on itse paras asiantuntija siitä, mitä se missäkin tilanteessa kestää tai mihin se kykenee – kunhan siltä osaa asiaa tiedustella. Toiseksi, jos hevonen ei ole täysillä mukana tai motivoitunut, toiminta on ajanhukkaa teille molemmille.

Omaehtoisuus esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liittymällä jäseneksi näet n 20 minuuttia kestävän videon, jossa näytän omaehtoisuustreenejä hevosten kanssa.

Video jäsenille!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miksi orilaitumelle laskusta saa aina hienoja tilannekuvia, mutta aikuisten hevosten laidunkauden aloitusjuhlinta kestää hädin tuskin muutamaa minuuttia, kun päät jo laskeutuvat ruohikkoon? Kuuluuko aikuisten hevosten nujuta ja rallittaa keskenään? Vai kuuluuko niiden olla tylsiä ja tallustaa rauhallisesti paikasta toiseen?

Leikki on monimuotoinen käytöksien kirjo, jolle ei ole löydetty järkevää välitöntä syytä. Yleensä varsat leikkivät sekä keskenään että yksin tai lelulla. Yli kolmivuotiaiden vapaudessa elävien hevosten kesken leikkiä tapahtuu erittäin harvoin, varsinkaan tammojen kesken. Yli kolmivuotiaista hevosista leikkivät yleensä vain orit, ja nekin hyvin harvoin. Kesyhevoset – varsinkin ruunat – sen sijaan leikkivät aikuisinakin jonkin verran.

Leikki on hyvin mielenkiintoinen ilmiö, jonka kautta nuoret eläimet oppivat reiluutta, käyttäytymistapoja ja vuorovaikutusta. Leikillä on monia hyötyjä, vaikka sillä ei ole varsinaisesti samanlaista päämäärää, kuin vaikkapa ruokailu- tai huoltokäyttäytymisellä. Leikki kehittää voimaa ja koordinaatiota. Leikki tukee oppimista ja parantaa sosiaalisia taitoja. Leikki valmistelee nuorta eläintä tulevaisuuteen ja sosiaalinen leikki lisää ryhmän yhtenäisyyttä (Oliveira, 2010).

Varsoilla leikki on hyvinvointi-indikaattori. Leikki jää pois, jos perustarpeet eivät ole täytetyt. Leikki lainaa eleitä lisääntymiskäyttäytymisestä, tappelusta ja liikkumisesta; vaikka eleet ovat samoja kuin näissä, leikissä ei kuitenkaan ole tarkoituksena vahingoittaa. Mistä ihmeestä varsa voi tietää, että toisen tarkoituksena ei ole satuttaa? Leikki on sopimus, joka pysyy turvallisena kun siinä on mukana leikkisignaaleja ja anteeksipyyntöjä. Leikissä virheet unohdetaan ja roolit vaihtuvat – tämä näkyy selvästi niissä tilanteissa, kun isompi hevonen leikkii pienemmän kanssa. Isompi usein tekeytyy heikommaksi, jotta saa pienemmän pysymään leikissä mukana. Avainsana sosiaalisessa leikissä on vastavuoroisuus.

Leikin määritelmä käsittää seuraavat kohdat (Burghardt, 2005). Leikillä ei ole selkeää päämäärää, se on omaehtoista, spontaania ja mielekästä. Leikki eroaa muista käytöksistä, vaikka se lainaa niistä eleitä. Leikki toistuu, mutta ei pakko-oireistu ja leikkimistä tapahtuu silloin, kun perustarpeet on tyydytetty. Leikki voidaan jakaa kolmeen osaan; sosiaalisessa leikissä on vähintään kaksi samanikäistä ja -kokoista osapuolta, lelulla leikkiminen käsittää usein tavaroiden kantamista, repimistä ja heittelyä ja liikkumisleikissä käytetään ja kokeillaan erilaisia tapoja liikkua.

Varsa on siis tyytyväinen, kun se leikkii. Entä aikuinen hevonen, kuuluuko sen leikkiä? Onko leikki hyvinvointi-indikaattori myös aikuisilla hevosilla? Ei välttämättä, koska aikuisilla hevosilla leikkiä esiintyy samoissa olosuhteissa kuin stereotyyppistä käyttäytymistä. Aikuisen hevosen leikki saattaakin olla merkki jopa kroonisesta stressistä ja kivusta – näin ainakin yksi tutkimus on esittänyt.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi aikuisten hevosten leikkikäyttäytymistä käsittelevän tutkimusartikkelin, jossa yhdistettiin kipu, stressi ja leikin määrä (videon kesto n 10 min).

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eri eläimet ovat erilaisia, mutta kuitenkin niiden käyttäytymisessä on paljon samaa. Aina on hyödyllistä oppia muilta eläimiltä – asioita voi nähdä eri valossa ja niihin voi suhtautua eri tavalla kun kyseessä on itselle vieraampi laji. Käyttäytymistä voi ymmärtää paremmin, kun voi katsoa tilannetta ulkopuolisen tuorein silmin, ilman oman lajin silmälaseja.

Mitä kani on opettanut minulle hevosista?

Kani on hyvin samanlainen eläin kuin hevonen; sen silmät ovat pään sivuilla ja se on arka. Se on myös sosiaalinen ja utelias sekä toimelias laiduntaja. Kani näkee kaiken, mitä sen ympärillä tapahtuu, aivan kuten hevonenkin. Kani myös pelästyy eniten äkkinäisiä liikkeitä näkökentässään. Kani on opettanut minulle paljon hevosen sosiaalisista tarpeista ja kaverin merkityksestä. Hevosia tarkkailemalla saattaa joskus iskeä sokeus, kun asiat ovat niin itsestäänselviä – hevonen on tavallaan niin tuttu, että se on melkein ihminen. Kani on opettanut hevosista myös sen, että suunnitelmallisuudella ja ennakoitavuudella on väliä ja että tärkein tehtävä ihmisellä sekä kanien että hevosten käsittelyssä pitäisi olla niin sanotun luottamuksen eli ennakoitavuuden rakentaminen ja kasvattaminen. Millä tavalla liikun kanien huoneessa ollakseni ennakoitava? Hiipiminen ei ole hyvä vaihtoehto eikä liioiteltu eleettömyys, koska ne on mahdollista tulkita vaanimiseksi. Kanien, kuten hevostenkin kanssa on parasta liikkua niin, että vaikuttaa mahdollisimman normaalilta ja varmistaa, että ei tee äkkinäisiä liikkeitä. Kanien kanssa olen kokenut myös sen oivalluksen, miten tuurilla isojen eläinten kanssa mennään. Ei tulisi mieleenkään lähteä kanilaan ja jahdata *anteeksi juoksuttaa* kania, kunnes se tulee luokseni tai lopettaa karkuun juoksemisen. En ole hetkeäkään kanien kanssa harkinnut vääntäväni sitä korvasta jotta saisin sen pysymään paikoillaan kynsien leikkaamisen aikana. Jos en halua tehdä näin kanille, miksi tekisin niin hevosille?

Mitä koira on opettanut minulle hevosista?

Koirien kanssa olen oppinut paineen käytöstä hyvin paljon. Se on melko ristiriitaista, kun ottaa huomioon, että koirapuolella paineen käyttö on koulutuksessa hyvin harvoin käytettävä tai edes hyväksytty asia ja hevosilla taas kaikki perustuu pääasiassa paineen käyttöön. Olen huomannut, että samaan aikaan kun koirilla paineesta ei puhuta ja/tai sitä ei hyväksytä, sitä kuitenkin käytetään lähes joka päivä. Hevosilla paineen käytöstä puhutaan ja painetta käytetään, mutta se on ehkä liian itsestäänselvyys, eikä käyttö ole aina ihan johdonmukaista – se on niin arkipäiväistä, ettei siihen tule kiinnitettyä huomiota. Koiran ja hevosen taluttaminen on hyvin samankaltaista – on yleensä jokin määränpää, johon ihminen itsekin liikkuu eläimen kanssa. Koira on opettanut minulle selkeyttä narun kanssa. Hevosta ohjaillaan vetämällä narusta eri suuntiin ja mennään itse edellä jos hevonen ei meinaa seurata. Koiran taas oletetaan seuraavan omistajaa (edellä kulkien) ja arvaavan ilmeisesti, mihin taluttaja on matkalla, koska hihna ei saisi kiristyä, eikä sitä saisi käyttää ohjaamiseen. Samaan tapaan hevosia voi opettaa kulkemaan ihmisen kanssa, vierellä tai takana, ilman narua. Hevosten kanssa kuitenkin uskotaan, että vapaana seuraamisessa on hyötyä siitä, jos eläin näkee mihin seurattava on matkalla. Koira ei näe taakseen, joten se ei voi edellä kulkiessaan lukea ihmisen kehonkielen vinkkejä siitä, mihin ollaan matkalla ilman että se kääntyy katsomaan taluttajaa. Koiran kanssa olen oppinut, että pelkästään välineen avulla ei voi kouluttaa ja että paine täytyy opettaa, muuten siitä tulee kasvava ilmiö. Jos koira vetää hihnassa, vetäminen ei lopu sillä, että vaihdetaan pantaa tai valjaita (vrt. vaihdetaan kuolain) tai että lisätään vetoa (vrt. enemmän kättä). Hihnakävelyä voi verrata ratsastukseen, loppujen lopuksi niissä on kyse samasta asiasta – ohjauksesta ja nopeuden säätelystä. Molempiin täytyy liittyä harjoittelua, muuten veto vain lisääntyy.

Mitä kissa on opettanut minulle hevosista?

Kissa on opettanut minulle omaehtoisuuden merkitystä. Kissan kanssa näkee huomattavasti selkeämmin sen kohdan, jossa olisi pitänyt lopettaa prässääminen. Jos vaikkapa otetaan esimerkiksi lääkkeen antaminen, jokainen kissaihminen tietää, että jos lääkettä ei saa annettua ensimmäisen minuutin aikana, sitä ei saa sillä kertaa annettua lainkaan. Kissa on loistava painiopettaja, koska sen kanssa ei voi voittaa. Mitä enemmän painetta laitetaan tähän pieneen eläimeen, sitä kovemmin se pistää hanttiin – kaikilla viidellä aseellaan. Kissan kiinnipitäminen väkisin on melkein mahdotonta, sama pätee hevosiin. Kissalta olen oppinut, että hevosenkin kanssa kannattaa tiedostaa se kohta, kun ei enää kannata väkisin yrittää vaan on viisaampaa vetäytyä hetkeksi miettimään uutta strategiaa. Suoraan hevosiin siirrettävä esimerkki on kissan lastaaminen kuljetusboksiin. Voit yllättää kissan kerran, mutta jos ei aidosti halua matkustaa, se välttää boksia kuin ruttoa. Sama pätee hevosiin. Molemmilla eläimillä on hyvä muisti ja älykkäinä ne osaavat välttää niille epämukavia paikkoja, rakenteita ja tilanteita sekä niihin liittyviä pieniäkin ennakoivia vihjeitä. Kissat näyttävät sen hyvin selkeästi, että milloin ei ole järkevää lisätä voimaa ja painostusta. Toisaalta tämä toimii myös toisin päin – heti kun kissalla on syy matkustaa, se matkustaa mukisematta. Sen voi kouluttaa menemään kuljetusvälineeseen samalla tavalla kuin hevosenkin. Kaikki hoito- ja muut toimet sujuvat sekä kissojen että hevosten kanssa parhaiten silloin, kun niissä hyödynnetään omaehtoisuutta. Kissojen kanssa olen oppinut näkemään myös vetopaniikin luonnollisena asiana. Kun kissan etutassuun tarttuu edestäpäin, se vetää vastaan ja vetäisi kunnes joku paikka hajoaisi, ellei tassusta irrota. Sama pätee hevosen vetopaniikkiin, yleensä pettävät joko narut tai riimu. Vetopaniikki liittyy myös kengitystilanteisiin joskus, ja kyse on täysin luonnollisesta asiasta saaliseläimille (ja kaikille eläimille ja ihmisille) – jos jää raajastaan kiinni johonkin, yrittää vetää sitä henkensä kaupalla irti.

Vaikka keskittyykin harrastusten kautta yhteen tai kahteen eläinlajiin, muita lajeja seuraamalla voi oppia paljon, kun säilyttää mielen avoimena ja uteliaana. Usein alkuun pääsee esittämällä itselleen kysymyksen: mitä jos tuo koira tuossa olisikin hevonen. Miten siinä tapauksessa sen käyttäytymiseen suhtautuisin?

Liittymällä eläinkoulutusblogin jäseneksi näet videon, jossa pohdin mitä olen oppinut hevosista kanien kanssa. Näet myös yli 30 muuta videota, joista on sinulle hyötyä, olipa oma eläinlajisi mikä tahansa 🙂

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosen mielestä jokainen tapahtuma tai vuorovaikutustilanne on merkityksellinen – joko positiivinen tai negatiivinen. Harvoin mikään asia on hevosen mielestä neutraali. Käsittelijä voi valita, tekeekö pienistä asioista taisteluja vai yhteistyötä. Jos joku pieni asia on tällä hetkellä taistelun paikka, se melko harvoin muuttuu hevosen mielessä mukavaksi asiaksi. Esimerkiksi ötökkämyrkyn suihkuttaminen; jos tilanteeseen liittyy toistuvasti vastustelu ja hevonen pystyy välttämään suihkuttamista silloin tällöin, vastustelu todennäköisesti pysyy yllä ja vahvistuu.

Pienissä arkipäivän tilanteissa voi toki käyttää suunnitelmallisuutta, jotta välttämistä ja vastustelua ei pääse tapahtumaan suihkuttamisesta huolimatta. Tällöin tapahtuu tottumista ja suihkuttaminen voi helpottua. Ongelma on se, että esimerkiksi laitumella hevosta saa harvoin pidettyä niin hyvin paikoillaan, että se ei pääse liikkumaan pullon alta pois. Jos näin käy, se voi olla hevosen mielestä palkitsevaa ja pyöriminen lisääntyy.

On monia tapoja opettaa hevonen olemaan paikoillaan kun sitä suihkutetaan. Osa tavoista perustuu totuttamiseen ja siedättämiseen ja osa vastaehdollistamiseen. Näitä samoja asioita kannattaa tehdä kaikissa arkipäivän tilanteissa, jotka voisivat sujua hieman paremmin. Pienet, voitetutkaan taistelut eivät vie ihmisen ja hevosen suhdetta hyvään suuntaan vaan päin vastoin. Sen sijaan samalla puolella oleminen ja hyvässä valossa esiintyminen vie suhdetta hyvään suuntaan. Jokaisen kannattaa uhrata hetki aikaa siihen, että miettii millainen käsittelijä haluaa olla ja mitkä ovat omat arvot ja periaatteet. Arjen kiireessä hevosesta voi herkästi tulla sijaiskärsijä, vaikka se toimii aina juuri siten, kuin parhaaksi näkee.

Mieti, miten varsinaiseen harrastukseen vaikuttaa se, että osa toimenpiteistä on hevoselle vastenmielisiä. Tai entä jos ne eivät olisi vastenmielisiä? Miten se näkyisi ratsastuksen aikana, vai näkyisikö se? Väitän, että se näkyy.

Heitän arkihaasteen hevosihmisille. Kerro, mikä tai mitkä asiat ovat sellaisia, jotka hevosesi kokee edes vähän epämiellyttäviksi. Mitä useammin näitä asioita tehdään, sitä tärkeämpää on hoitaa ne kuntoon. Kokeile viikon ajan treenata näitä pieniä asioita mielekkäämmiksi, niin huomaat, että suhteenne hevosen kanssa paranee. Nyt on hyvä aika hoitaa pienet asiat kuntoon 🙂

Eläinkoulutusblogin jäsenenä näet videon, jossa havainnollistan eri tapoja opettaa hevosta sietämään suihkuttamista 🙂 Jäsenenä näet myös kolmisenkymmentä jo julkaistua videota ja kuukauden ajan kaikki tulevat videot – tule mukaan!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lastaustrilogia osa 2 – takapuomin kirous

Hevonen kyllä menee traileriin, mutta ei pysy siellä ja säntää vauhdilla ulos varsinkin jos joku yrittää kiinnittää takapuomin. Tämä on lähes yhtä yleinen ongelma kuin se, ettei hevonen halua mennä traileriin. Lue haluamisesta lisää täältä.

Takapuomin kirous on hankala ongelma käsitellä, koska hevosta on hyvin vaikeaa saada väkisin pidettyä kopissa ja estää ulos peruuttaminen. Väkisin pitäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita, joissa hevonen voi rikkoa itsensä tai käsittelijä voi olla vaarassa ollessaan hevosen takana. Jos hevonen menee koppiin, mutta ei pysy siellä, on koulutus jo puolitiessä. On löydetty motivaatio ja saatu hevonen menemään ahtaaseen tilaan, joka on kolmesta suunnasta suljettu. Neljäs suunta on yleensä vaikein, koska hevonen kyllä tiedostaa olevansa suljetussa tilassa ja siitä tulee ajan mittaan taitava vastustaja. Osa hevosista jopa jättää toisen takajalan sen verran sillalle, että takapuomia ei pysty laittamaan kiinni ja moni sinkoaa pihalle, kun lastaaja yrittää korjata puuttuvaa jalkaa sisälle.

Hevosta voi huijata kerran tai kaksi niin, että joku nopeakätinen ehtii sulkea takapuomin ennen kuin hevonen ehtii pihalle. Parin tällaisen kokemuksen jälkeen hevonen ei anna tilanteen edetä tähän asti, vaan varmuuden vuoksi peruuttaa ulos. Takapuomiin liittyvä ongelma on sekin, että hevonen pyrkii ensin puomin läpi ja sitten ali. Takapuomi on monesti kaikkein vaikein palikka lastaamisessa, koska sen aiheuttama reaktio hevosessa voi kärjistyä nopeasti hätätilanteeksi – joskus hevonen hyppii joka suuntaan, joskus se hyppää etupuomin päälle tai pyrkii etuovesta ulos. Sama pätee siihen, kun hevoseen laitetaan muuta painetta takaapäin lastaustilanteessa. Kaikki nämä ovat huonoja vaihtoehtoja silloin, kun puhutaan isosta eläimestä ahtaassa ja suljetussa tilassa.

Lastaustilanteessa usein myös takana seisovat ihmiset aiheuttavat ulos peruuttamisen; varsinkin jos hevosella on kokemusta avustetusta lastaamisesta. Se oppii saaliseläimenä nopeasti lukemaan vaaranmerkkejä tilanteesta kuin tilanteesta, eikä uhkailu tästäkään syystä ole kestävin tapa lastauskouluttaa hevosta. Lastaustilanteessa hevosen älykkyys tulee hyvin selkeästi esille – jokaisella hevosella on olemassa kiinteästi henkiinjäämiseen liittyvät taidot, kuten vaaran välttely.

Ratkaisu takapuomiongelmaan löytyy koulutuksen vaikeuttamisesta. Tilanne jää usein junnaamaan paikalleen siihen pisteeseen, että hevonen kävelee sisälle traileriin, mutta ei pysy siellä eikä kestä yhtään häiriötä. Riski junnaamiselle on suuri, jos hevonen on laitettu traileriin aasi-porkkana-systeemillä, eli ruokakupilla houkuttelemalla. Silloin moni hevonen käy hakemassa suun täyteen palkkaa ja peruuttaa sillalle syömään. Koulutus yleensä etenee hyvin, jos otetaan muutama selkeä välitavoite ja mietitään koulutuksen vaiheistus kunnolla läpi. Usein nimittäin lastaajakaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai pitäisi tapahtua, kun hevonen on sisällä. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska ongelmataoausten kohdalla tilanne on lastaajallekin täysin uusi.

Jokaisella on oma tapansa lastata. Joku haluaa avustajan mukaan, toinen haluaa pärjätä yksin. Nämä ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat lastausharjoitteluun. Siksi olisi hyvä miettiä asiaa ja kuvailla mielessään, miltä se oman hevosen lastaaminen näyttää silloin kun se on valmis.

Vinkit takapuomin kirouksen purkamiseen:

1. Mieti alusta asti, miten voit asteittain vaikeuttaa koulutusta niin, että a) motivaatio pysyy kunnossa ja b) tehtävä vaikeutuu, mutta pysyy riittävän helppona
2. Mieti, miten voit hallita palkkiota siten, että hevonen ei kokisi ulos ryntäämistä palkitsevaksi.
3. Mieti, voitko harjoitella takapuomin käyttöä jossain muualla kuin trailerissa.

Liittymällä jäseneksi näet videolta käytännön vinkit, joiden avulla pääset eteenpäin takapuomin kirouksen kanssa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.