Hevosen aloitekyky – uhka vai mahdollisuus?

Aloitekyky tarkoittaa kykyä tehdä aloitteita. Hevoset ehdottavat erilaisia asioita toisilleen, joku voi porukasta vetää muut mukaansa juomaan, toinen ehdottaa päivälepopaikkaa ja kolmas tekee sosiaalisia aloitteita. Ilman aloitetta mitään ei tapahdu. Aloitekyky on yhteydessä hevosen hyvinvointiin. Mutta kuinka paljon aloitteita keskivertohevonen saa tehdä omistajansa suuntaan?

Ja miten näihin aloitteisiin suhtaudutaan?

Hieman kärjistäen omistaja on usein aloitteiden suhteen kuin virkamies: helpoimmalla pääsee itse, kun sanoo ei. Silloin ei itse joudu muuttamaan mitään, eikä aloitteesta aiheudu lisätöitä. Hevonen taas oppii samalla tavalla kuin kuntalainen: mitä negatiivisemmin aloitteisiin suhtaudutaan ja mitä naurettavampina niitä pidetään, sitä vähemmän niitä jatkossa esitetään.

Meitä ihmisiä kannustetaan osallistumaan meitä koskettavien asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Kannustus jää irralliseksi ja päälleliimatuksi, kun ruohonjuuritasolla vaikutusyritykset sammutetaan. Puhelimiin ei vastata, sähköposteista puhumattakaan. Valitetaan ettei ole rahaa ja että asiaa selvitetään tai muulla tavoin blokataan. Juuri näin voi käydä myös hevoselle. Osa harrastuslajeista on sellaisia, joissa hevosen itseluottamuksesta on hyötyä. Mitä me teemme hevosen itseluottamukselle ruohonjuuritasolla? Olemmeko innostajia vai virkamiesankeuttajia?

Kannustatko vastustelua tiedostamattasi?

Jokaisen kannattaa miettiä sitä, että kuinka aktiivinen hevosen haluaa olevan. Näetkö, että töydellisessä tilanteessa hevonen suorittaa sille annettavia tehtäviä ilman vastalauseita, eikä sillä ole omia mielipiteitä? Haluatko, että hevonen saa joskus sanoa mielipiteensä? Tai haluatko, että hevosen mielipide on yhtä tärkeä kuin oma mielipiteesi?

Hevosen ääntä voi kasvattaa ja ravita tai sitä voi tukehduttaa ja vaientaa. Mikäli hevosen mielipidettä kuunnellaan vain silloin, kun se on käytännön syistä pakollista, hevonen koventaa otteitaan. Jos hevonen otetaan vakavasti vain silloin kun se pukittaa, potkii, puree tai hyppää pystyyn, se todennäköisesti alkaa käyttää näitä keinoja useammin. Tästä aiheutuu laitostumisen ja vaientamisen kierre – hevonen ilmaisee itseään juuri sillä tavalla kuin sen omistaja sille opettaa parhaaksi tavaksi.

Eläimen mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja mahdollisuus ennakoida tapahtumia ovat suoria hyvinvointitekijöitä. Messinkinupit karsinassa ja solariumit ovat hevoselle täysin merkityksettömiä, jos siltä puuttuu hallinnan tunne. Hallinnan tunne syntyy siitä, että hevonen voi aidosti vaikuttaa ja tehdä valintoja. Solarium lisää psyykkistä hyvinvointia, jos hevonen saa päättää, meneekö se sinne vai ei. Hevonen on elävä eläin, jolla on mielipiteitä. Olen vahvasti sitä mieltä, että kehitys loimitelineestä todelliseksi yhdenvertaiseksi kumppaniksi edellyttää sitä, että hevoselle annetaan ääni ja sitä ääntä kuunnellaan myös muissa kuin paniikkitilanteissa.

Annanko hevoselle saman tien korttini numeron?

Sanaa opittu avuttomuus käytetään mielestäni liian höylisti. Kaikki aloitekyvyttömät hevoset eivät ole täysin masentuneita ja luovuttaneita. Hevosen laitostumisella on eri tasoja – ei ole joko täysin onnellisia hevosia tai täysin elämäänsä kyllästyneitä. Kuitenkin laitostuminen on opittua, mutta kaikki laitostuminen ei ole avuttomuutta. Olisiko aloitekyvyttömille hevosille sopivampi termi opitusti vaiennettu? Tai opitusti laitostunut?

Hevoset ovat täysin meidän armoillamme, eikä aloitekyky tarkoita sitä, että meidän pitää hypätä kun hevonen käskee. Aloitekyky hevosen tapauksessa tarkoittaa sitä, että se saa joskus äänensä kuuluville tai edes että sille annetaan ääni. Ajattele, jos hevonen ehdottaisi jotain miellyttävää ratsastettaessa sen sijaan, että se ”kokeilee”, sikailee tai possuilee? Koetaanko esimerkiksi omaehtoinen kokoaminen possuiluksi?

Jos mietit omaa hevostasi ja sen aloitekykyä, niin aloita listaamalla asiat, joihin vastaat kyllä ja joihin vastaat ei. Tämä testi paljastaa, oletko hevosesi silmissä virkamies vai innostaja – jos vakiovastauksesi on ei, olet hyvin todennäköisesti virkamies. Mieti seuraavaksi, olisiko hevosellesi hyötyä siitä, että sillä olisi a) hyvä itseluottamus, b) kykyä tehdä aloitteita tai c) mahdollisuus tehdä itsenäisiä ratkaisuja.

Jos vastasit kyllä, sinun kannattaa liittyä jäseneksi, jotta näet aloitekyvyn kasvattamista käsittelevän videon! Jäsenyys on määräaikainen ja maksaa 9 € kuukaudelta.

Videolta saat vinkkejä siihen, miten voit kasvattaa hevosesi itseluottamusta ja aloitekykyä myös positiivisissa asioissa. Käyn läpi yleisimpiä tilanteita, joissa on periksiantaminen voisi toimia paremmin kuin sinnikkyys ja itsepäisyys.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kysytään hevoselta – valinnanvapaus arjessa

Valinnanvapaus on hieno termi, mutta voiko sitä soveltaa vain omien hevosten kanssa? Tai uskaltaako sitä soveltaa omiinkaan, jos ne alkavat päättää kaikesta? Pitääkö hevosten olla omassa pihassa, jotta niiltä voi kysyä mitään? Voiko tuntihevoselle antaa vapauden valita, vai meneekö se siitä sekaisin? Entä vuokrahevonen, mitä sen kanssa uskaltaa tehdä, jotta pakka ei sekoittuisi liikaa?

Valinnanvapauden järjestäminen ei oikeastaan edellytä isoja muutoksia. Satulan vaihtaminen tai varusteiden sesonkivärin päivittäminen ovat isompia asioita. Suurin asia ja vaikeus tulee siitä, että valinnanvapauden järjestäminen lähtee asenteesta, joka lähtee ajattelusta ja sen muuttamisesta. Äkkiä ollaankin vaikeammilla vesillä. Omaa ajattelua on erittäin vaikea muuttaa – joskus siihen tarvitaan kriisi tai joku muu tilanne, jossa pakotettuna joutuu ajattelemaan tilanteen uudelleen. Mitä riskejä ajattelun muuttamiseen sitten sisältyy? Ehkä asennemuutos tuo mukanaan lisää haasteita ja kyseenalaistamista, mikä voi tehdä hevosihmisen arjesta hyvin, hyvin hankalaa. Kannattaa kaikesta huolimatta ottaa riski ja kokeilla – ilman ennakkoluuloja. Iso muutos ajattelussa tuottaa parhaimmillaan sarjan pieniä muutoksia arkipäivän tekemisissä.

Hevosen mahdollisuus valita ja vaikuttaa omaan elämäänsä on niin arvokas asia hyvinvoinnin kannalta, että siihen kannattaa uhrata aikaa ja hieman vaivaa. Muutos ei edellytä hankintoja, vaan mahdollisesti keskustelua toisten saman- ja erimielisten kanssa. Se voikin olla joskus haastavaa, koska oletukset ja ennakkokäsitykset sekä erilaiset leimat ovat voimakkaina niin hevos- kuin tavallistenkin ihmisten mielissä. Vaikka et haluaisikaan muuttaa kaikkea, valinnanvapaudessa ja omaehtoisuuden tukemisessa on se hyvä puoli, että voit toteuttaa sitä täysin muiden huomaamatta.

Avainkysymykset ovat nämä:

– Mitä lisäarvoa saavutan sillä, että annan omalle/hoito/vuokra/tuntihevoselleni mahdollisuuksia valita?
– Miksi tämä lisäarvo on minulle arvokas?
– Millä tavalla ajattelen hevosen valinnanvapauden vaikuttavan a) itseeni ja b) hevoseeni?
– Minkälaista suhdetta haluan hevoseen rakentaa?

On mielenkiintoinen ilmiö, että puhutaan kommunikaatiosta ihmisen ja hevosen välillä, yhteydestä ja siitä, että opitaan puhumaan hevosta. Kuitenkin informaatio kulkee lähes poikkeuksetta yhteen suuntaan. Toisaalta hevosen kipua ja väsymystä halutaan tulkita herkästi, mutta samaan aikaan sen aivan selkeää puhetta voidaan pitää niskurointina ja kunnioituksen puutteena. Jos mietitään hevosen näkökulmasta, niin tilanne voi olla aika sekava. Oikeastaan kaikkein tärkein kysymys on se, että mitä informaatiota olen valmis ottamaan hevoselta vastaan. Kun vastaat tähän kysymykseen, tiedät mitä sinun tarvitsee tehdä.

Arat hevoset, ”juntit” hevoset, asenneongelmaiset, laiskat, kuumat, harrastehevoset, tuntihevoset ja kilpahevoset – kaikki hevoset hyötyvät merkittävästi siitä, että ne saavat asioita kerrottua. Mikäli et pääse yksin alkuun, liity jäseneksi ja katso läpi useat aiheeseen liittyvät videot. Jos homma ei vieläkään aukene, pyydä minut käymään niin suunnitellaan yhdessä, mitkä ovat juuri sinun hevosellesi parhaat käytännöt!

Hevosen kuuliaisuutta pidetään tärkeänä ja koska kyseessä on iso eläin, kunnioitus nostetaan monessa yhteydessä esille. Voiko hevosesta tulla vaarallinen, jos se saa päättää asioista?

Riippuu mistä asioista se laitetaan päättämään. Ainakin se voi joutua vaarallisiin tilanteisiin, jos siltä kysytään tyhmiä. Hevoselta ei tarvitse kysyä asioista, jotka ovat sille haitallisia tai vaarallisia. Siltä ei kannata kysyä asioita, joista se ei osaa valita itselleen parasta tai terveellisintä vaihtoehtoa. Hevoselta voi ja kannattaa kysyä vain sellaisia asioita, joista se kykenee päättämään ja jotka ovat sille tärkeitä. Näitä ovat arkipäivän tilanteet, joiden kautta saat hevosen työhön mielekkyyttä siten, ettei hevonen tarvitse lomaa jaksaakseen työssään, vaan työhön syntyy imu ja siitä tulee kutsumus. Ensimmäinen palikka matkalla valinnan vapauteen on aloitekyvyn löytäminen ja sen kasvattaminen.

Liity jäseneksi, niin saat ohjeet kahteen arkipäivän tilanteeseen, joissa voit alkaa toimia uudella tavalla ja tukea hevosen aloitekykyä!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosten kanssa törmää ongelmiin, isoihin ja pieniin. Ja kuten vanha sananlaskukin sanoo, niistä oppii eniten. Vastoinkäymisten kautta joutuu väkisin oppimaan uutta ja kyseenalaistamaan omat käsitykset. Ongelmia voidaan jaotella eri tavoin eri kategorioihin, mikä saattaa helpottaa niiden käsittelyä ja analysointia.

On olemassa itsestään ohimeneviä ongelmia, joista ei tarvitse tehdä isoa asiaa – ne ovat ikään kuin vieraslajeja, jotka eivät talvehdi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi pakkolevosta aiheutuvat lieveilmiöt tai muutosten, kuten muuton aiheuttamat prosessit. Näihin voi suhtautua samalla tavalla kuin itäneeseen chiansiemeneen – talvi eli aika hoitaa homman. Mikäli olosuhteet eivät ole ongelman kasvulle otolliset, se kuihtuu pois. Tietyt ikäkaudet ja koulutusvaiheet tuovat tullessaan tällaisia ongelmia, joista ei ole tarpeen huolestua pienessä mittakaavassa. Mikäli reaktiot ovat suuria, on penkki hyvä ottaa tarkkailuun ja pitää leviäviä kasveja silmällä.

Lastausongelman voi ajatella kisapäivän kauniin harmoniakukkapenkin tuholaisena, joka aiheuttaa haittaa monille kasveille. Jos ongelma on läsnä, koko kisapäivä kärsii ja kun ongelma saadaan pois, koko penkki herää kukoistukseen. Tavallaan lastausongelma on kuin kirvat – kun niitä on vähän, niiden kanssa pärjää. Tosin samaan aikaan tiedostaa, että olosuhteissa on jotain vikana, kun kirvat saavat koko ajan elintilaa. Kirvat pysyvät lempipaikassaan ja pihan muut kasvit jäävät yleensä rauhaan, eli ongelma ei rönsyile matkustamistilanteiden ulkopuolelle. Tämä on yksi syy, miksi lastausongelman kanssa on niin vaivatonta elää. Ongelma esiintyy ainoastaan tietyssä tilanteessa, ja jos tilannetta ei tule, ongelmaakaan ei ole. Jotkus ongelmat ovat sellaisia, että niiden kanssa oppii elämään; ne ovat niitä voikukkia, jotka puskevat aina uudelleen ja uudelleen muiden sekaan kunnes niistä ei jaksa enää välittää. Silloin hyväksytään ongelma ja eletään sen kanssa. Yleensä tällainen ongelma ei ole kovin ärsyttävä, tai se on juuri sillä rajalla, että jaksaako sen eteen tehdä toimenpiteitä.

Yksi ongelmien kategoria liittyy kasvuolosuhteisiin ja kasvatettavan kasvin ominaisuuksiin. Joskus nämä kaksi asiaa vain eivät kohtaa; kasvi tarvitsee lämmintä ilmaa, valoa ja kosteutta ja meillä on tarjota kylmä savimaa kaamoksessa. Joskus ongelman luonne on sellainen, että hevonen käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mutta tämä tapa häiritsee omistajaa. Esimerkiksi seinien, aitojen ja puiden jyrsiminen, karkailu, kuivikkeiden ahmiminen, omistajan hankaaminen ja rapsuttelu ja muut hevosmaiset asiat, jotka suuntautuvat vääriin kohteisiin. Trooppinen kasvi ei kasva täällä kovin hyvin, sille täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet jos haluaa satoa. Hevoselle on normaalia käyttää suutaan ja hampaitaan. Mikäli sille ei ole tähän lajityypilliseen toimintaan sopivia kohteita, se suuntaa energiansa ei-toivottuihin kohteisiin.

Lisäksi on olemassa helposti itäviä ja leviäviä ongelmia, jotka villiintyessään valloittavat ison osan kukkapenkistä ja levittäytyvät luontoon. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi imppaaminen ja muut pakko-oireet. Ne kasvavat vain niille sopivalla maaperällä, mutta valtaavat hetkessä koko alueen ja tukahduttavat muut kasvit. Vaaditaan erityisen merkittäviä toimenpiteitä, jotta nämä saadaan hallintaan. Näihin ongelmiin voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla ja maan muokkaamisella sekä oikeanlaisella lannoituksella ja valolla sekä kosteudella. Stereotyyppinen toiminta tuottaa hevoselle mielihyvää, ja siksi siitä on niin hankala päästä eroon. Imppaamisen ”hoitaminen” imppauspannalla voi estää toiminnan, mutta ei poista tarvetta. Juolavehnänkin voi katkaista, mutta juuret jäävät silti maan alle. Usein pakko-oireiden kohdalla täytyy uudistaa koko penkki ja miettiä tarkkaan sopivat kasvit, oikea lannoitus ja muut olosuhteet. Kun rikkaruoho on kerran päässyt valtaamaan koko penkin, sen torjunta on jatkossa yhä haastavampaa.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan ei-toivottujen tapojen pois kitkemisestä. Et voi kitkeä jotain pois ilman että sille paikalle tulee jotain muuta. Kukkapenkin hoito ei voi perustua kitkemiseen, koska jos paljasta multaa on näkyvissä, siihen kasvaa ennen pitkää joku kasvi. Kannattaa mieluummin täyttää penkki tiiviisti sopivilla kasveilla, jotka hyödyttävät toisiaan. Kitkemisen sijaan kannattaa istuttaa jotain kivaa tilalle, silloin rikkaruohoille ei jää tilaa mellastaa ja levitä.

Liittymällä jäseneksi näet lisämateriaalin ongelmanratkaisuun liittyen 🙂 Näet myös 27 muuta jäsenille tehtyä lisämateriaalia hevosiin liittyen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten saat hevosen marssimaan itse traileriin – katso vinkit videolta!

Mikäli tutkimusta on uskominen, liki puolet hevosista kärsii kuljetus- ja lastausongelmista. Puolet hevosihmisistä ei kouluta hevosia lainkaan lastaukseen – eikö olekin uskomatonta! Ne, jotka kouluttavat tietoisesti, kouluttavat kyselytutkimuksen mukaan paineen ja rankaisujen avulla. Sitten seuraa mielenkiintoinen osuus: hevosen kouluttamattomuuden (koppiin vaan), paineen avulla kouluttamisen (luuta, liinat, säikyttely) ja kuljetuksessa havaittujen ongelmien välillä oli yhteys. Eli toisin sanoen, sitä todennäköisempää on saada lastausongelma, mitä vähemmän treenaa tai mitä enemmän hevosta treeneissä painostaa, pakottaa, juoksuttaa ja säikyttelee. Vastaavasti omaehtoisesti lastattavilla ongelmia esiintyi vähemmän ja riski joutua onnettomuuksiin oli pienempi.

Aiemmin ajattelin, että vapaana lastaamisen harjoittelu on turhaa, koska harvoin oikeilla matkoilla hevosta lähetellään ilman narua kyytiin. Sittemmin olen kuitenkin todennut, että yhtenä harjoituksena muiden joukossa sillä on paikkansa ja se sopii erityisesti niille, jotka reissaavat hevosen kanssa yksin ja sulkevat luukut ja takapuomin itse. Vapaana lastaamisessa näkyy heti motivaatio ja sen puute sekä se, onko harjoittelu maltettu tehdä loppuun asti kaikkine välivaiheineen. Se paljastaa ne kohdat, joissa on vielä parantamisen varaa. Vapaana lastautuminen on hauska testi siitä, missä vaiheessa lastaustreeni on. Se on kuitenkin eri asia kuin taluttamalla tai lähettämällä lastaaminen, mikä voi näkyä siinä, että hevonen on epävarma ja kömpelön oloinen. Tämä vaihe on kuitenkin ohimenevä ja monelle hevoselle terveellinenkin – oppimista tapahtuu myös yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vapaana lastaamisessa on nopeasti ajateltuna kolme lähestymistapaa. Yksi on sellainen, että hevonen koulutetaan palkkioiden avulla normilastaukseen ja sitten vain katsotaan, mitä se tekee kun narua ei ole. Toinen on se, että hevonen koulutetaan alun perinkin vapaana, eikä narua koskaan ole ollutkaan. Kolmas on se, että hevonen opetetaan menemään koppiin paineen avulla tai lähettämällä ja sitten vain katsotaan mitä tapahtuu kun narua ei ole. Tavasta riippuen vapaana lastaamisessa on oleellista, mihin ihminen sijoittuu. Onko ihminen lähettäjän paikalla, kopissa sisällä vai jossain muualla? Onko ihmisen sijaintipaikka hevoselle vihje mennä traileriin? Ja vielä oleellisempaa on kysyä, onko tällä merkitystä jos näin on? Mielestäni sillä on merkitystä, varsinkin jos hevonen on koulutettu painostamalla. Jos koulutus on tehty onnistuneesti, hevonenhan marssii koppiin kun ihminen näyttää pienenkin merkin. Eri asia on se, pysyykö hevonen kopissa ja millä fiiliksellä se koppiin menee. Lastaustilanteessa hevonen voi tehdä täsmälleen halutun asian, vaikka se ei siitä pitäisi – tähänhän ”ei kysellä”-koulutus perustuu. Vaikka hevonen menisi koppiin juosten, se voi silti olla hermostunut. Palkkioiden avulla koulutettu hevonen voi olla myös kiireinen koppiin mennessään. Kiireisyys on kuitenkin erilaista, kun motivaatio on erilainen. Tästä aiheesta tulee juttu myöhemmin!

No, joka tapauksessa vapaana lastaaminen pienimmillä mahdollisilla ihmisen antamilla merkeillä on mielestäni hyvä treeni. Siinä on muutamia erityisen hyviä puolia. 1) hevonen saa rauhassa tutustua kuljetusvälineeseen. Tämä on usein aliarvostettu asia. Päin vastoin, hevosen ei yleensä anneta jäädä katselemaan tai haistelemaan vaan hoputetaan suoraan kyytiin. On itsestäänselvää, että mitä enemmän hevonen saa välineeseen tutustua, sitä helpommin se kykenee menemään sisälle. 2) hevonen saa tuntumaa siltaan ja kopin liikkeisiin. Mikäli lastaamisen ottaa vain talutusharjoituksena, tulee usein auttaneeksi hevosta jossain määrin. Kun se menee vapaana koppiin, se voi ponnistaa kyytiin lastaussillan sivusta ja työntää päätään etupuomin alta. Mikäli hevosen annetaan (turvallisuus huomioiden) tehdä näitä kommervenkkejä, se huomaa yrityksen ja erehdyksen kautta, mikä on kannattavaa ja mikä ei. Monelle hevoselle tyypillinen tapa kiertää lastaussillan sivuun jää kokonaan pois ilman toimenpiteitä, jos hevosen annetaan sitä tehdä ja laitetaan samalla sen motivaatio kuntoon. 3) koulutus toimii kognitiivisena virikkeenä. Kun koulutus perustuu täysin omaehtoisuuteen ja hevosella on milloin tahansa mahdollisuus poistua tilanteesta, kyseessä on virike ja se lisää hevosen hyvinvointia väsyttämällä päätä hyvällä tavalla – kyseessä on siis aivopähkinä tehokkaimmasta päästä.

Omaehtoisessa lastaustreenissä on eroa lähettämällä tai taluttamalla tehtävään harjoitteluun. Hevosella on vapaus tehdä mitä se haluaa, joten se käyttää välineitä usein totutusta poikkeavalla tavalla. Tämä ilmiö täytyy huomioida turvallisuudessa, eli varmistaa, että rakenteet ovat hevoselle turvallisia ja sillä on riittävät edellytykset selvitä pienistä ongelmanratkaisutehtävistä. Kaikille hevosille tämä treeni ei sovi – joillekin se voi olla liian itsenäistä toimintaa, johon ne kaipaavat ihmisen apua.

Omaehtoinen lastautuminen on monen haave ja tulevaisuuden toive, mutta se on oikeasti helpompaa kuin voit kuvitella! Aloita jo tänään jättämällä kaikki painostus pois tavallisesta lastaustreenistä ja tee havaintoja. Mihin hevonen menee jos sillä on vaihtoehtoja? Tuleeko se koppiin vain sinun perässäsi? Onko sen motivaatio kunnossa? Muuttuuko se kopissa kiireiseksi? Miten se osaa peruuttaa alamäkeen? Osaako se peruutusmerkin?

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa annan vinkit omaehtoisen lastautumisen harjoitteluun. Näet myös 25 muuta hevosiin liittyvää videota ja yhteensä liki 60 muuta jäsenille tarkoitettua videota!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Padalino et al., 2016

Mikä voi selittää sen ilmiön, että toiset hevoset vaipuvat heti kentän portista kuljettuaan virransäästötilaan ja toisia hevosia ei taas saa kentältä mitenkään pois? Miksi sama hevonen pöllyttää sänkkärillä innoissaan ja hyytyy välittömästi hiekkasuorakaiteessa?

Mikäli puhutaan nyt terveestä hevosesta, jolla kivun mahdollisuus on suljettu pois, niin minulla on muutama teoria hyytymiseen.

Ehkä hevonen ei näe pointtia ympyrän pyörimisessä

Hevosella tulee olla syy liikkumiseen. Yleensä hevosta motivoi liikkumaan ruoka, vesi, kaverit ja erilaiset uhkatilanteet, joista kannattaa yrittää liueta nopeasti pois. Mikä hevosta motivoi kentällä pyörimiseen vailla määränpäätä? Ehkäpä alussa hevosta voi säikytellä liikkeelle luomalla uhkakuvia, mutta hevonen voi turtua niihin ja todeta, ettei muovipussipiiska sittenkään ole niin kauhean pelottava. Harjoituksen suunnittelusta riippuen hevosella ei välttämättä ole päämäärää, jota se toiminnallaan tavoittelisi. Tai päämäärä on liian etäinen tai liian vähän motivoiva. Joskus hevonen työskentelee säästöliekillä, jotta pääsisi mahdollisimman vähillä ongelmilla talliin. Nämä hevoset köpöttävät uraa pitkin, kuuntelevat opettajan ääntä ja ehdottavat kaartoon tulemista usein. Hevoselle perustellessa huono syy liikkumiseen on se, että ratsastaja käskee. Puheet siitä, että hevosen tulee säilyttää eteenpäinpyrkimys tai tahti tai tempo ovat käytännön tasolla höpöhöpöä. Hevosen ei pidä tai tule yhtään mitään – sille on annettava joka päivä pätevä syy tehdä asioita. Ja jos puhutaan liikkumisen innosta, liputtaisin tässä kohtaa mieluummin porkkanan ansaitsemisen kuin kepin välttämisen puolesta. Jos hevosen ainut syy liikkua on kepin (tai kannuksilla kaivamisen) välttäminen, se ei mielessään luo kovin positiivista mielikuvaa yhteisestä harrastuksestanne.

Ehkä pohja on huono tai mutkat ovat liian jyrkkiä

Mikäli hevonen posottaa maastossa menemään reippaasti ja omaehtoisesti ja kentällä sen into valuu hiekkaan, voi kyse olla pohjasta. Pieni kotikenttä yhdistettynä huonoon pohjaan voi hevosen mielestä olla huono yhdistelmä, jossa ei ainakaan kannata yrittää rallata lisättyä ravia. Mitä hitaammin hevonen liikkuu, sitä helpompi sen on kaarteissa pysyä pystyssä. On mahdollista myös, että hevoselle mutkat ovat liian tiukkoja – ehkä se ei ole oppinut kääntymään kohtisuorassa maata kohti vaan kanttaa liikaa, jolloin tasapaino horjuu. Pohja voi olla liian pehmeä, liukas tai kova. Joskus täytyy käyttää eliminaatiotekniikkaa, jotta voi selvittää, mikä kentässä on vikana.

Ehkä hevonen altistuu jarrulle ja kaasulle yhtäaikaa

Ristiriitaiset avut hämmentävät hevosta. Kuvioihin astuu varjouttaminen, eli kahdesta yhtäaikaisesta avusta vain toinen toimii ja ajan mittaan vahvistuu. Hevosesta riippuen tämä toimiva apu on joko pidäte tai pohje – useammin pidäte. Hevonen voi herkistyä pidätteelle, jolloin käsijarru on tavallaan koko ajan päällä ja hevonen tulkitsee pienimmänkin ratsastajan eleen hidastavaksi vihjeeksi. Moni ratsastaja törmää tähän ongelmaan samaan aikaan kun hevonen törmää ohjaan, eli silloin kun hevosta aletaan koota. Kokoamisen valitettavan usein ajatellaan edellyttävän yhtäaikaista vetämistä ja työntämistä, jotta niin sanottu patoefekti muodostuu. Tämä on yksi tärkeä käännekohta, joka voi vaikuttaa hevoseen hyvin pysyvästi. kaasu ja jarru päällä ratsastamista voi verrata autolla ajamiseen käsijarru päällä tai järkyttävillä kierroksilla pienellä vaihteella ryömimällä. Kentällä ratsastaja voi haluta muokata hevosen liikkumista työstämällä sitä. Osa hevosista kestää ristiriitaisia apuja paremmin kuin toiset. Kannattaa miettiä ja tiedostaa mitä itse tekee, jottei vahingossa sammuta hevosta käsijarrulla. Käsijarru on ehkä hevosen kannalta katsottuna pahin ja pysyvin uhka kenttämotivaatiolle.

Ehkä hevosen mielestä kentällä ei toimita johdonmukaisesti

Siinä missä hiekkateillä ja metsäpoluilla pääsee jonkinlaiseen flow-tilaan kun vaan antaa palaa, kentällä mieleen palaavat kaiken maailman ratsastusvinkit ja pienet nippelit yksi kerrallaan. Jos ei ole suunnitelmaa tai opastajaa, mielessä alkaa pyöriä ryhti, apujen käyttö, tahti, tempo ja vaikka mitkä muut asiat yhtäaikaa. Maastossa ei ehdi vaikeuttaa elämää sisäpohje/ulkopohje/ulko-ohjan tuki/kääntävät ulkoavut/peräänanto -mietteillä ja siinä hötäkässä saattaakin olla hevosen näkökulmasta paljon selkeämpi ratsastaja kuin kentällä pipertäessä. Yksi ongelma on se, että suunnitelma puuttuu, kun yksin pyörii, eikä itse sen paremmin kuin hevonenkaan näe draaman kaarta. Kun suunnitelma puuttuu, noudattelee usein ratsastuskoulussa opittua tunnin rakennetta höystettynä muutamien ratsastusoppaiden verryttely/jäähdyttely-muistikuvilla. Lopputulos on pahimmillaan melkoinen sillisalaatti kouluttamisen kannalta – vähän kuin ruokaympyrä, jota noudattamalla ei jaksa syödä millään kaikkea; neljä lasia maitoa, kuusi palaa leipää, puoli kiloa kasviksia, lihaa tai kalaa, pähkinöitä, kolme litraa vettä ja niin edelleen. Jostain syystä mieleen iskostuu tunnin rakenne, jossa ensin kävellään, sitten kevennellään, sitten laukataan, taas ravataan ja sitten kävellään. Jos tavoite on tämä, niin miksi sitä ei voi toteuttaa maastossa tai pellolla? Liika ja liian monipuolinen vaikuttaminen hevoseen voi kostautua sillä, että sen into loppuu ja apujen teho sammuu. Hevonen ei saa juonesta kiinni, ja jos se alkaa ennakoida, tehtävää muutetaan heti. Tunne on varmasti yhtä ärsyttävä kuin ryhmäliikuntatunnilla, jossa heti liikesarjan oivalluksen jälkeen sitä muutetaan. Itse asiassa ratsastustunti voi olla hevoselle yhtä ärsyttävä kuin jumppatunti minunlaiselleni ei-harrastajalle; kun et ymmärrä etkä saa mistään kiinni niin alkaa ketuttaa.

Ehkä hevosen mielestä ratsastaja käyttäytyy eri tavalla kuin maastossa

Tämä liittyy edelliseen. Maastossa ja pellolla voi keskittyä kyydissä pysymiseen ja ulkopuolisiin uhkiin, jolloin ratsastajan vaikutus hevoseen voi olla a) pienempi ja b) selkeämpi. Kentällä on (joskus) aidat, jotka lisäävät ratsastajan riskinottoa. Jos kentälle mennään ongelman kanssa, sieltä todella harvoin poistutaan ilman ongelmaa. Kenttätyöskentelyyn liittyy mielessä sellaiset termit kuin työnteko, oikein päin liikkuminen, taivuttelu ja läpirastastus. Eli kentälle voidaan mennä suurin odotuksin, mutta edelleen ilman selkeää suunnitelmaa. Läpiratsastus on inhokkitermini; se voi jokaiselle tarkoittaa hieman eri asioita, mutta minun mielessäni se kulminoituu edellä kuvailemani rastastustunnin peruskäsikirjoituksen läpiviemiseen, oli hevosella siihen edellytyksiä tai ei. Läpiratsastus voisi olla hyvä termi jos siinä keskityttäisi yhteen apuun viikossa ja tehtäisi ainoastaan sitä. Silloin myös tulokset olisivat hieman toista luokkaa kuin hiki päässä vaativan ratsastajan alla juokseva hevonen, joka tuskin oppi mitään järkevää muuta kuin pysymään pystyssä. On päivänselvää, että hevonen puutuu kentälle, jos siellä tehdään sen fysiikalle liian vaativia harjoituksia tai ajetaan hevonen toistuvasti epämukavuusalueelle esimerkiksi sen tasapainon suhteen. Kannattaa myös miettiä, mikä on oman asennon vaikutus hevosen liikkumiseen. Jos kentällä könöttää takakenossa ja maastossa kevyessä istunnassa, niin voi miettiä millä tavalla oma asento ja sitä kautta ne narut vaikuttavat hevoseen.

Kun liityt eläinkoulutusblogin jäseneksi nyt, näet treeniohjelman, jossa annan viisi käytännön vinkkiä kenttämotivaation löytämiseen. Saat selkeät eväät siihen, miten voit kahden viikon aikana keskittyä löytämään eteenpäinpyrkimyksen uudelleen. Lisäksi näet 24 hevosaiheista lisämateriaalia eli videota, jotka näkyvät vain jäsenille sekä kuukauden ajan julkaistavat uudet videot! Näet myös kaikki kissa- ja koira-aiheiset jäsenmateriaalit. Tilaus on määräaikainen, eikä sinun tarvitse erikseen sitä perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ennen vanhaan, kun maalla melkein kaikki ratsut olivat entisiä ravureita, maastoiluongelmat olivat harvinaisia. Hevoset olivat lähes poikkeuksetta liikennevarmoja ja niiden kanssa pystyi liikkumaan yksin tai ryhmässä. No, ehkä aika on saattanut kullata muistoja hiukan. Joka tapauksessa, yksin maastoilun helppouteen vaikuttaa enemmän harjoittelu kuin geenit, eli kyseessä on taito, ei kiveen hakattu ominaisuus.

En itse osannut ehkä riittävästi arvostaa liikenne- ja maastovarmaa hevosta, kun minulla sellainen oli. Sitä piti jotenkin itsestäänselvyytenä. Nyt tulee helposti kylmä hiki otsalle, kun ajatteleekaan vilkkaan liikenteen sekaan lähtemistä. Ehkä tosin ikä ja itsesuojeluominaisuus saattavat näytellä tässä roolia.

Hevoset ovat läheisriippuvaisia, sen voi jokainen huomata. Isolla tallilla ne kaipaavat yleensä sitä yhtä tiettyä kaveria ja pienellä tallilla ne kaipaavat koko porukkaa. Vaikka kaveruksien erottaminen pieneksikin ajaksi tuntuu ikävältä, siitä on yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Ensinnäkin, läheisriippuvuutta voi vähentää ainoastaan toistuvasti alleviivaamalla, että erossa oleminen on hauskaa. Toiseksi, jos kaverukset eivät koskaan ole erossa, ne eivät pääse kokemaan jälleennäkemisen riemua. Sama pätee kotiinpaluun iloon; kun joskus poistuu pihasta niin kotiin on jälleen hauskempi palata.

Kylmiltään maastoon lähteminen voi olla jopa vaarallista. Ennalta tuntemattomassa paikassa voi kohdata monenlaista pelottavaa asiaa, ja riskit kasvavat. Maastossa on ihan riittävästi asioita, joita ei voi hallita, hevonen ei mielellään saa olla yksi niistä. Ennen kuin lähdet yksin maastoon, mieti vastauksia näihin kysymyksiin.

1. Onko hevosesi oppinut kulkemaan maastossa ilman toisten hevosten tukea?
2. Oletko käynyt sen kanssa turvallisesti uusissa paikoissa?
3. Mikäli hevosesi säikähtää jotain, miten se reagoi?
4. Kuinka pitkään hevosellasi kestää palautua säikähtämisestä?

Nämä asiat ovat tärkeitä silloin, kun liikut hevosen kanssa yksin. Ensinnäkin, hevosen näkökulmasta katsottuna porukassa meneminen on aivan eri asia kuin yksin meneminen ja harvasta hevosesta pystyy ennalta sanomaan miten se käyttäytyy yksin ollessaan, jos sitä näkee vain porukassa. Jos haluat tietää, millainen hevonen on yksin maastossa, vie se yksin kentälle tai maneesiin tai maneesin taakse. Mikäli se jännittyy heti kun muut katoavat näkyvistä, ei voi olettaa, että se jossain kauempana yhtäkkiä rentoutuisi. Ennen kuin lähtee viereistä sänkkäriä pidemmälle, kannattaa selvittää, mitä kyseinen hevonen säikähtäessään tekee. Juokseeko se kotiin? Heittääkö uukkarit? Jähmettyykö paikoilleen? Vai jotain muuta. Yksilölliset tavat reagoida pelottavassa tilanteessa on hyvä tuntea etukäteen. Samoin etukäteen on hyvä selvittää, kuinka nopeasti hevonen pystyy palautumaan säikähdyksestä. Tallin pihalla tulee väistämättä tilanteita, joissa hevonen säikähtää. Mittaa joskus, kuinka monta minuuttia kuluu, kunnes hevonen on jälleen täysin ennallaan tapahtuneen jälkeen. Se on palautumisaika.

Entä mitä tukitaitoja voit harjoitella, jotta yksin maastoilu helpottuu?

Kävelytä hevostasi ja tee muiden luota lähtemisestä kannattavaa. Kesä on hyvää aikaa tähän hommaan, koska palkkaa löytyy mielin määrin. Oletko huomannut, että taluttamalla hevonen lähtee yleensä mieluummin pihasta kuin ratsastamalla? Varmista, että hevonen on hallittavissa, eli käytä sellaisia varusteita, jotka ovat hevosellesi ja sinulle tuttuja ja toimivia. Mikäli hevonen on erittäin läheisriippuvainen, voit pyytää mukaan kaveria talutusreissuille. Varmista myös, että hevonen on talutettavissa, eli tarvittaessa kertaa talutuksessa tarvittavat merkit. Taluttamalla voit tutustua lähimaastoihin ja se on usean hevosen mieleen liikuntamuotona. Se kasvattaa myös arkiaktiivisuutta sekä hevosella että taluttajalla.

Melkein jokaisesta pihapiiristä löytyy kekseliäisyyttä käyttämällä ”maastoreitti”, joka on turvallista kiertää. Hevosten kanssa ei mitään kannata tehdä kerralla, vaan ottaa tavaksi. Ota tavaksi kiertää piha vaikkapa joka päivä ennen ja jälkeen ratsastuksen. Huomaat, että hevonen alkaa pitää tätä normaalina käytäntönä jo muutamassa päivässä ja alkaa itsekin ehdottaa tätä kierrosta. Voit korostaa kierroksen mielekkyyttä sillä, että annat hevosen syödä jossain kohdassa. Hevoset tykkäävät, kun asioista tehdään tapoja. Tavaksi on hankala ottaa päivittäinen puolentoista tunnin kävely, mutta pieni lenkki on helppo ottaa ohjelmistoon; niinkuin monella onkin alku- ja loppukäyntejä varten. Mitä rutiinimmin peruskierros sujuu, sitä helpompi on lähteä pidentämään sitä. Jos maastoon lähtee kokeilemaan onneaan, voi monesti todeta, että matkanteko vaikuttaa vieterin venyttämiseltä. Poispäin kulkeminen on yhtä tuskaa ja matelua ja kotiin tullaan pienimmästäkin syystä ja erittäin nopeasti. Vieterisysteemi ei ole kovin kätevä tapa aloittaa maastoilua.

Liity jäseneksi, niin näet tärkeät pointit maastoilun aloittamisessa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten hevonen opetetaan toimimaan istunnalla? Miksi hevonen oppii kolistamaan ruoka-aikana? Miksi ratsastuskouluhevoset toimivat joskus autopilotilla? Miksi hevonen lähtee lentoon jo kun lähestytään laitumen porttia? Miksi hevonen ei kisapäivänä anna tarhasta kiinni? Miksi hevonen kiemurtelee matkalla kentälle? Miksi se ei mene maneesin mörkönurkkaan? Miksi se ei mene traileriin kun joku seisoo sen takana?

Nyt kun päivänä muutamana on ollut niitä isoja paarmoja, niin on voinut huomata, että pelkkä ääni saa hevoset pakenemaan – ötökän ei tarvitse laskeutua selän päälle. Eläimet ovat yleensä erityisen virittyneitä sellaisiin ärsykkeisiin, jotka ennakoivat jotain ikävää, koska tilanne voi liittyä henkiinjäämiseen. Yksi säikähtämistilanne voi tallettaa muistiin monia sitä ennakoivia asioita, joita on ihmisen mahdotonta muistaa tai edes havaita. Siksi kai on tapana sanoa, että hevonen näkee pikku-ukkoja – se näkee vaaratilannetta ennakoivia merkkejä, ei pelkästään vihreitä ukkoja. Samaa periaatetta hyödynnetään koulutuksessa. Herkistämällä hevonen reagoi yhä pienempään ja pienempään merkkiin, jonka kautta voi välttää isompaa epämukavuutta. Säikähtämiseen liittyy usein juokseminen, siksi eteenpäin ajaviin vihjeisiin on helppo liittää pieniä ennakkovaroituksia. Herkistäminen ei yleensä toimi yhtä hyvin jarruihin. Idea on sama; säikäytetään hevonen isolla avulla, jolloin pienikin ohjiin koskettaminen saa reaktion aikaan. Tässä on se ongelma, että ajan mittaan hevonen tottuu yllätyksiin ja kivun kautta sillä ei välttämättä ole motivaatiota pysähtyä vaan juosta kovempaa. Toinen vaihtoehto on se, että hevosta ei enää huvita lähteä liikkeelle, koska se ennakoi kivuliasta pysäyttämistä. Hevosta on helpompi säikytellä liikkeelle kuin pysähdyksiin, mutta toki helpotukseen perustuvassa koulutuksessa on mukana aina paineen voimistamisen mahdollisuus.

Hevonen ennakoi siis hyvin sujuvasti sitä uhkaavia ja epämukavia asioita. Entä palkkioita? Kyllä! Tämän on varmasti huomannut jokainen, joka on palkinnut hevostaan. Kun käsi irtoaa ohjasta ja on vasta matkalla taskulle, hevonen jo nyökyttelee tyytyväisenä. Kun hevonen ymmärtää palkkioiden ansaintalogiikan, siitä tulee loistava neuvottelija. Se ei tee kierrostolkulla juuri oppimaansa asiaa, vaan minimin. Aina minimin. Onkin taitolaji kasvattaa palkkion avulla opetetun toiminnan kestoa, kun verrataan helpotuksen avulla opetettuun. Jos ei ole painetta käytössä, on vaikea painostaa. On vaikeaa voimistaa apua, jos sitä ei ole alun perinkään käyttänyt toiminnan aikaansaamiseen. Sen sijaan joutuu pidättämään palkkaa, kunnes näkee enemmän yritystä. Koulutus herkkujen avulla on helppo aloittaa, mutta vain harva saa sitä vietyä yksinkertaisia tehtäviä pidemmälle. Sen huomaa siitä, että palkitsemiseen jää jumiin; samasta pienestä asiasta tulee palkittua vuosienkin jälkeen.

Joskus hämmentää kun hevoselle ollaan opettamassa jotakin liikettä, vaikkapa laukannostoa ja sitä pidetään huonona asiana, että hevonen ennakoi noston tapahtuvan kohdassa C. Tehtävää saatetaan muuttaa, koska vaikka hevonen tekee toistuvasti ns. oikean asian, ajatellaan, että se tekee sen väärästä syystä – tekee sen tietyssä kohdassa, eikä ratsastajan pyynnöstä. Itse asiassa tässä ilmiössä olisi todella paljon hyödynnettävää, jos asiaa lähestyisi toisesta näkökulmasta.

Joskus on tavoitteena opettaa hevonen olemaan reagoimatta. Siihenkin hevonen oppii yhdistämään tilanteet, paikat ja varusteet. Mikäli harjoitukset tehdään kentällä riimun ja köyden kanssa, hevoselle voi tulla sellainen uskomus, että siinä tilanteessa kannattaa olla reagoimatta, koska se on oppinut, ettei niissä varusteissa pääse kuitenkaan poistumaan paikalta. Sama pätee pieneen tilaan; hevonen ymmärtää nopeasti, että se on suljetussa tilassa. Hevoselle voidaan opettaa, että paras ja kaikkien kannalta mukavin vaihtoehto on se, että se ei reagoi mihinkään. Mikäli haluat olla varma, että varusteet tai aidat eivät estä hevosta reagoimasta ärsykkeisiin, älä käytä varusteita tai aitoja. Silloin voit sulkea oman vaikutuksesi pois oppimisesta. Voit vaikuttaa siihen, mitä hevonen ennakoi missäkin tilanteessa vaikuttamalla lopputulokseen hevosen kannalta. Ikäviä asioita ei tarvitse toistaa kuin pari kertaa, kun ennakointi eli vastustelu (tai passiivisuus) pääsee jo syntymään. Taitoa vaatii se, että arkipäivän tilanteissa pyrkii aina siihen, että a) käyttää itse ennakoivia vihjeitä ja b) antaa hevoselle syitä ennakoida positiivisia asioita.

Ennakoivat vihjeet ovat tärkeitä meille ihmisille ja hevosille. Niiden avulla opimme ennakoimaan käyttäytymistä. Mekin opimme kokemuksen kautta omista hevosistamme, mitä ennakoivia vihjeitä ne käyttävät. Mikäli hännän viuhtaisu ennakoi luotettavasti jalan nostoa ja edelleen potkua, opimme reagoimaan jo häntään. Samalla tavalla voimme opettaa ja opetammekin, osin tiedostamatta, hevosia reagoimaan ennakoiviin apuihin. Ja siinä kohtaa on tärkeää tietää, mitä haluaa. Apuja voi olla useampi yhtä liikettä tai temppua kohti. Tarkoitan, että hevonen voi nostaa laukan monesta eri merkistä. Oletko miettinyt, mistä merkistä juuri sinä haluat hevosesi nostavan laukan? Vai luotatko oppikirjaan tai käyttöoppaaseen?

Ennakoivia vihjeitä ovat sellaiset merkit, jotka valmistelevat johonkin toiseen merkkiin tai tapahtumaan. Vaikka niitä ei käytä tietoisesti, hevonen oppii ne kuitenkin – siitä syystä kannattaa käyttää niitä oman elämänsä helpottamiseen.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi ennakoivien vihjeiden käyttöä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.