Saada hevonen tekemään asioita, joita haluaa sen tekevän. Saada se koppiin, kengitettyä, kantamaan ratsastajaa, olemaan reagoimatta muovipussiin ja niin edelleen. Jokainen tavoittelee eri asioita, mutta lähes kaikki haluavat hevosen tekevän asioita, joita itse haluaa.

Halutut asiat voidaan nähdä suorituksina, jotka onnistuvat (1) tai epäonnistuvat (0). Jos kokeilee vain kerran, voi joko onnistua tai epäonnistua. Jokainen vuorovaikutustilanne hevosen kanssa vaikuttaa hevosen ja ihmisen suhteeseen ja monet tilanteet vaikuttavat oppimiseen, mutta läheskään kaikki tilanteet eivät ole koulutustilanteita. Kouluttaminen on tietoista toimintaa, joka tähtää johonkin päämäärään. Kaikki käsittely ei todellakaan ole kouluttamista, vaikka oppimista tapahtuisikin. Kun näemme tai teemme pätkän arkipäivän (tai miksei juhlapäivänkin) kouluttamista tai käsittelyä, emme voi tehdä paljonkaan johtopäätöksiä siitä, toimiiko se vai ei tai onko kyseessä sattumanvarainen käsittely vai tietoinen, harkittu toiminta.

Jos hevonen tekee halutun asian, tarkoittaako se, että se osaa asian?

Ei tarkoita. Hevonen voi tehdä käsittelijän haluaman asian myös sattumalta. Sattumanvaraisuus on asia, joka tutkimuksissa pyritään sulkemaan pois käyttäytymisen muutoksen taustalta – siksi tutkimuksia on niin työlästä tehdä. Tarvitaan paljon toistoja ja hyvin hallitut olosuhteet ja lisäksi tilastollisia menetelmiä, joilla sattuman rooli rajataan ulos. Oppiminen tarkoittaa sitä, että käyttäytymisessä tapahtuu mitattava ja suhteellisen pysyvä muutos. Otetaan esimerkki käytännön hevostaitotoimiston perinneosastolta. Hevosen lastaaminen traileriin – kun liinat tai luuta ei toimi, peitä hevosen silmät. Kun silmät peitetään, hevosen saa koppiin. Liittyykö tämä oppimiseen millään tavalla? Jos tämä liittyisi oppimiseen tai olisi tapa kouluttaa, kaiken järjen mukaan hevosen pitäisi jossakin ajassa mennä traileriin ilman takkia silmien päällä. Silmien peittäminen lastaustilanteessa on sama asia kuin huulipuristimen tai korvajarrun käyttö käsittelytilanteessa – homman saa hoidettua, mutta oppimista tuskin tapahtuu ainakaan haluttuun suuntaan, eli toimenpide ei muutu ainoastaan tällä menettelyllä tulevaisuudessa helpommaksi. Ei muodostu mitattavaa ja suhteellisen pysyvää muutosta hevosen käyttäytymiseen. Jotain oppimista tapahtuu kyllä, ja se näkyy siinä, että hevonen voi alkaa vältellä näitä tilanteita jo kauempaa ja hevosen luottamus omistajaa tai käsittelijää kohtaan alkaa murentua, mikä näkyy myös muissa arkipäivän toimissa. Omaa tekemistä tulee harvoin ajateltua analyyttisesti. Tehdään paljon asioita, eikä välttämättä mietitä, reagoiko hevonen niihin, eli osaako se?

Oman hankaluutensa tähän soppaan tuo ajatus siitä, että hevonen osaa jo kaiken, mitä siltä tullaan pyytämään; täytyy vain olla tarpeeksi taitava kaivaakseen nuo toiminnat esiin hevosesta. Jos hevonen tekee piaffia yksinään pihatossa, niin osaako se silloin tehdä sitä? Entä jos hevonen tekee piaffia sivuohjien, sokerin, piiskan ja ohjasajajan avustamana, osaako se silloin tehdä sitä? Vaikka kaikki askellajit ovat periaatteessa kaikille hevosille mahdollisia, ei voi siltikään sanoa, että kaikki hevoset osaisivat piaffia. Oppiminen tulee kuvioon siinä vaiheessa, kun joku onnellinen saa ensimmäisen kerran hevosen tekemään jotain sinnepäin ja joku toinen saa hevoselle aikaan sellaisen tunteen, että tätä kannattaa tehdä useamminkin. Toiminnan aikaansaaminen ja sen vahvistaminen ovat eri asioita.

Jos haluaa olla enemmän kouluttaja kuin käsittelijä, joutuu ottamaan vastuuta tekemisistään enemmän. Käsittelijänä voi ottaa eteen tulevat ongelmat haasteina, joihin reagoimalla pääsee niistä yli. Käytössä on siis ammattilaisen kikkavarasto, josta eläinten parissa toimiva MacGyver voi poimia kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan värkkäyksen. Tätä voisi sanoa reaktiiviseksi toiminnaksi, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa jos asiaa haluaa näin lähestyä. Mitä harvemmin asioita tekee, sitä helpompaa tämä kikkojen käyttö on. Mitä enemmän on saman hevosen kanssa tekemisissä, sitä nopeammin varasto on syöty loppuun. Kouluttajana joutuu miettimään asioita pidemmälle, proaktiivisesti. Silmissä kiiluu jokin pitkän aikavälin tavoite, jota kohti arkinen puurtaminen millimetri kerrallaan kuljettaa. Kouluttajana et mieti, millä keinolla hevosen saa koppiin nyt, vaan mietit, kannattaako hevonen laittaa koppiin nyt keinolla x – mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa? Kannattaako tänään peittää silmät lastatessa, ja mitä se aiheuttaa lastaamiseen vuoden kuluttua? Kouluttajana ei kannata syödä omasta kuormasta ja ottaa pikaratkaisuja ellei ole pakko. Käsittelijänä sitä vastoin kannattaa, koska ei ole mitään hävittävää eikä välttämättä tarvitse itse palata keräämään palasia ja liimaamaan niitä yhteen. Asiaa voisi ajatella niinkin, että taitava käsittelijä on erityisen hyvä aikaansaamaan erilaisia käytöksiä ja kouluttaja on erityisen hyvä tekemään niistä todennäköisempiä. Siinä on iso ero.

Eli mitä kouluttaminen on? Sen voi jokainen päättää itse. Paras mittari on kuitenkin se, että aiheuttaako kouluttamiseksi kutsuttu toiminta mitattavan ja suhteellisen pysyvän muutoksen hevosen käyttäytymisessä vai ei. Sitä emme voi lyhyiden videoiden perusteella sanoa. Hevonen voi muuttaa käyttäytymistään myös monesta muusta syytä kuin oppimisesta. Kerrasta oppimista kyllä tapahtuu, mutta usein siihen täytyy liittyä hyvin voimakas lähellä kuolemaa-kokemus. Pelko saa aikaan hetkessä moottoritien aivoihin, kun ilman pelkoa joutuu tallaamaan kinttupolkua. Mitä moottoritiellä (jossa on ohituskaista pelkoreaktioille) sitten tekee, jos tavoitteena on kuitenkin turvallinen harrastaminen, sitä voi jokainen miettiä itse.

Kertaluontoisesta koulutussessiosta jää usein sellainen mielikuva, että hevonen todella muuttaa käyttäytymistään pysyvästi. Näyttää aivan siltä, kuin se oppisi jotain – hevonen toimii tunnin käsittelyn jälkeen täysin eri tavalla kuin alussa. Tällaisissa tapauksissa on joskus hankala erottaa se, mikä käyttäytymisen muutoksen aiheuttaa. Onko kyseessä oppiminen vai väsymys? Mikäli hevonen vaatii aina toistuvasti tunnin esikäsittelyn ennen kuin se tekee haluttuja asioita, ei voida mielestäni puhua oppimisesta. Eihän kielitaitokaan edellytä sanaston tankkaamista ennen jokaista repliikkiä.

Käsittely on tapahtuma, kouluttaminen on prosessi. Se, mitä kerran tapahtuu, ei ole merkittävää hyvässä eikä pahassa. Sen sijaan asiat, joita tehdään jatkuvasti, niillä on merkitystä! Joskus edelleen ajatellaan, että kouluttaminen on sarja tapahtumia. Näin voi toki ajatella, mutta tapahtumien on liityttävä toisiinsa hyvin kiinteästi ja suunnitelmallisesti. Esimerkiksi hevosten kesyttäminen tai selkäännousu on perinteisesti nähty tapahtumana, merkkipaaluna (breaking young horses), josta termikin kielii. Suomeksi ei sentään puhuta murtamisesta, vaikkakaan satulaan laittaminen ei kuulosta välttämättä pitkältä prosessilta. Itse koen, että kouluttaminen on elinikäinen prosessi, jossa tavoitteita kohti mennään päivittäin pienin askelin. Kun iso kuva ja tärkeät tavoitteet ovat selvillä, prosessi kestää paremmin myös pieniä eksymisiä.

Jokainen miettii itse ison kuvan ja toimii sen mukaisesti. Jos hevosella on olemassa jokin toivottu käyttötarkoitus, on selvää, että pienet arkiset askeleet tähtäävät tuohon käyttötarkoitukseen. Ei ole järkeä tehdä tänään jotain sellaista, joka voi haitata isoa tavoitetta. Sen sijaan voi tehdä paljon sellaisia asioita, jotka tukevat käyttötarkoitusta.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet millä tavoin voit itse tehdä oman hevosesi kanssa minitutkimuksen siitä, toimiiko jokin koulutusmenetelmä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Omaehtoisuus minulle yksi tärkeimmistä arvoista ja periaatteista eläinten kanssa. Aiemmin ajattelin ehkä enemmän kouluttamista mekaanisena tekemisenä, jossa minulla on tavoite, joka koulutuksen edetessä toivottavasti täyttyy. Taito käyttää eri tekniikoita tuottaa halutun lopputuloksen, jossa eläin suorittaa, suoriutuu tai antaa tehdä jotain.

Vastaehdollistaminen on hyvä esimerkki tästä. Pitkään tein niin, että tavallaan eläimeltä kysymättä yhdistin pelottavan ja kivan asian toisiinsa ja sillä sipuli. Ajatuksena ja käytännössäkin tämä tietenkin toimii. Sittemmin olen ymmärtänyt, miten valtava merkitys eläimen valinnoilla ja toiminnan omaehtoisuudella on sen hyvinvointiin.

Ennen ajattelin esimerkiksi lastaamisesta, että tavoitteen mukaan hevonen kävelee traileriin kun taluttaja pyytää sitä. Nyt toivon, että hevonen kuopii lastaussillalla. Ennen ajattelin, että hevosen olisi hyvä seistä hiirenhiljaa paikoillaan kun sitä loimitetaan – nyt annan hevosen kertoa, haluaako se loimea päälleen vai ei. Aiemmin olisin varmaan toivonut, ettei hevonen liikauta eväänsäkään (ainakaan taskuani kohti) kun heiluttelen muovipussia. Nyt toivon, että hevonen tekee ensimmäisen siirron.

Joskus koulutus tuntuu epäreilulta hevosta kohtaan. Sen odotetaan 1) arvostavan niitä palkkioita, jotka ovat meille käteviä, 2) olevan innostumatta tai näyttämättä motivaatiotaan, koska sen voi tulkita vaaralliseksi ja 3) suorittavan koulutetut asiat eleettömästi ja rauhallisesti. Käytännössä koulutustilanne näyttää joskus siltä, että meillä itsellämme on käynnissä joki prosessi, eikä hevosessa värähdä viiksikään. Motivaatio on tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka – mistä voi tietää, onko hevonen motivoitunut, jos se ei innostu?

Omaehtoisuuden kanssa käsi kädessä kulkee hallinnan tunne. Sillä tarkoitan sitä, että hevonen pystyy varautumaan siihen, mitä on tulossa. Omaehtoisuus on sitä, että hevonen haluaa tulla tilanteisiin ja hallinnan tunne on sitä, että se voi itse hallita sitä, mitä tapahtuu. Hevonen voi monella tavalla osoittaa olevansa valmis. Valmis jatkamaan harjoitusta, valmis suoritukseen tai valmis tauolle. Keskimäärin koulutus menee aina överiksi, eli käytännössä taso ehtii jo laskea, ennen kuin kouluttaja ymmärtää tauon paikan. Toisaalta hallinnan tunteella on tärkeä rooli turvallisuuden kannalta. Jos harjoitellaan jotain sellaista asiaa, joka tuottaa hevoselle pelkoa tai saattaa aiheuttaa pakoreaktion, on hieno juttu kun hevonen osaa itse kertoa, milloin se on valmis asian kohtaamaan.

Silloin kun koulutuksessa kannustetaan omaehtoisuuteen ja siihen, että eläin saa tehdä valintoja, päästään ensinnäkin lähemmäs käytännön arkielämää ja toiseksi pystytään vaikuttamaan hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen paremmin – hevonenkin saa äänen; se ei ole enää objekti, jolle asioita koulutetaan vaan aktiivinen osallistuja. Moni koulutuksellinen asia toteutetaan (tai yritetään toteuttaa) edelleen samalla tavalla kuin aikoinaan laboratorio-olosuhteissa – teknisesti oppikirjan mukaan. Tavallinen tallinpiha ei ole laboratorio, vaan elävä ympäristö, jossa on häiriöitä eli kilpailevia palkkioita, joita on pakko oppia sietämään ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään.

Hankalassa ympäristössä kannattaa pitää kiinni muutamasta tärkeästä ajatuksesta. Ensinnäkin, hevonen on itse paras asiantuntija siitä, mitä se missäkin tilanteessa kestää tai mihin se kykenee – kunhan siltä osaa asiaa tiedustella. Toiseksi, jos hevonen ei ole täysillä mukana tai motivoitunut, toiminta on ajanhukkaa teille molemmille.

Omaehtoisuus esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liittymällä jäseneksi näet n 20 minuuttia kestävän videon, jossa näytän omaehtoisuustreenejä hevosten kanssa.

Video jäsenille!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miksi orilaitumelle laskusta saa aina hienoja tilannekuvia, mutta aikuisten hevosten laidunkauden aloitusjuhlinta kestää hädin tuskin muutamaa minuuttia, kun päät jo laskeutuvat ruohikkoon? Kuuluuko aikuisten hevosten nujuta ja rallittaa keskenään? Vai kuuluuko niiden olla tylsiä ja tallustaa rauhallisesti paikasta toiseen?

Leikki on monimuotoinen käytöksien kirjo, jolle ei ole löydetty järkevää välitöntä syytä. Yleensä varsat leikkivät sekä keskenään että yksin tai lelulla. Yli kolmivuotiaiden vapaudessa elävien hevosten kesken leikkiä tapahtuu erittäin harvoin, varsinkaan tammojen kesken. Yli kolmivuotiaista hevosista leikkivät yleensä vain orit, ja nekin hyvin harvoin. Kesyhevoset – varsinkin ruunat – sen sijaan leikkivät aikuisinakin jonkin verran.

Leikki on hyvin mielenkiintoinen ilmiö, jonka kautta nuoret eläimet oppivat reiluutta, käyttäytymistapoja ja vuorovaikutusta. Leikillä on monia hyötyjä, vaikka sillä ei ole varsinaisesti samanlaista päämäärää, kuin vaikkapa ruokailu- tai huoltokäyttäytymisellä. Leikki kehittää voimaa ja koordinaatiota. Leikki tukee oppimista ja parantaa sosiaalisia taitoja. Leikki valmistelee nuorta eläintä tulevaisuuteen ja sosiaalinen leikki lisää ryhmän yhtenäisyyttä (Oliveira, 2010).

Varsoilla leikki on hyvinvointi-indikaattori. Leikki jää pois, jos perustarpeet eivät ole täytetyt. Leikki lainaa eleitä lisääntymiskäyttäytymisestä, tappelusta ja liikkumisesta; vaikka eleet ovat samoja kuin näissä, leikissä ei kuitenkaan ole tarkoituksena vahingoittaa. Mistä ihmeestä varsa voi tietää, että toisen tarkoituksena ei ole satuttaa? Leikki on sopimus, joka pysyy turvallisena kun siinä on mukana leikkisignaaleja ja anteeksipyyntöjä. Leikissä virheet unohdetaan ja roolit vaihtuvat – tämä näkyy selvästi niissä tilanteissa, kun isompi hevonen leikkii pienemmän kanssa. Isompi usein tekeytyy heikommaksi, jotta saa pienemmän pysymään leikissä mukana. Avainsana sosiaalisessa leikissä on vastavuoroisuus.

Leikin määritelmä käsittää seuraavat kohdat (Burghardt, 2005). Leikillä ei ole selkeää päämäärää, se on omaehtoista, spontaania ja mielekästä. Leikki eroaa muista käytöksistä, vaikka se lainaa niistä eleitä. Leikki toistuu, mutta ei pakko-oireistu ja leikkimistä tapahtuu silloin, kun perustarpeet on tyydytetty. Leikki voidaan jakaa kolmeen osaan; sosiaalisessa leikissä on vähintään kaksi samanikäistä ja -kokoista osapuolta, lelulla leikkiminen käsittää usein tavaroiden kantamista, repimistä ja heittelyä ja liikkumisleikissä käytetään ja kokeillaan erilaisia tapoja liikkua.

Varsa on siis tyytyväinen, kun se leikkii. Entä aikuinen hevonen, kuuluuko sen leikkiä? Onko leikki hyvinvointi-indikaattori myös aikuisilla hevosilla? Ei välttämättä, koska aikuisilla hevosilla leikkiä esiintyy samoissa olosuhteissa kuin stereotyyppistä käyttäytymistä. Aikuisen hevosen leikki saattaakin olla merkki jopa kroonisesta stressistä ja kivusta – näin ainakin yksi tutkimus on esittänyt.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi aikuisten hevosten leikkikäyttäytymistä käsittelevän tutkimusartikkelin, jossa yhdistettiin kipu, stressi ja leikin määrä (videon kesto n 10 min).

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lastaustrilogia osa 2 – takapuomin kirous

Hevonen kyllä menee traileriin, mutta ei pysy siellä ja säntää vauhdilla ulos varsinkin jos joku yrittää kiinnittää takapuomin. Tämä on lähes yhtä yleinen ongelma kuin se, ettei hevonen halua mennä traileriin. Lue haluamisesta lisää täältä.

Takapuomin kirous on hankala ongelma käsitellä, koska hevosta on hyvin vaikeaa saada väkisin pidettyä kopissa ja estää ulos peruuttaminen. Väkisin pitäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita, joissa hevonen voi rikkoa itsensä tai käsittelijä voi olla vaarassa ollessaan hevosen takana. Jos hevonen menee koppiin, mutta ei pysy siellä, on koulutus jo puolitiessä. On löydetty motivaatio ja saatu hevonen menemään ahtaaseen tilaan, joka on kolmesta suunnasta suljettu. Neljäs suunta on yleensä vaikein, koska hevonen kyllä tiedostaa olevansa suljetussa tilassa ja siitä tulee ajan mittaan taitava vastustaja. Osa hevosista jopa jättää toisen takajalan sen verran sillalle, että takapuomia ei pysty laittamaan kiinni ja moni sinkoaa pihalle, kun lastaaja yrittää korjata puuttuvaa jalkaa sisälle.

Hevosta voi huijata kerran tai kaksi niin, että joku nopeakätinen ehtii sulkea takapuomin ennen kuin hevonen ehtii pihalle. Parin tällaisen kokemuksen jälkeen hevonen ei anna tilanteen edetä tähän asti, vaan varmuuden vuoksi peruuttaa ulos. Takapuomiin liittyvä ongelma on sekin, että hevonen pyrkii ensin puomin läpi ja sitten ali. Takapuomi on monesti kaikkein vaikein palikka lastaamisessa, koska sen aiheuttama reaktio hevosessa voi kärjistyä nopeasti hätätilanteeksi – joskus hevonen hyppii joka suuntaan, joskus se hyppää etupuomin päälle tai pyrkii etuovesta ulos. Sama pätee siihen, kun hevoseen laitetaan muuta painetta takaapäin lastaustilanteessa. Kaikki nämä ovat huonoja vaihtoehtoja silloin, kun puhutaan isosta eläimestä ahtaassa ja suljetussa tilassa.

Lastaustilanteessa usein myös takana seisovat ihmiset aiheuttavat ulos peruuttamisen; varsinkin jos hevosella on kokemusta avustetusta lastaamisesta. Se oppii saaliseläimenä nopeasti lukemaan vaaranmerkkejä tilanteesta kuin tilanteesta, eikä uhkailu tästäkään syystä ole kestävin tapa lastauskouluttaa hevosta. Lastaustilanteessa hevosen älykkyys tulee hyvin selkeästi esille – jokaisella hevosella on olemassa kiinteästi henkiinjäämiseen liittyvät taidot, kuten vaaran välttely.

Ratkaisu takapuomiongelmaan löytyy koulutuksen vaikeuttamisesta. Tilanne jää usein junnaamaan paikalleen siihen pisteeseen, että hevonen kävelee sisälle traileriin, mutta ei pysy siellä eikä kestä yhtään häiriötä. Riski junnaamiselle on suuri, jos hevonen on laitettu traileriin aasi-porkkana-systeemillä, eli ruokakupilla houkuttelemalla. Silloin moni hevonen käy hakemassa suun täyteen palkkaa ja peruuttaa sillalle syömään. Koulutus yleensä etenee hyvin, jos otetaan muutama selkeä välitavoite ja mietitään koulutuksen vaiheistus kunnolla läpi. Usein nimittäin lastaajakaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai pitäisi tapahtua, kun hevonen on sisällä. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska ongelmataoausten kohdalla tilanne on lastaajallekin täysin uusi.

Jokaisella on oma tapansa lastata. Joku haluaa avustajan mukaan, toinen haluaa pärjätä yksin. Nämä ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat lastausharjoitteluun. Siksi olisi hyvä miettiä asiaa ja kuvailla mielessään, miltä se oman hevosen lastaaminen näyttää silloin kun se on valmis.

Vinkit takapuomin kirouksen purkamiseen:

1. Mieti alusta asti, miten voit asteittain vaikeuttaa koulutusta niin, että a) motivaatio pysyy kunnossa ja b) tehtävä vaikeutuu, mutta pysyy riittävän helppona
2. Mieti, miten voit hallita palkkiota siten, että hevonen ei kokisi ulos ryntäämistä palkitsevaksi.
3. Mieti, voitko harjoitella takapuomin käyttöä jossain muualla kuin trailerissa.

Liittymällä jäseneksi näet videolta käytännön vinkit, joiden avulla pääset eteenpäin takapuomin kirouksen kanssa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosella voi keittää monesta syystä – osalla menee kuppi nurin kun tiedossa on herkkuja, osa taas kiehuu malttamattomana päästessään suorittamaan tuttua tehtävää. Vaikka tavoitetila suorittamisessa on rentous, sitä voi olla hankala käytännössä toteuttaa. Arkielämässä rentous voi jäädä taka-alalle, kun ei ole aikaa odotella täydellisyyttä ja jotain on kuitenkin tehtävä. Näin keväällä kannattaa alkaa idättää rauhallisuutta, koska sekin on prosessi, joka ei valmistu päivässä tai kahdessa – pääasia on, että hevonen ppii vähitellen ymmärtämään, mistä on kyse.

Kiehuminen on positiivista silloin, kun hevonen tuntee kyseessä olevan homman ja on malttamaton. Esimerkiksi heinien jaossa tapahtuva kiihtyminen on helppoa saada hallintaan, kun hevosella on motivaatio ja sillä on selkeä päämäärä, johon se pyrkii. Heiniä hallitsemalla saadaan vahvistettua toivottua toimintaa, eli rauhallisuutta. Kiehuminen voi olla huono asia, jos se johtuu turhautumisesta, eli hevonen ei tiedä mitä sen pitäisi tehdä tai mitä siltä odotetaan. Hankaluutta lisää se, ettei tiedetä mihin hevonen pyrkii tai mitä se tavoittelee. Pahimmillaan se haluaa hyvin kauas käsittelijästään.

Kiehumisen merkkejä ovat tyypillisesti taluttajan näplääminen, kuopiminen, pään viskominen, steppaaminen, kylkimyyryttäminen ja kaikenlainen muu malttamaton toiminta. Äärimmillään tämä voi äityä vaaralliseksi sekä hevoselle että taluttajalle tai ratsastajalle. Kiehuminen on osittain hyödyntämätön luonnonvara, koska sitä pidetään niin pahana asiana. Joskus sitä katsotaan läpi sormien (eli tahattomasti vahvistetaan) ja joskus hevosta taas läksytetään malttamattomuudesta, jolloin myös tullaan usein vahvistaneeksi keittämistä. Kyseessä on kuitenkin parhaimmillaan samanlainen toiminta, kuin malttamattomina haukkuvilla tai hyppivillä koirilla – tiettyyn päämäärään tähtäävä toiminta, joka on mahdollista saada hallintaan määränpäätä eli toiminnan seurauksia hallitsemalla.

Idättäminen aloitetaan siemenestä. Lisäksi täytyy olla optimaaliset olosuhteet, kasvualusta ja siinä oikeat ravinteet sekä kosteus. Mieti, mikä omalle hevosellesi on rauhallisuuden siemen, ja missä olosuhteissa se voisi parhaiten itää. Onko tallin piha paras paikka kasvattaa rauhallisuutta juuri sinun hevoselle? Vai löytyykö paras kasvualusta karsinasta tai tarhasta? Lisää olosuhteisiin tarpeen mukaan ravinteita ja vettä, niin prosessi käynnistyy.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn esimerkin kautta läpi rauhallisuuden idättämistä!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevonen on suunniteltu jauhamaan leuoillaan jopa 40 000 – 60 000 kertaa vuorokaudessa. Se ei ole ihan vähän, voin heti alkuun todeta. Lähelle sitä voidaan päästä laitumella, mutta talvikaudella ihmettelen ja samalla onnittelen todella paljon, jos joku pääsee noihin lukemiin!

Tutkijat ovat havainneet, että hammasongelmia on vain harvoin seeproilla ja muilla koko ajan laiduntavilla hevoseläimillä. Yksi teoria on se, että koska väkirehun jauhamiseen kuluu vähemmän aikaa ja vaivaa, hampaat eivät kulu yhtä hyvin ja tasaisesti kuin pelkkää heinää jauhamalla. Pellettiä syödessä hevosen leuat tekevät erilaista, pienempää liikettä kuin karkearehua syödessä. Kuitupitoinen heinä pysyy paremmin takahampaissa, ja hevonen pystyy paremmin liikuttamaan leukojaan pureskellessaan.

Hevosella on monta erilaista tarvetta pureskella. Yksi niistä on se, että mahahappoja erittyy koko ajan, mutta niitä neutraloivaa sylkeä ainoastaan silloin kun hevonen pureskelee. Pureskelu puskuroi mahan happoja.

Itse olen kiinnostunut jauhamisen käytöksellisistä puolista. Hevonen on kiistatta suunniteltu ja jalostunut täysin erilaiseen ruokailutapaan kuin vaikkapa kissa. Moni kissa olisi tyytyväinen, jos sitä ruokittaisiin yhtä usein kuin hevosia keskimäärin. Hevosta taas ajoitettu ruokinta voi turhauttaa ja opettaa hotkimaan. Vaikka ruokintaväli olisi vain pari tuntia, ruuan tulo aiheuttaa lähes samanlaisen ilmiön kuin Pavlovin koirilla. Hevoset olisi hyvä ruokkia niin tiheästi, että niillä ei ehtisi tulla nälkä – siinäpä vasta haastetta. Tai vielä parempi olisi, jos hevosilla olisi sellainen olo, että ne ovat vapaalla heinällä. Tällöin voitaisiin välttyä siltä (omakohtainen havainto) että kun ruokaa tulee säännöstellysti tiheinkin ruokintavälein, hevoset innostuvat syömään isompia suullisia kerralla ja nopeammin/tehokkaammin. Kuuluuko hevosen ylipäänsä hotkia heinää, on myös kiinnostava kysymys.

Käytöksellinen pureskeluntarve näkyy usein karsinan seinissä tai tarhan aidoissa ja tolpissa tai joskus käsittelijässä ja kanssahevosissa ja niiden loimissa. Joskus hevonen alkaa syödä mitä tahansa sattuu tarjolla olemaan, eikä se ole terveellistä. Hevonen voi kokea olonsa nälkäiseksi tai sen suulla on voinut olla liian vähän järkevää tekemistä. Kaikessa ärsyttävyydessään rakenteiden hajottaminen ja väärien kohteiden jyrsiminen ovat arvokasta tietoa siitä, mitä hevonen mahdollisesti tarvitsee.

Ruokintaa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon pureskelun määrä. Itse pidän sitä yhtä tärkeänä kuin sopivaa energiamäärää. Moni tietää täsmälleen, kuinka monta kiloa hevonen päivittäin saa, mutta harva tietää, kuinka monta kertaa hevonen sitä pureskelee. Hevoset ovat tässä yksilöitä, ja käytetyt rehut vaikuttavat pureskelun määrään: yleisesti ottaen kuitupitoinen karkearehu vaatii enemmän jauhamista kuin hörpittävä puuro tai murenevat nappulat. Yksilöllisistä eroista johtuen tämä aihe on sellainen, jossa jokainen voi olla tutkija ja selvittää muutaman yksinkertaisen mittauksen avulla, kuinka paljon hevonen jauhaa. Pureskelun tarvekin on yksilöllistä – jos hevonen vaikuttaa täysin tyytyväiseltä heinämääräänsä, ei suhtaudu syömiseen fanaattisesti tai ei jyrsi ei-toivottuja kohteita, ei kannata tehdä tästä ongelmaa.

Tärkeät avainluvut ovat seuraavat:

  1. Kuinka monta kertaa minuutissa hevonen pureskelee?
  2. Kuinka monta minuuttia se käyttää yhden heinäkilon syömiseen?
  3. Kuinka monta kiloa heinää se syö päivässä?

Jos haluat hifistellä, laske vastaavat arvot myös väkirehuilta. Kun tiedät, missä suhteessa hevonen saa energiansa väkirehusta ja heinästä, voit miettiä niiden suhdetta myös pureskelumäärän näkökulmasta. Voit pistää merkille myös, kuinka paljon hevonen syö seiniä ja jyrsii muita tuotteita laidunkaudella ja vastaavasti talvikaudella. Lisäksi voit katsoa, mitä tapahtuu, jos tarjoat sallittavaa ja kiinnostavaa purtavaa tarhaan.

Bonin et al., 2007 (Leukojen liikkeestä pelletillä ja heinällä)

Liittymällä jäseneksi näet kaksi videota aiheesta!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kuolaimettomuus on yhä suositumpaa. Erilaisia kuolaimettomia suitsia on niin monenlaisia, että jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkimalli. Kuolaimettomuus ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, eikä sillä välttämättä ole kovin suurta vaikutusta hevosen hyvinvointiin. Jos hevosta liikutetaan keskiarvon mukaan kuudesti viikossa 40 minuuttia kerrallaan, kokonaiskuvan kannalta on aivan sama onko hevosella kuolaimet vai ei. Enemmän on väliä sillä, kuinka paljon ratsastaja naruista vetää.

Kuolaimettomuus ei ole välinelaji, koska välinettä tärkeämpää on hevosen koulutuksellinen valmistelu. Pelkkä kuolainten poistaminen ei tee hevosesta onnellista ja tyytyväistä, varsinkaan jos sen kuonoon tuleva paine on kova ja jos se on oppinut menemään painetta vastaan. Kuolaimetta ratsastaminen voi olla myös hauskaa ja siinä samalla oppii itse ja voi kouluttaa hevoselle uusia asioita. Joskus kuolaimista luopuminen voi rentouttaa hevosta huomattavan paljon.

Hevosen historia voi vaikuttaa siihen, että jotta koulutus olisi mahdollista, välineitä pitää vaihtaa. Tämä voi tulla kysymykseen hevosella, jolla kuolaimiin liittyy paljon huonoja kokemuksia, mikä yleensä näkyy vastusteluna ja erilaisina konfliktikäytöksinä. Joskus ongelma poistuu kuolainten mukana. Tähän ilmiöön perustui Cookin kuolaimettomuustutkimus, jossa lähes kaikki hevosten ongelmat ratkesivat, kun kuolain poistettiin. Tätä ilmiötä voi toki hyödyntää ja se toimii parhaiten hevosilla, joiden ongelmat nimen omaan kärjistyvät kuolaimeen – tämä on helppo testata. Mikäli ongelma liittyy ratsastajaan, eli ohjista vetämiseen, kuolaimen poistaminen ei ole pysyvä ratkaisu. Mikäli näin on, samat oireet yleensä palaavat välineestä riippumatta, kun hevonen on ehtinyt tottua uuteen välineeseen ja kun ratsastaja alkaa käyttää sitä samalla tavalla kuin entistä välinettä.

Koulutuksellisesti voidaan ajatella, että varusteiden vaihtelu, eli eri kuolainten ja kuolaimettomien vuorokäyttö voi joko opettaa hevoselle kaikkiin erilaisiin välineisiin päin menemisen taidon tai myötäämisen taidon. Hevosen näkökulmasta kuvittelisin, että vaihtelu ei olisi kovin hauskaa. Itse mieluummin valitsisin yhden asian, joka tuntuu aina samalta ja sen toiseen päähän ihmisen, joka oppii myötäämään, kuin joka päivä vaihtuvat releet, joita narun toinen pää käyttää vetämällä.

Tarkemmin ajateltuna kuolainten ja kuolaimettomien vuorokäytön suosiminen lähtee perusoletuksesta, että varuste sinänsä aiheuttaa hevoselle epämukavuutta. Kuitenkin hevonen voi käyttää riimua aika pitkään, ennenkuin karvat alkavat kulua niskasta. Se, mikä aiheuttaa hiertämistä ja epämukavuutta, on kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista ratsastaja – näin väittäisin. Otetaan raippavertaus: on kehitetty pehmustettu raippa, jolla lyöminen ei satu hevosta niin paljon kuin pehmustamattomalla lyöminen. Onko pehmustettuun raippaan siirtyminen hyvä asia, jos hevosta on tarpeen lyödä? Toisaalta, onko väliä käyttääkö pehmustettua vai pehmustamatonta raippaa, jos tarkoituksena ei ole lyödä?

Kuolaimettomiin vaihtamisesta lisää videolla! Liittymällä jäseneksi pääset katsomaan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.