Onko kouluttaminen pääasiassa mekaaninen taito? Mitä laitosmaisemmin eläin elää, sitä enemmän koulutus lähestyy mekaanista osaamista, koska silloin ei tarvitse välittää ympäristöstä, motivaatiosta tai tunnetiloista kovin paljon. Laboratoriossa tämä toimii hyvin. Oikeassa elämässä haasteet kouluttamisessa löytyvät hyvin harvoin mekaanisesta osaamisesta, vaan jostain muualta: motivaatiosta, häiriöistä, tunteista ja paineista.
Hevosta voi melko harvoin kouluttaa niin, että keskittyy vain olennaiseen. Eteen tulee kysymyksiä, kuten: miten käsitellään turhautumista? Mihin hevosella on aito motivaatio? Miten puretaan tilanteesta muodostuva supervihje? Voiko olla tuplakriteeri?
Minä koulutan, sinä opit?
Ruokapalkkioiden avulla kouluttaminen on pelottavan tehokasta, mutta jotta tekeminen ei olisi päälleliimattua, pitäisi oppiminen liittää jollain tavalla osaksi arkipäivän rutiineja. Ei ainoastaan niin, että uidaan tilanteisiin taskut täynnä porkkanaa, vaan niin, että huomattaisiin muutkin potentiaaliset palkat ja seuraukset.
Mielestäni taitava kouluttaja osaa ennen kaikkea soveltaa ja nähdä tilanteita hevosen silmin. Huomioida oman hevosensa mielipiteet ja kunnioittaa niitä sekä neuvotella molempien kannalta hyviä kompromisseja. Tämä on tärkeää sekä onnistumisen kannalta että suhteen kannalta; omistajan pitäisi hevosen silmissä liittyä moneen muuhunkin asiaan kuin keppiin tai porkkanaan. Mitä useampaan miellyttävään seuraukseen omistaja liittyy, sitä hyödyllisemmäksi hevonen tämän kokee.
Aito motivaatio
Hevonen on hyvin ruokaorientoitunut eläin ja sitä kautta helppo kouluttaa. Haasteeksi muodostuu kuitenkin se, että jos ruoka on ainut asia, mitä hevonen osaa tietyissä tilanteissa ihmiseltä odottaa, se ei kanna kovin pitkälle. Vaikka hevosella on usein suuri motivaatio ruokaa kohtaan, on tilanteita, joissa sillä on aito motivaatio tehdä jotain muuta.
Esimerkiksi jos ns. läheisriippuvaista hevosta viedään poispäin muista, pelkän ruuan varassa toimiminen voi olla melko hataraa. Tällaisissa tilanteissa tulee helposti venytetään vieteriä-olo, joka saattaa muuttua todeksi lyhyessä hetkessä.
Aidon motivaation tunnistaminen ja hyödyntäminen on sekä hyödyllistä että tehokasta.
Kohti vuoropuhelua
Kouluttaminen lähtee siitä, että opetan hevosen tekemään kuten haluan. Joissakin asioissa tämä toimiikin, ja se on loistavaa. Kaikissa asioissa tämä ajattelu ei toimi – hevosilla on usein omia mielipiteitä, jotka poikkeavat kouluttajan mielipiteistä.
Kouluttaja voi esimerkiksi haluta, että postilaatikko ei olisi hevoselle häiriö. Hevonen voi olla kuitenkin toista mieltä, eikä kouluttajan toive toteudu. Kouluttaja voi olla huomioimatta hevosen mielipidettä ja olla käsittelemättä asiaa tai tehdä siitä erillisen sivuprojektin. Tämä voi kuulostaa työläältä, jos hän lähestyy postilaatikkoa vastaehdollistaen ja systemaattisesti siedättäen – tällöin sivujuonteesta muodostuukin helposti työläs pääasia.
Koirilla vuoropuhelun perustana on kontakti. Mikä voisi olla hevosen vastaava? Sen sijaan, että keskitytään lukemaan esimerkiksi taluttaessa tai selästä hevosen pieniä eleitä ja ilmeitä, voidaan opettaa hevonen ilmaisemaan itseään selkeämmin. Hevosen ilmeiden tulkinta kuvista ja videoilta on hauskaa, mutta oikeissa tilanteissa siihen harvoin on mahdollisuutta tai aikaa – on keskityttävä moneen muuhun asiaan, eikä varsinkaan selästä käsin pysty näkemään kuin hevosen korvat.
Liity jäseneksi niin näet, miten pääset alkuun vuoropuhelussa. Kontaktia vastaavaksi tehtäväksi valitsin “pää alas”, jota videolla sovellan eri tilanteisiin.
Jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot!
Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.
Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.
