Kysytään hevoselta – valinnanvapaus arjessa

Valinnanvapaus on hieno termi, mutta voiko sitä soveltaa vain omien hevosten kanssa? Tai uskaltaako sitä soveltaa omiinkaan, jos ne alkavat päättää kaikesta? Pitääkö hevosten olla omassa pihassa, jotta niiltä voi kysyä mitään? Voiko tuntihevoselle antaa vapauden valita, vai meneekö se siitä sekaisin? Entä vuokrahevonen, mitä sen kanssa uskaltaa tehdä, jotta pakka ei sekoittuisi liikaa?

Valinnanvapauden järjestäminen ei oikeastaan edellytä isoja muutoksia. Satulan vaihtaminen tai varusteiden sesonkivärin päivittäminen ovat isompia asioita. Suurin asia ja vaikeus tulee siitä, että valinnanvapauden järjestäminen lähtee asenteesta, joka lähtee ajattelusta ja sen muuttamisesta. Äkkiä ollaankin vaikeammilla vesillä. Omaa ajattelua on erittäin vaikea muuttaa – joskus siihen tarvitaan kriisi tai joku muu tilanne, jossa pakotettuna joutuu ajattelemaan tilanteen uudelleen. Mitä riskejä ajattelun muuttamiseen sitten sisältyy? Ehkä asennemuutos tuo mukanaan lisää haasteita ja kyseenalaistamista, mikä voi tehdä hevosihmisen arjesta hyvin, hyvin hankalaa. Kannattaa kaikesta huolimatta ottaa riski ja kokeilla – ilman ennakkoluuloja. Iso muutos ajattelussa tuottaa parhaimmillaan sarjan pieniä muutoksia arkipäivän tekemisissä.

Hevosen mahdollisuus valita ja vaikuttaa omaan elämäänsä on niin arvokas asia hyvinvoinnin kannalta, että siihen kannattaa uhrata aikaa ja hieman vaivaa. Muutos ei edellytä hankintoja, vaan mahdollisesti keskustelua toisten saman- ja erimielisten kanssa. Se voikin olla joskus haastavaa, koska oletukset ja ennakkokäsitykset sekä erilaiset leimat ovat voimakkaina niin hevos- kuin tavallistenkin ihmisten mielissä. Vaikka et haluaisikaan muuttaa kaikkea, valinnanvapaudessa ja omaehtoisuuden tukemisessa on se hyvä puoli, että voit toteuttaa sitä täysin muiden huomaamatta.

Avainkysymykset ovat nämä:

– Mitä lisäarvoa saavutan sillä, että annan omalle/hoito/vuokra/tuntihevoselleni mahdollisuuksia valita?
– Miksi tämä lisäarvo on minulle arvokas?
– Millä tavalla ajattelen hevosen valinnanvapauden vaikuttavan a) itseeni ja b) hevoseeni?
– Minkälaista suhdetta haluan hevoseen rakentaa?

On mielenkiintoinen ilmiö, että puhutaan kommunikaatiosta ihmisen ja hevosen välillä, yhteydestä ja siitä, että opitaan puhumaan hevosta. Kuitenkin informaatio kulkee lähes poikkeuksetta yhteen suuntaan. Toisaalta hevosen kipua ja väsymystä halutaan tulkita herkästi, mutta samaan aikaan sen aivan selkeää puhetta voidaan pitää niskurointina ja kunnioituksen puutteena. Jos mietitään hevosen näkökulmasta, niin tilanne voi olla aika sekava. Oikeastaan kaikkein tärkein kysymys on se, että mitä informaatiota olen valmis ottamaan hevoselta vastaan. Kun vastaat tähän kysymykseen, tiedät mitä sinun tarvitsee tehdä.

Arat hevoset, ”juntit” hevoset, asenneongelmaiset, laiskat, kuumat, harrastehevoset, tuntihevoset ja kilpahevoset – kaikki hevoset hyötyvät merkittävästi siitä, että ne saavat asioita kerrottua. Mikäli et pääse yksin alkuun, liity jäseneksi ja katso läpi useat aiheeseen liittyvät videot. Jos homma ei vieläkään aukene, pyydä minut käymään niin suunnitellaan yhdessä, mitkä ovat juuri sinun hevosellesi parhaat käytännöt!

Hevosen kuuliaisuutta pidetään tärkeänä ja koska kyseessä on iso eläin, kunnioitus nostetaan monessa yhteydessä esille. Voiko hevosesta tulla vaarallinen, jos se saa päättää asioista?

Riippuu mistä asioista se laitetaan päättämään. Ainakin se voi joutua vaarallisiin tilanteisiin, jos siltä kysytään tyhmiä. Hevoselta ei tarvitse kysyä asioista, jotka ovat sille haitallisia tai vaarallisia. Siltä ei kannata kysyä asioita, joista se ei osaa valita itselleen parasta tai terveellisintä vaihtoehtoa. Hevoselta voi ja kannattaa kysyä vain sellaisia asioita, joista se kykenee päättämään ja jotka ovat sille tärkeitä. Näitä ovat arkipäivän tilanteet, joiden kautta saat hevosen työhön mielekkyyttä siten, ettei hevonen tarvitse lomaa jaksaakseen työssään, vaan työhön syntyy imu ja siitä tulee kutsumus. Ensimmäinen palikka matkalla valinnan vapauteen on aloitekyvyn löytäminen ja sen kasvattaminen.

Liity jäseneksi, niin saat ohjeet kahteen arkipäivän tilanteeseen, joissa voit alkaa toimia uudella tavalla ja tukea hevosen aloitekykyä!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten saat hevosen marssimaan itse traileriin – katso vinkit videolta!

Mikäli tutkimusta on uskominen, liki puolet hevosista kärsii kuljetus- ja lastausongelmista. Puolet hevosihmisistä ei kouluta hevosia lainkaan lastaukseen – eikö olekin uskomatonta! Ne, jotka kouluttavat tietoisesti, kouluttavat kyselytutkimuksen mukaan paineen ja rankaisujen avulla. Sitten seuraa mielenkiintoinen osuus: hevosen kouluttamattomuuden (koppiin vaan), paineen avulla kouluttamisen (luuta, liinat, säikyttely) ja kuljetuksessa havaittujen ongelmien välillä oli yhteys. Eli toisin sanoen, sitä todennäköisempää on saada lastausongelma, mitä vähemmän treenaa tai mitä enemmän hevosta treeneissä painostaa, pakottaa, juoksuttaa ja säikyttelee. Vastaavasti omaehtoisesti lastattavilla ongelmia esiintyi vähemmän ja riski joutua onnettomuuksiin oli pienempi.

Aiemmin ajattelin, että vapaana lastaamisen harjoittelu on turhaa, koska harvoin oikeilla matkoilla hevosta lähetellään ilman narua kyytiin. Sittemmin olen kuitenkin todennut, että yhtenä harjoituksena muiden joukossa sillä on paikkansa ja se sopii erityisesti niille, jotka reissaavat hevosen kanssa yksin ja sulkevat luukut ja takapuomin itse. Vapaana lastaamisessa näkyy heti motivaatio ja sen puute sekä se, onko harjoittelu maltettu tehdä loppuun asti kaikkine välivaiheineen. Se paljastaa ne kohdat, joissa on vielä parantamisen varaa. Vapaana lastautuminen on hauska testi siitä, missä vaiheessa lastaustreeni on. Se on kuitenkin eri asia kuin taluttamalla tai lähettämällä lastaaminen, mikä voi näkyä siinä, että hevonen on epävarma ja kömpelön oloinen. Tämä vaihe on kuitenkin ohimenevä ja monelle hevoselle terveellinenkin – oppimista tapahtuu myös yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vapaana lastaamisessa on nopeasti ajateltuna kolme lähestymistapaa. Yksi on sellainen, että hevonen koulutetaan palkkioiden avulla normilastaukseen ja sitten vain katsotaan, mitä se tekee kun narua ei ole. Toinen on se, että hevonen koulutetaan alun perinkin vapaana, eikä narua koskaan ole ollutkaan. Kolmas on se, että hevonen opetetaan menemään koppiin paineen avulla tai lähettämällä ja sitten vain katsotaan mitä tapahtuu kun narua ei ole. Tavasta riippuen vapaana lastaamisessa on oleellista, mihin ihminen sijoittuu. Onko ihminen lähettäjän paikalla, kopissa sisällä vai jossain muualla? Onko ihmisen sijaintipaikka hevoselle vihje mennä traileriin? Ja vielä oleellisempaa on kysyä, onko tällä merkitystä jos näin on? Mielestäni sillä on merkitystä, varsinkin jos hevonen on koulutettu painostamalla. Jos koulutus on tehty onnistuneesti, hevonenhan marssii koppiin kun ihminen näyttää pienenkin merkin. Eri asia on se, pysyykö hevonen kopissa ja millä fiiliksellä se koppiin menee. Lastaustilanteessa hevonen voi tehdä täsmälleen halutun asian, vaikka se ei siitä pitäisi – tähänhän ”ei kysellä”-koulutus perustuu. Vaikka hevonen menisi koppiin juosten, se voi silti olla hermostunut. Palkkioiden avulla koulutettu hevonen voi olla myös kiireinen koppiin mennessään. Kiireisyys on kuitenkin erilaista, kun motivaatio on erilainen. Tästä aiheesta tulee juttu myöhemmin!

No, joka tapauksessa vapaana lastaaminen pienimmillä mahdollisilla ihmisen antamilla merkeillä on mielestäni hyvä treeni. Siinä on muutamia erityisen hyviä puolia. 1) hevonen saa rauhassa tutustua kuljetusvälineeseen. Tämä on usein aliarvostettu asia. Päin vastoin, hevosen ei yleensä anneta jäädä katselemaan tai haistelemaan vaan hoputetaan suoraan kyytiin. On itsestäänselvää, että mitä enemmän hevonen saa välineeseen tutustua, sitä helpommin se kykenee menemään sisälle. 2) hevonen saa tuntumaa siltaan ja kopin liikkeisiin. Mikäli lastaamisen ottaa vain talutusharjoituksena, tulee usein auttaneeksi hevosta jossain määrin. Kun se menee vapaana koppiin, se voi ponnistaa kyytiin lastaussillan sivusta ja työntää päätään etupuomin alta. Mikäli hevosen annetaan (turvallisuus huomioiden) tehdä näitä kommervenkkejä, se huomaa yrityksen ja erehdyksen kautta, mikä on kannattavaa ja mikä ei. Monelle hevoselle tyypillinen tapa kiertää lastaussillan sivuun jää kokonaan pois ilman toimenpiteitä, jos hevosen annetaan sitä tehdä ja laitetaan samalla sen motivaatio kuntoon. 3) koulutus toimii kognitiivisena virikkeenä. Kun koulutus perustuu täysin omaehtoisuuteen ja hevosella on milloin tahansa mahdollisuus poistua tilanteesta, kyseessä on virike ja se lisää hevosen hyvinvointia väsyttämällä päätä hyvällä tavalla – kyseessä on siis aivopähkinä tehokkaimmasta päästä.

Omaehtoisessa lastaustreenissä on eroa lähettämällä tai taluttamalla tehtävään harjoitteluun. Hevosella on vapaus tehdä mitä se haluaa, joten se käyttää välineitä usein totutusta poikkeavalla tavalla. Tämä ilmiö täytyy huomioida turvallisuudessa, eli varmistaa, että rakenteet ovat hevoselle turvallisia ja sillä on riittävät edellytykset selvitä pienistä ongelmanratkaisutehtävistä. Kaikille hevosille tämä treeni ei sovi – joillekin se voi olla liian itsenäistä toimintaa, johon ne kaipaavat ihmisen apua.

Omaehtoinen lastautuminen on monen haave ja tulevaisuuden toive, mutta se on oikeasti helpompaa kuin voit kuvitella! Aloita jo tänään jättämällä kaikki painostus pois tavallisesta lastaustreenistä ja tee havaintoja. Mihin hevonen menee jos sillä on vaihtoehtoja? Tuleeko se koppiin vain sinun perässäsi? Onko sen motivaatio kunnossa? Muuttuuko se kopissa kiireiseksi? Miten se osaa peruuttaa alamäkeen? Osaako se peruutusmerkin?

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa annan vinkit omaehtoisen lastautumisen harjoitteluun. Näet myös 25 muuta hevosiin liittyvää videota ja yhteensä liki 60 muuta jäsenille tarkoitettua videota!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Padalino et al., 2016

Mikä voi selittää sen ilmiön, että toiset hevoset vaipuvat heti kentän portista kuljettuaan virransäästötilaan ja toisia hevosia ei taas saa kentältä mitenkään pois? Miksi sama hevonen pöllyttää sänkkärillä innoissaan ja hyytyy välittömästi hiekkasuorakaiteessa?

Mikäli puhutaan nyt terveestä hevosesta, jolla kivun mahdollisuus on suljettu pois, niin minulla on muutama teoria hyytymiseen.

Ehkä hevonen ei näe pointtia ympyrän pyörimisessä

Hevosella tulee olla syy liikkumiseen. Yleensä hevosta motivoi liikkumaan ruoka, vesi, kaverit ja erilaiset uhkatilanteet, joista kannattaa yrittää liueta nopeasti pois. Mikä hevosta motivoi kentällä pyörimiseen vailla määränpäätä? Ehkäpä alussa hevosta voi säikytellä liikkeelle luomalla uhkakuvia, mutta hevonen voi turtua niihin ja todeta, ettei muovipussipiiska sittenkään ole niin kauhean pelottava. Harjoituksen suunnittelusta riippuen hevosella ei välttämättä ole päämäärää, jota se toiminnallaan tavoittelisi. Tai päämäärä on liian etäinen tai liian vähän motivoiva. Joskus hevonen työskentelee säästöliekillä, jotta pääsisi mahdollisimman vähillä ongelmilla talliin. Nämä hevoset köpöttävät uraa pitkin, kuuntelevat opettajan ääntä ja ehdottavat kaartoon tulemista usein. Hevoselle perustellessa huono syy liikkumiseen on se, että ratsastaja käskee. Puheet siitä, että hevosen tulee säilyttää eteenpäinpyrkimys tai tahti tai tempo ovat käytännön tasolla höpöhöpöä. Hevosen ei pidä tai tule yhtään mitään – sille on annettava joka päivä pätevä syy tehdä asioita. Ja jos puhutaan liikkumisen innosta, liputtaisin tässä kohtaa mieluummin porkkanan ansaitsemisen kuin kepin välttämisen puolesta. Jos hevosen ainut syy liikkua on kepin (tai kannuksilla kaivamisen) välttäminen, se ei mielessään luo kovin positiivista mielikuvaa yhteisestä harrastuksestanne.

Ehkä pohja on huono tai mutkat ovat liian jyrkkiä

Mikäli hevonen posottaa maastossa menemään reippaasti ja omaehtoisesti ja kentällä sen into valuu hiekkaan, voi kyse olla pohjasta. Pieni kotikenttä yhdistettynä huonoon pohjaan voi hevosen mielestä olla huono yhdistelmä, jossa ei ainakaan kannata yrittää rallata lisättyä ravia. Mitä hitaammin hevonen liikkuu, sitä helpompi sen on kaarteissa pysyä pystyssä. On mahdollista myös, että hevoselle mutkat ovat liian tiukkoja – ehkä se ei ole oppinut kääntymään kohtisuorassa maata kohti vaan kanttaa liikaa, jolloin tasapaino horjuu. Pohja voi olla liian pehmeä, liukas tai kova. Joskus täytyy käyttää eliminaatiotekniikkaa, jotta voi selvittää, mikä kentässä on vikana.

Ehkä hevonen altistuu jarrulle ja kaasulle yhtäaikaa

Ristiriitaiset avut hämmentävät hevosta. Kuvioihin astuu varjouttaminen, eli kahdesta yhtäaikaisesta avusta vain toinen toimii ja ajan mittaan vahvistuu. Hevosesta riippuen tämä toimiva apu on joko pidäte tai pohje – useammin pidäte. Hevonen voi herkistyä pidätteelle, jolloin käsijarru on tavallaan koko ajan päällä ja hevonen tulkitsee pienimmänkin ratsastajan eleen hidastavaksi vihjeeksi. Moni ratsastaja törmää tähän ongelmaan samaan aikaan kun hevonen törmää ohjaan, eli silloin kun hevosta aletaan koota. Kokoamisen valitettavan usein ajatellaan edellyttävän yhtäaikaista vetämistä ja työntämistä, jotta niin sanottu patoefekti muodostuu. Tämä on yksi tärkeä käännekohta, joka voi vaikuttaa hevoseen hyvin pysyvästi. kaasu ja jarru päällä ratsastamista voi verrata autolla ajamiseen käsijarru päällä tai järkyttävillä kierroksilla pienellä vaihteella ryömimällä. Kentällä ratsastaja voi haluta muokata hevosen liikkumista työstämällä sitä. Osa hevosista kestää ristiriitaisia apuja paremmin kuin toiset. Kannattaa miettiä ja tiedostaa mitä itse tekee, jottei vahingossa sammuta hevosta käsijarrulla. Käsijarru on ehkä hevosen kannalta katsottuna pahin ja pysyvin uhka kenttämotivaatiolle.

Ehkä hevosen mielestä kentällä ei toimita johdonmukaisesti

Siinä missä hiekkateillä ja metsäpoluilla pääsee jonkinlaiseen flow-tilaan kun vaan antaa palaa, kentällä mieleen palaavat kaiken maailman ratsastusvinkit ja pienet nippelit yksi kerrallaan. Jos ei ole suunnitelmaa tai opastajaa, mielessä alkaa pyöriä ryhti, apujen käyttö, tahti, tempo ja vaikka mitkä muut asiat yhtäaikaa. Maastossa ei ehdi vaikeuttaa elämää sisäpohje/ulkopohje/ulko-ohjan tuki/kääntävät ulkoavut/peräänanto -mietteillä ja siinä hötäkässä saattaakin olla hevosen näkökulmasta paljon selkeämpi ratsastaja kuin kentällä pipertäessä. Yksi ongelma on se, että suunnitelma puuttuu, kun yksin pyörii, eikä itse sen paremmin kuin hevonenkaan näe draaman kaarta. Kun suunnitelma puuttuu, noudattelee usein ratsastuskoulussa opittua tunnin rakennetta höystettynä muutamien ratsastusoppaiden verryttely/jäähdyttely-muistikuvilla. Lopputulos on pahimmillaan melkoinen sillisalaatti kouluttamisen kannalta – vähän kuin ruokaympyrä, jota noudattamalla ei jaksa syödä millään kaikkea; neljä lasia maitoa, kuusi palaa leipää, puoli kiloa kasviksia, lihaa tai kalaa, pähkinöitä, kolme litraa vettä ja niin edelleen. Jostain syystä mieleen iskostuu tunnin rakenne, jossa ensin kävellään, sitten kevennellään, sitten laukataan, taas ravataan ja sitten kävellään. Jos tavoite on tämä, niin miksi sitä ei voi toteuttaa maastossa tai pellolla? Liika ja liian monipuolinen vaikuttaminen hevoseen voi kostautua sillä, että sen into loppuu ja apujen teho sammuu. Hevonen ei saa juonesta kiinni, ja jos se alkaa ennakoida, tehtävää muutetaan heti. Tunne on varmasti yhtä ärsyttävä kuin ryhmäliikuntatunnilla, jossa heti liikesarjan oivalluksen jälkeen sitä muutetaan. Itse asiassa ratsastustunti voi olla hevoselle yhtä ärsyttävä kuin jumppatunti minunlaiselleni ei-harrastajalle; kun et ymmärrä etkä saa mistään kiinni niin alkaa ketuttaa.

Ehkä hevosen mielestä ratsastaja käyttäytyy eri tavalla kuin maastossa

Tämä liittyy edelliseen. Maastossa ja pellolla voi keskittyä kyydissä pysymiseen ja ulkopuolisiin uhkiin, jolloin ratsastajan vaikutus hevoseen voi olla a) pienempi ja b) selkeämpi. Kentällä on (joskus) aidat, jotka lisäävät ratsastajan riskinottoa. Jos kentälle mennään ongelman kanssa, sieltä todella harvoin poistutaan ilman ongelmaa. Kenttätyöskentelyyn liittyy mielessä sellaiset termit kuin työnteko, oikein päin liikkuminen, taivuttelu ja läpirastastus. Eli kentälle voidaan mennä suurin odotuksin, mutta edelleen ilman selkeää suunnitelmaa. Läpiratsastus on inhokkitermini; se voi jokaiselle tarkoittaa hieman eri asioita, mutta minun mielessäni se kulminoituu edellä kuvailemani rastastustunnin peruskäsikirjoituksen läpiviemiseen, oli hevosella siihen edellytyksiä tai ei. Läpiratsastus voisi olla hyvä termi jos siinä keskityttäisi yhteen apuun viikossa ja tehtäisi ainoastaan sitä. Silloin myös tulokset olisivat hieman toista luokkaa kuin hiki päässä vaativan ratsastajan alla juokseva hevonen, joka tuskin oppi mitään järkevää muuta kuin pysymään pystyssä. On päivänselvää, että hevonen puutuu kentälle, jos siellä tehdään sen fysiikalle liian vaativia harjoituksia tai ajetaan hevonen toistuvasti epämukavuusalueelle esimerkiksi sen tasapainon suhteen. Kannattaa myös miettiä, mikä on oman asennon vaikutus hevosen liikkumiseen. Jos kentällä könöttää takakenossa ja maastossa kevyessä istunnassa, niin voi miettiä millä tavalla oma asento ja sitä kautta ne narut vaikuttavat hevoseen.

Kun liityt eläinkoulutusblogin jäseneksi nyt, näet treeniohjelman, jossa annan viisi käytännön vinkkiä kenttämotivaation löytämiseen. Saat selkeät eväät siihen, miten voit kahden viikon aikana keskittyä löytämään eteenpäinpyrkimyksen uudelleen. Lisäksi näet 24 hevosaiheista lisämateriaalia eli videota, jotka näkyvät vain jäsenille sekä kuukauden ajan julkaistavat uudet videot! Näet myös kaikki kissa- ja koira-aiheiset jäsenmateriaalit. Tilaus on määräaikainen, eikä sinun tarvitse erikseen sitä perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ennen vanhaan, kun maalla melkein kaikki ratsut olivat entisiä ravureita, maastoiluongelmat olivat harvinaisia. Hevoset olivat lähes poikkeuksetta liikennevarmoja ja niiden kanssa pystyi liikkumaan yksin tai ryhmässä. No, ehkä aika on saattanut kullata muistoja hiukan. Joka tapauksessa, yksin maastoilun helppouteen vaikuttaa enemmän harjoittelu kuin geenit, eli kyseessä on taito, ei kiveen hakattu ominaisuus.

En itse osannut ehkä riittävästi arvostaa liikenne- ja maastovarmaa hevosta, kun minulla sellainen oli. Sitä piti jotenkin itsestäänselvyytenä. Nyt tulee helposti kylmä hiki otsalle, kun ajatteleekaan vilkkaan liikenteen sekaan lähtemistä. Ehkä tosin ikä ja itsesuojeluominaisuus saattavat näytellä tässä roolia.

Hevoset ovat läheisriippuvaisia, sen voi jokainen huomata. Isolla tallilla ne kaipaavat yleensä sitä yhtä tiettyä kaveria ja pienellä tallilla ne kaipaavat koko porukkaa. Vaikka kaveruksien erottaminen pieneksikin ajaksi tuntuu ikävältä, siitä on yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Ensinnäkin, läheisriippuvuutta voi vähentää ainoastaan toistuvasti alleviivaamalla, että erossa oleminen on hauskaa. Toiseksi, jos kaverukset eivät koskaan ole erossa, ne eivät pääse kokemaan jälleennäkemisen riemua. Sama pätee kotiinpaluun iloon; kun joskus poistuu pihasta niin kotiin on jälleen hauskempi palata.

Kylmiltään maastoon lähteminen voi olla jopa vaarallista. Ennalta tuntemattomassa paikassa voi kohdata monenlaista pelottavaa asiaa, ja riskit kasvavat. Maastossa on ihan riittävästi asioita, joita ei voi hallita, hevonen ei mielellään saa olla yksi niistä. Ennen kuin lähdet yksin maastoon, mieti vastauksia näihin kysymyksiin.

1. Onko hevosesi oppinut kulkemaan maastossa ilman toisten hevosten tukea?
2. Oletko käynyt sen kanssa turvallisesti uusissa paikoissa?
3. Mikäli hevosesi säikähtää jotain, miten se reagoi?
4. Kuinka pitkään hevosellasi kestää palautua säikähtämisestä?

Nämä asiat ovat tärkeitä silloin, kun liikut hevosen kanssa yksin. Ensinnäkin, hevosen näkökulmasta katsottuna porukassa meneminen on aivan eri asia kuin yksin meneminen ja harvasta hevosesta pystyy ennalta sanomaan miten se käyttäytyy yksin ollessaan, jos sitä näkee vain porukassa. Jos haluat tietää, millainen hevonen on yksin maastossa, vie se yksin kentälle tai maneesiin tai maneesin taakse. Mikäli se jännittyy heti kun muut katoavat näkyvistä, ei voi olettaa, että se jossain kauempana yhtäkkiä rentoutuisi. Ennen kuin lähtee viereistä sänkkäriä pidemmälle, kannattaa selvittää, mitä kyseinen hevonen säikähtäessään tekee. Juokseeko se kotiin? Heittääkö uukkarit? Jähmettyykö paikoilleen? Vai jotain muuta. Yksilölliset tavat reagoida pelottavassa tilanteessa on hyvä tuntea etukäteen. Samoin etukäteen on hyvä selvittää, kuinka nopeasti hevonen pystyy palautumaan säikähdyksestä. Tallin pihalla tulee väistämättä tilanteita, joissa hevonen säikähtää. Mittaa joskus, kuinka monta minuuttia kuluu, kunnes hevonen on jälleen täysin ennallaan tapahtuneen jälkeen. Se on palautumisaika.

Entä mitä tukitaitoja voit harjoitella, jotta yksin maastoilu helpottuu?

Kävelytä hevostasi ja tee muiden luota lähtemisestä kannattavaa. Kesä on hyvää aikaa tähän hommaan, koska palkkaa löytyy mielin määrin. Oletko huomannut, että taluttamalla hevonen lähtee yleensä mieluummin pihasta kuin ratsastamalla? Varmista, että hevonen on hallittavissa, eli käytä sellaisia varusteita, jotka ovat hevosellesi ja sinulle tuttuja ja toimivia. Mikäli hevonen on erittäin läheisriippuvainen, voit pyytää mukaan kaveria talutusreissuille. Varmista myös, että hevonen on talutettavissa, eli tarvittaessa kertaa talutuksessa tarvittavat merkit. Taluttamalla voit tutustua lähimaastoihin ja se on usean hevosen mieleen liikuntamuotona. Se kasvattaa myös arkiaktiivisuutta sekä hevosella että taluttajalla.

Melkein jokaisesta pihapiiristä löytyy kekseliäisyyttä käyttämällä ”maastoreitti”, joka on turvallista kiertää. Hevosten kanssa ei mitään kannata tehdä kerralla, vaan ottaa tavaksi. Ota tavaksi kiertää piha vaikkapa joka päivä ennen ja jälkeen ratsastuksen. Huomaat, että hevonen alkaa pitää tätä normaalina käytäntönä jo muutamassa päivässä ja alkaa itsekin ehdottaa tätä kierrosta. Voit korostaa kierroksen mielekkyyttä sillä, että annat hevosen syödä jossain kohdassa. Hevoset tykkäävät, kun asioista tehdään tapoja. Tavaksi on hankala ottaa päivittäinen puolentoista tunnin kävely, mutta pieni lenkki on helppo ottaa ohjelmistoon; niinkuin monella onkin alku- ja loppukäyntejä varten. Mitä rutiinimmin peruskierros sujuu, sitä helpompi on lähteä pidentämään sitä. Jos maastoon lähtee kokeilemaan onneaan, voi monesti todeta, että matkanteko vaikuttaa vieterin venyttämiseltä. Poispäin kulkeminen on yhtä tuskaa ja matelua ja kotiin tullaan pienimmästäkin syystä ja erittäin nopeasti. Vieterisysteemi ei ole kovin kätevä tapa aloittaa maastoilua.

Liity jäseneksi, niin näet tärkeät pointit maastoilun aloittamisessa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Saada hevonen tekemään asioita, joita haluaa sen tekevän. Saada se koppiin, kengitettyä, kantamaan ratsastajaa, olemaan reagoimatta muovipussiin ja niin edelleen. Jokainen tavoittelee eri asioita, mutta lähes kaikki haluavat hevosen tekevän asioita, joita itse haluaa.

Halutut asiat voidaan nähdä suorituksina, jotka onnistuvat (1) tai epäonnistuvat (0). Jos kokeilee vain kerran, voi joko onnistua tai epäonnistua. Jokainen vuorovaikutustilanne hevosen kanssa vaikuttaa hevosen ja ihmisen suhteeseen ja monet tilanteet vaikuttavat oppimiseen, mutta läheskään kaikki tilanteet eivät ole koulutustilanteita. Kouluttaminen on tietoista toimintaa, joka tähtää johonkin päämäärään. Kaikki käsittely ei todellakaan ole kouluttamista, vaikka oppimista tapahtuisikin. Kun näemme tai teemme pätkän arkipäivän (tai miksei juhlapäivänkin) kouluttamista tai käsittelyä, emme voi tehdä paljonkaan johtopäätöksiä siitä, toimiiko se vai ei tai onko kyseessä sattumanvarainen käsittely vai tietoinen, harkittu toiminta.

Jos hevonen tekee halutun asian, tarkoittaako se, että se osaa asian?

Ei tarkoita. Hevonen voi tehdä käsittelijän haluaman asian myös sattumalta. Sattumanvaraisuus on asia, joka tutkimuksissa pyritään sulkemaan pois käyttäytymisen muutoksen taustalta – siksi tutkimuksia on niin työlästä tehdä. Tarvitaan paljon toistoja ja hyvin hallitut olosuhteet ja lisäksi tilastollisia menetelmiä, joilla sattuman rooli rajataan ulos. Oppiminen tarkoittaa sitä, että käyttäytymisessä tapahtuu mitattava ja suhteellisen pysyvä muutos. Otetaan esimerkki käytännön hevostaitotoimiston perinneosastolta. Hevosen lastaaminen traileriin – kun liinat tai luuta ei toimi, peitä hevosen silmät. Kun silmät peitetään, hevosen saa koppiin. Liittyykö tämä oppimiseen millään tavalla? Jos tämä liittyisi oppimiseen tai olisi tapa kouluttaa, kaiken järjen mukaan hevosen pitäisi jossakin ajassa mennä traileriin ilman takkia silmien päällä. Silmien peittäminen lastaustilanteessa on sama asia kuin huulipuristimen tai korvajarrun käyttö käsittelytilanteessa – homman saa hoidettua, mutta oppimista tuskin tapahtuu ainakaan haluttuun suuntaan, eli toimenpide ei muutu ainoastaan tällä menettelyllä tulevaisuudessa helpommaksi. Ei muodostu mitattavaa ja suhteellisen pysyvää muutosta hevosen käyttäytymiseen. Jotain oppimista tapahtuu kyllä, ja se näkyy siinä, että hevonen voi alkaa vältellä näitä tilanteita jo kauempaa ja hevosen luottamus omistajaa tai käsittelijää kohtaan alkaa murentua, mikä näkyy myös muissa arkipäivän toimissa. Omaa tekemistä tulee harvoin ajateltua analyyttisesti. Tehdään paljon asioita, eikä välttämättä mietitä, reagoiko hevonen niihin, eli osaako se?

Oman hankaluutensa tähän soppaan tuo ajatus siitä, että hevonen osaa jo kaiken, mitä siltä tullaan pyytämään; täytyy vain olla tarpeeksi taitava kaivaakseen nuo toiminnat esiin hevosesta. Jos hevonen tekee piaffia yksinään pihatossa, niin osaako se silloin tehdä sitä? Entä jos hevonen tekee piaffia sivuohjien, sokerin, piiskan ja ohjasajajan avustamana, osaako se silloin tehdä sitä? Vaikka kaikki askellajit ovat periaatteessa kaikille hevosille mahdollisia, ei voi siltikään sanoa, että kaikki hevoset osaisivat piaffia. Oppiminen tulee kuvioon siinä vaiheessa, kun joku onnellinen saa ensimmäisen kerran hevosen tekemään jotain sinnepäin ja joku toinen saa hevoselle aikaan sellaisen tunteen, että tätä kannattaa tehdä useamminkin. Toiminnan aikaansaaminen ja sen vahvistaminen ovat eri asioita.

Jos haluaa olla enemmän kouluttaja kuin käsittelijä, joutuu ottamaan vastuuta tekemisistään enemmän. Käsittelijänä voi ottaa eteen tulevat ongelmat haasteina, joihin reagoimalla pääsee niistä yli. Käytössä on siis ammattilaisen kikkavarasto, josta eläinten parissa toimiva MacGyver voi poimia kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan värkkäyksen. Tätä voisi sanoa reaktiiviseksi toiminnaksi, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa jos asiaa haluaa näin lähestyä. Mitä harvemmin asioita tekee, sitä helpompaa tämä kikkojen käyttö on. Mitä enemmän on saman hevosen kanssa tekemisissä, sitä nopeammin varasto on syöty loppuun. Kouluttajana joutuu miettimään asioita pidemmälle, proaktiivisesti. Silmissä kiiluu jokin pitkän aikavälin tavoite, jota kohti arkinen puurtaminen millimetri kerrallaan kuljettaa. Kouluttajana et mieti, millä keinolla hevosen saa koppiin nyt, vaan mietit, kannattaako hevonen laittaa koppiin nyt keinolla x – mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa? Kannattaako tänään peittää silmät lastatessa, ja mitä se aiheuttaa lastaamiseen vuoden kuluttua? Kouluttajana ei kannata syödä omasta kuormasta ja ottaa pikaratkaisuja ellei ole pakko. Käsittelijänä sitä vastoin kannattaa, koska ei ole mitään hävittävää eikä välttämättä tarvitse itse palata keräämään palasia ja liimaamaan niitä yhteen. Asiaa voisi ajatella niinkin, että taitava käsittelijä on erityisen hyvä aikaansaamaan erilaisia käytöksiä ja kouluttaja on erityisen hyvä tekemään niistä todennäköisempiä. Siinä on iso ero.

Eli mitä kouluttaminen on? Sen voi jokainen päättää itse. Paras mittari on kuitenkin se, että aiheuttaako kouluttamiseksi kutsuttu toiminta mitattavan ja suhteellisen pysyvän muutoksen hevosen käyttäytymisessä vai ei. Sitä emme voi lyhyiden videoiden perusteella sanoa. Hevonen voi muuttaa käyttäytymistään myös monesta muusta syytä kuin oppimisesta. Kerrasta oppimista kyllä tapahtuu, mutta usein siihen täytyy liittyä hyvin voimakas lähellä kuolemaa-kokemus. Pelko saa aikaan hetkessä moottoritien aivoihin, kun ilman pelkoa joutuu tallaamaan kinttupolkua. Mitä moottoritiellä (jossa on ohituskaista pelkoreaktioille) sitten tekee, jos tavoitteena on kuitenkin turvallinen harrastaminen, sitä voi jokainen miettiä itse.

Kertaluontoisesta koulutussessiosta jää usein sellainen mielikuva, että hevonen todella muuttaa käyttäytymistään pysyvästi. Näyttää aivan siltä, kuin se oppisi jotain – hevonen toimii tunnin käsittelyn jälkeen täysin eri tavalla kuin alussa. Tällaisissa tapauksissa on joskus hankala erottaa se, mikä käyttäytymisen muutoksen aiheuttaa. Onko kyseessä oppiminen vai väsymys? Mikäli hevonen vaatii aina toistuvasti tunnin esikäsittelyn ennen kuin se tekee haluttuja asioita, ei voida mielestäni puhua oppimisesta. Eihän kielitaitokaan edellytä sanaston tankkaamista ennen jokaista repliikkiä.

Käsittely on tapahtuma, kouluttaminen on prosessi. Se, mitä kerran tapahtuu, ei ole merkittävää hyvässä eikä pahassa. Sen sijaan asiat, joita tehdään jatkuvasti, niillä on merkitystä! Joskus edelleen ajatellaan, että kouluttaminen on sarja tapahtumia. Näin voi toki ajatella, mutta tapahtumien on liityttävä toisiinsa hyvin kiinteästi ja suunnitelmallisesti. Esimerkiksi hevosten kesyttäminen tai selkäännousu on perinteisesti nähty tapahtumana, merkkipaaluna (breaking young horses), josta termikin kielii. Suomeksi ei sentään puhuta murtamisesta, vaikkakaan satulaan laittaminen ei kuulosta välttämättä pitkältä prosessilta. Itse koen, että kouluttaminen on elinikäinen prosessi, jossa tavoitteita kohti mennään päivittäin pienin askelin. Kun iso kuva ja tärkeät tavoitteet ovat selvillä, prosessi kestää paremmin myös pieniä eksymisiä.

Jokainen miettii itse ison kuvan ja toimii sen mukaisesti. Jos hevosella on olemassa jokin toivottu käyttötarkoitus, on selvää, että pienet arkiset askeleet tähtäävät tuohon käyttötarkoitukseen. Ei ole järkeä tehdä tänään jotain sellaista, joka voi haitata isoa tavoitetta. Sen sijaan voi tehdä paljon sellaisia asioita, jotka tukevat käyttötarkoitusta.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet millä tavoin voit itse tehdä oman hevosesi kanssa minitutkimuksen siitä, toimiiko jokin koulutusmenetelmä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kesä tuo tullessaan viherryksen, joka on monille hevosille melkein ylitsepääsemätön kiusaus. Mitä voi tehdä, jos hevonen haluaa vain syödä?

Tunne voi olla hevoselle samanlainen, kuin tanssia myslimeressä. Ratsastaja tai taluttaja voi lähteä estolinjalle ja yrittää pitää syömisessä nollatoleranssia. Joku saattaa ajatella, että jos hevosen antaa kerran syödä maasta ratsastaja selässään, hevonen ei enää muuta tee. Näin voi toki olla, jos hevonen pääsee voimalla rysäyttämään ruohopuskalta toiselle omassa tahdissaan. Siinä samassa rytäkässä voi kadota sekä eteen ajavien että hidastavien apujen merkitys, kun hevonen ei vastaa lainkaan ja ratsastajasta tulee matkustaja ja taluttajaa viedään kuin litran mittaa.

Nollatoleranssissa voi olla muutama hankaluus. Ensinnäkin, se voi aiheuttaa suurta turhautumista ja jopa vaaratilanteita. Varsinkin silloin turhautuminen on taattu, jos hevonen ei laidunna ja tuore ruoho on muutenkin harvinaista herkkua. Kuvittele miltä tuntuisi mennä viikon riisimuropaaston jälkeen salaattibuffettiin; hevosella saattaa olla samankaltainen fiilis päästessään ruohoapajille. Toinen hankaluus liittyy siihen, että ratsastaja tai taluttaja ei aina voi olla sataprosenttisen skarppina ja keskittyä estämiseen. Entä jos hevonen pääsee karkuun ja sen jälkeen syömään? Entä jos ratsastaja putoaa ja hevonen menee syömään? Pahimmassa tapauksessa hevonen oppii, että riistäytymällä pääsee, ja siitä voi tulla yhä taitavampi puskaryysääjä. Hevonen on pahimmillaan erittäin taitava vastustaja.

Jos ratsastaja tai taluttaja keskittyy syömisen estämiseen, mitä hän ajattelee? Jos hevonen keskittyy syömisen yrittämiseen, mitä se ajattelee? Pahimmillaan koko talutuksen tai ratsastuksen ajan molemmilla on yksi ja sama ajatus mielessä, eikä se ajatus välttämättä liity mitenkään käsillä oleviin tehtäviin.

Mitä kielletympää jokin on, sitä enemmän se kiinnostaa ja sen arvo nousee. Kuten (lukion) ihmispsykologiasta muistamme, kieltäminen ei poista mielihalua. Karkkihiiri pystyy vain harvoin kieltämään sokerin itseltään. Hevosella ei ole edes mitään syytä kieltää itseltään mitään, eikä se valitettavasti ymmärrä muidenkaan kieltoja. Sen on hyvin vaikeaa pidättäytyä syömisestä jos herkullista ruokaa on tarjolla.

Hevosten palkitsemisen suhteen tuskaillaan joskus siitä, että aina pitää ola herkkuja mukana ja homma ei etene. Porkkanaa kuluu kymmeniä kiloja ja hevonen vain lihoo. Mitä jos olisi olemassa sellainen herkku, joka on aina mukana? Sellainen, jolla voisit aina tarvittaessa rauhoittaa tilanteen. Ruohoon voi suhtautua kieltäen tai sallien, se on jokaisen itse mietittävä. Mitä tahansa valitseekin, kannattaa miettiä asia omassa päässään läpi, jotta ei vahingossa toimi hevosen kanssa epäjohdonmukaisesti. Epäjohdonmukaisuudella tarkoitan esimerkiksi sitä, että mistä hevonen tietää, että milloin se saa tai ei saa syödä? Mikä erottaa tavallisen taluttamisen ja syöttelyn toisistaan?

Hevosten kouluttajien luulisi hyppivän riemusta tasajalkaa, kun maa alkaa vihertää – vihdoinkin sellainen vahviste, jonka eteen hevonen on valmis tekemään mitä tahansa. Vahviste, jonka toimivuudesta ei tarvitse lukea tutkimuksia eikä kiistellä facebookissa – jokainen tietää, että vihreä toimii. Se toimii liiankin hyvin, jos sitä ei osata hyödyntää. Liian hyvää vahvistetta ei ole olemassakaan, on vain puutteellista kykyä käyttää sitä. Sen sijaan, että otetaan ruoho pois, sitä kannattaa pitää saatavilla. Mikä sen kätevämpi herkku, kuin vihreä: hevonen ei tule taskuille, sitä on helppo käyttää etäältäkin, jättipotti on aina käytettävissä ja niin edelleen. Vihreä ruoho on siis vastaus jokaisen koulutuspulmien kanssa pähkäilevän hevosihmisen toiveisiin.

Vaikeinta on sisäänajo. On opittava ajattelemaan samalla kun toimii ja on otettava käyttöön selkeät merkit. On opittava sietämäään motivaatioon liittyvää turhautumista ja hermojen menettämistä sekä omaa kömpelyyttä. On opittava neuvottelemaan komentamisen sijaan. Mutta usko pois, se kannattaa!

Kun liityt eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi käytännössä ensimmäiset askeleet vihreällä palkkaamiseen. Myöhemmin on tulossa video myös siitä, miten ruoholla kannattaa palkita ratsastaessa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Omaehtoisuus minulle yksi tärkeimmistä arvoista ja periaatteista eläinten kanssa. Aiemmin ajattelin ehkä enemmän kouluttamista mekaanisena tekemisenä, jossa minulla on tavoite, joka koulutuksen edetessä toivottavasti täyttyy. Taito käyttää eri tekniikoita tuottaa halutun lopputuloksen, jossa eläin suorittaa, suoriutuu tai antaa tehdä jotain.

Vastaehdollistaminen on hyvä esimerkki tästä. Pitkään tein niin, että tavallaan eläimeltä kysymättä yhdistin pelottavan ja kivan asian toisiinsa ja sillä sipuli. Ajatuksena ja käytännössäkin tämä tietenkin toimii. Sittemmin olen ymmärtänyt, miten valtava merkitys eläimen valinnoilla ja toiminnan omaehtoisuudella on sen hyvinvointiin.

Ennen ajattelin esimerkiksi lastaamisesta, että tavoitteen mukaan hevonen kävelee traileriin kun taluttaja pyytää sitä. Nyt toivon, että hevonen kuopii lastaussillalla. Ennen ajattelin, että hevosen olisi hyvä seistä hiirenhiljaa paikoillaan kun sitä loimitetaan – nyt annan hevosen kertoa, haluaako se loimea päälleen vai ei. Aiemmin olisin varmaan toivonut, ettei hevonen liikauta eväänsäkään (ainakaan taskuani kohti) kun heiluttelen muovipussia. Nyt toivon, että hevonen tekee ensimmäisen siirron.

Joskus koulutus tuntuu epäreilulta hevosta kohtaan. Sen odotetaan 1) arvostavan niitä palkkioita, jotka ovat meille käteviä, 2) olevan innostumatta tai näyttämättä motivaatiotaan, koska sen voi tulkita vaaralliseksi ja 3) suorittavan koulutetut asiat eleettömästi ja rauhallisesti. Käytännössä koulutustilanne näyttää joskus siltä, että meillä itsellämme on käynnissä joki prosessi, eikä hevosessa värähdä viiksikään. Motivaatio on tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka – mistä voi tietää, onko hevonen motivoitunut, jos se ei innostu?

Omaehtoisuuden kanssa käsi kädessä kulkee hallinnan tunne. Sillä tarkoitan sitä, että hevonen pystyy varautumaan siihen, mitä on tulossa. Omaehtoisuus on sitä, että hevonen haluaa tulla tilanteisiin ja hallinnan tunne on sitä, että se voi itse hallita sitä, mitä tapahtuu. Hevonen voi monella tavalla osoittaa olevansa valmis. Valmis jatkamaan harjoitusta, valmis suoritukseen tai valmis tauolle. Keskimäärin koulutus menee aina överiksi, eli käytännössä taso ehtii jo laskea, ennen kuin kouluttaja ymmärtää tauon paikan. Toisaalta hallinnan tunteella on tärkeä rooli turvallisuuden kannalta. Jos harjoitellaan jotain sellaista asiaa, joka tuottaa hevoselle pelkoa tai saattaa aiheuttaa pakoreaktion, on hieno juttu kun hevonen osaa itse kertoa, milloin se on valmis asian kohtaamaan.

Silloin kun koulutuksessa kannustetaan omaehtoisuuteen ja siihen, että eläin saa tehdä valintoja, päästään ensinnäkin lähemmäs käytännön arkielämää ja toiseksi pystytään vaikuttamaan hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen paremmin – hevonenkin saa äänen; se ei ole enää objekti, jolle asioita koulutetaan vaan aktiivinen osallistuja. Moni koulutuksellinen asia toteutetaan (tai yritetään toteuttaa) edelleen samalla tavalla kuin aikoinaan laboratorio-olosuhteissa – teknisesti oppikirjan mukaan. Tavallinen tallinpiha ei ole laboratorio, vaan elävä ympäristö, jossa on häiriöitä eli kilpailevia palkkioita, joita on pakko oppia sietämään ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään.

Hankalassa ympäristössä kannattaa pitää kiinni muutamasta tärkeästä ajatuksesta. Ensinnäkin, hevonen on itse paras asiantuntija siitä, mitä se missäkin tilanteessa kestää tai mihin se kykenee – kunhan siltä osaa asiaa tiedustella. Toiseksi, jos hevonen ei ole täysillä mukana tai motivoitunut, toiminta on ajanhukkaa teille molemmille.

Omaehtoisuus esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liittymällä jäseneksi näet n 20 minuuttia kestävän videon, jossa näytän omaehtoisuustreenejä hevosten kanssa.

Video jäsenille!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.