Hevosen aloitekyky – uhka vai mahdollisuus?

Aloitekyky tarkoittaa kykyä tehdä aloitteita. Hevoset ehdottavat erilaisia asioita toisilleen, joku voi porukasta vetää muut mukaansa juomaan, toinen ehdottaa päivälepopaikkaa ja kolmas tekee sosiaalisia aloitteita. Ilman aloitetta mitään ei tapahdu. Aloitekyky on yhteydessä hevosen hyvinvointiin. Mutta kuinka paljon aloitteita keskivertohevonen saa tehdä omistajansa suuntaan?

Ja miten näihin aloitteisiin suhtaudutaan?

Hieman kärjistäen omistaja on usein aloitteiden suhteen kuin virkamies: helpoimmalla pääsee itse, kun sanoo ei. Silloin ei itse joudu muuttamaan mitään, eikä aloitteesta aiheudu lisätöitä. Hevonen taas oppii samalla tavalla kuin kuntalainen: mitä negatiivisemmin aloitteisiin suhtaudutaan ja mitä naurettavampina niitä pidetään, sitä vähemmän niitä jatkossa esitetään.

Meitä ihmisiä kannustetaan osallistumaan meitä koskettavien asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Kannustus jää irralliseksi ja päälleliimatuksi, kun ruohonjuuritasolla vaikutusyritykset sammutetaan. Puhelimiin ei vastata, sähköposteista puhumattakaan. Valitetaan ettei ole rahaa ja että asiaa selvitetään tai muulla tavoin blokataan. Juuri näin voi käydä myös hevoselle. Osa harrastuslajeista on sellaisia, joissa hevosen itseluottamuksesta on hyötyä. Mitä me teemme hevosen itseluottamukselle ruohonjuuritasolla? Olemmeko innostajia vai virkamiesankeuttajia?

Kannustatko vastustelua tiedostamattasi?

Jokaisen kannattaa miettiä sitä, että kuinka aktiivinen hevosen haluaa olevan. Näetkö, että töydellisessä tilanteessa hevonen suorittaa sille annettavia tehtäviä ilman vastalauseita, eikä sillä ole omia mielipiteitä? Haluatko, että hevonen saa joskus sanoa mielipiteensä? Tai haluatko, että hevosen mielipide on yhtä tärkeä kuin oma mielipiteesi?

Hevosen ääntä voi kasvattaa ja ravita tai sitä voi tukehduttaa ja vaientaa. Mikäli hevosen mielipidettä kuunnellaan vain silloin, kun se on käytännön syistä pakollista, hevonen koventaa otteitaan. Jos hevonen otetaan vakavasti vain silloin kun se pukittaa, potkii, puree tai hyppää pystyyn, se todennäköisesti alkaa käyttää näitä keinoja useammin. Tästä aiheutuu laitostumisen ja vaientamisen kierre – hevonen ilmaisee itseään juuri sillä tavalla kuin sen omistaja sille opettaa parhaaksi tavaksi.

Eläimen mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja mahdollisuus ennakoida tapahtumia ovat suoria hyvinvointitekijöitä. Messinkinupit karsinassa ja solariumit ovat hevoselle täysin merkityksettömiä, jos siltä puuttuu hallinnan tunne. Hallinnan tunne syntyy siitä, että hevonen voi aidosti vaikuttaa ja tehdä valintoja. Solarium lisää psyykkistä hyvinvointia, jos hevonen saa päättää, meneekö se sinne vai ei. Hevonen on elävä eläin, jolla on mielipiteitä. Olen vahvasti sitä mieltä, että kehitys loimitelineestä todelliseksi yhdenvertaiseksi kumppaniksi edellyttää sitä, että hevoselle annetaan ääni ja sitä ääntä kuunnellaan myös muissa kuin paniikkitilanteissa.

Annanko hevoselle saman tien korttini numeron?

Sanaa opittu avuttomuus käytetään mielestäni liian höylisti. Kaikki aloitekyvyttömät hevoset eivät ole täysin masentuneita ja luovuttaneita. Hevosen laitostumisella on eri tasoja – ei ole joko täysin onnellisia hevosia tai täysin elämäänsä kyllästyneitä. Kuitenkin laitostuminen on opittua, mutta kaikki laitostuminen ei ole avuttomuutta. Olisiko aloitekyvyttömille hevosille sopivampi termi opitusti vaiennettu? Tai opitusti laitostunut?

Hevoset ovat täysin meidän armoillamme, eikä aloitekyky tarkoita sitä, että meidän pitää hypätä kun hevonen käskee. Aloitekyky hevosen tapauksessa tarkoittaa sitä, että se saa joskus äänensä kuuluville tai edes että sille annetaan ääni. Ajattele, jos hevonen ehdottaisi jotain miellyttävää ratsastettaessa sen sijaan, että se ”kokeilee”, sikailee tai possuilee? Koetaanko esimerkiksi omaehtoinen kokoaminen possuiluksi?

Jos mietit omaa hevostasi ja sen aloitekykyä, niin aloita listaamalla asiat, joihin vastaat kyllä ja joihin vastaat ei. Tämä testi paljastaa, oletko hevosesi silmissä virkamies vai innostaja – jos vakiovastauksesi on ei, olet hyvin todennäköisesti virkamies. Mieti seuraavaksi, olisiko hevosellesi hyötyä siitä, että sillä olisi a) hyvä itseluottamus, b) kykyä tehdä aloitteita tai c) mahdollisuus tehdä itsenäisiä ratkaisuja.

Jos vastasit kyllä, sinun kannattaa liittyä jäseneksi, jotta näet aloitekyvyn kasvattamista käsittelevän videon! Jäsenyys on määräaikainen ja maksaa 9 € kuukaudelta.

Videolta saat vinkkejä siihen, miten voit kasvattaa hevosesi itseluottamusta ja aloitekykyä myös positiivisissa asioissa. Käyn läpi yleisimpiä tilanteita, joissa on periksiantaminen voisi toimia paremmin kuin sinnikkyys ja itsepäisyys.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kysytään hevoselta – valinnanvapaus arjessa

Valinnanvapaus on hieno termi, mutta voiko sitä soveltaa vain omien hevosten kanssa? Tai uskaltaako sitä soveltaa omiinkaan, jos ne alkavat päättää kaikesta? Pitääkö hevosten olla omassa pihassa, jotta niiltä voi kysyä mitään? Voiko tuntihevoselle antaa vapauden valita, vai meneekö se siitä sekaisin? Entä vuokrahevonen, mitä sen kanssa uskaltaa tehdä, jotta pakka ei sekoittuisi liikaa?

Valinnanvapauden järjestäminen ei oikeastaan edellytä isoja muutoksia. Satulan vaihtaminen tai varusteiden sesonkivärin päivittäminen ovat isompia asioita. Suurin asia ja vaikeus tulee siitä, että valinnanvapauden järjestäminen lähtee asenteesta, joka lähtee ajattelusta ja sen muuttamisesta. Äkkiä ollaankin vaikeammilla vesillä. Omaa ajattelua on erittäin vaikea muuttaa – joskus siihen tarvitaan kriisi tai joku muu tilanne, jossa pakotettuna joutuu ajattelemaan tilanteen uudelleen. Mitä riskejä ajattelun muuttamiseen sitten sisältyy? Ehkä asennemuutos tuo mukanaan lisää haasteita ja kyseenalaistamista, mikä voi tehdä hevosihmisen arjesta hyvin, hyvin hankalaa. Kannattaa kaikesta huolimatta ottaa riski ja kokeilla – ilman ennakkoluuloja. Iso muutos ajattelussa tuottaa parhaimmillaan sarjan pieniä muutoksia arkipäivän tekemisissä.

Hevosen mahdollisuus valita ja vaikuttaa omaan elämäänsä on niin arvokas asia hyvinvoinnin kannalta, että siihen kannattaa uhrata aikaa ja hieman vaivaa. Muutos ei edellytä hankintoja, vaan mahdollisesti keskustelua toisten saman- ja erimielisten kanssa. Se voikin olla joskus haastavaa, koska oletukset ja ennakkokäsitykset sekä erilaiset leimat ovat voimakkaina niin hevos- kuin tavallistenkin ihmisten mielissä. Vaikka et haluaisikaan muuttaa kaikkea, valinnanvapaudessa ja omaehtoisuuden tukemisessa on se hyvä puoli, että voit toteuttaa sitä täysin muiden huomaamatta.

Avainkysymykset ovat nämä:

– Mitä lisäarvoa saavutan sillä, että annan omalle/hoito/vuokra/tuntihevoselleni mahdollisuuksia valita?
– Miksi tämä lisäarvo on minulle arvokas?
– Millä tavalla ajattelen hevosen valinnanvapauden vaikuttavan a) itseeni ja b) hevoseeni?
– Minkälaista suhdetta haluan hevoseen rakentaa?

On mielenkiintoinen ilmiö, että puhutaan kommunikaatiosta ihmisen ja hevosen välillä, yhteydestä ja siitä, että opitaan puhumaan hevosta. Kuitenkin informaatio kulkee lähes poikkeuksetta yhteen suuntaan. Toisaalta hevosen kipua ja väsymystä halutaan tulkita herkästi, mutta samaan aikaan sen aivan selkeää puhetta voidaan pitää niskurointina ja kunnioituksen puutteena. Jos mietitään hevosen näkökulmasta, niin tilanne voi olla aika sekava. Oikeastaan kaikkein tärkein kysymys on se, että mitä informaatiota olen valmis ottamaan hevoselta vastaan. Kun vastaat tähän kysymykseen, tiedät mitä sinun tarvitsee tehdä.

Arat hevoset, ”juntit” hevoset, asenneongelmaiset, laiskat, kuumat, harrastehevoset, tuntihevoset ja kilpahevoset – kaikki hevoset hyötyvät merkittävästi siitä, että ne saavat asioita kerrottua. Mikäli et pääse yksin alkuun, liity jäseneksi ja katso läpi useat aiheeseen liittyvät videot. Jos homma ei vieläkään aukene, pyydä minut käymään niin suunnitellaan yhdessä, mitkä ovat juuri sinun hevosellesi parhaat käytännöt!

Hevosen kuuliaisuutta pidetään tärkeänä ja koska kyseessä on iso eläin, kunnioitus nostetaan monessa yhteydessä esille. Voiko hevosesta tulla vaarallinen, jos se saa päättää asioista?

Riippuu mistä asioista se laitetaan päättämään. Ainakin se voi joutua vaarallisiin tilanteisiin, jos siltä kysytään tyhmiä. Hevoselta ei tarvitse kysyä asioista, jotka ovat sille haitallisia tai vaarallisia. Siltä ei kannata kysyä asioita, joista se ei osaa valita itselleen parasta tai terveellisintä vaihtoehtoa. Hevoselta voi ja kannattaa kysyä vain sellaisia asioita, joista se kykenee päättämään ja jotka ovat sille tärkeitä. Näitä ovat arkipäivän tilanteet, joiden kautta saat hevosen työhön mielekkyyttä siten, ettei hevonen tarvitse lomaa jaksaakseen työssään, vaan työhön syntyy imu ja siitä tulee kutsumus. Ensimmäinen palikka matkalla valinnan vapauteen on aloitekyvyn löytäminen ja sen kasvattaminen.

Liity jäseneksi, niin saat ohjeet kahteen arkipäivän tilanteeseen, joissa voit alkaa toimia uudella tavalla ja tukea hevosen aloitekykyä!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosten kanssa törmää ongelmiin, isoihin ja pieniin. Ja kuten vanha sananlaskukin sanoo, niistä oppii eniten. Vastoinkäymisten kautta joutuu väkisin oppimaan uutta ja kyseenalaistamaan omat käsitykset. Ongelmia voidaan jaotella eri tavoin eri kategorioihin, mikä saattaa helpottaa niiden käsittelyä ja analysointia.

On olemassa itsestään ohimeneviä ongelmia, joista ei tarvitse tehdä isoa asiaa – ne ovat ikään kuin vieraslajeja, jotka eivät talvehdi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi pakkolevosta aiheutuvat lieveilmiöt tai muutosten, kuten muuton aiheuttamat prosessit. Näihin voi suhtautua samalla tavalla kuin itäneeseen chiansiemeneen – talvi eli aika hoitaa homman. Mikäli olosuhteet eivät ole ongelman kasvulle otolliset, se kuihtuu pois. Tietyt ikäkaudet ja koulutusvaiheet tuovat tullessaan tällaisia ongelmia, joista ei ole tarpeen huolestua pienessä mittakaavassa. Mikäli reaktiot ovat suuria, on penkki hyvä ottaa tarkkailuun ja pitää leviäviä kasveja silmällä.

Lastausongelman voi ajatella kisapäivän kauniin harmoniakukkapenkin tuholaisena, joka aiheuttaa haittaa monille kasveille. Jos ongelma on läsnä, koko kisapäivä kärsii ja kun ongelma saadaan pois, koko penkki herää kukoistukseen. Tavallaan lastausongelma on kuin kirvat – kun niitä on vähän, niiden kanssa pärjää. Tosin samaan aikaan tiedostaa, että olosuhteissa on jotain vikana, kun kirvat saavat koko ajan elintilaa. Kirvat pysyvät lempipaikassaan ja pihan muut kasvit jäävät yleensä rauhaan, eli ongelma ei rönsyile matkustamistilanteiden ulkopuolelle. Tämä on yksi syy, miksi lastausongelman kanssa on niin vaivatonta elää. Ongelma esiintyy ainoastaan tietyssä tilanteessa, ja jos tilannetta ei tule, ongelmaakaan ei ole. Jotkus ongelmat ovat sellaisia, että niiden kanssa oppii elämään; ne ovat niitä voikukkia, jotka puskevat aina uudelleen ja uudelleen muiden sekaan kunnes niistä ei jaksa enää välittää. Silloin hyväksytään ongelma ja eletään sen kanssa. Yleensä tällainen ongelma ei ole kovin ärsyttävä, tai se on juuri sillä rajalla, että jaksaako sen eteen tehdä toimenpiteitä.

Yksi ongelmien kategoria liittyy kasvuolosuhteisiin ja kasvatettavan kasvin ominaisuuksiin. Joskus nämä kaksi asiaa vain eivät kohtaa; kasvi tarvitsee lämmintä ilmaa, valoa ja kosteutta ja meillä on tarjota kylmä savimaa kaamoksessa. Joskus ongelman luonne on sellainen, että hevonen käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mutta tämä tapa häiritsee omistajaa. Esimerkiksi seinien, aitojen ja puiden jyrsiminen, karkailu, kuivikkeiden ahmiminen, omistajan hankaaminen ja rapsuttelu ja muut hevosmaiset asiat, jotka suuntautuvat vääriin kohteisiin. Trooppinen kasvi ei kasva täällä kovin hyvin, sille täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet jos haluaa satoa. Hevoselle on normaalia käyttää suutaan ja hampaitaan. Mikäli sille ei ole tähän lajityypilliseen toimintaan sopivia kohteita, se suuntaa energiansa ei-toivottuihin kohteisiin.

Lisäksi on olemassa helposti itäviä ja leviäviä ongelmia, jotka villiintyessään valloittavat ison osan kukkapenkistä ja levittäytyvät luontoon. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi imppaaminen ja muut pakko-oireet. Ne kasvavat vain niille sopivalla maaperällä, mutta valtaavat hetkessä koko alueen ja tukahduttavat muut kasvit. Vaaditaan erityisen merkittäviä toimenpiteitä, jotta nämä saadaan hallintaan. Näihin ongelmiin voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla ja maan muokkaamisella sekä oikeanlaisella lannoituksella ja valolla sekä kosteudella. Stereotyyppinen toiminta tuottaa hevoselle mielihyvää, ja siksi siitä on niin hankala päästä eroon. Imppaamisen ”hoitaminen” imppauspannalla voi estää toiminnan, mutta ei poista tarvetta. Juolavehnänkin voi katkaista, mutta juuret jäävät silti maan alle. Usein pakko-oireiden kohdalla täytyy uudistaa koko penkki ja miettiä tarkkaan sopivat kasvit, oikea lannoitus ja muut olosuhteet. Kun rikkaruoho on kerran päässyt valtaamaan koko penkin, sen torjunta on jatkossa yhä haastavampaa.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan ei-toivottujen tapojen pois kitkemisestä. Et voi kitkeä jotain pois ilman että sille paikalle tulee jotain muuta. Kukkapenkin hoito ei voi perustua kitkemiseen, koska jos paljasta multaa on näkyvissä, siihen kasvaa ennen pitkää joku kasvi. Kannattaa mieluummin täyttää penkki tiiviisti sopivilla kasveilla, jotka hyödyttävät toisiaan. Kitkemisen sijaan kannattaa istuttaa jotain kivaa tilalle, silloin rikkaruohoille ei jää tilaa mellastaa ja levitä.

Liittymällä jäseneksi näet lisämateriaalin ongelmanratkaisuun liittyen 🙂 Näet myös 27 muuta jäsenille tehtyä lisämateriaalia hevosiin liittyen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten saat hevosen marssimaan itse traileriin – katso vinkit videolta!

Mikäli tutkimusta on uskominen, liki puolet hevosista kärsii kuljetus- ja lastausongelmista. Puolet hevosihmisistä ei kouluta hevosia lainkaan lastaukseen – eikö olekin uskomatonta! Ne, jotka kouluttavat tietoisesti, kouluttavat kyselytutkimuksen mukaan paineen ja rankaisujen avulla. Sitten seuraa mielenkiintoinen osuus: hevosen kouluttamattomuuden (koppiin vaan), paineen avulla kouluttamisen (luuta, liinat, säikyttely) ja kuljetuksessa havaittujen ongelmien välillä oli yhteys. Eli toisin sanoen, sitä todennäköisempää on saada lastausongelma, mitä vähemmän treenaa tai mitä enemmän hevosta treeneissä painostaa, pakottaa, juoksuttaa ja säikyttelee. Vastaavasti omaehtoisesti lastattavilla ongelmia esiintyi vähemmän ja riski joutua onnettomuuksiin oli pienempi.

Aiemmin ajattelin, että vapaana lastaamisen harjoittelu on turhaa, koska harvoin oikeilla matkoilla hevosta lähetellään ilman narua kyytiin. Sittemmin olen kuitenkin todennut, että yhtenä harjoituksena muiden joukossa sillä on paikkansa ja se sopii erityisesti niille, jotka reissaavat hevosen kanssa yksin ja sulkevat luukut ja takapuomin itse. Vapaana lastaamisessa näkyy heti motivaatio ja sen puute sekä se, onko harjoittelu maltettu tehdä loppuun asti kaikkine välivaiheineen. Se paljastaa ne kohdat, joissa on vielä parantamisen varaa. Vapaana lastautuminen on hauska testi siitä, missä vaiheessa lastaustreeni on. Se on kuitenkin eri asia kuin taluttamalla tai lähettämällä lastaaminen, mikä voi näkyä siinä, että hevonen on epävarma ja kömpelön oloinen. Tämä vaihe on kuitenkin ohimenevä ja monelle hevoselle terveellinenkin – oppimista tapahtuu myös yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vapaana lastaamisessa on nopeasti ajateltuna kolme lähestymistapaa. Yksi on sellainen, että hevonen koulutetaan palkkioiden avulla normilastaukseen ja sitten vain katsotaan, mitä se tekee kun narua ei ole. Toinen on se, että hevonen koulutetaan alun perinkin vapaana, eikä narua koskaan ole ollutkaan. Kolmas on se, että hevonen opetetaan menemään koppiin paineen avulla tai lähettämällä ja sitten vain katsotaan mitä tapahtuu kun narua ei ole. Tavasta riippuen vapaana lastaamisessa on oleellista, mihin ihminen sijoittuu. Onko ihminen lähettäjän paikalla, kopissa sisällä vai jossain muualla? Onko ihmisen sijaintipaikka hevoselle vihje mennä traileriin? Ja vielä oleellisempaa on kysyä, onko tällä merkitystä jos näin on? Mielestäni sillä on merkitystä, varsinkin jos hevonen on koulutettu painostamalla. Jos koulutus on tehty onnistuneesti, hevonenhan marssii koppiin kun ihminen näyttää pienenkin merkin. Eri asia on se, pysyykö hevonen kopissa ja millä fiiliksellä se koppiin menee. Lastaustilanteessa hevonen voi tehdä täsmälleen halutun asian, vaikka se ei siitä pitäisi – tähänhän ”ei kysellä”-koulutus perustuu. Vaikka hevonen menisi koppiin juosten, se voi silti olla hermostunut. Palkkioiden avulla koulutettu hevonen voi olla myös kiireinen koppiin mennessään. Kiireisyys on kuitenkin erilaista, kun motivaatio on erilainen. Tästä aiheesta tulee juttu myöhemmin!

No, joka tapauksessa vapaana lastaaminen pienimmillä mahdollisilla ihmisen antamilla merkeillä on mielestäni hyvä treeni. Siinä on muutamia erityisen hyviä puolia. 1) hevonen saa rauhassa tutustua kuljetusvälineeseen. Tämä on usein aliarvostettu asia. Päin vastoin, hevosen ei yleensä anneta jäädä katselemaan tai haistelemaan vaan hoputetaan suoraan kyytiin. On itsestäänselvää, että mitä enemmän hevonen saa välineeseen tutustua, sitä helpommin se kykenee menemään sisälle. 2) hevonen saa tuntumaa siltaan ja kopin liikkeisiin. Mikäli lastaamisen ottaa vain talutusharjoituksena, tulee usein auttaneeksi hevosta jossain määrin. Kun se menee vapaana koppiin, se voi ponnistaa kyytiin lastaussillan sivusta ja työntää päätään etupuomin alta. Mikäli hevosen annetaan (turvallisuus huomioiden) tehdä näitä kommervenkkejä, se huomaa yrityksen ja erehdyksen kautta, mikä on kannattavaa ja mikä ei. Monelle hevoselle tyypillinen tapa kiertää lastaussillan sivuun jää kokonaan pois ilman toimenpiteitä, jos hevosen annetaan sitä tehdä ja laitetaan samalla sen motivaatio kuntoon. 3) koulutus toimii kognitiivisena virikkeenä. Kun koulutus perustuu täysin omaehtoisuuteen ja hevosella on milloin tahansa mahdollisuus poistua tilanteesta, kyseessä on virike ja se lisää hevosen hyvinvointia väsyttämällä päätä hyvällä tavalla – kyseessä on siis aivopähkinä tehokkaimmasta päästä.

Omaehtoisessa lastaustreenissä on eroa lähettämällä tai taluttamalla tehtävään harjoitteluun. Hevosella on vapaus tehdä mitä se haluaa, joten se käyttää välineitä usein totutusta poikkeavalla tavalla. Tämä ilmiö täytyy huomioida turvallisuudessa, eli varmistaa, että rakenteet ovat hevoselle turvallisia ja sillä on riittävät edellytykset selvitä pienistä ongelmanratkaisutehtävistä. Kaikille hevosille tämä treeni ei sovi – joillekin se voi olla liian itsenäistä toimintaa, johon ne kaipaavat ihmisen apua.

Omaehtoinen lastautuminen on monen haave ja tulevaisuuden toive, mutta se on oikeasti helpompaa kuin voit kuvitella! Aloita jo tänään jättämällä kaikki painostus pois tavallisesta lastaustreenistä ja tee havaintoja. Mihin hevonen menee jos sillä on vaihtoehtoja? Tuleeko se koppiin vain sinun perässäsi? Onko sen motivaatio kunnossa? Muuttuuko se kopissa kiireiseksi? Miten se osaa peruuttaa alamäkeen? Osaako se peruutusmerkin?

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa annan vinkit omaehtoisen lastautumisen harjoitteluun. Näet myös 25 muuta hevosiin liittyvää videota ja yhteensä liki 60 muuta jäsenille tarkoitettua videota!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Padalino et al., 2016

Saada hevonen tekemään asioita, joita haluaa sen tekevän. Saada se koppiin, kengitettyä, kantamaan ratsastajaa, olemaan reagoimatta muovipussiin ja niin edelleen. Jokainen tavoittelee eri asioita, mutta lähes kaikki haluavat hevosen tekevän asioita, joita itse haluaa.

Halutut asiat voidaan nähdä suorituksina, jotka onnistuvat (1) tai epäonnistuvat (0). Jos kokeilee vain kerran, voi joko onnistua tai epäonnistua. Jokainen vuorovaikutustilanne hevosen kanssa vaikuttaa hevosen ja ihmisen suhteeseen ja monet tilanteet vaikuttavat oppimiseen, mutta läheskään kaikki tilanteet eivät ole koulutustilanteita. Kouluttaminen on tietoista toimintaa, joka tähtää johonkin päämäärään. Kaikki käsittely ei todellakaan ole kouluttamista, vaikka oppimista tapahtuisikin. Kun näemme tai teemme pätkän arkipäivän (tai miksei juhlapäivänkin) kouluttamista tai käsittelyä, emme voi tehdä paljonkaan johtopäätöksiä siitä, toimiiko se vai ei tai onko kyseessä sattumanvarainen käsittely vai tietoinen, harkittu toiminta.

Jos hevonen tekee halutun asian, tarkoittaako se, että se osaa asian?

Ei tarkoita. Hevonen voi tehdä käsittelijän haluaman asian myös sattumalta. Sattumanvaraisuus on asia, joka tutkimuksissa pyritään sulkemaan pois käyttäytymisen muutoksen taustalta – siksi tutkimuksia on niin työlästä tehdä. Tarvitaan paljon toistoja ja hyvin hallitut olosuhteet ja lisäksi tilastollisia menetelmiä, joilla sattuman rooli rajataan ulos. Oppiminen tarkoittaa sitä, että käyttäytymisessä tapahtuu mitattava ja suhteellisen pysyvä muutos. Otetaan esimerkki käytännön hevostaitotoimiston perinneosastolta. Hevosen lastaaminen traileriin – kun liinat tai luuta ei toimi, peitä hevosen silmät. Kun silmät peitetään, hevosen saa koppiin. Liittyykö tämä oppimiseen millään tavalla? Jos tämä liittyisi oppimiseen tai olisi tapa kouluttaa, kaiken järjen mukaan hevosen pitäisi jossakin ajassa mennä traileriin ilman takkia silmien päällä. Silmien peittäminen lastaustilanteessa on sama asia kuin huulipuristimen tai korvajarrun käyttö käsittelytilanteessa – homman saa hoidettua, mutta oppimista tuskin tapahtuu ainakaan haluttuun suuntaan, eli toimenpide ei muutu ainoastaan tällä menettelyllä tulevaisuudessa helpommaksi. Ei muodostu mitattavaa ja suhteellisen pysyvää muutosta hevosen käyttäytymiseen. Jotain oppimista tapahtuu kyllä, ja se näkyy siinä, että hevonen voi alkaa vältellä näitä tilanteita jo kauempaa ja hevosen luottamus omistajaa tai käsittelijää kohtaan alkaa murentua, mikä näkyy myös muissa arkipäivän toimissa. Omaa tekemistä tulee harvoin ajateltua analyyttisesti. Tehdään paljon asioita, eikä välttämättä mietitä, reagoiko hevonen niihin, eli osaako se?

Oman hankaluutensa tähän soppaan tuo ajatus siitä, että hevonen osaa jo kaiken, mitä siltä tullaan pyytämään; täytyy vain olla tarpeeksi taitava kaivaakseen nuo toiminnat esiin hevosesta. Jos hevonen tekee piaffia yksinään pihatossa, niin osaako se silloin tehdä sitä? Entä jos hevonen tekee piaffia sivuohjien, sokerin, piiskan ja ohjasajajan avustamana, osaako se silloin tehdä sitä? Vaikka kaikki askellajit ovat periaatteessa kaikille hevosille mahdollisia, ei voi siltikään sanoa, että kaikki hevoset osaisivat piaffia. Oppiminen tulee kuvioon siinä vaiheessa, kun joku onnellinen saa ensimmäisen kerran hevosen tekemään jotain sinnepäin ja joku toinen saa hevoselle aikaan sellaisen tunteen, että tätä kannattaa tehdä useamminkin. Toiminnan aikaansaaminen ja sen vahvistaminen ovat eri asioita.

Jos haluaa olla enemmän kouluttaja kuin käsittelijä, joutuu ottamaan vastuuta tekemisistään enemmän. Käsittelijänä voi ottaa eteen tulevat ongelmat haasteina, joihin reagoimalla pääsee niistä yli. Käytössä on siis ammattilaisen kikkavarasto, josta eläinten parissa toimiva MacGyver voi poimia kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan värkkäyksen. Tätä voisi sanoa reaktiiviseksi toiminnaksi, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa jos asiaa haluaa näin lähestyä. Mitä harvemmin asioita tekee, sitä helpompaa tämä kikkojen käyttö on. Mitä enemmän on saman hevosen kanssa tekemisissä, sitä nopeammin varasto on syöty loppuun. Kouluttajana joutuu miettimään asioita pidemmälle, proaktiivisesti. Silmissä kiiluu jokin pitkän aikavälin tavoite, jota kohti arkinen puurtaminen millimetri kerrallaan kuljettaa. Kouluttajana et mieti, millä keinolla hevosen saa koppiin nyt, vaan mietit, kannattaako hevonen laittaa koppiin nyt keinolla x – mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa? Kannattaako tänään peittää silmät lastatessa, ja mitä se aiheuttaa lastaamiseen vuoden kuluttua? Kouluttajana ei kannata syödä omasta kuormasta ja ottaa pikaratkaisuja ellei ole pakko. Käsittelijänä sitä vastoin kannattaa, koska ei ole mitään hävittävää eikä välttämättä tarvitse itse palata keräämään palasia ja liimaamaan niitä yhteen. Asiaa voisi ajatella niinkin, että taitava käsittelijä on erityisen hyvä aikaansaamaan erilaisia käytöksiä ja kouluttaja on erityisen hyvä tekemään niistä todennäköisempiä. Siinä on iso ero.

Eli mitä kouluttaminen on? Sen voi jokainen päättää itse. Paras mittari on kuitenkin se, että aiheuttaako kouluttamiseksi kutsuttu toiminta mitattavan ja suhteellisen pysyvän muutoksen hevosen käyttäytymisessä vai ei. Sitä emme voi lyhyiden videoiden perusteella sanoa. Hevonen voi muuttaa käyttäytymistään myös monesta muusta syytä kuin oppimisesta. Kerrasta oppimista kyllä tapahtuu, mutta usein siihen täytyy liittyä hyvin voimakas lähellä kuolemaa-kokemus. Pelko saa aikaan hetkessä moottoritien aivoihin, kun ilman pelkoa joutuu tallaamaan kinttupolkua. Mitä moottoritiellä (jossa on ohituskaista pelkoreaktioille) sitten tekee, jos tavoitteena on kuitenkin turvallinen harrastaminen, sitä voi jokainen miettiä itse.

Kertaluontoisesta koulutussessiosta jää usein sellainen mielikuva, että hevonen todella muuttaa käyttäytymistään pysyvästi. Näyttää aivan siltä, kuin se oppisi jotain – hevonen toimii tunnin käsittelyn jälkeen täysin eri tavalla kuin alussa. Tällaisissa tapauksissa on joskus hankala erottaa se, mikä käyttäytymisen muutoksen aiheuttaa. Onko kyseessä oppiminen vai väsymys? Mikäli hevonen vaatii aina toistuvasti tunnin esikäsittelyn ennen kuin se tekee haluttuja asioita, ei voida mielestäni puhua oppimisesta. Eihän kielitaitokaan edellytä sanaston tankkaamista ennen jokaista repliikkiä.

Käsittely on tapahtuma, kouluttaminen on prosessi. Se, mitä kerran tapahtuu, ei ole merkittävää hyvässä eikä pahassa. Sen sijaan asiat, joita tehdään jatkuvasti, niillä on merkitystä! Joskus edelleen ajatellaan, että kouluttaminen on sarja tapahtumia. Näin voi toki ajatella, mutta tapahtumien on liityttävä toisiinsa hyvin kiinteästi ja suunnitelmallisesti. Esimerkiksi hevosten kesyttäminen tai selkäännousu on perinteisesti nähty tapahtumana, merkkipaaluna (breaking young horses), josta termikin kielii. Suomeksi ei sentään puhuta murtamisesta, vaikkakaan satulaan laittaminen ei kuulosta välttämättä pitkältä prosessilta. Itse koen, että kouluttaminen on elinikäinen prosessi, jossa tavoitteita kohti mennään päivittäin pienin askelin. Kun iso kuva ja tärkeät tavoitteet ovat selvillä, prosessi kestää paremmin myös pieniä eksymisiä.

Jokainen miettii itse ison kuvan ja toimii sen mukaisesti. Jos hevosella on olemassa jokin toivottu käyttötarkoitus, on selvää, että pienet arkiset askeleet tähtäävät tuohon käyttötarkoitukseen. Ei ole järkeä tehdä tänään jotain sellaista, joka voi haitata isoa tavoitetta. Sen sijaan voi tehdä paljon sellaisia asioita, jotka tukevat käyttötarkoitusta.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet millä tavoin voit itse tehdä oman hevosesi kanssa minitutkimuksen siitä, toimiiko jokin koulutusmenetelmä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Omaehtoisuus minulle yksi tärkeimmistä arvoista ja periaatteista eläinten kanssa. Aiemmin ajattelin ehkä enemmän kouluttamista mekaanisena tekemisenä, jossa minulla on tavoite, joka koulutuksen edetessä toivottavasti täyttyy. Taito käyttää eri tekniikoita tuottaa halutun lopputuloksen, jossa eläin suorittaa, suoriutuu tai antaa tehdä jotain.

Vastaehdollistaminen on hyvä esimerkki tästä. Pitkään tein niin, että tavallaan eläimeltä kysymättä yhdistin pelottavan ja kivan asian toisiinsa ja sillä sipuli. Ajatuksena ja käytännössäkin tämä tietenkin toimii. Sittemmin olen ymmärtänyt, miten valtava merkitys eläimen valinnoilla ja toiminnan omaehtoisuudella on sen hyvinvointiin.

Ennen ajattelin esimerkiksi lastaamisesta, että tavoitteen mukaan hevonen kävelee traileriin kun taluttaja pyytää sitä. Nyt toivon, että hevonen kuopii lastaussillalla. Ennen ajattelin, että hevosen olisi hyvä seistä hiirenhiljaa paikoillaan kun sitä loimitetaan – nyt annan hevosen kertoa, haluaako se loimea päälleen vai ei. Aiemmin olisin varmaan toivonut, ettei hevonen liikauta eväänsäkään (ainakaan taskuani kohti) kun heiluttelen muovipussia. Nyt toivon, että hevonen tekee ensimmäisen siirron.

Joskus koulutus tuntuu epäreilulta hevosta kohtaan. Sen odotetaan 1) arvostavan niitä palkkioita, jotka ovat meille käteviä, 2) olevan innostumatta tai näyttämättä motivaatiotaan, koska sen voi tulkita vaaralliseksi ja 3) suorittavan koulutetut asiat eleettömästi ja rauhallisesti. Käytännössä koulutustilanne näyttää joskus siltä, että meillä itsellämme on käynnissä joki prosessi, eikä hevosessa värähdä viiksikään. Motivaatio on tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka – mistä voi tietää, onko hevonen motivoitunut, jos se ei innostu?

Omaehtoisuuden kanssa käsi kädessä kulkee hallinnan tunne. Sillä tarkoitan sitä, että hevonen pystyy varautumaan siihen, mitä on tulossa. Omaehtoisuus on sitä, että hevonen haluaa tulla tilanteisiin ja hallinnan tunne on sitä, että se voi itse hallita sitä, mitä tapahtuu. Hevonen voi monella tavalla osoittaa olevansa valmis. Valmis jatkamaan harjoitusta, valmis suoritukseen tai valmis tauolle. Keskimäärin koulutus menee aina överiksi, eli käytännössä taso ehtii jo laskea, ennen kuin kouluttaja ymmärtää tauon paikan. Toisaalta hallinnan tunteella on tärkeä rooli turvallisuuden kannalta. Jos harjoitellaan jotain sellaista asiaa, joka tuottaa hevoselle pelkoa tai saattaa aiheuttaa pakoreaktion, on hieno juttu kun hevonen osaa itse kertoa, milloin se on valmis asian kohtaamaan.

Silloin kun koulutuksessa kannustetaan omaehtoisuuteen ja siihen, että eläin saa tehdä valintoja, päästään ensinnäkin lähemmäs käytännön arkielämää ja toiseksi pystytään vaikuttamaan hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen paremmin – hevonenkin saa äänen; se ei ole enää objekti, jolle asioita koulutetaan vaan aktiivinen osallistuja. Moni koulutuksellinen asia toteutetaan (tai yritetään toteuttaa) edelleen samalla tavalla kuin aikoinaan laboratorio-olosuhteissa – teknisesti oppikirjan mukaan. Tavallinen tallinpiha ei ole laboratorio, vaan elävä ympäristö, jossa on häiriöitä eli kilpailevia palkkioita, joita on pakko oppia sietämään ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään.

Hankalassa ympäristössä kannattaa pitää kiinni muutamasta tärkeästä ajatuksesta. Ensinnäkin, hevonen on itse paras asiantuntija siitä, mitä se missäkin tilanteessa kestää tai mihin se kykenee – kunhan siltä osaa asiaa tiedustella. Toiseksi, jos hevonen ei ole täysillä mukana tai motivoitunut, toiminta on ajanhukkaa teille molemmille.

Omaehtoisuus esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liittymällä jäseneksi näet n 20 minuuttia kestävän videon, jossa näytän omaehtoisuustreenejä hevosten kanssa.

Video jäsenille!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lastaustrilogia osa 2 – takapuomin kirous

Hevonen kyllä menee traileriin, mutta ei pysy siellä ja säntää vauhdilla ulos varsinkin jos joku yrittää kiinnittää takapuomin. Tämä on lähes yhtä yleinen ongelma kuin se, ettei hevonen halua mennä traileriin. Lue haluamisesta lisää täältä.

Takapuomin kirous on hankala ongelma käsitellä, koska hevosta on hyvin vaikeaa saada väkisin pidettyä kopissa ja estää ulos peruuttaminen. Väkisin pitäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita, joissa hevonen voi rikkoa itsensä tai käsittelijä voi olla vaarassa ollessaan hevosen takana. Jos hevonen menee koppiin, mutta ei pysy siellä, on koulutus jo puolitiessä. On löydetty motivaatio ja saatu hevonen menemään ahtaaseen tilaan, joka on kolmesta suunnasta suljettu. Neljäs suunta on yleensä vaikein, koska hevonen kyllä tiedostaa olevansa suljetussa tilassa ja siitä tulee ajan mittaan taitava vastustaja. Osa hevosista jopa jättää toisen takajalan sen verran sillalle, että takapuomia ei pysty laittamaan kiinni ja moni sinkoaa pihalle, kun lastaaja yrittää korjata puuttuvaa jalkaa sisälle.

Hevosta voi huijata kerran tai kaksi niin, että joku nopeakätinen ehtii sulkea takapuomin ennen kuin hevonen ehtii pihalle. Parin tällaisen kokemuksen jälkeen hevonen ei anna tilanteen edetä tähän asti, vaan varmuuden vuoksi peruuttaa ulos. Takapuomiin liittyvä ongelma on sekin, että hevonen pyrkii ensin puomin läpi ja sitten ali. Takapuomi on monesti kaikkein vaikein palikka lastaamisessa, koska sen aiheuttama reaktio hevosessa voi kärjistyä nopeasti hätätilanteeksi – joskus hevonen hyppii joka suuntaan, joskus se hyppää etupuomin päälle tai pyrkii etuovesta ulos. Sama pätee siihen, kun hevoseen laitetaan muuta painetta takaapäin lastaustilanteessa. Kaikki nämä ovat huonoja vaihtoehtoja silloin, kun puhutaan isosta eläimestä ahtaassa ja suljetussa tilassa.

Lastaustilanteessa usein myös takana seisovat ihmiset aiheuttavat ulos peruuttamisen; varsinkin jos hevosella on kokemusta avustetusta lastaamisesta. Se oppii saaliseläimenä nopeasti lukemaan vaaranmerkkejä tilanteesta kuin tilanteesta, eikä uhkailu tästäkään syystä ole kestävin tapa lastauskouluttaa hevosta. Lastaustilanteessa hevosen älykkyys tulee hyvin selkeästi esille – jokaisella hevosella on olemassa kiinteästi henkiinjäämiseen liittyvät taidot, kuten vaaran välttely.

Ratkaisu takapuomiongelmaan löytyy koulutuksen vaikeuttamisesta. Tilanne jää usein junnaamaan paikalleen siihen pisteeseen, että hevonen kävelee sisälle traileriin, mutta ei pysy siellä eikä kestä yhtään häiriötä. Riski junnaamiselle on suuri, jos hevonen on laitettu traileriin aasi-porkkana-systeemillä, eli ruokakupilla houkuttelemalla. Silloin moni hevonen käy hakemassa suun täyteen palkkaa ja peruuttaa sillalle syömään. Koulutus yleensä etenee hyvin, jos otetaan muutama selkeä välitavoite ja mietitään koulutuksen vaiheistus kunnolla läpi. Usein nimittäin lastaajakaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai pitäisi tapahtua, kun hevonen on sisällä. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska ongelmataoausten kohdalla tilanne on lastaajallekin täysin uusi.

Jokaisella on oma tapansa lastata. Joku haluaa avustajan mukaan, toinen haluaa pärjätä yksin. Nämä ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat lastausharjoitteluun. Siksi olisi hyvä miettiä asiaa ja kuvailla mielessään, miltä se oman hevosen lastaaminen näyttää silloin kun se on valmis.

Vinkit takapuomin kirouksen purkamiseen:

1. Mieti alusta asti, miten voit asteittain vaikeuttaa koulutusta niin, että a) motivaatio pysyy kunnossa ja b) tehtävä vaikeutuu, mutta pysyy riittävän helppona
2. Mieti, miten voit hallita palkkiota siten, että hevonen ei kokisi ulos ryntäämistä palkitsevaksi.
3. Mieti, voitko harjoitella takapuomin käyttöä jossain muualla kuin trailerissa.

Liittymällä jäseneksi näet videolta käytännön vinkit, joiden avulla pääset eteenpäin takapuomin kirouksen kanssa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.