Lastauskoulu osa 2: lastaustilanteen havainnointi

Mistä lastausongelma alkaa? Entä mihin se päättyy? Onko kokonaisuudessa sellaisia osia, joihin ei liity ongelmia?

Jotta voidaan suunnitella yksilöllinen treeniohjelma, täytyy ensin löytää ongelmakohta. Monesti lastaajan on hankala erotella ja hahmottaa tilannetta, koska itsekin on tietyssä mielentilassa tapahtumahetkellä.

Kaikille ei sovi samanlainen harjoittelu, koska hevoset ja ongelmat ovat erilaisia. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että osalle hevosista sopisi keppi ja osalle porkkana. Motivaatio on kaiken harjoittelun perusedellytys, joka täytyy hoitaa kuntoon ja jossa paras asiantuntija on hevonen. Tehokkaan harjoituksen suunnitteluun ei kuulu se, että etukäteen päätetään, mitä tullaan käyttämään palkkiona.

Harjoitusten sisältö ja soveltaminen ovat niitä asioita, jotka riippuvat ongelman laadusta ja hevosesta. Mitä järkeä on tahkota sillalle astumista jos ongelma on takapuomi? Tai jos ongelma on vasta matkan aikana, niin mitä järkeä on taluttaa hevosta levyn päällä viikkotolkulla?

Ulkopuoliset silmät on hyvä ottaa mukaan havainnointiin. Kuvaa lastaus tai pyydä joku paikalle katsomaan. Kun katsot videota tai kun joku katsoo lastausta, tärkein asia on tämä.

Älä tulkitse hevosen toimintaa, vaan pelkästään havainnoi.

Älä pohdi, mikä johtuu mistäkin, vaan katso ainoastaan, mitä hevonen tekee. Tämä ulkopuolisen silmin tarkastelu auttaa sinua jatkossa huomattavasti.

Havainnointilastaamisessa toimi itse, kuten haluaisit toimia silloin kun kaikki menee hyvin, eli älä auta hevosta millään tavalla. Mikäli virität liinat ja luudat, emme voi tietää, vastustaako hevonen enemmän niitä kuin itse koppia.

Liity jäseneksi, niin näet esimerkin havainnointivideosta ja siitä, mitä kaikkea se meille ongelman laadusta kertoo! Jäsenenä pääset mukaan myös lastausryhmään, jossa autan sinua!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lastauskoulu osa 1: Kuljettamisen tukitreenit.

Tämä artikkeli aloittaa blogin jäsenille tarjotun lastauskoulun. Saat lastaamiseen liittyvät treenit kerran viikossa videona yhdeksän euron kuukausihintaan! Voit myös kysyä lisävinkit juuri omalle hevosellesi kun lähetät videon lastauksesta.

Osa 1. Kuljettamisen tukitreenit.

Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä, jotka jaksavat ihmetellä miten lastaamisesta ja kuljettamisesta voikin saada niin suuren ongelman. Ymmärrän myös, että erillinen lastaustreeni tuntuu älyttömältä, kun hevoset on aina ennemmin tai myöhemmin saatu kyytiin.

Hevosen lastaaminen silmät peitettynä tai liinojen avulla tai vinssaamalla on suuri riski sekä hevoselle itselleen että lastaajille. Mitä useammin hevosta joutuu kuljettamaan, sitä tärkeämpää on saada homma toimimaan.

Tunnin matka tottuneelle matkustajalle vastaa tunnin lenkkiä. Kuvittele miltä tunnin matka tuntuu kun olet kauhusta kankeana ja yrität pysyä pystyssä.

Lastaamisen opettamisessa pitäisi olla ns. varsinainen harjoitus, sekä siihen liittyvät tukitreenit. Nyt ensimmäisessä osassa keskityn kuljettamisen tukitaitoihin ja annan vinkit siihen, mitä taitoja voit hevoselle opettaa jopa ilman kuljetusvälinettä.

Tukitreenien tarkoitus on tukea varsinaista tavoitetta ja laajentaa taitopohjaa. Lisäksi niiden kautta pystytään opettamaan hevoselle kouluttamisen perusteita. Hevosen on hyödyllistä oppia a) luottamaan ihmiseen, b) että asiat eivät tapahdu sattumalta ja c) oppimaan.

Mitä taitoja hevonen tarvitsee kuljettamisessa?

Kuljettaminen ei ole pelkästään temppu, jolla siirretään hevonen paikasta toiseen, vaan monitahoinen kokonaisuus. Ainakin aiheeseen tottumattoman hevosen mielestä.

Kuljettamiseen liittyviä, mahdollisesti hevosen mielestä oleellisia asioita ovat:

– lajitovereista erossa oleminen
– heiluvalla alustalla seisominen
– sidottuna oleminen
– rajattu mahdollisuus tasapainotteluun ahtaan tilan takia
– rajoitettu näkyvyys
– estetty liikkuminen eteen, taakse ja sivulle

Mikä tahansa edellä mainituista voi olla syy siihen, miksi hevonen ei halua kyytiin. Samalla tavalla joku edellä mainituista tai useampi niistä on myös ratkaisun avain kuljettamisen ongelmaan.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa esittelen kolme tukitreeniä lastaamiseen! Näissä et tarvitse traikkua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevoset talvella – miten kylmyys vaikuttaa hevosiin?

Aktivoiko pakkanen hevosia liikkumaan, vai onko kyseessä sittenkin myytti? Mitä hevoset tekevät kun ne sopeutuvat kylmyyteen?

Hevonen kestää loistavasti kylmyyttä, kuten joka tuutissa hoetaan. Islannissa ulkona elävillä issikoilla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin vain yhden kerran värinää, eli lihasten väristystä lämmitystarkoituksessa. Tämä tapahtui +5 asteessa, kun maa oli mutainen ja vettä satoi. Säänsuojaa hevoset käyttivät eniten tuulisella ja sateisella säällä. Kuiva pakkaskeli on hevosten mieleen, ja sitä on hyvin vaikea käsittää, että ne eivät juuri palele.

Hevosen sopeutuminen kylmään kestää pari-kolme viikkoa. Näin kevättalvella sopeutuminen on yleensä helpompaa, vaikka näin kovaa pakkasta ei ole vielä ollut. Kevättalvella hevosilla on jo kuitenkin kokemusta viileistä keleistä enemmän kuin syksyn ensimmäisillä pakkasilla.

Mitkä asiat vaikuttavat kylmyyteen?

Olosuhteet on toki otettava huomioon. Hevoset tutkimusten mukaan käyttävät suojaa varsinkin sateella ja tuulisella säällä. Tähän voi vaikuttaa suojan laatu – arkoina eläiminä hevoset eivät välttämättä uskalla mennä säänsuojaan, vaikka niillä olisikin tarvetta siihen. Lisäksi luonnolliset tuulensuojat vaikuttavat – jos tuuli puhaltaa suoraan Siperiasta hevoseen, se tuntuu kylmemmältä kuin suojaava seinusta. Tuuliolosuhteisiin vaikuttavat rakennukset, puusto ja maastonmuodot. Tuuli, joka kesällä puhaltaa ötökät pois, voi talvella olla ikävän pureva. Hevosten kanssa kannattaakin aina katsoa real feel, eikä tuijottaa pelkästään mittaria.

Ruuan saanti vaikuttaa kylmyyteen. Alkuperäisrodut ovat sopeutuneet siihen, että ne elävät kylmissä olosuhteissa, jossa on niukasti ruokaa. Hevosilla onkin oma, erityinen tapansa säästää energiaa kylmällä. Energiantarve kasvaa kylmällä säällä, mutta ei kovin paljon. Lisää ruokaa, loimi tai suojaa tarvitaan keskimäärin -15 pakkasasteessa, joka on keskivertohevoselle alempi kriittinen lämpötila.

Pahimmillaan liioiteltu lisäruokinta yhdistettynä vähentyneeseen juomiseen voi aiheuttaa ähkyriskin – jos siis annat lisää ruokaa, muista myös tarjota lämmintä vettä. Kun prosessiin työnnetään lisää materiaalia, täytyy kulutuksenkin kasvaa. Myös pakkasella hevosen liikunnasta tulisi huolehtia, jotta koneisto pysyy käynnissä.

Kuinka paljon lisää ruokaa tavallinen aikuinen hevonen tarvitsee kylmällä? Lisäruuan tarve alkaa noin -15 asteessa, jota alemmissa lämpötiloissa lisäenergiaa tarvitaan 2,5 % enemmän/aste tai 2 % enemmän rehua. Eli -20 asteen (real feel) pakkasella hevonen, joka syö 10 kiloa heinää normaalisti, tarvitsee kilon lisäheinää. Tässä kohtaa ainakin itsellä lähtee mopo käsistä; kylmällä säällä hevosten heinänälkä on suunnaton.

Karvan pituus vaikuttaa hevosen kylmänkestoon. Silmillä voi havaita, minkälainen turkki hevosella on ja siitä voi päätellä, millaista loimea turkki vastaa. Jos karva on lyhyt, eikä se nouse pystyyn, tarvitaan loimi. Kannattaa myös tarkistaa, missä kunnossa hevosen kroppa on talviturkin alla – lihavuuskunto vaikuttaa kylmänsietoon ja laiha, mutta karvainen hevonen saattaa tarvita lisälämpöä yhtä lainlla kuin paksu lyhytturkkinen kaverinsa.

Loimitus on todella tehokas tapa torjua kylmää. Jokainen voi itse testata, mikä takki on lämpimin. Kokeile pukea päälle monta ihonmyötäistä vaatetta, pari välikelin takkia ja päälle joku öljykangastakki. Ei tunnu lämpimältä eikä ole kovin hauska liikkua myöskään. Entä jos laitat päälle vain yhden erittäin hyvän toppatakin? Lämmittävä vaikutus tulee kerrosten väliin jäävästä ilmasta, ei kerrosten määrästä. Hevosen voi opettaa kertomaan, haluaako se loimen vai ei – katso loimihaaste täältä!

Näillä pakkasilla meinaa huumori joskus loppua, kun kaikki jäätyy juomavedestä sormiin ja varpaisiin. Toisaalta on ollut kiva huomata jälleen kerran, että pääosin kylmyysongelma johtuu asenteesta ja vielä enemmän pukeutumisesta – ei hevosten, vaan omasta.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi, millä tavalla kylmä sää näkyy hevosten käyttäytymisessä ja mistä tiedät, onko hevosilla häiritsevän kylmä.

Kevättä kohti!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Noutohaaste hevosille – kolme syytä aloittaa treeni nyt

Hevosella ja marsulla on jonkin verran yhteistä. Niillä on hieman samanlainen tapa käyttää aikaa – molemmat eläimet ovat yllättävän aktiivisia sellaisella leppoisalla tavalla. Molemmat eläimet tulevat toimeen melko vähäisellä levolla.

Hevoselle pakkolepo on usein melkoista pakkopullaa ja sen kuuluukin olla niin; hevosta ei ole suunniteltu seisomaan paikoillaan vaan kävelemään ja etsimään ruokaa. Vaikka hevonen on hyvin sopeutuvainen eläin, sen omasta mielestä elämä ihmisen kanssa voi tarkoittaa suuria kompromisseja, ja vaikka se ei skrollaile pakettimatkoja aroille iltaisin, se saattaa käyttäytyä ei-toivotulla tavalla ei-toivotussa tilanteessa.

Mitä pidempään hevonen seisoo, sitä pöllömpää toimintaa siltä voi odottaa. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, vaikkakin ikävää. Hevoselle voi pakkolomasta huolimatta järjestää monenlaista sisältöä elämään. Tätä sisältöä sanotaan virikkeiksi.

Mennään sitten niihin syihin – miksi välillä kannattaa harjoitella jotain ihan asiaan kuulumatonta?

1. Temppujen kouluttaminen omaehtoisuuteen perustuen on virikkeellistämisen muoto. Virikkeiden avulla parannetaan oppimiskykyä, vähennetään ei-toivottua käyttäytymistä, muutetaan aikabudjettia, parannetaan mielialaa ja nopeutetaan toipumista. Kyllä, en keksinyt näitä päästäni vaan kaikki on tutkittuja asioita.

2. Uusien taitojen opettaminen omaehtoisuuteen perustuen parantaa sinun ja hevosesi suhdetta. Aivan, hevosesi oppii sinusta, millä tavalla käyttäydyt. Sinä opit hevosesta paljon; milloin se on motivoitunut, milloin se on turhautunut, milloin se ei malta lopettaa ja milloin se malttaa. Suhde muodostuu toistuvista vuorovaikutustilanteista, ja kouluttaminen on erinomainen tapa järjestää jo ennakkoon käsikirjoitettuja vuorovaikutustilanteita. Siitä se luottamus syntyy; sinun ei tarvitse juosta hevosen perässä, kun laitat hevosen juoksemaan tiskiharjan perässä.

3. Temppujen opettaminen opettaa uutta ajattelua sekä sinulle että hevoselle. Haluatko, että hevonen osaa itse ratkaista ongelmia? Siihen taitoon se tarvitsee harjoitusta ja itseluottamusta, mikä muodostuu onnistumisen kokemuksista. Mikäli itse saat kokemuksen siitä, että hevonen kerrankin ymmärtää mitä siltä haet, ehkä haluat kokeilla vastaavaa myös ratsain. Ehkä löydät arjesta useampia tilanteita, joita voi lähestyä ihan samalla yksinkertaisella kaavalla kuin vaikkapa noudon opettamista.

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa näytän millä tavalla noudon opettamisen voi aloittaa! Näet samaan hintaan myös kaikki aiemmin julkaistut hevosaiheiset videot 🙂

P.S. Kiinnostaako sinua erityisesti hevosten käyttäytyminen, virikkeet, omaehtoisuus ja motivaatio? Pysy kuulolla, olen avaamassa tyytyväinen hevonen, onnellinen omistaja-verkkokurssia piakkoin!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Joka paikka on jäässä ja maa kivikova. Tarhoissa kuljeksivat hevoset näyttävät kankeilta ja ottavat vain välttämättömät askeleet päivän aikana. On ihanaa päästää hevonen maneesiin päästelemään höyryjä ja katsella kun se saa juosta ja riehua sydämensä kyllyydestä.

Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että irtojuoksutus on huono idea, kun se tehdään riehumismielessä. On myös tilanteita, jolloin irtojuoksutus on kehittävää, niistä alempana lisää.

Syy ristiriitaiseen asenteeseen irtojuoksuttamista kohtaan on pikkujoulusyndrooma. Pikkujoulusyndrooma tarkoittaa sitä, että maneesista voi tulla hevoselle erittäin tärkeä paikka, jossa se voi päästellä höyryjä. Myöhemmin muunlainen liikkuminen ja oleminen maneesissa voi muodostua hyvin hankalaksi. Tämä syndrooma voi tulla, jos elämä on muilta osin hyvin rajoitettua, ja riehuminen on ainoa liikuntamuoto. Jos ajatellaan ratsastusta, hevosen voi olla mahdollista pysyä rauhallisempana ratsastuksen aikana, jos sillä ei ole kokemusta tai ylivirittyneisyys- tai odotustilaa liittyen kyseisessä paikassa riehumiseen.

Hevonen toki voi innostua muutenkin hyvästä ja pitävästä pohjasta, mutta paljon todennäköisemmin se intoilee myös ratsastajan alla, jos sillä on useita kokemuksia vapaana riehumisesta. Jos maneesista tulee niin sanottu kuuma alue, ja liikkuminen siellä on sokka irti-tyyppistä, voi onnettomuusriski myös kasvaa. Kaikki hevoset eivät osaa juosta hallitusti vapaana, varsinkaan jos juoksemiseen liittyy tietynlainen mielentila. Mitä tasaisemmin hevosen päivä sisältää liikkumista muussakin muodossa, sitä turvallisempaa irtojuoksuttaminen voi olla.

Näissä tapauksissa irtojuoksuttaminen on hyvä juttu:

  1. Hevonen ei vedä itseään järkyille kierroksille, ei ota lähtöjä maneesin päädyistä ja hillu kuin heikkopäinen.
  2. Hevonen ei kärsi pikkujoulusyndroomasta, eli maneesissa juoksemisesta ei muodostu sille elämää tärkeämpi tilaisuus päästellä höyryjä, mikä näkyy malttamattomuutena maneesille mentäessä, pienimpäänkin risahdukseen reagointina, kun tarkoitus on tehdä muuta kuin riehua ja villiintymisenä kun maneesiin astutaan sisälle.
  3. Hevonen tasaantuu nopeasti juoksentelun jälkeen ja se pystyy tekemään ja ajattelemaan myös muita asioita maneesissa.
  4. On kesä ja hevoset ovat laitumella – silloin harvoin irrallaan juoksemisesta tulee elämän keskipiste.
  5. Hevosta ei auteta juoksemaan ajamalla tai kannustamalla sitä.

 

Mitä kokemuksia sinulla on irtojuoksuttamisesta?

Sain kysymyksiä Katjalta – kiitos paljon! Vastailen niihin näin vähitellen.

Ensimmäinen vastaus koskee sitä, miksi hevosen täytyy saada päättää jostakin. Valinnan mahdollisuudet ovat melko kapeat nykyhevosilla. Vaikka ne asuisivat pihatossa, ne eivät saa tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä kovinkaan usein – ne eivät voi päättää käytännössä muusta kuin olinpaikastaan (pihatossa), kaikki muu on päätetty niiden puolesta. Me päätämme mitä ja milloin ne syövät, missä ja miten ne liikkuvat, kenen kanssa ja milloin ne seurustelevat ja niin edelleen.

Miksi hevosen kannattaa antaa päättää jostakin?

  1. Se lisää hyvinvointia, koska hevoselle tulee tunne siitä, että se voi hallita ympäristöään ja sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
  2. Valinnan vapauden kautta saadaan työkaluja kouluttamiseen, eli voidaan päästä vuoropuheluun päsmäröinnin sijaan.

En tarkoita valinnanvapaudella sitä, että hevonen voisi päättää missä se asuu tai että se voisi päättää mitä se syö. Tarkoitan pieniä, mutta merkityksellisiä asioita hevosen arjessa, jotka eivät haittaa ihmisen turvallisuutta tai hyvinvointia. Korostan lisäksi, että valinnanvapaus ei ole sama asia kuin periksi antaminen. Valinnanvapaudella en tarkoita sitä, että hevonen voisi päättää olla vastaamatta apuihin. Valinnanvapaudella tarkoitan sitä, että annetaan hevosen joskus tehdä sitä mitä se haluaa, ilman että “annetaan periksi”. Vastakkainasettelu lisää vastustusta; jos hevonen ei saa tehdä milloinkaan asioita, joita se ehdottaa, se voi menettää aloitekykynsä ja ainoaksi tavaksi kommunikoida tai esittää mielipiteitä jää vastustaminen. Tämän taas voi ottaa pottuiluna, jolloin päsmäröinti lisääntyy, mikä johtaa kasvavaan vastustamiseen.

Valinnan mahdollisuuden voi käyttää omaksi hyödykseen, jolloin voi päästä siihen ihannetilaan, jossa sekä ihmisellä että hevosella on samat tavoitteet.

Katso lisää videosta!

 

Virike ei ole sattumanvaraisesti hevoselle annettu pahvilaatikko tai syömistä hidastava heinäverkko. Molemmat edellämainituista saattavat joko parantaa hyvinvointia tai huonontaa sitä. Jos puhutaan virikkeistä, niiden tavoite on aina lisätä hyvinvointia. Virikkeitä vastustetaan monesta syystä edelleen. Se on ihme, koska fyysisen hyvinvoinnin eteen tehtäviä asioita tuskin kukaan kyseenalaistaa. 

Tyypillisesti virikkeitä torjutaan kolmesta syystä. 

  1. Virikkeiden järjestäminen lisää kustannuksia.
  2. Virikkeiden järjestäminen lisää työtä.
  3. Virikkeet lisäävät vaaratilanteita, eikä niiden käytöstä ole hyötyä. 

Hevosille suunnatut virikkeet eivät ole kalliita. Ei tarvitse tehdä välttämättä yhtään hankintaa onnellistaakseen hevosen elämää. Lähes kaikki virikkeet tulevat halvemmaksi kuin lisäravinteet tai vaikkapa loimet, joita niitäkin käytetään tavoitteellisesti. Pään hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeää kuin lämpimänä pysyvä lihaksisto. 

Työn lisääntyminen on tyypillinen torjuntakeino. Loimittaminen ja suojien pukeminen tarhaan lisää työtä, hevosten kävelytys lisää työtä, peseminen lisää työtä ja juottaminenkin lisää työtä. Parhaimmillaan virikkeet ovat arkisia töitä, joita tehdään vain eri tavalla. Tai järjestetään kerran viikossa. Lisäksi kannattaa miettiä hyötysuhdetta: haluaako mieluummin maksaa jyrsitystä karsinasta tallinpitäjälle vai siitä, että virikkeet kuuluvat hevosen arkipäivään. Virikkeiden avulla voidaan lisätä hyvinvointia, mikä näkyy suorituskyvyssä. Virikkeiden työllistävään vaikutukseen kannattaa verrata hierontaa ja jalkojenhoitoa – niitäkin tehdään syystä. 

Kaikki, mitä hevosen tarhaan tai karsinaan kipataan, ei ole virike. Huonosti suunnitellut härpäkkeet saattavat aiheuttaa vaaraa, mikä ei tietenkään ole tavoite. Kaikki virikkeet eivät suinkaan ole paalinaru- tai tynnyrivirityksiä, vaan on olemassa myös ns. aineettomia virikkeitä. Esimerkiksi sosiaalinen vuorovaikutus ihmisen kanssa, kognitiiviset viríkkeet tai aistivirikkeet hyvin harvoin aiheuttavat vaaraa hevosille. Sen sijaan nämä aineettomat virikkeet ovat parhaimmillaan todella toimivia ja sopivat useimmille hevosille. 

Virike on hieman huono sana minusta. Parempi sana olisi aivokarkki. Aivokarkin tarkoituksena on aina lisätä eläimen hyvinvointia, lisätä lajityypillisen käyttäytymisen määrää ja monimuotoisuutta sekä vähentää ei-toivottua käyttäytymistä. Mitä enemmän aivot saavat karkkia, sitä paremmin hevonen voi.

Virikeohjelma on hevoskohtainen suunnitelma siitä, mitä viikottain ja päivittäin voi tehdä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ohjelma edellyttää työtä myös omistajalta, ennen kuin suunnitelmaa voi laatia, täytyy tietää mihin kaikkeen hevonen keskimäärin aikaansa käyttää – muutenhan suunnitelma perustuisi arvailuun. Kysy virikeohjelmasta lisää täältä avautuvan yhteydenottolomakkeen kautta.

Toivon kaikille lukijoille hyvää joulua ja onnea vuodelle 2017!