Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Toiset palkitsevat koiriaan, toiset sekä palkitsevat että rankaisevat ja jotkut vannovat edelleen fyysisen rankaisun nimeen.

Kaikki väittävät että oma menetelmä on paras. Nyt asiaa kuitenkin on selvitetty; omistajilta kysyttiin mitä menetelmiä he käyttävät ja tutkittiin löytyykö linkkiä koulutusmenetelmän ja koiran käyttäytymisen väliltä.

Löytyyhän sieltä. Rankaisijoiden koirat olivat varautuneeempia vieraita ihmisiä kohtaan ja leikkivät vähemmän kuin palkitsijoiden koirat. Testissä, jossa koiralle piti kouluttaa uusi taito, palkitsijat pärjäsivät paremmin kuin rankaisijat.

Sen lisäksi, että palkkioilla kouluttaminen on eettistä, se on myös nopeampaa ja lisäksi palkkioilla koulutetuilla koirilla näyttää olevan parempi oppimiskyky kuin rangaistuilla koirilla. Kuritetuilla koirilla oppimistulokset ovat huonoja ja ongelmakäytös saattaa jopa pahentua.

Rooney & Cowan (2011), Training methods and owner-dog-interactions: Links with dog behaviour and learning ability, applied animal behaviour science.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

10 kommenttia kirjoitukseen “Eettinen kouluttaja palkitsee

  • marraskuu 30, 2011 at 9:33 pm
    Permalink

    Tässä jäin taas miettimään sitä, mitä nyt varsinaisesti rankaisulla ja fyysisellä rankaisulla on eroa (postauksen ensimmäinen lause)? Mikä yleensäkin on rankaisu? Pakotteistakin puhutaan kovasti, ja jotkut omistajat puolustavat kovasti, etteivät käytä pakoteperusteista koulutusta, mutta pakotehan on jo se, ettei koira saa kulkea vapaana; talon seinät ja kiinni olevat ovet aiheuttavat yhdenlaisen pakotteen (koira ei pääse haluamaan aikana ulos), ja ulkona hihna aiheuttaa toisen (joku muu määrää tahdin ja reitin). Näin esimerkkeinä. Onko koiralle rankaisu se, ettei se saa namipalaa, kun se sen haluaa?

    Noh, ainakin tässä on erilaisia koiratyyppejä, jotka itse katsovat eri asiat isommiksi kuin toinen. Pehmeä/kova koira, itsenäinen/miellyttämisenhaluinen. Joku katsoo jo vähän korotetun äänen rangaistukseksi ja toiset eivät ole siitä millänsäkään.

    Itse kannatan mahdollisimman pehmeitä koulutustapoja, koiraa kannustamalla ja palkitsemalla oikeista toimintatavoista; ja omat koirani ovatkin tähän mainiosti sopeutuneet ja ehdottelevat itsekin toisinaan uusia juttuja (koiratanssissa varsin hyvä juttu), mutta tiedän myös muutaman kiltin, mutta jukuripäisemmän koiran, joille näistä palkitsemisista ei ole ollut käytännössä mitään hyötyä. Itsenäinen, ei-miellyttämisenhaluinen koira, jolla on pehmeä luonne, eikä pahemmin terävyyttä, on todella kinkkinen koulutettava. Näillä koirilla jo se, että niistä tulee siedettäviä perheenjäseniä, voi olla ison työn takana ja vaativat suurta kärsivällisyyttä omistajiltaan. Ja tämä ominaisuus on näillä ollut alusta saakka, riippumatta koulutustavasta.

    Reply
    • joulukuu 1, 2011 at 9:17 am
      Permalink

      Totta, on kahdenlaista rankaisua. Negatiivinen rankaisu tarkoittaa, että eläimeltä poistetaan mahdollisuus johonkin kivaan. Aina kun kädessä on vahviste, on samassa kädessä myös rankaisun mahdollisuus; herkku voidaan aina jättää antamatta.

      Tässä kyseisessä tutkimuksessa rankaisulla tarkoitetaan ”korjaamista”, eli positiivista rankaisua – jos eläin tekee jotain ei-toivottua, sitä korjataan tai ojennetaan.

      Reply
  • joulukuu 1, 2011 at 2:50 pm
    Permalink

    Hei Jaana,

    onpa todella mainio blogi. Tutkimukseen pohjaavaa tietoa eläinten kouluttamisesta ja käyttäytymisestä, ihan mahtavaa! Saanko linkittää blogisi?

    Reply
    • joulukuu 1, 2011 at 3:09 pm
      Permalink

      Kiitos! Mielellään saa linkittää.

      Reply
  • joulukuu 11, 2011 at 1:42 am
    Permalink

    Onko sillä sitten loppujen lopuksi väliä, oppiiko koira temppuja vai onko se ainoastaan se koira, joksi se on luotu? Kenties, jos haluaa koirasta jotakin ihmismäistä, käytetään niin sanottuja positiivisia menetelmiä ja namipaloja. Mutta jos haluaa koirasta koiran, käytetään korjausta. Rankaisu ja seuraus ovat minun mielestäni sama asia. Ei toivotusta käytöksestä seuraa korjaus. Rankaisu ehkä itsessään ja ihmisen korvissa kuulostaa lähinnä joltakin fyysiseltä. Juontaako juurensa, että me ihmiset koemme rankaisun aina negatiivisena? Lapsena rangaistukset olivat aresteja ynnä muita. Joskus aikoinaan jopa selkäsaunoja ja korvapuusteja? Ja yksinkertaisesti joidenkin kohdille vain osuu koiria, jotka toimivat pelkällä namulla tai katseella. Toisilla ei käy tälläinen tuuri.

    Lauseesi ”Kuritetuilla koirilla oppimistulokset ovat huonoja ja ongelmakäytös saattaa jopa pahentua.” herätti minussa yhden ainoan vastauksen: se riippuu, osaako kouluttuja työnsä.

    Niinkuin aina sanotaan; syy on remmin toisessa päässä, ei koirassa. Huono omistaja tekee huonoa jälkeä. Samahan se on namusten kanssa. Jos kouluttaja käyttää nameja ja tekee silti huonoa työtä, kouluttaja on surkimus. Sama pätee koiran luonnonmukaisen käytöksen hyödyntämisessä. Mikäli et tee sitä oikein, käytös voi jopa pahentua.

    Reply
    • joulukuu 12, 2011 at 7:46 am
      Permalink

      Olen eri mieltä siitä, että oppimisteoriaan perustuva kouluttaminen jotenkin vähentäisi koiran koiruutta. Tätä samaa ongelmaa on pohdittu eläintarhoissa jo vuosikymmenten ajan, kun toisaalta halutaan että eläimet eivät kesyyntyisi ja toisaalta niitä tulee käsiteltyä hyvin paljon. Eläintarhoissakin on otettu käyttöön palkitsemiseen perustuva kouluttaminen, mikä mahdollistaa mm. vähemmän eläinten rauhoittamisen toimenpiteitä varten.

      Kun jopa kanssamme eläviä villieläimiä koulutetaan eettisesti ja niin, että ne haluavat oma-aloitteisesti toimia kanssamme, en näe mitään järkeä siinä, että koiraa pitäisi kouluttaa rankaisuin. Mielestäni on tärkeää, että koira pitää omistajastaan.

      Reply
      • joulukuu 16, 2011 at 10:31 pm
        Permalink

        Rankaisu ei saa koiraa mitenkään pitämään vähemmän omistajastaan. Se ei kanna kaunaa kenellekään tai mieti menneitä. Koirahan elää hetkessä. Koira on ihan yhtä onnellinen ilman namusien tiputtelujakin. Liikunta, yhdessäolo ja kuri pitävät sen onnellisena. Enkä näe yhtälöä villieläinten ja ”kesykoiran” välillä. Vaikka kohtelenkin koiria niiden laumakäyttäytymisen mukaan, se ei silti ole villikoira. Nykypäivän koira on kehittynyt meidän kanssamme sukupolvien ajan, mutta villieläimet eivät. Voihan kissaakin yrittää kouluttaa, mutta se ei tee mitään, jos se ei halua. Ei myöskään esim. Tiikeri. Koira taasen on helppo saada myötäilemään ihmistä, koska se on tarpeeksi fiksu siihen. Delfiinikin kyllä tekee temppuja, kun saa herkkuja ihmisiltä, mutta pitääkö se ihmistä yhtenä heistä? Kunnioittaako se samalla tavalla ihmistä kuin toista delfiiniä? Ehkä joku tekee niin, toinen ei. Ei siis myöskään kaikki koirat tee niin. Johtajuuden puute ei välttämättä näy kuin yhdessä tilanteessa. Esim. remmirähjääjissä. Koira voi hyväksyä muut koirat vapaana, mutta kun tämä kävelee hihnassa omistajansa edellä, vastaatulijat saavat pysyä kaukana. Tämän kouluttaminen pois namuja antamalla on vain koiran suostuttelua. Ihmisen tapa. Mutta laumassa pomottelua ja häiriökäyttäytymistä ei suvaita. Eivätkä koiralauman jäsenet jakele toisilleen nakin paloja.

        Reply
        • joulukuu 17, 2011 at 9:52 am
          Permalink

          Näkemyksemme poikkeavat aika paljon toisistaan. Itse uskon, että koira ei pidä ihmistä koirana eikä tarvitsekaan pitää. toimiakseen ihmisen haluamalla tavalla.

          Mielestäni on aika erikoista, että ajatellaan että nimen omaan koira tarvitsee johtajaa kaikista maailaman lemmikeistä. Ja että koira on aisteiltaan ja älykkyydeltään niin kehittymätön että uskoisi ihmistä lajitoverikseen.

          Mitä tulee koiran elämiseen hetkessä, on aika rankkaa väittää ettei koiralla olisi esim. muistia lainkaan tai ettei se kykenisi mielessään yhdistämään asioita toisiinsa (itse asiassa Pavlov totesi tämän kyvyn jo liki 100 vuotta sitten) ja ettei se voisi muodostaa mielipiteitä paikoista, eläimistä ja ihmisistä aiempien kokemusten perusteella.

          Kirjallisuutta on nykyisin hyvin runsaasti saatavilla.

          Reply
      • joulukuu 17, 2011 at 1:13 am
        Permalink

        Ja kyllähän esim. Cesar Millan käyttää positiivista koulutusta omalla tavallaan. Positiivisella energialla.

        Reply
      • syyskuu 14, 2012 at 6:48 am
        Permalink

        Kyllä sen kissaeläimenkin voi kouluttaa. Ihan turha puhkua, että kissa tekee, vain jos haluaa.

        Mitä remmirähjäykseen ja irti tutustumiseen tulee, niin se pohjautuu kyllä ihan eri asoille. Irti oleva koira pystyy kohtaamaan lajikumppaninsa lajilleen ominaisilla tavoilla, lähestymällä kiertäen ja tilaa antaen. Hihnassa se ei ole mahdollista, mikä aiheuttaa epävarmuutta ja sitä myöten rähjäämistä.

        Koiralaumassa ei todellakaan jaella namuja, mutta ei siellä myöskään nyitä hihnoista, potkita kylkeen, hapeteta, selätetä tai alisteta millään muullakaan tavoin. Koirat muuten muodostavat lauman vasta siinä vaiheessa, kun resursseista on pulaa. Muuten ne muodostavat kahden kolmen koiran kokoonpanoja.

        Reply

Mitä mielessä?