Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mieltä olet sonnien nenärenkaista? Entä siitä että norsuja hallitaan tökkimällä niitä terävällä piikillä korvien taakse? Kamelin alaleukaan sidottu ketju tai köysi? Koirien sähkö- tai piikkipannat?

Mikäli olet ratsastaja tai raviharrastaja, sinun tulisi pitää näitä hallintakeinoja täysin normaaleina ja hyväksyttävinä. Me hevosihmiset pidämme perinteistä niinkin paljon, että haluamme käyttää samoja menetelmiä kuin esi-isämme silloin ~6 000 vuotta sitten. Meidän onneksemme kohde sattuu olemaan säikky saaliseläin, joka ei syö meitä vaikka tekisimme sille millaista väkivaltaa tahansa. (Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi kuolaimia ei soviteltu alun perin esim. tiikerin suuhun?)

Näppärää; pannaan rautakappale tai kaksi herkimmälle mahdolliselle alueelle ja siihen kahdesta neljään narua. Köytetään varmuuden vuoksi suu kiinni, ettei ilme ole niin ruma ja jotta teho olisi paras mahdollinen. Laitetaan vielä piikit omiin jalkoihin, hypätään satulaan ja eikun menoksi!

Muiden, pienempien seuraeläinten, kuten koirien osalta kaikista rajuimmat koulutusmenetelmät tuomitaan nykyisin vaihtelevan voimakkaasti. Toisin on hevosten laita; kilpailulajitkin ovat säilyneet lähes muuttumattomina vuosisatojen varrella. Menetelmät on vain puettu kromiin, nahkaan ja näppäriin vipuvarsiin.

Käytännön hevosmiestaidon mukaan mussukalle täytyy säännöllisesti näyttää kuka on pomo; jos se ei pysähdy, laitetaan lisää rautaa suuhun; jos se ei liiku eteen, ostetaan pidempi piiska, pidemmät kannukset tai pidetään sitä viikko pari sisällä kopissa ja lisätään väkirehun määrää entisestään, jolloin varmasti liikkuu. Jos ei vieläkään liiku, syy on lääketieteellinen tai luonteessa. Ravurin voi aina myydä ratsuksi ja osan ratsuista terapiakäyttöön.

Vielä kaiken tämän jälkeen ihmetellään, miksei hevonen ole tyytyväinen. Mitä siltä puuttuu? Kyllähän sillä pitäisi motivaatiota olla – työskennellä ruokansa eteen, ei se täysihoito niin halpaa ole.

Tervetuloa 2010-luvulle. Hyväksytään se, että hevonen on eläin muiden joukossa. Se oppii kutakuinkin samalla tavalla kuin muut elukat. Mietitään pari perusasiaa kuntoon: 1) miksi hevonen haluaisi tehdä kanssamme asioita? 2) millä voimme saada hevosen haluamaan samoja asioita kuin me itse? 3) onko tarpeellista käyttää aikaa johtajuuden määrittelyyn voidakseen toimia tuloksellisesti ja turvallisesti hevosen kanssa? 4) onko tarpeen käyttää kipua tuottavia menetelmiä ja välineitä hevosen käsittelyssä?

Goodwin, D., McGreevy, P., Waran, N., McLean, A., (2009), ’How equitation science can elucidate and refine horsemanship techniques’ (review), The veterinary journal 181: 5-11.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?