Harrastuskoiran tukitaidot: hengailu

Koiran olisi hyvä osata hengailla rennon letkeästi erilaisissa paikoissa. Tämä onnistuu helposti niissä kohteissa, joihin ei välttämättä liity odotuksia, mutta esimerkiksi treenihallilla hengailu voi olla haasteellisempaa.

Olisi kiva, jos hengailutilanteessassa koira ei olisi käskyn alla, jotta se ei kuluttaisi kaikkea itsehillintää ennen suoritusta. Parasta olisi jos se osaisi aidosti rentoutua ja mielestäni vähimmäistoive olisi, että koira pääsisi kunnolla irti tehtävästä.

Vapaalla vai käskyn alla?

Tätä on hyvä pohtia jokaisen koiran kohdalla – varsinkin jos koira viettää paljon aikaa vieraissa paikoissa. Ideaalinen tavoite olisi luonnollisesti se, että koira olisi joka paikassa kuin kotonaan. Harvan koiran kohdalla tämä kuitenkaan on realismia, aikaisesta ympäristöopista huolimatta. Vaikka ympäristö olisikin koiran mielestä turvallinen, saattaa siihen liittyvät odotukset eli varsinainen lajitreeni luoda odotuksia ja kiihtymystä.

Toisaalta käskyn alla oleminen tai koiran jatkuva peittäminen ei mielestäni ole kestävä ratkaisu. Esimerkiksi jatkuva temputus ja palkkaus koko päivän tai edes muutaman tunnin ajan kuormittaa koiraa. Käskyn alla oleminen ja aktiivinen ympäristöstä luopuminen aiheuttaa pinnistelyä, joka sekin väsyttää koiraa.

Hengailun osa-alueet

Aiemmin olen ollut siinä käsityksessä, että aika ja altistus opettavat hengailua. Että oikein tehty ympäristöoppi tuottaa automaattisesti koiran, joka on eri ympäristöissä kuin kotonaan ja että jossakin paikassa täytyisi olla niin pitkään, että koria rauhoittuu ja rentoutuu. Käytännössä tämä on monelle koiralle ja omistajalle tuskaista pakkopullaa, eikä kumpikaan välttämättä ole kovin rento.

Sittemmin olen lähestynyt hengailua tempun näkökulmasta, ja edelleen ajattelen niin että yksi osa hengailusta on temppua. Mutta vain yksi. Hengailu koostuu monesta tekijästä, joita ovat esimerkiksi ympäristöoppi, rakennettu toiminta, asenne ja koiran oma halu sekä tunne.

Varmaankin se haastavin kysymys liittyy siihen, miten koiralle saa odotteluun ja hengailuun liitettyä rennon ja lupsakan, ei pelkästään palkkiota odottavan fiiliksen. Mitä pitäisi tapahtua, jotta koira olisi missä tahansa paikassa samalla asenteella kuin kotipihassa maisemia ihaillessaan?

Hengailu rakennetaan prosessina

Kuten muutkin arkielämän taidot, hengailu on prosessi jota rakennetaan vähitellen. Ei voi arvioida kyllä/ei -asteikolla, osaako koira hengailla, vaan tilanne elää. Prosessi menee oikeaan suuntaan, kun tapahtuu pieniä edistymisiä.

Kaikkien vaikeiden taitojen kohdalla kannattaa noudattaa sitä periaatetta, että niitä harjoitellaan vain silloin, kun se on helppoa. Koiran vastustaminen ja nipottaminen voi tuottaa asenneongelman, mikä taas heijastuu tunnetilaan ja sitä kautta kokonaisuus kärsii.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa käyn läpi yhden mallin hengailun harjoitteluun.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?