Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Se on kyllä semmonen juttu että meikäläinen ei ala noita makkarapusseja kantamaan joka ikinen päivä mukana. Asia on niin, että koiran pitää oppia ilman tuota ainaista herkuttamista. Ja piste. Eli mikä on se vaihe, kun makupalat voi jättää pois? Ja sitäpaitsi, mulla on sakemanni joka työskentelee rotumääritelmän mukaan miellyttämisenhalusta.

Aina kuulee sitä valitusta, kun on kouluttaminen niin hankalaa kun pelkillä makupaloilla tehdään kaikki asiat. On se niin hankalaa pitää taskussa niitä homehtuvia lihapullia. Jäkäjäkä, namittajat on sitä ja tätä ja vanhan liiton ihmiset tietää miten koira koulutetaan. Liian usein näkee kuivanappuloita ”palkkioina”, yleensä niitä on liian vähän; se palkkio annetaan muiden huomaamatta. Jos makupaloja ei haluta kantaa mukana, niin miksi kuitenkin rankaisuja tai korjauksia ollaan valmiita kantamaan mukana? Ei nakkia, mutta hihnasta repimistä ja huutamista kyllä.

Se on aivan sama, käytetäänkö makupaloja vai ei. Pääasia on, että jos ollaan vahvistamassa käytöstä, on oltava käytössä vahvisteita. Voidaanhan toki olla vain ja hengailla, viettää laatuaikaa koira hihnan päässä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kouluttamisen kanssa. Mikäli haluamme kouluttaa koiraa tehokkaasti ja nopeasti, meillä on oltava vahvisteita, joilla voimme koiran käytöstä vahvistaa. Meillä on oltava jotain, jota koira haluaa. Kun meillä on, mitä koira haluaa, voimme kouluttaa.

Monesti kokeilemme vähän kaikkea; vähän namia, vähän johtajuutta, vähän rankaisuja. Lopputulos jää valjuksi. Ei se koira mene pilalle hyvistä herkkupaloista. Ei herkkujen antamisessa ole mitään hävettävää. Pitää tietää mitä toimintaa haluaa vahvistaa, ja olla tarkkana. Herkuttaminen ei todellakaan ole sitä, että kaikissa tilanteissa koiraa ”vain” syötetään. Mistäköhän ennakkoluulot herkuttamista vastaan ovat aiheutuneet? Kieltäminen, pois kitkeminen ja korjaaminen ovat yhteiskunnallisesti paljon hyväksyttävämpiä kuin palkitseminen ja kiittäminen vahvistaminen. Ehkä joku on sanonut että koira se vaan ylpistyy kun sitä koko ajan kehuu.

Kun koira oppii asioita, se tekee niitä mielellään ja oma-aloitteisesti. Silloin voidaan siirtyä satunnaiseen vahvistamiseen, eli palkitaan istumisista vain parhaat. Emme voi jättää vahvisteita pois, koska silloin käytös sammuu. Koira istuu ja istuu, mutta ei saa mitään palautetta, jolloin se alkaa istua yhä vähemmän.

Mieti mitä haluat. Sitten vain teet sen. Kouluttaminen on käytöksen esiintymistodennäköisyyteen vaikuttamista.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr
Jaana on EmailJaana on FacebookJaana on Linkedin
Jaana
Eläinten käytösneuvoja BSc, MSc @ Eläinkoulutusblogi
Uhittelu, ryntäily, merkkailu, rikkinäiset esineet... lista on loputon. Silti eläinten käytösongelmiin löytyy lähes aina ratkaisu jonka avulla voitte elää rakkaan lemmikkisi kanssa sulassa sovussa monia onnellisia vuosia. Olitpa sitten koiran-, kissan- tai hevosen omistaja, olet tervetullut blogiini josta löydät lisää ohjeita kuinka se tapahtuu!

0 kommenttia kirjoitukseen “Herkuttajan uskottavuus

  • helmikuu 7, 2011 at 7:48 pm
    Permalink

    Äärimmäisen piristävä kommentti kuuluu yleensä punaisissa liikennevaloissa seisoessa (ja koiran istuessa); Onpas se kiltti ja rauhallinen, voi miten se katsoo nätisti ja odottaa. Ai, sulla on nameja, no ei mikään ihme…. Joskus varmaan töksäytän takaisin, ettei minua kiinnosta, miksi mun koira tottelee, kunhan tottelee (ja se on paljon enemmän kun tosta sun hattuturkiksesta voidaan sanoa…). Ärsyttävää.

    Reply
  • Pingback: Palkkaa, palkkaa | Eläinten koulutuksesta

Mitä mielessä?