Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Ai, sä meet sillä? Se on sit aika haastava karsinassa.

Se on ihan kahjo, on yrittäny tappaa.

Se ei oo mikään kokemattomien hevonen, hei.

Tuttua?

Väitän, että hevosten maine vaikuttaa niiden käsittelyyn. Hevosen huono maine voi kehittyä lyhyessä ajassa niin, että sitä on mahdoton enää korjata. Puhumattakaan kokonaisista suvuista, kuten ne kuuluisat suikkulaiset. Näitä hevosia talutetaan ketju suussa, niiden karsinaan mennään luudan kanssa. Niille huudetaan ja niitä läksytetään pienimmästäkin liikahduksesta.

Toki geenit vaikuttavat käyttäytymiseen, mutta hyvin paljon käyttäytymiseen vaikuttaa jokainen hevosta käsittelevä ihminen joka ikinen päivä.

Hevonen, kuten me ihmisetkin, muokkaa käsitystään ihmisistä koko ajan. Se muodostaa ennakkokäsityksiä ihmisistä pohjautuen edellisiin kokemuksiin. Se antaa paljon anteeksi, mutta ei unohda – huonot kokemukset säilyvät muistissa vuosien ajan.

Jokainen käsittelykerta on tärkeä hevosen hyvinvoinnin kannalta. Se ei meiltä paljon vaadi. Rapsutetaan tai annetaan sokeria, pienet teot merkitsevät paljon. Hyvätkin kokemukset säilyvät muistissa pitkään.

Pitäisikö kaikista hevosista puhua vain hyvää, jotta alkaisi positiivisuuskierre? Ei siitä ainakaan haittaa olisi. Moni hevonen saa kärsiä, kun sitä käsitellään maineen takia vaarallisena.

Jokainen hevonen on potentiaalisesti vaarallinen. Koiramaailmassa on todettu, että väkivaltaiset koulutustavat tuottavat vaarallisia koiria. Uskallan otaksua, että sama pätee hevosiin.

Hausberger et al. (2008) A review of the human–horse relationship

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

14 kommenttia kirjoitukseen “Hevosten maineesta

  • maaliskuu 19, 2013 at 2:02 pm
    Permalink

    Mikä on suikkulainen? mistä niistä saa lisätietoa?

    Reply
    • maaliskuu 19, 2013 at 3:26 pm
      Permalink

      Ole varmaan oikeassa, mutta hevosen omistajan kantilta katsottuna hankala asia siksi, että jos et varota, ja sitten tapahtuukin jotain, niin sinua voidaan syyttää siitä että et varoittanut. Tätä riskiä en halua ottaa.
      Mutta olen kyllä huomannut juuri tuon saman, jos en varoita etukäteen melko hankalan tammani luonteesta, se saattaa olla kuin ihmisen mieli ihan vieraan ihmisen kanssa. Jos taas varoitan että se SAATTAA hiukan irvistellä ja nostella takakavioitaan, vaikka ei olekaan koskaan oikeasti potkaissut (ainakaan osunut), niin moni kokenut hevosihminenkin on aivan paniikissa hevosen kanssa.

      Reply
    • maaliskuu 19, 2013 at 3:33 pm
      Permalink

      Taitaa viitata suomenhevosori Suikkuun ja sen jälkeläisiin (joita on 1240 kpl) ja niiden jälkeläisiin. http://www.sukuposti.net/hevoset/suikku/63

      Olen kyllä samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Kaiken kukkuraksi ”pahamaineinen” hevonen saattaa olla ihan ok, jos sitä käsittelee maineesta tietämätön (itselle käynyt näin parikin kertaa), koska moni varmasti arastelee pahaksi sanottua hevosta ja hevonen huomaa sen.

      Reply
  • maaliskuu 19, 2013 at 3:28 pm
    Permalink

    Jotenkin osui, sillä isälläni oli aikoinaan yksi suikkulainen (eli siis sh-ori Suikun jälkeläinen) eikä hänellä ollut juurikaan kokemusta hevosista, ei siis myöskään negatiivisia ennakko-odotuksia. Ruuna oli kaikin puolin kiva käsitellä ja oikein oikein kultainen, joskaan ei nyt ehkä ihan aloittelijan ratsu, kun oli kuitenkin juossut eikä koskaan ratsuksi koulutettu 🙂

    Muutenkin hevoset aistii ihmisistä niin paljon, että jos mielessäni jotenkin varaudun tai valmistaudun siihen, ettei hommat mene ihan putkeen, niin silloin ne eivät todennäköisesti menekään. Hyvällä mielellä, myönteisillä odotuksilla ja itsevarmalla olemuksella saa paljon enemmän hyvää aikaiseksi. Näin lyhyelläkin kokemuksella uskallan jo tätä julistaa.

    Reply
  • maaliskuu 19, 2013 at 9:01 pm
    Permalink

    Itselläni on myös ”suikkulainen” ruuna. Se tuli minulle viisivuotiaana ja oli silloin maineensa arvoinen. Oikeanlaisella käsittelyllä muuttui ja on tällä hetkellä mukava ruunanreppana, jolla voi ratsastaa pelkillä päitsillä jne. Oikein kultainen tapaus:) Mennyt kaivertaa kuitenkin tuonkin ruunan mieltä ja esimerkiksi vieraiden ihmisten kanssa on ensin varautunut, mutta siltikin ehdottoman kiltti.

    Reply
  • maaliskuu 19, 2013 at 9:26 pm
    Permalink

    Molemmat omat heponi ovat tulleet nk. ongelmahevosina. Hyvin nopeasti opin, ettei ihmisille kannata sanallakaan mainita niiden menneisyydestä. ”Ovat raviuralta minulle ratsuksi siirtyneet” riittää mainiosti. Molemmat ovat painonsa veroisia kullassa, mutta arkomalla, ennakoimalla ja hätäilemällä niistä saa kaivettua sen ”hullun” uudelleen esiin nopeammin, kuin ehtii arvatakaan. Molemmat kulkevat maastossa ja kentällä bosaleissa tai side-pulleissa, kantavat lapsia ja aikuisia ja tekevät terapiatyötä – että semmoiset hullut niistä on tullut. Ylläpidän mielelläni heidän nykyistä mainettaan; nimittäin sitä, jonka mukaan mulla on maailman parhaat hevoset. <3

    Reply
  • maaliskuu 20, 2013 at 10:36 am
    Permalink

    Ostin viime syyskesällä täysin käsittelemättömän, pihatossa 4 hevoen laumassa asuneen suikkulaisen 7-vuotiaan tamman Lahdensuon Sannalta. Alku oli takkuinen ja ajoittain jopa vaarallinen, koska Justiina ei osannut toimia ihmisen kanssa ja välillä toisin
    päin. Tamma on oikein herkkä ja olemme ajatelleet sitä varsana, koska sellainenhan se on. Kaarinan sanoja lainatakseni, se ei ole oppinut oppimaan. Nyt reilu puoli vuotta on kulunut ja tamma on ihastuttava ratsun alku. Olemme harjoitelleet Kaarinan opastuksella asioita, jotka siedättävät Justiinaa vinkkaan menemiseen. Toinen kauhun paikka on kengitys. Mutta uskon, että Justiina siedättyy vielä siihenkin. Iso kiitos Poikajärven Kaarinalle avusta, olet auttanut meitä ymmärtämään tammaa ja toimimaan sen kanssa niin, että luottamus on välillämme kasvanut. Kiitos myös kärsivälliselle ratsuttajalle Jasminille. Mottomme on hiljaa hyvä tulee!

    Reply
  • maaliskuu 20, 2013 at 5:08 pm
    Permalink

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, taas! ..mitenkäs ne Vokkerilaiset, taitavat kulkea monissa tarinoissa pahamaineisina, ihmisten peloista, osaamattomuudesta ja epävarmuudesta johtuen, lailla Suikkulaisten 😉

    Reply
  • maaliskuu 20, 2013 at 5:43 pm
    Permalink

    Totta täysin tuo teksti ja tuli heti mieleen, kun tuttu myi hevostaan ja siltä kysyttiin että ”mitä sukua se on”, ja se vastas että suikkulainen,nii kyllä kummasti ostajan kiinnostus lopahti. Itse en henkilökohtaisesti ole huomannut suikkulaisten ja muiden hevosten välillä mitään eroa, koska hevoset käyttätyvät kuten niitä kohtelee. :DD

    Reply
    • maaliskuu 21, 2013 at 10:14 am
      Permalink

      Taivahan tosi! Olen kiitollinen aiemmalle ruunalleni kaikesta opista, jonka siltä sain! Se oli entinen laukkahevonen, jonka selkäkipu teki siitä kiertolaisen. Mulla se oli reilut kuusi vuotta, kunnes selkä- ja jalkavaivat pakottivat tekemään sen ainoan oikean ratkaisun eli päästämään se pois kivuista. Asia on vähän kuin lastenkin kohdalla, kuka ketäkin kasvattaa?

      Reply
  • maaliskuu 26, 2013 at 7:04 pm
    Permalink

    Hei, löysin täysin sattumalla blogisi ja hyvä että löysin. Olen harrastanut ratsastusta jo kivan aikaa ja kokemusta hevosista löytyy kans. Blogisi tekstit ”avaavat” silmäni ja saan uuden tavan käsitellä hevosia. Saan teksteistäsi myös paljon vinkkejä. Että kiitos kun pidät näin hyvää ja silmiä avaavaa blogia:)

    Reply
  • huhtikuu 10, 2013 at 7:02 pm
    Permalink

    Hevosen – ja koiran, kissan, minkä tahansa lemmikin/hyötyeläimen – käsittelyyn vaikuttaa myös eläimen kutsumanimi! Kun näet tummaruunikon, pyöreähkön ja ponimaisen hevosen, jonka kutsumanimi on Tollo, kohtelet hevosta kuin se olisi jotenkin tollo. Kunnes siihen tutustuu paremmin ja huomaakin, että kutsumanimestään huolimatta hevonen onkin melkoisen fiksu 🙂 Huomattuani itsessäni tämän nimen ja/tai maineen perusteella ennakkoluuloisen käsityksen, olen pyrkinyt käsittelemään eläintä tietämättä siitä kutsumanimeä ja/tai mainetta, suku olkoon mikä tahansa. Jokainen on yksilö.

    Reply
  • helmikuu 20, 2015 at 10:59 pm
    Permalink

    Minulle jokainen hevonen, jota olen saanut hoitaa jo lapsuudesta asti, on ollut hyvin rakas. Lapsena ja nuorena hoidin kahta viltteriläistä tammaa, joista varsinkin toisella oli kyseenalainen maine ja joka oli purrut, potkinut ja moukaroinut aikuisia jopa sairauslomalle. Minulle, jo kun olin 10-vuotias, tuo sama hevonen käyttäytyi kauniisti, eikä mitään sattunut.
    Nyt aikuisena omien ja monien toisten hevosten käsittelyn jälkeen moni ihmettelee edelleen, miten vaikeakin hevonen rauhoittuu kanssani ja käyttäytyy minulle kauniisti. Toki joudun jollekin hevoselle osoittamaan paikkansa, neuvomaan merkit miten kanssani toimitaan, mutta silti asiat tuntuvat meillä onnistuvan jotenkin helpommin kuin joillain toisilla hevosenkäsittelijöillä.
    Mietin pitkään, mistä se johtuu. Nyt luulen tietäväni: minulle hevosten kanssa oleminen antaa aina paljon ja tunnen niin suurta kiitollisuutta ja rakkautta jokaista käsittelemääni hevosta kohtaan, että uskon sen tunteen rakastettuna olemisesta välittyvän siihen hevoseen. Uskon, että se tunnetila tarttuu ja hevosen on hyvä, rauhallinen ja rakastava toimia kanssani.

    Kiitos ihanat hevoset kaikesta!

    Reply

Mitä mielessä?