Jokakoiran perustaidot: pihalla pysyminen

Omakotitaloa maalla tai aidattua pihaa pidetään monen koiran ihannepaikkana. Pihalla vapaana ulkoilu tai aidatulla pihalla oleminen voi kuitenkin olla haastavaa – ilmenee karkailua ja aidalla haukkumista.

Usein kaikki menee hyvin siihen asti, kun ihmiset ovat mukana menossa ja kaivellaan kukkapenkkejä tai tehdään jotain muuta kivaa. Kuitenkin heti kun ihmiset istuvat alas ja sihauttavat simapullon auki, koiraa ei näy missään. Aidatulla pihalla taas kaikki on ruusuista, kunnes joku onneton kulkee pihan ohi kadulla koiransa kanssa. Aitajuoksu ja aidalla haukkuminen ovat sykettä nostavia ja usein mielekkäitä harrastuksia koirille.

Miksi piha menettää kiinnostavuuttaan?

Olisi niin vaivatonta, jos koira pystyisi ymmärtämään, mitä kaikkea on pitänyt tapahtua, jotta sillä on piha käytössään. Kiitollisuus ja tietoisuus siitä, että kaikilla lajitovereilla ei ole vastaavaa etua käytössään auttaisi koiraa varmasti pysymään pihalla paremmin ja arvostamaan sitä. Tämän varaa ei kuitenkaan kannata laskea pihalla pysymistä todellisuudessa.

Piha alkaa käydä koiralle ajan mittaan hyvin tutuksi. Se muuttuu viihdekeskuksesta vankilaksi, ellei tehdä erityisiä toimenpiteitä. Koira on yleensä rehellinen siinä, että kaikki kiinnostava nyt vain sattuu olemaan pihan ulkopuolella.

Mitä useammin koira kokee, että aita tai omistaja estää sitä saavuttamasta jotain kiinnostavaa, sitä enemmän se turhautuu. Turhautuminen voi näkyä karkaamisinnon nousuna tai aitareaktioiden voimistumisena. Luoksetulo voi hiipua ja lähtemiset lisääntyä.

Miksi pihasta tulee vahtimisen keskus?

Erilaisilla koirilla on erilaisia taipumuksia. Osa jo rotujensa puolesta vahtii omaa aluettaan, osa taas ilmaisee vieraat ja ohikulkijat kaikille koirille tyypilliseen tapaan. Yleensä pihan vahtiminen alkaa hälytyshaukulla, mutta ajan mittaan siihen sekoittuu turhautumista ja harrastuneisuutta.

Ei kannata odottaa, että koira tottuu ja lopettaa reagoimasta pihan ympärillä liikkuviin ihmisiin, autoihin ja koiriin ilman toimenpiteitä. Monesti niistä tulee pihallaolon kohokohtia, joiden jälkeen on mukava palautella. Tämä ilmiö on aivan ymmärrettävä, koska koirilla yleensäkin on tapana kehittää itselleen tekemistä, jos ympäristö käy tylsäksi.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä pääset katsomaan vinkit siihen, millaisilla harjoituksilla voit ylläpitää pihan arvoa ja miten voit kääntää aitaryntäilyn järkeväksi toiminnaksi!

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?