Käy vuoropuhelua koiran kanssa – se parantaa suhdettanne!

kysytään koiralta

Kuinka monta sanaa koirasi osaa? Tämänhetkinen ennätys koirilla taitaa olla noin 2500 sanaa. Sanoilla on merkitystä, ja koiralle pitäisikin puhua! Sanojen merkitysten oppimisella on nimittäin merkitystä sen hyvinvoinnille.

Sanojen avulla koiralla on mahdollisuus ennakoida tulevaa. Tyypillisiä sanoja, joihin koira reagoi, ovat esimerkiksi ulos, ruokaa, lenkille, nukkumaan, odottaa ja makkaraa. Näihin kaikkiin voi liittyä joko positiivinen tunnelataus tai negatiivinen tunnelataus, riippuen koirasta. Sanojen opettaminen on yksinkertaista; sanotaan sana ja pidetään lupaus – se on niin yksinkertaista!

Negatiivisissa tilanteissa sanoja ei ehkä olla totuttu käyttämään niin paljon kuin positiivisissa tilanteissa. Negatiivisväritteisiä sanoja saatetaan välttää, koska ne aiheuttavat koirassa negatiivisen tunteen. Tyypillinen tällainen sana on yksin jäämiseen liittyvä. Epämiellyttäviäkin tilanteita kannattaa nimetä sanoilla, koska sanojen kautta voi luoda turvaa ja nimetä myös vaara ohi-tilanteet. Esimerkiksi koiraan koskettaminen voi olla järkevää nimetä, jolloin koiraa voi ”varoittaa” esimerkiksi jos tuomari siihen koskee. Varoittamisen lisäksi tulee kuitenkin harjoitella tilanteita mukavaksi!

Miten koiran kanssa voi rakentaa vuoropuhelua?

Edelliset esimerkit keskittyivät siihen, miten me voimme lisätä koiralle mahdollisuuksia ennakoida tilanteita. Mielestäni vuoropuhelu edellyttää sitä, että koirakin voi tehdä aloitteita.

Valinnan mahdollisuus lisää hyvinvointia. Jos mietitään koiran elämää lemmikkinä, sillä vaikuttaa ensisilmäyksellä olevan paljon varaa valita. Kuitenkin lähempi tarkastelu paljastaa, että koira ei saa päättää juuri mistään. Se ei päätä, mitä se syö, milloin se syö, milloin se ulkoilee, missä ja miten se ulkoilee, lisääntyykö se ja kenen kanssa, milloin se leikkii, milloin se on yksin ja milloin porukassa ja niin edelleen. Asioita, mistä keskivertokoira saa päättää, ovat missä ja milloin se nukkuu ja osittain milloin se on omistajan seurassa. Ja tietenkin milloin se juo.

Mitä kamalaa tapahtuisi, jos antaisi koiran joskus valita? En itsekään nauti myrskyssä tarpomisesta, eikö se olisi vain helpotus, jos koirakin ilmoittaisi olevansa tyytyväinen sisällä? Miksi siitä pitäisi ottaa stressi? Oletanko, että jos koira ei halua ulos jäätymään nyt tänään ja jos annan periksi nyt, koira tulee viettämään lopun elämänsä sisällä? Tuskin. Koirakin tietää, miltä ikävällä ilmalla ulkoilu tuntuu. Sillä ei ole itsekuria, toisin kuin meillä. Sen sijaan, että koiraa kuskataan hyvän omistajan pokaalia odotellessa säässä kuin säässä, voisi varovasti kokeilla, mitä tapahtuu jos koira saa joskus päättää.

Olen useamman kerran todistanut tilannetta, jossa se, että ihminen lopettaa vastustamisen, muuttaa koiran toimintaansa välittömästi. Toisin sanoen, heti kun koira ymmärtää, millä se saa sen mitä se haluaa, se muuttuu ja turhautuminen vähenee. Koiralla on tunne siitä, että se voi hallita sitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Mistä kaikesta koiran sitten voisi antaa päättää?

Koiralle riittää tunne siitä, että se on saanut päättää. Eli vaikka tietäisit etukäteen, miten koira tulee valitsemaan, anna sen silti tehdä ratkaisu. Kuten tiedämme ihmistenkin käyttäytymisestä, idea on aina paras silloin, kun se on oma.

Mikä merkitys sanoilla sitten on? Sanojen avulla voimme kysyä ja kertoa. Voimme käyttää sanoja turvasignaaleina ja luoda turvallisuudentunnetta sitä kautta. Voimme vahvistaa suhdetta, kun löytyy yhteinen kieli. Kaikki eläimet pitävät siitä, että ne tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Se lisää niiden tyytyväisyyttä huomattavasti.

Liity jäseneksi ja katso video aiheesta!


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa käyn läpi sitä miten vuoropuhelua voi koiran kanssa alkaa rakentaa.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

3 vastausta artikkeliin “Käy vuoropuhelua koiran kanssa – se parantaa suhdettanne!

  1. Meiju Luoma-Nirva sanoi:

    Heippa! Onkohan vika puhelimessani vai tässä artikkelissa – videota ei näy vain ”[/wcm_nonmember]” jäsenyyteni on toistaiseksi tauolla, voi olla siitäkin ettei se nyt ole voimassa, mutta normaalisti sivuillasi tällöin kuitenkin näkyy linkki mistä kirjautua sisään ja tilata jäsenyys, nyt vain tuo lainausmerkkeihin heitetty teksti 🙂

    • Jaana sanoi:

      Kiitos kun kerroit! Korjaan tän kuntoon ?

Mitä mielessä?