Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Koiran hankkiminen on iso päätös. Huolellinen valinta voi johtaa yli kymmenen vuoden perheenjäsenyyteen, jossa turhia ja ehkäistävissä olevia ongelmia ei esiinny. Taustatyö vaikuttaa siihen, kuinka terveen ja elinvoimaisen sekä ongelmattoman pennun saat kotiisi. Pentukuume on nopeasti etenevä tila, johon haluaa helpotusta pikaisesti. Koiran hankkimisessa ei kuitenkaan kannata hötkyillä, koska nopea ratkaisu ei aina ole se kestävin. Esittelen tässä mielestäni tärkeimmät vinkit niihin asioihin, jotka kannattaa selvittää ennen kuin päättää, mistä ja millaisen koiran hankkii. Mikäli koiraa ei hankita juuri tiettyyn harrastukseen tai lajiin, ei oma suosikkirotu ole välttämättä tiedossa, eikä rodulla ole monellekaan niin väliä, kun ollaan hankkimassa perheenjäsentä.

1. Millaisen koiran haluan?

Eri rodut on alun perin jalostettu eri käyttötarkoituksiin. Nämä käyttötarkoitukset näkyvät koirassa, vaikka rotua ei enää käytettäisi alkuperäiseen tarkoitukseen. Tästä syystä toivoisinkin, että rotumääritelmiin perehtyessä erityisen tarkkana kannattaa olla historiaosuuden kanssa, jos sellainen löytyy. Esimerkiksi osalla seurakoirien ryhmään luokitelluista koirista on alkuperäinen tarkoitus, joka usein näkyy koirissa.

Toki koiran koko vaikuttaa valintaan sekä muut erityispiirteet, kuten turkinhoito ja tietenkin terveys. Katson kuitenkin, että käyttötarkoitus on koiran käyttäytymisen kannalta hyvin tärkeä tieto. Myös sekarotuisissa koirissa kannattaa yrittää selvittää, mitä rotuja taustalta löytyy, koska ne vaikuttavat suuresti koiran käyttäytymiseen. Jos verrataan koiria ja autoja hieman esimerkin kautta: jos haluat auton, jolla voit mukavasti taittaa viikottaiset hupiajelut ja kauppareissut, et välttämättä tarvitse nelivetoista maasturia. Jos taas tavoitteenasi on ajaa kilpaa, et pärjää pienellä kauppakassilla. Kuten autoissa, koirissakin on ominaisuuksia, joita ei voi jättää huomiotta.

Rotua tai koiran tyyppiä miettiessä kannattaa käydä läpi ainakin näitä asioita käyttäytymisen kannalta: 1) mitä erityisesti koiralta toivot, 2) aiotko pitää sitä vapaana pihalla tai haluatko lenkkeilyttää sitä vapaana metsässä, 3) kuinka helppoa ulkoiluttaminen on asuinalueellasi, 4) onko perheessänne muita eläimiä tai onko niitä harkinnassa, 5) onko perheessänne jo koira ja jos on, niin millainen se on, 6) minkä asioiden haluat olevan koirallesi helppoja. Tämä lista on lyhyt versio, mutta sen tarkoitus on herättää ajattelemaan sitä, että koiran käyttäytymiseen vaikuttaa sen käyttötarkoitus ja perimä yhtä paljon kuin ympäristö. Siksi on helppoa valita rotu, jos tiedät, millaisia ominaisuuksia koiraltasi haluat. Rotumääritelmien historiaosuus on usein parempi lähde koiran ominaisuuksiin kuin luonne-osuus, joka on usein melkoista tulkintaa. Muista hakea tietoa roduista useammasta eri lähteestä. Toisaalta sekarotuisten kanssa on helpompi ymmärtää koiran käyttäytymistä, kun tietää tai voi arvata mitä rotuja taustalla on.

2. Millaista pennunkasvatusta haluan tukea?

Kasvattajalla on huomattava merkitys siihen, millaiset eväät koiranpentu saa elämään. Tässä yhteydessä tarkoitan kasvattajalla sitä henkilöä, joka huolehtii pennuista ennen luovutusikää – se voi olla kuka tahansa eläinsuojeluyhdistyksestä rotukoirien kasvattajiin. Joka tapauksessa joku henkilö vastaa pentujen hyvinvoinnista. Siitä syystä kannattaa perehtyä tarkkaan sekä rotuun (tai alkuperään jos puhutaan sekarotuisista), jota on hankkimassa, että kasvattajaan tai pikemminkin kasvattajiin. Pidä pää kylmänä kuten asuntokaupoilla. Kasvattajia voidaan arvostaa eri syistä, jotka jokainen päättää itse. Mielestäni kasvattajan tärkein tehtävä on antaa pennuille parhaat mahdolliset eväät selviytyä elämästä – toki koiran käyttötarkoituksesta riippuen – perheenjäsenenä. Kasvattajalla on valtava vastuu esimerkiksi koiran pelkotilojen ehkäisyssä ja sopivassa sosiaalistamisessa. Mikäli kasvattaja ei näistä ole huolehtinut, ei pennunostaja voi kaikkea välttämättä korvata, ainakaan riittävän ajoissa, jolloin prosessi kestää pidempään.

Koirien kanssa tehdään valitettavasti paljon tiliä. On pentutehtaita, joissa tuotetaan sitä mitä ihmiset haluavat ostaa. On kotipentutuotantoa, jossa koiria kasvattaa henkilö, jota kiinnostaa enemmän raha kuin koirien hyvinvointi. On olemassa myös ns. hyväksyttyä pentutehdasmaista toimintaa, jota saattavat harrastaa jopa kennelliittoon kuuluvat kasvattajat. On myös todella hyvin asioihin perehtyneitä kasvattajia ja kaikkea tältä väliltä. Muista, että ostajana tuet sitä toimintatapaa, josta pennun hankit. Koska mitään pentuvalmentajapalvelua ei ole, jokainen on itse vastuussa siitä, mistä pennun hankkii. Autovertaus: jos haluat päästä helpolla, hankit uuden auton, jossa on takuu. Mikäli tarvitset auton nopeasti ja halvalla, saat tyytyä epävarmuuteen ja luottaa omaan arvostelukykyysi hankintahetkellä.

Käy tutustumassa kasvattajan luona paikkoihin. Näin käytösneuvojan näkökulmasta olisin tyytyväinen siihen, jos pennut eläisivät mahdollisimman kotoisasti samoissa tiloissa ihmisten kanssa (huom, nyt puhun pennunhankkijasta, joka etsii seurakoiraa) ja että pennuista huolehtiva henkilö käsittelisi niitä kiltisti. Edellyttäisin, että pentujen emo olisi paikalla ja ei osoittaisi stressin tai pelon merkkejä vieraita ihmisiä kohtaan. Haluaisin, että pennut olisivat tyytyväisen oloisia ja iästä riippuen uteliaita ja kiinnostuneita ihmisistä.

3. Mitä muuta?

Jokainen koira on arvokas, ja pentutehtaastakin peräisin oleva pentu ansaitsee hyvän elämän. Mikäli hankit koiran epämääräisistä olosuhteista, kannattaa perehtyä käyttäytymiseen erityisen huolella. Tutkimusten mukaan pentutehtaista peräisin olevilla pennuilla on suurempi riski aggressiiviseen käyttäytymiseen aikuisena. Myös pelkokäyttäytyminen on pentutehdaskoirilla yleisempää kuin kotioloissa kasvatetuilla koirilla, joilla sosiaalistaminen on tehty huolella, ja joiden emojen stressitaso on alhaisempi. Lisäksi pentutehtaista tulleilla koirilla on keskimäärin muita useammin yksinoloon liittyviä ongelmia (lue lisää yksinolo-ongelmista täältä) ja arkuutta koskettamiseen liittyen. Syyt näihin ongelmiin liittyvät emon kokemaan stressiin ja pentujen synnyttyä puutteelliseen sosiaalistamiseen sekä liian aikaiseen vieroitukseen ja mahdollisiin pelkoa herättäviin tilanteisiin, kuten matkustamiseen. Toki pennun uudella kodilla on myös suuri merkitys, ja koira voi kasvaa ilman mitään ongelmia. Pentu on aina mysteeri, jolla on omat piirteensä. Valmistautumalla ja tekemällä kotiläksyt hyvin voit kuitenkin vaikuttaa siihen, että et joutuisi turhista asioista murehtimaan.

Ihanaa pentukesää kaikille! Käy kurkkaamassa vinkit pennunomistajille täältä!

Liity jäseneksi, niin pääset katsomaan videoluennon, jossa käyn läpi kaksi tutkimusta siitä, miten aikaiset kasvatusolosuhteet vaikuttavat koiriin (videon kesto 13 min.).

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?