Kiitollisuus voi auttaa pärjäämään

Osallistuin Kirkkonummen Peuramaalla järjestettyyn hevosen hyvinvointipäivään. Urheilupsykologi Anna Andersén puhui siitä, miten suuri vaikutus ratsastajalla on hevosen hyvinvointiin. Ratsastajan kannattaisi hymyillä vaikka väkisin ja ajatella positiivisia ajatuksia hevosesta ja kokea positiivisia tunteita. Kuulostaako tämä jokapäiväiseltä ratsastukseltasi? Entä valmennukselta? Tunnetko joka hetki kiitollisuutta hevostasi kohtaan? Päätin kysyä Annalta, mitä mieltä hän on. 
Osa valmennustunneista noudattelee draamallisesti samanlaista sisältöä. Tunti voidaan nähdä strategisena taisteluna hevosta vastaan. Hevonen palautetaan ruotuun, laitetaan järjestykseen, näytetään sille missä on kaapin paikka, laitetaan kuriin, ratsastetaan avuille, läpi ja ennen kaikkea vaaditaan siltä asioita. Ollaan jämptejä. Ratsastustunnin draaman kaareen kuuluu usein onnistuminen lopussa, millä alleviivataan ratsastajan tekemää kovaa työtä (ja valmentajan eforttia) – onnistumisen voidaan ajatella johtuvan kaikista niistä asioista, joita tehtiin tunnin aikana, ei suinkaan sattumasta, mikä on yhtä todennäköinen selitys. Anna, onko ihmisille tyypillistä se, että onnistuminen saa tulla vasta kovan työn tuloksena? Ajatellaanko helppoja onnistumisia huijaamisena?

”Tämä ajattelumalli todennäköisesti liittyy suorittamisen kulttuuriimme. Onnistumista arvostetaan enemmän, jos sen eteen on tehty kovasti työtä. Sitä on myös siten helpompi käyttää välineenä oman itseluottamuksen tukemiseen. Valitettavasti siinä piilee myös heikkous eli mikäli ihminen määrittelee itseään tekemisten kautta, epäonnistumisilla on itsetuntoa heikentävä vaikutus. Ihmisellä kun on hieman vääristynyt taipumus selittää tapahtumia itselleen liioittelemalla omaa osuutta asiaan, niin hyvässä kuin pahassa. Helpossa onnistumisessa oma osuus tuntuu vähäiseltä, jolloin se ei myöskään tunnu niin arvostettavalta.”

Tosiasia on se, että hevonen (kuten muukaan eläin) ei tarvitse auktoriteettia toimiakseen halutulla tavalla. Kuten ei ihminenkään tarvitse väkivallan uhkaa oppiakseen luistelemaan. Osa historiallisista urbaanilegendoista haittaa hevosen ja ihmisen yhteistyötä merkittävästi ja näistä tämä pomotuskuvio on mielestäni haitallisin. Jos osaisimme päästää irti meille syötetyistä ajatusmalleista, voisi meille aueta kokonaan uusi maailma. Auktoriteetilla ei siis pitäisi olla mitään tekemistä ratsastuksen kanssa – usein ratsastaja ja/tai valmentaja kuitenkin näyttää “auktoriteettiaan” hevoselle kuten Ollila tapasi tehdä alaisilleen – jos hevonen kirjoittaisi muistelmat, se voisi kirjoittaa, että ratsastaja mätki niin että munat kutistuivat. No, onneksi tätä ei tapahdu, koska hevoset eivät osaa kirjoittaa. Kulttuurissamme on mielestäni paljon väkivallalle flirttailevia ilmaisuja, joilla perustellaan ns. kovia menetelmiä ja kurittamista. Toisaalta, auktoriteettiajattelu on jo niin vanha juttu, että uskoisin löytäväni edes yhden tutkimuksen, jossa se olisi todettu toimivaksi malliksi hevosen ja ratsastajan välillä. Sellaista en kuitenkaan ole vielä löytänyt. 

Kiinnostuin erityisesti siitä, mikä ylläpitää ratsastajan aggressiivista käytöstä hevosta kohtaan. Miksi nalkutetaan avuilla, ollaan suut viivoina, kiskotaan naruista ja tunnetila ratsastuksen aikana näyttää katsojan silmään enemmän raivolta kuin autuudelta ja kiitollisuudelta? Eräs tutkimus osoitti, että mitä enemmän stressiä ratsastaja koki radalla, sitä huonompi hänen sijoitus tuli olemaan. Jos kerran tiedetään, että ratsastajan hyvä tunnetila auttaa pärjäämään kilpailuissa, miksi edelleen ratsastetaan raivon vallassa?

”Tähän sanoisin, että niin kauan kuin ratsastaja kokee saavansa jotain tuloksia, hän ei edes osaa kysyä itseltään millä keinoin voisin saada vielä parempia tuloksia. Tunteensäätelyn menetelmät ja tekniikat ovat jokaisen ratsastajan saatavilla, mutta niiden merkitystä omaan ratsastukseen ei koeta tärkeäksi. Ja kuten kaikessa muutoksessa tieto tulee edellä, mutta tiedon muuttaminen toiminnaksi oman käyttäytymisen tasolla vaatii yksilöltä paljon.”

Tutkimuksissa on todettu, että mitä kovakouraisemmin eläimiä käsitellään, sitä taitavampia vastustelijoita niistä tulee ja sitä enemmän ne käyttäytyvät ei-toivotulla tavalla. Onko olemassa mitään selitystä sille, että ratsastaja käyttäytyy hevosta kohtaan toistuvasti kovakouraisesti, vaikka se yleensä vain huonontaa tilannetta? Onko väkivalta ihmiselle lajityypillistä vai mistä on kyse?

”On paljonkin selityksiä, osa johtuu varmasti opitusta tavasta toimia. Kuten kaikessa toiminnassa, käytös saattaa aktivoitua nopeasti tunteiden kautta tiedostamattomasti. Mikäli itsesäätelymme ei ole tietoista, emme ehdi ajatella ja olemme vain tapojemme orjia. Ja tässä kohtaa palaan kyllä vanhaan sananlaskuun, kun taito loppuu, väkivalta alkaa. Taitona voidaan ajatella myös esimerkiksi tietoisuustaitoa, kykyä tarkkailla omaa sisäistä ja ulkoista toimintaa, ja tehdä viisaampia valintoja vaistonvaraisen reagoinnin sijaan. Sekin on taito, jota voi harjoitella.”

Voiko ratsastaja turtua hevosen kovakouraiseen kohteluun, jos näkee sitä päivittäin? Kuinka vaikeaa ratsastajan on tunnistaa ja kyseenalaistaa omia käytösmallejaan?

”Ihminen on mallioppija, erityisesti nuorena, ja varsin sokea omille automaattisille toimintamalleille ja uskomuksille. Jos nuoresta asti näkee auktoriteettien toimivan tietyllä tavalla, ihminen toistaa näitä toimintamalleja tiedostamatta, varsinkin jos ympäristö hiljaisesti hyväksyy, tai jopa palkitsee tietynlaisesta toiminnasta. Ihmisellä on myös varsin suuri tarve pitää kiinni omista uskomuksista. Vaatii tietoista mielen tutkimista huomata ja rohkeutta hyväksyä, että oma toiminta ja tavat ajatella asioista kaipaavat ehkä muutosta.”

Eri talleilla vallitsee erilainen kulttuuri, joka vaikuttaa sekä ratsastajiin että hevosiin. Tallin kulttuuri voi mielestäni vaikuttaa jopa siihen, miten hevosiin asennoidutaan. Ilmapiiristä riippuu, mihin sävyyn hevosista puhutaan käytävillä – puhutaanko niistä kävelevinä ongelmina vai ihanina kumppaneina. Mitä mieltä olet Anna, millaisten paineiden keskellä ratsastaja elää ja miten ulkoiset (tai sisäiset) paineet vaikuttavat siihen, miten ratsastaja kohtelee hevostaan?

”Kyllä tallin kulttuuri ja valmentaja vaikuttaa paljon. Jotta ihminen kykenee toimimaan vastoin tallin yleistä tapaa, tulee hänellä olla vahva itseluottamus omaan toimintaan, joka kumpuaa tiedostetuista arvoista oman toiminnan takana. Tämä ei ole nuorelle ihmiselle niin helppoa. Ihmisellä on luonnollinen tarve hakea muilta hyväksyntää oman toimintansa kautta. Tällöin tulee helposti ristiriitaa esimerkiksi omien eettisten käsitysten ja tallilla hyväksytyn toiminnan välillä, mikä luo paineita. Ratsastaja saattaa esimerkiksi tuntea ja tietää, että toimii väärin hevosta kohtaan, mutta silti toimii niin, koska se edistää muita psykososiaalisia tarpeita sillä hetkellä. Ja tämä saattaa olla myös täysin tiedostamatonta, ihminen ei itsekään osaa selittää itselleen miksi toimii niin.”

Mitä mahdollisuuksia ratsastajalla on vastustaa tallikavereiden tai valmentajan aiheuttamaa painetta? Mitä tapahtuu, jos ratsastaja joutuu toistuvasti toimimaan vastoin omaa moraalikäsitystään? Mitä vaikutuksia sillä on, että ratsastajaa painostetaan tai kehotetaan kohtelemaan hevosta kovakouraisesti?

”Jokaisella ratsastajalla on oikeus ilmaista valmentajalle, että kyseinen menetelmä ei tunnut hyvältä ja kysyä muita menetelmiä tai perusteluita menetelmälle, ja siten siirtää vastuuta valmentajalle. Tämä saattaa lisätä vuorovaikutusta, ja parhaimmillaan ratsastaja saa kokemuksen, että on tullut kuulluksi. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan pidemmän päälle halua toimia omien moraalikäsitystensä vastaisesti, ja lopulta eivät saa iloa toiminnasta, jolloin lopettavat sen. Mikäli ihminen ei tunnista tai pysty myöntämään tilannetta, saattaa ilmetä erilaisia psykosomaattisia oireita tai jopa unettomuutta.”

Tutkimuksissa on havaittu, että ratsastajan ja hevosen yhteensopivuus on tärkeää. Yhteensopivuuden tärkein mittari on se, miten ratsastaja hevosta kuvailee. Mitä positiivisemmin ratsastaja kuvailee hevosta, sitä paremmin ratsukko pelaa yhteen eli sitä vähemmän hevosella on ei-toivottuja käytöksiä. Anna, voiko yhteensopivuus parantua vain sillä, että ratsastaja muuttaa ajattelutapaansa hevostaan kohtaan?

”Kyllä sillä on iso merkitys, miten ratsastaja hevosestaan ajattelee. Ihmisen ajatukset ja tunteet ovat jatkuvasti yhteistyössä keskenään. Positiiviset ajatukset saavat aikaan positiivisia tunteita. Merkityksellinen tekijä on kuitenkin se, miten positiiviset tunteet vaikuttavat fysiologiaan. Ja se on merkityksellistä juuri siksi, että nimenomaan fysiologiset muutokset ovat ne, jotka vaikuttavat hevoseen. Kun tunnekeskuksemme kertoo hermostollemme, että kaikki on hyvin, silloin kehomme ja aivomme pääsee toimimaan optimaalisesti, joka luonnollisesti vaikuttaa ratsukon yhteistyöhön.”

Mielestäni on täysin mahdollista, että ajatuksia ja ajattelutapoja muuttamalla saa aikaan hyvin käyttäytyvän hevosen. Oliko se jotenkin niin, että tunteet vaikuttavat ajatuksiin ja ajatukset tekoihin? Mitä huonommalla fiiliksellä olet, sitä todennäköisemmin hevonen saa kärsiä tunnetilastasi. Hevonen oppii a) välttämään ennakoimattomasti käyttäytyvän ihmisen seuraa ja b) jännittymään kyseisen ihmisen kanssa ja c) esittämään konfliktikäytöksiä epämiellyttävässä tilanteessa. 
Kerro meille vielä pari käytännön vinkkiä, miten voisimme muuttaa suhtautumistamme hevoseen niin, ettei se olisi enää menestyksen tiellä oleva vastustaja vaan oikeasti kumppani?

”Aluksi olisi hyvä selvittää itselleen miksi ratsastaa ja haluaa viettää aikaa hevosen kanssa. Jo omien perusarvojen kirkastaminen vaikuttaa käyttäytymiseen. Jokapäiväiseen elämään olisi hyvä ottaa mukaan kiitollisuusharjoittelu. Kertaa mielessäsi illalla tai ennen kuin menet hevosen luokse, mistä asioista tai miksi olet kiitollinen liittyen ratsastukseesi. Mitä asioita se antaa tai mahdollistaa sinulle? Ja sitten tietysti konkreettinen rakkauden ilmaisu hevosta kohtaan; silittäminen, halaaminen, sille arvostavasti puhuminen. Se että osoittaa rakkautta ja arvostusta hevosta kohtaan ei ole pois tavoitteellisesta suorittamisesta vaan päinvastoin huippusuoritusta tukevaa toimintaa.”

Lisää ratsastuspsykologiasta voi lukea osoitteessa www.tietoisestitaitavaratsastaja.com tai fb linkki www.facebook.com/AnnaAndersenPsyykkinenvalmentaja

 

 

0 vastausta artikkeliin “Kiitollisuus voi auttaa pärjäämään

  1. ajattelu on hauskaa sanoi:

    Juu, ihan varmasti kaikki ihmiset vaan mätkivät päivästä toiseen hevosia. Aika karu yleistys, ja jos on tuollainen käsitys ratsastuksesta, kannattaisiko vaihtaa tallia?
    Meillä ainakin koko tallissa on ilmapiiri, jossa kannustetaan niin hevosia kuin ratsastajia, tuo koko teksti oli niin vierasta että tulee vaan mieleen, että höpöhöpö. Voihan tuollaista tapahtua, en sitä sano… mutta oli niin musta-valkoista meininkiä, että ihan pyörryttää.
    Ja mitä tulee asioiden vaatimiseen hevoselta, niin ei tietenkään vaadita mitään! Siitä hetkestä kun hevosen selkään istutaan, saa hevonen tehdä ihan mitä haluaa. Jos se haluaa seistä keskellä kenttää, niin annetaan sen seistä… Eikun? Tottakai hevosen tulee tehdä töitä. Ihan samalla tavalla kun vaadin teiniä viemään roskat, niin samalla tavalla vaadin hevoselta kuuliaisuutta. Ei se tarkoita sitä, että piiska heiluu (???) tai että hevosta nakutetaan pohkeella tai edes että hevoselle suututaan. En minäkään kaivele piiskaa, jos teini ei heti ole roskapussi kainalossa menossa ulos!
    Hevoselta vaaditaan olemalla itse selviä ja päättäväisiä. Siten, ettei hevonen valitse suuntaa tai askellajia, edes vauhtia, vaan selkeästi kuuntelee ratsastana antamia ohjeita. Jos hevonen ei jotain ohjetta ymmärrä tai jotain asiaa osaa, se selvitetään sille kärsivällisesti ja selkeästi, sähläämättä ja ilman väkivaltaa.
    Ja mitä tulee “pomottamiseen”, niin tottakai viisas (ja etenkin) laiska hevonen käyttää hyväkseen ihmistä, joka ei ole selvä, eikä vaadi. Ensimmäisellä kierroksella oikaistaan kulma. Seuraavalla puolet ympyrästä… ja kohta hevonen menee minne haluaa. Hevoselle täytyy olla alusta asti selkeä, ja selvittää sille, että mennään aina tasan sinne, minne ihminen pyytää. Ei se tarkoita pieksämistä, eikä suuttumista!
    Tämä(kin) kirjoitus menee itseltä ihan huti. Elääkö kirjoittaja maailmassa, jossa kaikki ovat aina ilkeitä hevosille ja vain mäiskivät niitä päivät pitkät? On varmasti sellaisiakin ratsastajia, mutta tuo kirjoitus puhuu ainakin itselle itsestään selvistä asioista, niinkuin ne olisivat ratsastajille jotain uutta?
    Meillä tunneilla kehutaan hevosia, ratsastajia, ja opitaan positiivisessa ilmapiirissä. Vaikea kuvitella, että muunlaista kukaan haluaisi? Silittäminen ja haliminen on ratsastajan ja hevosen välistä kommunikointi niin ennen, jälkeen kuin ratsastuksen aikanakin. Tyytyväinen hevonen yrittää, kannustettu hevonen yrittää vielä enemmän. Eikai tämä ole kenellekään epäselvää?

    • Jaana Pohjola sanoi:

      Hienoa!

Mitä mielessä?