Kissan hiekkalaatikko – valitse ja sijoita oikein!

Kissan hiekkalaatikko on välttämättömyys ja sillä on erityinen merkitys kissan terveydelle ja hyvinvoinnille. Millainen kissan vessa tulisi olla? Millainen kissan hiekkalaatikko tulisi valita? Kuinka usein kissan vessat täytyy siivota?

Kissan hiekkalaatikko on erittäin tärkeä

Kissan hiekkalaatikosta ei edes pitäisi puhua yksikössä, koska jokaisella kissalla pitäisi olla vähintään kaksi laatikkoa, silloin jos kissoja on taloudessa yksi. Kissan vessat, kuivikkeet ja sijoittelu pitäisi aina valita kissan mieltymysten perusteella, ei sen perusteella, mikä on ihmiselle sopivaa ja kätevää. Kissan ja ihmisen ajatukset kissan hiekkalaatikosta eivät nimittäin kaikilta osin sovi yhteen.

Hiekkalaatikolla käyminen on osa kissan normaalia käyttäytymistä

Kissalla pitää olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, vaikka se olisi sisäkissana. Pissailu vääriin paikkoihin on yleinen ongelma kissoilla ja se on myös yleinen syy luopua kissasta. Minusta on huolestuttavaa, että väärällä hiekkalaatikon valinnalla, sijoittelulla ja täytteellä saatetaan itse olla aktiivisesti aiheuttamassa kissalle pissaongelmia. Valitettavasti lemmikkitarvikeliikkeetkään eivät aina ole tietoisia siitä, mikä olisi kissan mielestä paras laatikkomalli – itse asiassa lemmikkiliikkeistä ei ole saatavilla sellaista laatikkoa, joka esimerkiksi omalle kissalleni olisi sopiva.

Kissan vessan tärkeät ominaisuudet

Ihminenkin välttää vessassa käymistä, jos vessa on likainen tai muuten epämiellyttävä. Vessojen saatavuus tai kunto saattavat jopa rajoittaa ihmisen käyttäytymistä – itse en käy festareilla koska en pidä bajamajoista. En tosin pidä kovasta metelistä ja ihmismassoistakaan. Sama voi käydä kissalle – se voi kokea suurta inhoa käydessään hiekkalaatikolla, mutta sillä ei ole varaa valita ja mennä muualle. Laatikon ulkopuolelle pissaaminen on kissan ratkaisu vasta äärimmäisessä hätätilanteessa.

Puhtauden lisäksi vessan käyttöön vaikuttaa muutkin asiat. Yksi on turvallisuus. Mitä jos vessassa ei ole lukkoa? Mitä jos vessa sijaitsee pimeällä kujalla tai keskellä toria? Toinen tärkeä asia on saavutettavuus – kuinka monta bajamajaa festareilla on rivistössä? Kuinka pitkä matka vessaan on? Kolmas seikka on varustelu. Onko vessassa paperia? Tai edes pönttöä? Neljäs tärkeä asia on koko – kerran olen ollut paikassa, jossa vessan ovi hädin tuskin mahtui kiinni. Mitä jos vessaan pitää peruuttaa?

Samat tekijät ovat kissoille tärkeitä, mutta eri muodoissa.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet luennon, jossa käyn läpi kissan hiekkalaatikkoon liittyviä ominaisuuksia ja niihin liittyviä tutkimuksia.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?