Kissat hajuhommiin – näin pääset alkuun

nosework kissoille

Kun kerran ryhtyy aktivoimaan kissaa, niin siltä polulta on harvoin paluuta. Kissalle opettaa nopeasti ylä- ja alavitoset sun muut tarpeelliset temput, kun luopuu vapaista nappuloista ja löytää motivaation. Kissojen kanssa tulee eteen sama ongelma kuin muidenkin eläinten kanssa; mitä seuraavaksi? Varsinaiset koulutusongelmat ovat todella harvinaisia. Ongelma tulee siitä, ettei hetken kuluttua enää keksi, mitä opettaisi. Mielikuvitus loppuu kesken.

Taitoja voi jakaa erilaisiin kategorioihin sen mukaan, mitä perustaitoja ne edellyttävät. On kosketuskeppijohdannaiset, tassujen käyttöön perustuvat taidot, kohteisiin suuntautuvat taidot ja niin edelleen. Esimerkiksi käsittelyjohdannaiset taidot auttavat kissan käsittelyssä, tutkimisessa ja valjastamisessa. Kouluttamisesta on paljon hyötyä silloin kun se perustuu omaehtoisuuteen. Silloin kouluttaminen on virike, joka lisää kissan hyvinvointia ja aktiivisuutta. Kouluttamista voidaan harrastaa joko huvin vuoksi tai sillä voi olla jokin syvempi tarkoitus.

Kissalla on loistava hajuaisti! Sitä hyödynnetään kissan virikkeellistämisessä luvattoman vähän. Kissanminttu on ehkä tyypillisin hajuvirike, jota tietoisesti käytetään. Toisaalta myös herkkujen ja ruokien piilottaminen tukee hieman nenän käyttöä – ainakin jos vertaa kupista syömiseen. Toki jokainen tuo ulkoa mukanaan hajuja, joita kissa saa vaatteista ja kengistä tutkia. Mutta mitä jos opettaisi kissalle, että hajuilla on merkityksiä?

Kissan voi opettaa löytämään ja ilmaisemaan mitä tahansa hajuja, joko itselle tarpeellisia tai muuten vain käyttökelpoisia. Kissan voi opettaa ilmaisemaan kanttarellit tai tryffelit tai erilaiset hajut pahvilaatikoista – täytyy vain löytää se kuuluisa motivaatio! Oppimaan oppiminen on ehkä suurin yksittäinen tekijä minkä tahansa eläimen kanssa. Kun ne oppivat oppimaan, ne ymmärtävät pelin hengen. Kylmiltään mille tahansa eläimelle on hankala yrittää opettaa mitään – varsinkaan kissoille, joille ei löydy maan päältä treeneihin soveltuvaa palkkaa. Kun jaksaa nähdä sen vaivan, että sopiva palkka löytyy, on jo puoliksi voittanut! Et tarvitse naksutinta tai muita härpättimiä, jos et halua niitä käyttää; se riittää, että kissa onnistuu oppimaan yhden tempun ja mieluiten niin, että sitä palkitaan ensin oikeansuuntaisesta tekemisestä.

Yhden tempun oppimisen jälkeen yleensä tapahtuu mullistus, jonka jälkeen kaikki on helppoa. Koska itse olen kohtuullisen suurpiirteinen ihminen, valitsin hajuksi kissanmintun.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

Liittymällä VIP-jäseneksi näet videon, jonka avulla pääset alkuun hajutyöskentelyssä kissojen kanssa!

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?