Koira kerjää tai varastaa ruokaa

Koira kerjää ja varastaa – mikä avuksi?

Koira odottelee pöydän alla putoavia murusia tai kärttää pöydästä ruokaa ja herkkuja? Kerjäämistä on pidetty koirien huonotapaisuutena pitkään, vaikka yhteinen ruokailuhetki on sosiaaliselle eläimelle tärkeä. Ruoka näyttelee keskeistä roolia koiran ja ihmisen välisessä suhteessa. Jaetulla ruualla tai ruuantähteillä on ollut luultavasti aivan oleellinen merkitys koiran kesyyntymisessä – koira on alun perin hakeutunut syömään ihmisten tunkioille ja jämille. Kerjääminen on siis koiralle aivan normaalia, joskin joskus kiusallista, toimintaa.

Kerjääminen kertoo motivaatiosta ja yhteenkuuluvuudesta

Koira mielellään jakaa ruokailuhetken perheen kanssa. Vierailta ihmisiltä kerjääminen on koiran tapa hakea kontaktia, mikä sekin on oikeastaan hyvä asia, koira osoittaa aloitteellisuutta ja osaa viestiä vieraiden ihmisten kanssa. Kun koira saa palkkioita eli toivomiaan seurauksia kerjäämisen kautta, siitä tulee sille tärkeä rituaali ja rutiini.