Koira pissaa sisälle – miten koiranpennun sisäsiisteys rakennetaan?

Koira pissaa sisälle? Koira ei osaa pyytää ulos? Pentu ei millään opi sisäsiistiksi? Mikä avuksi, kun kyseessä on sisäsiisteys ja sen haasteet?

Koiran sisäsiisteyskasvatus alkaa kasvattajan luona

Kasvattajalla on koiran sisäsiisteyden suhteen paljon merkitystä monellakin tavalla. Vaikka pentuja ei opeteta kasvattajan luona tekemään tarpeitaan ulos, kasvattajan tekemisillä on silti suuri merkitys koiran sisäsiisteyteen.

  1. Mitä siistimpää pentulaatikossa on, sitä helpompaa tulee sisäsiisteyskasvatus olemaan. Pentutehtaissa jätösten keskellä ahtaissa häkeissä kasvatetut pennut eivät luovutusiässä välttämättä tunnista ”puhdasta” ja ”likaista”. Niiden emällä ei myöskään ole ollut mahdollisuutta tehdä tarpeitaan ulos. Sama ilmiö näkyy usein aikuisella tarhakoiralla, ne eivät osaa erotella sisällä/ulkona -eroa, eikä niillä ole ollut merkityksellistä, mihin pissaa.
  2. Mitä enemmän kasvattaja panostaa pentujen ympäristöoppiin, sitä helpommin pentu voi tehdä tarpeensa ulos. Monesti uudessa kodissa on odotuksia sisäsiisteydestä, mutta pennulla ei ole siihen edellytyksiä, koska se voi pelätä olla ulkona. Pentu voi myös arastella alustaa ulkona, mikä estää sitä pissaamasta ulos. Kasvattajan luona jo pentujen tulisi tottua erilaisiin alustoihin ja tiloihin, jotta ne eivät kuormittaisi pentua uudessa kodissa.
  3. Mitä ”kotimaisemmat” olosuhteet pennuilla on kasvattajan luona, sitä helpompaa niiden on sopeutua kotimaisiin olosuhteisiin uudessa perheessä. Tähän liittyy tila – vaikka pieni pentu ei tietoisesti hakeudu johonkin tiettyyn paikkaan pissalle, sen mahdollisuus käyttää tilaa vaikuttaa moneen asiaan.

Miten koiranpennun saa oppimaan sisäsiistiksi?

Kaikki pennut ovat erilaisia ja ne kaikki ponnistavat eri lähtökohdista. Pentu itse määrittelee sen, milloin se alkaa olla sisäsiisti, meidän ihmisten vastuulla on antaa sille työkaluja. Sisäsiisteyden oppimiseen vaikuttaa koiran fyysiset tekijät, kuten pidätyskyky ja sen kehittyminen. Lisäksi koiran psyykkiset edellytykset vaikuttavat hyvin paljon sisäsiisteyteen – yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että koira yleensä itsekin yrittää parhaansa sisäsiisteyden suhteen; se ei tahallisesti tee tarpeitaan paikkoihin, joissa ne ärsyttävät meitä ihmisiä.

Sisäsiisteysharjoittelu on erinomainen tilaisuus havainnoida pentua, koska oikeastaan mitään muuta ei tarvitse tehdä. Seuraile, mitä pentu tekee ennen kuin se pissaa ja reagoi tähän viemällä pentu ulos mielellään ajoissa. Tässä kohtaa on mietittävä realistisesti esimerkiksi ulos menemisen aikataulua –  on eri asia viedä pentu ovesta ulos maantasosta kuin esimerkiksi kahdeksannesta kerroksesta. Ulos viemisen edellytyksenä on lisäksi se, että pentu ei jännity ulkona. Monesti pentua jännittää ulkona, ja se tekee pissat vasta sisälle palattuaan. Tässäkään ei ole kyse ilkeydestä vaan normaalista ilmiöstä.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä pääset kuuntelemaan podcastin, jossa käsittelen koiranpennun sisäsiisteysharjoittelua ja siihen liittyviä tekijöitä, joita pitää ottaa huomioon. Käyn läpi, miten koiran persoonallisuus on syytä huomioida sisäsiiteyskasvatuksessa ja miten voi auttaa pentua tekemään pissat ulos.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?