Koira vetää hihnassa – mikä neuvoksi?

remmirähjä

Kun koira vetää, kiskoo ja sinkoilee niin että olkapää on lähteä sijoiltaan, on omistajan hermo tiukalla. Vetämistä voi helpottaa, mutta siihen ei ole taikalääkettä.

Vetäminen on normaalia

Kuten kaikille muillekin eläimille, koirille on tyypillistä se, että ne painautuvat painetta vasten. Kun vaikkapa ihmislapsi laitetaan valjaisiin, häkin usein ”vetää”, eli liikkuu valjaisiin nojaten. Vetäminen sinänsä ei siis ole ongelma, vaan se aiheuttaa ongelmia kuten ikäviä tuntemuksia koiralle ja taluttajalle.

Vetäminen ei siis välttämättä ole seurausta omistajan toiminnasta, vaikka koiraa koulutettaisi kuinka hienosti, se kuitenkin vetää osan lenkeistä, varsinkin jos pääosa lenkeistä tehdään hihnassa.

Meille tarjotaan toimimattomia neuvoja vetämiseen

Tyypillisiä neuvoja edelleen ovat esimerkiksi ”älä anna sen vetää”, ”vetämällä ei edetä”, ”pysähdy jos se vetää”, ”huomauta jos se vetää”, ”vaihda suuntaa jos se vetää” ja niin edelleen. Nämä kaikki ovat esimerkkejä reaktiivisesta toimintatavasta, eli ongelmaa yritetään ratkaista silloin kun se esiintyy. Usein kouluttaminen on erittäin hankalaa silloin kun ns. on tilanne päällä. Näillä neuvoilla voi saada aikaan erittäin herkästi turhautuvan koiran tai koiran, joka heittää hanskat tiskiin ja jopa masentuu.

Olen itsekin jakanut toimimattomia neuvoja, kun en ole vuosia sitten hahmottanut, mistä kaikesta lenkillä oikein on kyse. Olen neuvonut vahvistamaan lähelläpysymistä, ja toki sitä voikin tehdä tukitreeninä. Se, kuten muukaan yksittäinen asia ei kuitenkaan ratkaise vetämisen ongelmaa.

Syitä on monia ja ratkaisuja myös monia

Harvemmin vetämisen taustalla on vain yksi syy. Joskus näin voi olla, eli koira vetää vaikkapa vain ensimmäiselle lyhtypylväälle. Tällöin ongelma on helpompi ratkaista kuin niissä tilanteissa, joissa koira vetää monesta syystä. Koira voi vetää päästäkseen pois tilanteesta, hajuille, kotiin, tavan vuoksi ja pakoon hihnan painetta sekä monista muista syistä.

Hihnassa vetäminen on yleinen ongelma, mutta sitä ei ole tutkittu juuri lainkaan. Siitä ei siis tiedetä juuri mitään, ja tästä syystä neuvot yleensä johdetaan jostakin yleisistä koulutuksellisista periaatteista ja siksi ne eivät toimi lenkillä.

Yksi tärkeä havainto on se, että vetäminen on koiralta harvoin tiedostettua toimintaa. Koira ei siis tietoisesti vedä narussa ikään kuin temppuna saadakseen vaikkapa nameja. Vetämisen taustalla on monesti tunnesyy, josta vetäminen on vain oire. Kun syy poistetaan, oire poistuu myös.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

Liity VIP-jäseneksi, niin pääset kuuntelemaan kolmen vartin podcastin vetämisestä ja siitä, miten voit vetämistä helpottaa.

VIP-jäsenenä pääset kuuntelemaan kaikki aiemmin julkaistut podcastit ja katsomaan kaikki luennot vuoden ajan. Saat myös ilmaisen puhelinneuvonnan ja pääset suljettuun fb-ryhmään.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!


VIP-jäsenen sisältö

VIP-jäsenenä pääset kuuntelemaan kolmen vartin podcastin vetämisestä ja siitä, miten voit vetämistä helpottaa.

Voit kuunnella lukitulta näytöltä kun lataat soundcloud-sovelluksen


Koira vetää? Vika ei ole narun kummassakaan päässä

Lunkisti lenkillä 1: koira vetää, jojoilee ja sinkoilee

Ajatuksia hihnasta

Mitä mielessä?