Vertaamalla neljänsadan koiran valokuvia omistajien kyselyvastauksiin tutkijat halusivat selvittää, liittyykö aikainen harmaantuminen koirilla omistajien raportoimiin levottomuuteen ja impulsiivisuuteen. Harmaantumista mitattiin kuonon alueelta, ja tutkimukseen osallistui 1-4-vuotiaita koiria. Pois jätettiin luonnollisesti sellaiset koirat, joiden kuonon väristä ei harmaantumista huomaa. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys aikaisen harmaantumisen ja levottomuuden, pelokkuuden ja impulsiivisuuden välillä. Levottomuuteen lukeutuvia ominaisuuksia olivat vinkuminen, haukkuminen ja omistajan seuraaminen, karvojen pudottaminen esim. eläinlääkärikäynnillä sekä välttely. Impulsiivisia toimintoja olivat mm. keskittymisen vaikeus, hankaluus pysyä paikoillaan, haukkuminen sekä hyperaktiivisuus.
Aiemmin sama ilmiö on havaittu ihmisillä; esimerkiksi kivusta tai masennuksesta johtuva stressi voi aiheuttaa harmaantumista. Hiirillä stressin on niin ikään havaittu aiheuttavan aikaista ikääntymistä. Koirilla on aiemmin havaittu suurempia kortisolipitoisuuksia karvassa, kun ne ovat olleet kroonisesti stressaantuneita. Ihmisillä harrastusten ja urheilun on havaittu lievittävän stressiä – tutkijat eivät kuitenkaan havainneet eroa siinä, harmaantuivatko harrastavat tai kilpailevat koirat kotikoiria vähemmän.
No mitä tällä tiedolla sitten tekee? Mikäli koira harmaantuu nuorena ja sillä on levottomuuden tai impulsiivisuuden tai pelon kanssa ongelmia, kannattaa miettiä toimintasuunnitelmaa ja käsitellä ongelmia. Sopivat virikkeet, turvasignaalit, automaattiset ja korvaavat käytökset kannattaa ottaa käyttöön, jotta koiran elämä helpottuisi. Tämä tutkimus on mielestäni hyvin konkreettinen ja tuo esille sen, että lemmikinkään ei ole hyvä elää jatkuvassa stressissä tai pelossa. Uusi vuosi on jälleen tulossa, se aiheuttaa monille koirille harmaita kuonokarvoja. Ehkä nyt voisi olla hyvä hetki ottaa aikaa kouluttamiseen ja saada sekin ongelma pois päiväjärjestyksestä.
Aina puhutaan siitä, miten stressi kuluttaa terveyttä. Varsinkaan koirilla ei välttämättä voida yhdistää tiettyä oiretta tai sairautta juuri stressiin, jolloin stressin kokemus jää aina hieman arvailujen varaan. Toki on stressin merkit, mutta ne ovat pääosin ohimeneviä ilmeitä ja eleitä. Ongelmallista on myös eläinten stressin havaitseminen; jokainen läähätys ei ole merkki stressistä, ja toisaalta hyvinkin rauhalliselta vaikuttava eläin voi kokea haittaavaa stressiä. Omistaja on keskeisessä roolissa eläimen stressinhallinnassa. Paras tapa arvioida koiran stressiä on asettua koiran saappaisiin hetkeksi ja pohtia sen elämänlaatua ja vuorokausirytmiä suhteessa siihen, kuinka tyytyväiseltä koira elämäänsä vaikuttaa.
Koirilla on monia omistajia häiritseviä tapoja ja ominaisuuksia. Osa niistä stressaa omistajaa ja osa koiraa, osa ehkä molempia. Oman koiran kohdalla voi miettiä, kuinka suureksi kokonaiskuorma muodostuu; stressistä palautuminen (oli se sitten hyvää tai huonoa stressiä) voi kestää pitkään. Stressiä voi arvioida listaamalla niitä tilanteita, joissa epäilee koiran stressaavan. Esimerkiksi monikoirataloudessa jatkuva nahistelu voi stressata osaa koirista, lenkillä toisten koirien kohtaaminen rähinän kera voi olla stressaavaa, vauhdikkaat harrastukset pitkine odotusaikoineen ja haukkumisineen voivat aiheuttaa stressiä, yksinolo voi stressata sekä monet muut pienetkin asiat. Koirat ovat yksilöitä, eivätkä kaikki stressaa yhtä helposti. Kannattaa seurata omaa koiraa ja miettiä joskus käytösongelmia puhtaasti stressin ja hyvinvoinnin näkökulmasta; ne toki aiheuttavat harmaita hiuksia omistajalle, mutta hyvin todennäköisesti myös koiralle.
King et al., 2016
