Koiran pelkojen mittaaminen ja käsittely

Pelko on normaali ja arkipäiväinen tunne

Lähes kaikilla koirilla on elämänsä aikana pelkotiloja. Pelko on jatkuvana tunteena kuormittava ja se voi aiheuttaa pitkäaikaista kuluttavaa stressiä. Pelon kuormittavuutta tai voimakkuutta voi arvioida kahdella mittarilla. Ensinnäkin, pelon voimakkuudesta kertoo koiran reaktion voimakkuus. Koira voi pelätessään toimia monella tavalla, ja näissä toimintamalleissa on yksilökohtaisia eroja. Koira voi ilmentää pelkoa hyökkäämällä, tärisemällä tai esimerkiksi pakenemalla tilanteesta. On tärkeää tiedostaa, mitkä ovat oman koiran tavat toimia pelkotilanteessa.

Toinen tärkeä pelon mittari on palautumisnopeus. Mitä hitaammin koira palautuu pelkotilanteen jälkeen, sitä kuormittavampi tilanne sille on. Palautumisaika voi vaihdella sekunneista viikkoihin, joten yksilölliset piirteet ratkaisevat tässäkin asiassa. Voidaan ajatella, että mitä voimakkaampi koiran reaktio on ja mitä hitaampi sen palautumisaika on, sitä enemmän se kuormittuu pelosta. Tähän yhtälöön kun lisätään tapahtumatiheys, niin saadaan käsitystä siitä, kuinka paljon kyseinen pelkotila koiran elämää haittaa.

Koira voi pelätä monenlaisia asioita ja tilanteita

Pelko varmaankin kuuluu normaalina osana elämään, eli emme voi täysin estää koiraa kokemasta pelon tunteita. Pelko voi olla aika moninaista ja liittyä tilanteisiin, joissa emme sitä ole tottuneet ajattelemaan. Koira voi esimerkiksi pelätä palkkion menettämistä harjoituksen aikana. Se voi myös pelätä lenkillä enemmän kaverinsa reaktioita kuin varsinaisesti vastaantulevaa koiraa. Pelko on meille jokaiselle tuttu tunne, ja voimme arvailla omien kokemustemme perusteella, miltä koirasta tuntuu kun sitä pelottaa.

Aiemmin olin aika koulutuskeskeinen, ja monesti yritin ratkoa koirien pelkotiloja vastaehdollistamalla ja systemaattisen siedättämisen kautta. Toki näitä nykyisinkin teen ja suosittelen, mutta en enää ajattele koirista tai niiden kokemuksista niin kapeasti kuin aiemmin. Monesti keskityin ainoastaan tilanteiden välttämiseen ja koiran asteittaiseen siedättämiseen/vastaehdollistamiseen pelkoa aiheuttavaa asiaa kohtaan.

Ja mitä haasteita tässä oli:

  • Mitä enemmän keskitytään pelkoa aiheuttavaan asiaan tai sen tietoiseen välttelyyn, sitä enemmän asiat alkavat pyöriä tämän aiheen ympärillä ja se taas johtaa siihen, että ns. hyviä asioita ei tunnisteta tai hyödynnetä riittävästi
  • Kun keskitytään harjoittelemaan siedättämistä, esimerkiksi toisia koiria kohtaan, saattaa samaan aikaan arjessa tulla paljon epäonnistumisia, jotka vesittävät työtä. Lenkillä joku tuleekin liian lähelle, mikä tuottaa taas takapakkia. Olin yksinkertaisesti jumissa yhdessä aiheessa, ja koko arkea alkaa helposti leimata yksi näkökulma, eli ne muut koirat. Kaikki vuorovaikutus pyöri toisten koirien ympärillä, mikä itse asiassa ehkä kavensi asiakkaan näkökulmaa entisestään.
  • Luulin, että koiraa voi auttaa ainoastaan vastaehdollistamalla. Jätin lähes huomiotta sen kädellisen narun toisessa päässä ja sen, miten hän kokee harjoitukset. Ihminenkin usein kokee pelkoa silloin, kun koira ilmentää pelkoa. Ihmisen kokemaa pelkoa ei kokemukseni mukaan saa kouluttaja lievenemään pelkästään sillä, että kehottaa olemaan reipas.
  • Unohdin kokonaan palautumisen tärkeyden. En kiinnittänyt koirien palautumiseen mitään huomiota, enkä näin ollen osannut tukea palautumista millään tavalla. Näin ainoa edistymisen mittari oli se, miten koira koulutustilanteissa toimi, eli käytännössä kuinka lähelle esimerkiksi toista koiraa harjoituksissa päästiin.

Pelkoa voi hoitaa monesta suunnasta

Nykyisin suhtaudun huomattavasti laajemmalla näkökannalla pelkotilojen hoitoon. Toivottavasti osaan paremmin ottaa huomioon myös asiakkaan ja antaa hänelle enemmän tilaa ja vaihtoehtoja toimia tilanteissa. Pelko ei läheskään kaikissa tapauksissa määritä koko koiran elämää, vaan se liittyy pieneen osaan tilanteita. Tämä on oleellista huomata, koska se avaa heti lisää mahdollisuuksia helpottaa koiran oloa ja kokonaisstressiä.

Joskus voi olla, että joutuu aloittamaan palautumisesta ja sen vahvistamisesta, ennen kuin päästään mukavuusalueen kasvattamiseen. Nykyään tiedostan, että kaikki lähtee koiran omistajasta ja koiran perheestä – heidänkin kokemukset ovat tärkeässä osassa koiran pelkojen hallinnassa. Kaikissa tapauksissa voidaan tehdä jotakin!


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa käyn läpi pelottavaan kohteeseen tutustumista käytännössä, eli millä tavalla lähestyn asiaa harjoituksen aikana ja mitkä ovat keskeiset opit, joilla saa nopeampaa edistymistä kuin perinteisellä vastaehdollistamisella.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

2 vastausta artikkeliin “Koiran pelkojen mittaaminen ja käsittely

  1. Beta sanoi:

    Onkohan jäsenyyteni katkennut?

    • Jaana sanoi:

      Etkö pääse katsomaan videota?

Mitä mielessä?