Jokainen pentu on oma persoona
Koiranpentuihin liittyy paljon odotuksia ja toiveita. Jokainen haluaa toimia pennun kanssa niin, että pennusta kasvaa yhteiskuntakelpoinen koira. Kaikki harjoittelu pitäisi tapahtua kuitenkin pennun ehdoilla, koska jokainen pentu on erilainen. Ei ole olemassa yhtä opasta, jonka mukaan toimia koiranpennun kanssa, vaan kaikki pitäisi aina suhteuttaa pentuun – sen lähtökohtiin, persoonaan ja tavoitteisiin.
Pennun sosiaalistaminen ja ympäristöoppi
Puolet sosiaalistamistyöstä kuuluu kasvattajalle ja puolet pennun uudelle perheelle. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja tulee mutkia matkaan. Sosiaalistaminen tarkoittaa sosiaalisiin tilanteisiin valmentamista sekä koirien että ihmisten kanssa – olisi siis hyvä, että pentu oppisi viestimään sekä koirille että ihmisille. Sisäsiisteysharjoittelu on oiva tilanne rakentaa vuoropuhelua ja viestintää pennun ja omistajan välille.
Ympäristöoppi tarkoittaa sitä, että pentua totutetaan erilaisiin ympäristöihin, paikkoihin, tiloihin ja ääniin turvallisuudesta käsin. Turvallisuudentunne on mielestäni tärkein asia, jota pennun kanssa tulee kaikissa tilanteissa vaalia.
Pelon vastakohta on turvallisuus
Pienen pennun elämässä perustarpeet ovat ykkösasia. Turvallisuus on perustarve; pennun on voitava kokea olonsa turvalliseksi voidakseen hyvin. Mikäli pentu kokee pelkoa, se estää sitä rentoutumasta ja omaksumasta uusia taitoja. Turvallisuutta tulisi korostaa nykyistä enemmän esimerkiksi sosiaalistamiseen tähtäävillä pentutreffeillä, jossa pennut saattavat herkästi joutua pois mukavuusalueelta.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kaikki sellainen toiminta, joka tähtää pennun pelkojen vähentämiseen, on hyödyllistä ja ensisijaista. Kaikki lajitaidot ja muut kiltteysasiat ehtii kouluttaa koiralle missä tahansa vaiheessa, mutta pelkojen ehkäisy on tehtävä pentuvaiheessa. Ole siis pennullesi turvallinen omistaja ja ole rohkeasti pennun tukena vaikeissa paikoissa.
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä näet luennon, jossa käyn läpi koiranpennun tärkeimpiä taitoja ja missä vaiheessa niitä kannattaa harjoitella. Käyn läpi miksi turvallisuus on niin tärkeää ja miten sitä voi pennun kanssa rakentaa.
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.