Koiranpentu puree – miten toimia?

Onko normaalia että koiranpentu puree?

Kyllä, pureminen on normaalia ja sille löytyy monia syitä. On tärkeää tunnistaa koiranpennun erilaiset tavat käyttää hampaitaan – niitäkin on monia. Lempeä hammastelu, leikkivääntäminen ja lahkeessa roikkuminen ja käsien rei’ittäminen ovat kaikki jossain määrin normaalia ja koiranpennulta odotettavaa toimintaa. Koiranpennulla ei ole käsiä, joilla se ottaisi maailmaa haltuun, kuten me kädelliset teemme. Sillä on suu ja kuono, jolla se tutkii ympäristöä. Suu on myös keskeisessä roolissa sosiaalisten suhteiden luomisessa leikin kautta. Pennuissa on paljon yksilöeroja siinä, kuinka paljon ne hampaitaan käyttävät, mutta kaikille se on normaalia.

Koiranpentu harjoittelee elämäntaitoja

Olisi tärkeää ymmärtää erilaiset tilanteet, joissa pentu puree, koska puremisella ja hammastelulla on hyvin erilainen merkitys riippuen siitä, missä tilanteessa niitä ilmenee. Ei siis ole olemassa sellaista tilannetta, että pentu vain puree, vaan pureminen on aina tilannekohtaista.

  • Pureeko pentu leikin aikana, kun se nujuaa kaverinsa tai ihmiskaverin kanssa?
  • Pureeko pentu jos sille ollaan tekemässä jotain epämiellyttävää, kuten leikataan sen kynsiä tai pidetään kiinni?
  • Pureeko ja hyökkäileekö koiranpentu iltaisin kun se on yliväsynyt ja ylikierroksilla?
  • Pureeko pentu lapsia kun ne juoksevat ja riehuvat?

Kolme edellämainittua tilannetta ovat esimerkkejä tyypillisistä puremishaasteista koiranpentujen kanssa. Jokaisessa tilanteessa pennulla on eri motiivi puremiselle ja se ihmisen tulisi ymmärtää, jotta puremiseen voi turvallisesti ja kestävästi puuttua. Sen sijaan, että lähtee voimakkaasti torumaan pentua, olisi hyvä ottaa itse opiksi tilanteista – on omistajan vastuulla huolehtia pennun riittävästä lepäämisestä ja usein väsyneellä pennulla pureminen korostuu merkittävästi. Pentu vasta opettelee elämistä, se ei osaa olla järkevä aikuinen, jolla on itsehillintää ja harkintaa. Nämä asiat täytyy ihmisen ottaa hoitaakseen.

Minkä ikäisenä pentu lopettaa puremisen?

Hampaiden vaihtuminen ja kasvaminen vähentävät tasaisesti puremista koiranpennuilla. Toivoisin, että kaikkea hampaidenkäyttöä ei tuomittaisi nollatoleranssilla, vaan ymmärrettäisi mistä puremisessa on kyse – hampaiden käyttö myös kehittää pentua, se oppii uutta ja ottaa ympäristöä haltuun hampaillaan.

Kannattaa pitää päiväkirjaa puremisesta, mikäli se huolestuttaa. Oma muisti on petollinen, eikä se aina ole luotettava puremisasioissa. Päiväkirjasta näkee, onko kehitys menossa oikeaan ja toivottuun suuntaan. Kannattaa myös muistaa, että pennulla on erilaisia kausia – on nopean kasvun vaiheita ja hitaan kasvun vaiheita ja muitakin kehitysvaiheita. Pentu kasvaa ja kehittyy, mutta se myös taantuu välillä. Lisäksi se voi olla väsynyt, kärsiä unenpuutteesta tai muista sopeutumisvaikeuksista, joita meidän on joskus hankala hyväksyä tai huomata.

Koiranpennun energisyys ei aina ole tekemisen puutetta

Yksi asia, jonka toivoisin muuttuvan koiramaailmassa on se, tunnistettaisi helpommin aktiivinen ja toimelias koira ja toisaalta yliväsynyt, ylikierroksilla oleva koira. Moneasti ylikierroksilla oleva koiranpentu näyttää siltä, että se kaipaa tekemistä ja tekee mieli aktivoida sitä vielä kymmeneltä illalla. Yhtä hyvin voi kuitenkin olla, että ylikierroksilla oleva pentu kaipaisi jo nukkumaan, mutta ei osaa itse tätä ratkaisua tehdä, ja tässä on omistajan paikka ottaa vastuuta koiran hyvinvoinnista. Liian usein ratkaisuna ylikierroksiin on väsyttää vielä vähän lisää jo ennalta väsynyttä koiraa.

Pennun maailmassa pienikin asia voi olla suuri kuormitus. Mikäli pentu vaikuttaa jatkuvasti iltaisin rauhattomalta ja kärttyisältä, on syytä lisätä palautumista ja vähentää kuormitusta. Pennut ovat yksilöitä siinä, mitkä asiat ne kokevat kuormittaviksi, eikä pentuja kannata verrata toisiinsa.

Miten saada koiranpentu lopettamaan puremisen?

Ensimmäinen asia on ymmärtää mistä pureminen johtuu. Tällöin voit vaikuttaa syihin, eikä tarvitse keskittyä hoitamaan oiretta. Yleensä puremista voi helpottaa rutiineja rakentamalla tai muokkaamalla, koiran arkea tuunaamalla ja muutamia perusasioita harjoittelemalla.

Netissä törmää monenlaisiin vinkkeihin, ja kannattaa aina pohtia ennen kuin lähtee niitä kokeilemaan, että mihin vinkin teho perustuu. Itse en suosittele ns. väärästä toiminnasta huomauttelua, kuten pennun poistyöntämistä, kiljahtelua, nipistelyä tai pennulle murisemista, koska kaikki näistä toisaalta voivat säikäyttää aremman pennun juuri suhteessa omistajaan eli turvalliseen ihmiseen ja toisaalta reippaampi pentu jatkaa puremista näistä keinoista huolimatta, ja ihminen ajautuu usein koventamaan otteitaan.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet luennon jossa käyn läpi syitä koiranpennun puremisen taustalla. Asia ei ole aivan yksiselitteinen ja puremiselle on olemassa monia erilaisia motiiveja.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?