Koiranpentu sisäsiistiksi

Miten koiranpennun saa sisäsiistiksi?

Sisäsiisteyden saavuttaminen on yksilöllistä, eikä sitä voi tarkkaan ennustaa kuinka paljon pentu vaatii aikaa saavuttaakseen täydellisen sisäsiisteyden. Pennun pidätyskyky kehittyy yksilölliseen tahtiin, ja lisäksi pennun muut ominaisuudet, kuten koko ja olosuhteet kasvattajan luona sekä pennun persoonallisuus vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti pentu tulee sisäsiistiksi.

Haasteita sisäsiisteysharjoittelussa

Kun näyttää siltä, että pentu ei osaa pyytää ulos tai se ei ulos viedessä tee tarpeitaan, voi olla että ihmiselle iskee turhautuminen. Pentu voi edistyä hienosti, mutta sitten yhtäkkiä tulee taantumista. Ihmisillä on usein suuri motivaatio saada pentu sisäsiistiksi, ja koulutukseen ollaan valmiita satsaamaan todella paljon. Kaikesta hyvästä kouluttamisesta huolimatta voi olla, että aikaa kuluu – on muistettava että jokaisella pennulla on omat persoonalliset piirteet ja lähtökohdat, jotka vaikuttavat sisäsiisteyden omaksumiseen enemmän kuin omistajan toiminta.

Miten sisäsiisteyttä voi tukea?

Heräämisen, leikin ja ruuan jälkeen kannattaa pentu aina viedä ulos. Kun se tekee tarpeensa ulos, se on hyvä palkita. Pennulle tulee tarjota riittävät mahdollisuudet onnistua, jotta sisäsiisteyskoulutus tuottaa tulosta. Mitä useammin ulkona käydään ja mitä useammin pentua palkitaan onnistumisesta, sitä nopeammin se oppii sisäsiistiksi. Pieni pentu ei osaa pidätellä, se tekee tarpeensa juuri silloin kun sillä on hätä. Tästä syystä koiraa ei milloinkaan saa rankaista sisälle tekemisestä. Hyvä ennakointi ja tarkka silmä auttavat tulkitsemaan, milloin pentu kannattaa viedä ulos.   

Mitä ei pidä tehdä sisäsiisteyskasvatuksessa?

Osa pennuista ei muista tai uskalla tehdä tarpeitaan ulos, kun niiden huomio kiinnittyy ulkona muihin asioihin. Voi olla, että pentu ei kasvattajan luona asuessaan ole kertaakaan käynyt ulkona, mikä luonnollisesti näkyy pennun käyttäytymisessä. Sisäsiisteyskasvatukseen liittyy paljon myyttejä, joita ei pidä toteuttaa: 

  • Älä milloinkaan hiero pennun naamaa pissalätäkköön, vaikka kuinka menettäisit hermot
  • Älä yritä keskeyttää pennun pissaamista tai kakkaamista lähtemällä kuskaamaan sitä ulos – tämä voi pahimmillaan aiheuttaa trauman, eli pentu ei enää uskalla omistajan nähden lainkaan pissata
  • Älä siirrä jo pissaavaa pentua alustalle tai muutenkaan puutu siihen, jos pissaaminen on jo ehtinyt alkaa
  • Pissaaminen ja kakkaaminen eivät ole väärin, ne ovat elintärkeitä toimintoja pennulle, eikä sitä milloinkaan pidä rankaista, kurittaa tai kieltää näihin liittyen – on ihmisen vastuulla järjestää asiat niin, että sisäsiisteys on mahdollista