Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Myödätä paineesta.

Miten palkkio voi olla se, että jotain otetaan pois?

Tämä on vaikea asia ymmärtää ja varsinkin käyttää oikealla tavalla. Hevosmaailmassa lähes kaikki perustuu paineelle myötäämiseen.

Pähkinänkuoressa idea on se, että aiheutetaan paine; kutitetaan kylkeä. Kun hevonen reagoi, kutittaminen lopetetaan. Lopettaminen on palkkio, jonka tarkoituksena on kertoa hevoselle että juuri tätä me halusimme. Kun tämä kutittamisen lopettaminen toistetaan oikeaan aikaan riittävän monta kertaa, saadaan aikaan yhteinen ymmärrys: kutittaminen laukaisee tietyn reaktion, josta seuraa kutittamisen loppuminen eli palkkio eli vahviste.

Nyt se kuulostaa helpolta. Mutta käytännössä se on jotain aivan muuta. Ratsastustunneilla keskitytään aina, no, okei joskus, siihen mitä pitää tehdä ja milloin välittämättä siitä mitä hevonen tekee tai vastaako se ylipäätään apuihin. Pam, pam, pam, jalat paukuttavat kylkiä. Släp, släp, raippa läimäyttää kylkeen. On vaikeaa säilyttää tasapaino ja ne perhanan narutkin pitää pitää käsissä ja vedellä niistä silloin tällöin. Ravi on pomppivaa enkä todellakaan voi analysoida mitä apuja minulla mahtaa olla milläkin hetkellä päällä. Tämä on siis henkilökohtainen kokemukseni.

Jos haluttaisiin käyttää puhdasta negatiivista vahvistetta ja yrittää olla sekoittamatta hevosta, pitäisi jalalla puristaa asteittain kovenevasti kunnes hevonen vastaa, ja sillä hetkellä lopettaa puristaminen. Oikeastaan ratsastustunneilla pitäisi nähdä enemmän vaivaa vetämisen ja työntämisen oikea-aikaiseen lopettamiseen ja hölläämiseen.

Negatiivisen vahvisteen käyttö on teoriassa helppoa mutta käytännössä vaikeaa. Ongelmia väärinkäytöstä ovat hevosen turtuminen ja lamaantuminen, konfliktit, jarrujen tai kaasun täydellinen puute, käytöksen ennakoimattomuus sekä otteiden koveneminen. Hankitaan kannukset, kovemmat kuolaimet, apuohjat. Hevonen ei pidä siitä, ettei se ymmärrä mitä ratsastaja yrittää sanoa.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr
Jaana on EmailJaana on FacebookJaana on Linkedin
Jaana
Eläinten käytösneuvoja BSc, MSc @ Eläinkoulutusblogi
Uhittelu, ryntäily, merkkailu, rikkinäiset esineet... lista on loputon. Silti eläinten käytösongelmiin löytyy lähes aina ratkaisu jonka avulla voitte elää rakkaan lemmikkisi kanssa sulassa sovussa monia onnellisia vuosia. Olitpa sitten koiran-, kissan- tai hevosen omistaja, olet tervetullut blogiini josta löydät lisää ohjeita kuinka se tapahtuu!

3 kommenttia kirjoitukseen “Kouluttamisen peruskäsitteet: negatiivinen vahviste

  • joulukuu 19, 2012 at 11:06 am
    Permalink

    kun nyt kerran tiedostaa, että on kyse hevosen kouluttamisesta, miksei sitten samalla luovu koko puristamis- ja vetämistekniikasta ja opeta hevosta vaikka ääniavuille, jos ei oma kehonkieltä vielä hallitse?

    Reply
  • joulukuu 21, 2012 at 8:17 pm
    Permalink

    Mielestäni paineen poistolla kiittäminen ei ole lainkaan monimutkainen asia. Sen sisäistäminen vaatii ainoastaan sen, että tajuaa hevosen olevan saaliseläin. Saaliseläin lepää silloin, kun se saa olla rauhassa. Pedot aiheuttavat painetta, rauhassa oleminen on optimaalinen tila.

    Reply
  • Pingback: Luonnollistako II? | Eläinkoulutusblogi

Mitä mielessä?