Koiran käsittelytoimet, kuten kynsien leikkaus tai hampaiden harjaus saattavat tuntua pakkopullalta ja asioilta, jotka vain tehdään. Näin ajateltuna ne ovatkin silkkaa ajan hukkaamista – kallisarvoista aikaa ei todellakaan kannata käyttää koiran kanssa riitelyyn ja suhteen pilaamiseen.
Samat minuutit, jotka kulutat ärsyyntyen koiraan ja pakottaen sitä, voit hyödyntää vuorovaikutuksen parantamiseen. Oikein tehtynä esimerkiksi kynsien leikkaamisen uudelleenkouluttaminen ei vie vuosia tai edes kuukausia, vaan puhutaan viikoista ja jopa päivistä.
Tukitaito auttaa, vaikka se ei ratkaise asiaa
Treeniä helpottaaksesi voit miettiä, mitkä ovat juuri teille parhaat ja tarpeelliset tukitreenit ja tukitaidot. Tukitreeni on siis sellainen treeni ja taito, joka ei liity varsinaiseen toimenpiteeseen, mutta helpottaa sitä aikanaan.
Koulutus nähdään usein lineaarisena projektina, jolla on alkupiste ja päämäärä. Näin toimittaessa kuitenkin ollaan usein hataralla pohjalla, sen sijaan kannattaa lähteä liikkeelle useammalla projektilla, joista kaikki etenevät omalla painollaan ja näkyvät lopputuloksessa. Tukitaitojen avulla säästät aikaa ja vaivaa.
Varsinainen käsittelytoimenpide sisältää aina monta elementtiä ja kukin tekee toimenpiteet itselleen ja koiralleen sopivalla tavalla. Oleellista on löytää sopiva asento, väline, aine, palkkio ja tapa olla.
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
Jatka lukemista VIP-jäsenenä! Näet videon, jossa käyn läpi mielestäni tärkeimmän tukitaidon, joka liittyy käsittelyyn. Käsittely on hyvin kuvaava sana ja selvästi se on meidän kädellisten keksimä. Käsittelyyn liittyy aina oleellisesti käsi. Tästä syystä koiran asenne kättä kohtaan on äärimmäisen tärkeä. Siksipä juuri ensimmäinen käsittelyn tukitaito on nimeltään Rauhoittava Käsi!
Rauhoittava Käsi auttaa kotona käsittelytoimissa, mutta siitä on myös paljon hyötyä pennuille, koirienvälisiin kuumenemisiin, lenkillä, lääkärissä, trimmauksessa – oikeastaan kaikissa tilanteissa, joihin liittyy käsi!
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.
Miten tuo rauhoittava käsi kun siinä sanotaan, että käsi ei saisi ikinä ilman hanskaa tehdä pahasti koiralle. Mulla on 25 kg koira, joka välillä hyökkää mun 3 kg koiran kimppuun ihan tosissaan, jos esim avaan palkkahuoneen portin ja molemmat ehtii sinne ja siellä on vielä tän isomman koiran löytämättömiä palkkioita ja pienempi löytää ne. Isompi on todella ahne ja mustasukkanen ruuastaan. Teen aina parhaani ettei näitä ruokatilanteita pääsisi käymään, mutta joskus käy vahinko ja syntyy kunnon yhteenotto. Miten pitäisi toimia tässä kun mulla ei ole aikaa pukea hanskaa ettei käy huonosti? Meneekö rauhoittava käsi pieleen kun joudun repimään koiran pois toisen kimpusta nistavilloista kiinni pitämällä?
Eihän noille hätätilanteille mitään voi! Paraskaan ennakointi ei aina riitä ja luonnollisesti turvallisuus on kaikkein tärkeintä.
Kiitos vastauksesta!