Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Kuolaimettomuus on yhä suositumpaa. Erilaisia kuolaimettomia suitsia on niin monenlaisia, että jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkimalli. Kuolaimettomuus ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, eikä sillä välttämättä ole kovin suurta vaikutusta hevosen hyvinvointiin. Jos hevosta liikutetaan keskiarvon mukaan kuudesti viikossa 40 minuuttia kerrallaan, kokonaiskuvan kannalta on aivan sama onko hevosella kuolaimet vai ei. Enemmän on väliä sillä, kuinka paljon ratsastaja naruista vetää.

Kuolaimettomuus ei ole välinelaji, koska välinettä tärkeämpää on hevosen koulutuksellinen valmistelu. Pelkkä kuolainten poistaminen ei tee hevosesta onnellista ja tyytyväistä, varsinkaan jos sen kuonoon tuleva paine on kova ja jos se on oppinut menemään painetta vastaan. Kuolaimetta ratsastaminen voi olla myös hauskaa ja siinä samalla oppii itse ja voi kouluttaa hevoselle uusia asioita. Joskus kuolaimista luopuminen voi rentouttaa hevosta huomattavan paljon.

Hevosen historia voi vaikuttaa siihen, että jotta koulutus olisi mahdollista, välineitä pitää vaihtaa. Tämä voi tulla kysymykseen hevosella, jolla kuolaimiin liittyy paljon huonoja kokemuksia, mikä yleensä näkyy vastusteluna ja erilaisina konfliktikäytöksinä. Joskus ongelma poistuu kuolainten mukana. Tähän ilmiöön perustui Cookin kuolaimettomuustutkimus, jossa lähes kaikki hevosten ongelmat ratkesivat, kun kuolain poistettiin. Tätä ilmiötä voi toki hyödyntää ja se toimii parhaiten hevosilla, joiden ongelmat nimen omaan kärjistyvät kuolaimeen – tämä on helppo testata. Mikäli ongelma liittyy ratsastajaan, eli ohjista vetämiseen, kuolaimen poistaminen ei ole pysyvä ratkaisu. Mikäli näin on, samat oireet yleensä palaavat välineestä riippumatta, kun hevonen on ehtinyt tottua uuteen välineeseen ja kun ratsastaja alkaa käyttää sitä samalla tavalla kuin entistä välinettä.

Koulutuksellisesti voidaan ajatella, että varusteiden vaihtelu, eli eri kuolainten ja kuolaimettomien vuorokäyttö voi joko opettaa hevoselle kaikkiin erilaisiin välineisiin päin menemisen taidon tai myötäämisen taidon. Hevosen näkökulmasta kuvittelisin, että vaihtelu ei olisi kovin hauskaa. Itse mieluummin valitsisin yhden asian, joka tuntuu aina samalta ja sen toiseen päähän ihmisen, joka oppii myötäämään, kuin joka päivä vaihtuvat releet, joita narun toinen pää käyttää vetämällä.

Tarkemmin ajateltuna kuolainten ja kuolaimettomien vuorokäytön suosiminen lähtee perusoletuksesta, että varuste sinänsä aiheuttaa hevoselle epämukavuutta. Kuitenkin hevonen voi käyttää riimua aika pitkään, ennenkuin karvat alkavat kulua niskasta. Se, mikä aiheuttaa hiertämistä ja epämukavuutta, on kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista ratsastaja – näin väittäisin. Otetaan raippavertaus: on kehitetty pehmustettu raippa, jolla lyöminen ei satu hevosta niin paljon kuin pehmustamattomalla lyöminen. Onko pehmustettuun raippaan siirtyminen hyvä asia, jos hevosta on tarpeen lyödä? Toisaalta, onko väliä käyttääkö pehmustettua vai pehmustamatonta raippaa, jos tarkoituksena ei ole lyödä?

Kuolaimettomiin vaihtamisesta lisää videolla! Liittymällä jäseneksi pääset katsomaan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

 

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?