Kuonopanta lisää hallintaa – valitse ja opeta kuonopanta oikein

[ssba-buttons]

Kuonopanta on hallintaa lisäävä väline isojen koirien ulkoiluun. Kuonopanta on samanlainen väline kuin hevosen riimu, se kiinnitetään koiran korvien takaa ja kuonon ympärillä on lenkki, josta koiraa ohjaillaan. Kuonopannan teho perustuu siihen, että se kontrolloi koiran kuonoa ja päätä. Toisaalta juuri tästä syystä kuonopanta voi olla koiralle äärimmäisen haitallinen, kuono ja pää ovat alttiita nykäyksille ja vääntämiselle.

Milloin kuonopanta on hyvä ratkaisu?

Rajaisin itse kuonopannan käytön näihin tilanteisiin:

  • Iso koira aiheuttaa vaaraa itselleen, taluttajalle tai ympäristölle kun se kiskoo voimalla eikä taluttajan voima riitä sitä pitelemään
  • Taluttajan fyysinen koko on pienempi kuin koiran fyysinen koko
  • Tilannekohtaisesti kuonopantaa voi käyttää esimerkiksi rappukäytävässä tai ahtailla jalankulkuväylillä

Milloin kuonopanta ei ole hyvä ratkaisu?

Näissä tilanteissa en suosittele kuonopannan käyttöä:

  • Pysyvänä ratkaisuna tilanteissa, joissa taluttajalla on fyysinen hallinta suhteessa koiraan eli koira on huomattavasti pienempi kuin taluttaja
  • Pikaratkaisuna vetämiseen tai ohitusongelmiin – kuonopanta itsessään ei opeta koiralle mitään, eli jos kuonopannan käytön ohella ei ratkota varsinaista ongelmaa, kuonopannan poistamisen yhteydessä vanha ongelma tulee esille
  • Tilkitsemään, peittämään tai ohittamaan koiran tunnereaktioita, kuten haukkumista ilman koulutuksellista tukea

Kuonopanta on turvallisuutta lisäävä väline

Kuonopanta ei ole koulutusväline, se ainoastaan lisää taluttajan hallintaa suhteessa koiraan. Kuonopannan käyttö ei poista sitä tosiasiaa, että oikeat ongelmat oireiden taustalla on käsiteltävä. Monesti kuonopanta antaa niin paljon turvaa, että siitä on erittäin vaikea luopua. Koiran liikkumisen ja terveyden kannalta kuonopanta ei voi olla pysyvä ratkaisu, vaan sitä voi käyttää lyhyitä hetkiä. Milloinkaan se ei voi olla ainoa väline lenkillä, vaan sitä tulee aina käyttää kaulapannan tai valjaiden kanssa yhdessä niin, että hihna on kiinni aina myös kaulapannassa tai valjaissa.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videot, joilla käyn läpi kuonopannan valintaa, sen alkuopetusta ja turvallista käyttöä. Videoilla opastan, kuinka kuonopannasta voi saada koiralle mielekkään välineen ja miten sitä voi käyttää mahdollisimman turvallisesti.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity jäseneksi nähdäksesi piilotetun sisällön.

Mitä mielessä?