Tyypillisin mahdollinen tilanne monelle koiranomistajalle on se, että lajiharjoituksissa, hallilla, kentällä, kotona ja omalla pihalla koira toimii hyvin ja sille löytyy helposti toimiva palkkio. Se ahmii nameja ja leikkii innokkaasti. Kuitenkin kun siirrytään lenkkeilytilanteeseen, koira on irti henkseleistään – koira kiskoo, tempoo, nenä vie ja se sylkee niin makkaran kuin pallonkin ulos suustaan.
Monille koirille on rakennettu elämän aikana niin kutsuttu treenimoodi, johon luiskahtaessaan palkkiot toimivat ja kontakti löytyy. Elämä onkin treenimoodin ja hallitsemattomuuden välillä liikkumista. Esimerkiksi ohitusharjoituksissa vastaantulijaa ei edes huomata, kun ollaan treenimoodissa kun taas lenkillä se kyllä huomataan. Koira voi olla koko ajan hallitsemattomassa tilassa, mutta treenimoodissa se ei voi olla koko aikaa – tästä johtuu se, että yhteys välillä pätkii ja näin sen kuuluukin olla.
Jos lenkki olisi temppu, koiran voisi olettaa pysyvän treenimoodissa koko lenkin ajan ja kaiken mitä lenkillä tulee vastaan, voisi rakentaa häiriönä. Kysymys kuuluu näin toimittaessa: 1) missä koiraa säilytetään treenilenkkien ulkopuolella ja 2) minkä ikäinen koira on, kun se on valmis ”oikeasti” lenkille?
Miksi palkkiot menettävät merkityksensä ulkona?
Tähän on olemassa monta syytä. Yksi on se, että koira tietää saavansa herkkuja muulloinkin – sen elämä ei ole eikä sen pidäkään olla herkuista kiinni. Keinotekoinen herkkujen arvon nostaminen esimerkiksi koiraa nälättämällä on huono ratkaisu, koska perustarpeiden kanssa leikkiminen ei ole järkevää tai asiallista.
Toinen mahdollinen syy inflaatioon voi olla se, että koulutus perinteisesti on paikkaan tai tilaan sidottua. Yhtä todennäköisesti kuin treenihallilla koira osaa odottaa palkkaa, lenkillä se ei osaa odottaa sitä. Tai se osaa kyllä odottaa, mutta ei juuri sitä palkkaa, jota on tarjolla.
Kolmas syy voi olla pilaantuminen. Mikäli lenkillä palkkaa tarjoillaan tietyissä vaikeissa vaiheissa, kuten ohituksissa, palkan tarjoamisesta voi tulla merkki sille, että kohta tapahtuu jotain. Tämä on samaa sarjaa hihnan kiristämisen kanssa, kun naru kiristyy, koira valpastuu.
Neljäs syy voi olla se, että koira on kiihtynyt, eikä pysty keskittymään syömiseen tai leikkimiseen. Se voi olla kiihtynyt monesta syystä, eikä syytä ole aina helppo löytää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että koira on usein kiihtyneenäkin toimintakykyinen, vaikka se ei ottaisi vastaan herkkuja.
Miten koiraan saa kontaktin ilman palkkaa?
Kannattaa miettiä lenkillä myös omaa roolia. Hallitussa treenitilanteessa me ihmiset olemme usein arvokkaita ja keskeisessä roolissa koiran mielestä. Kuitenkin lenkillä roolimme vaihtelee tolpasta mukahauskaan tyyppiin, joka yrittää epätoivoisesti hallita tilannetta. Toki joissakin tilanteissa pääsemmekin hauskuuttamaan koiraa, mutta merkittävän osan lenkistä olemme ankeuttajia.
Lenkki ei ole temppu, eikä maailma ole hallittu ympäristö, vaan kaaos. Ensimmäiseksi kannattaa löytää omalle koiralle sopiva palkkio ja sen jälkeen alkaa liittää itseään siihen systemaattisesti. Miten tämä sitten tehdään?
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä näet videon, jossa näytän miten lenkillä voi harjoitella kontaktia, vaikka koira ei haluaisi ottaa herkkuja tai leikkiä.
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.
Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.
Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!
Hei! Mulle tuli muutama päivä sitten koira, ja on niin monia asioita, joita haluaisin opettaa koiralle, ja tehdä koiran kanssa. Mietin vain, että olisiko parempi keskittyä opettamaan vain yhtä asiaa kerrallaan, vai voiko joitain asioita opettaa samanaikaisesti? Koira on aikuinen.
Kannattaa tehdä muutamaa juttua yhtäaikaa – ei maistu puulta ja ei kuitenkaan rönsyile liikaa ?
Koirallani on vain niin kova kiihko, kun näkee tutun koiran tai toisen innokkaan koiran, että jos pysäytän ja saan katsekontaktin, josta saa luvalla mennä, niin sitten mennään niin kovassa kiihkossa, että toinen koira ei välttämättä pidä, että kaverilla on noin kova kiihko päällä. Että lupa-sanasta ”saa mennä” on sitten tullut todella positiivinen vihje 🙂 Miten tätä kiihkoa saisi sammutettua? Paremmin on onnistuttu, että katsekontaktista olen nakannut kasan nameja maahan joita etsii kun toinen koira lähestyy.
Tämä on tosi yleinen haaste! Olen kokenut parhaaksi tavaksi sen, että päästää useita kertoja peräkkäin – silloin ensimmäinen kerta on paha mutta helpottuu toistojen myötä. Aivan hyvin voit tehdä myös noin, että palkkaat herkuilla, se on jo paljon, että ottaa niitä vastaan 🙂
Kiitos vastauksesta! Eli siis päästän luvalla tervehtimään, kutsun pois ja päästään taas tervehtimään, eli toistan tätä kaavaa koko ajan saman koiran kanssa tervehtimisen ajan? Tänään onkin sitten lenkillä kokeilemista 🙂
Juu, näin toimisin ?
Tehtiin virhe koiran pentuna ollessa, että sosiaalistettiin liikaa, pääsi tervehtimään halutessaan ihmisiä ja koiria. Nyt niin innoissaan kaikista hajuista, ihmisistä ja koirista, että kiljuu kurkku suorana kun lähdetään lenkille. Yritimme jo kyllästyttää sillä kaikella mutta tuli vain hullummaksi. Koiranäyttelyissä ja treenikentällä on ihan ok, ei huuda eikä mene toisten luo ellei päästä ihan luvalla. Mutta normaalit lenkkeilyt ovat aivan tuskaa. Huutaa siis vetäessäänkin koko ajan kuin sattuisi johonkin. Saati sitten jos tulee ihminen vastaan tai koira. Kaikkea koittanut, hyvällä ja pahalla, eli komentamalla. Makupaloilla, kontaktilla, leluilla. Mikään ei tehoa. Hirveä metsästysviettikin vielä, joten menee hajujen perässä aivan kiihkoissaan. En enää tiedä mitä tekisi. Yrittänyt myös palkita että pääsee haistelemaan hajuja, mutta vaikea saada sitä yhtäkin silmäkontaktia. Ja meillä on sentään koko ikämme ollut koiria joiden kanssa on jopa kilpailtu. Tämä on kyllä aivan uskomaton kiihkoineen.
Kuulostaa tosi haastavalta tilanteelta!
Olemme nyt tehneet niin, että toinen koiristamme ei ole mukana lenkillä, koska ilmeisesti on vielä pahempi kun se on turvana. Pelkoa ja epävarmuuttahan tuo ei ole, vain intoa. Tuolla koiralla on itsevarmuutta vaikka toisille jakaa.
Ja kun lähdemme ulos ja huuto alkaa, käännymme takaisin, laitan koiran istumaan, ottamaan silmäkontaktin ja saa sitten makupalan kun on hiljaa ja sitä ennen ei jatketa matkaa. Mutta vaikeaa on, heti kun lähdetään liikkeelle huuto alkaa, ei ihan joka kerta heti, mutta aika usein. Eli eteneminen on aika hidasta. Hiljaisiakin hetkiä on saavutettu. Toisia koiria ei vielä olla yritettykään kohdata, mutta naapurin kissoille ei voi mitään, niitä tuppaa vilahtelemaan ja niihin reagointi on pahempaa kuin koiriin.
Kotona on tottelevainen, kiltti, rauhallinen, rakastava ja aivan ihana koira. Samoin koulutuskentällä ja näyttelyissä.
Kiva, että jossain sentään toimii! Kyllä se siitä vähitellen, kannattaa välttää nollatoleranssia, koska koira saattaa helposti turhautua vielä enemmän, jos se kokee että matka ei etene 🙂
Tuossa leipääntymisen estämisessä onkin yksi meidän haasteista. Pentu nyt ei vaan saa syödä purkkaa kadulta, koska se ei ole terveellistä eikä se muutenkaan saa syödä mitään maasta. Katulenkkeily on siten kaupankäyntiä luopumisen kanssa (kääntyy pois purkasta ja saa namin), vaikka paras palkka olisi toki päästä etsimään maasta toista purukumia. Ja ei se lenkkeily sitten ole kovin kivaa pennulle kun kaikki kiva on kiellettyä. Olen ennen ajatellut että nollatoleranssi pitäisi asiat selkeämpänä pennulle (jokin on aina kielletty) mutta pitääpä tuumia löytyisikö tähän jokin muu ratkaisu.
Joo, kannattaa miettiä miten saa vähiten pettymyksiä aikaan 😀 Onneksi aika myös tekee yleensä tehtävänsä.