Kysytään koiralta – toimenpiteiden nimeäminen helpottaa käsittelyä

Koiran kynsien leikkaaminen, harjaaminen tai koiran peseminen ovat arkipäiväisiä tilanteita, joita koira voi alkaa vältellä jos se kokee ne epämiellyttäviksi. Omistaja voi monella tavalla harjoituttaa koiraa sietämään toimenpiteitä paremmin ja jopa nauttimaan niistä jossain määrin – tärkeintä on pohtia toimenpidettä erityisesti turvallisuudentunteen kautta. On lukuisia esimerkkejä koirista, joihin ei ole saanut koskea lainkaan ja esimerkiksi kynnet on leikattu rauhoituksessa – monipuolisen harjoittelun tuloksena näiltä koirilta voi leikata kynnet niin, että koira itse antaa tassun leikattavaksi tai hiottavaksi.

Miten turvallisuudentunne liittyy käsittelyyn?

Vielä joitakin vuosia sitten ajattelin, että kaikessa on kyse vain oppimisesta ja ajattelin että pääasiallinen tapa opettaa vaikkapa kynsienleikkuuta mielekkäämmäksi olisi baari auki/baari kiinni – tekniikka, jossa koiraa namitetaan koko se aika kun tassusta pidetään kiinni ja kun tassusta päästetään irti, namitus loppuu. Tämä ajatus perustuu siihen, että koira yhdistäisi namituksen tassun käsittelyyn ja sitä kautta tassun käsittelystä tulisi mielekkäämpää. Tämä toimiikin koirille, joilla ei ole pohjalla ns. ikäviä kokemuksia. Turvallisuudentunteen rakentaminen on minusta tärkeämpää kuin namittaminen, olipa kyseessä mikä tahansa pelottava tilanne, johon koiraa totutetaan.

Käsittelyssä turvallisuudentunnetta voi kasvattaa kolmella rintamalla – on fyysinen turvallisuus, joka liittyy välineisiin, alustoihin ja tilaan. Lisäksi on psyykkinen turvallisuudentunne, joka liittyy koiran toimijuuteen ja itseluottamukseen. Näiden lisäksi on sosiaalinen turvallisuus, joka liittyy hyvin keskeisesti ihmiseen ja ihmisen ja koiran väliseen suhteeseen.

Käsittelyongelmien ratkaisun avaimet ovat monitahoisia

Käsittelyä voi harjoitella monin tavoin. Yksi tärkeä elementti on asioiden ja toimenpiteiden nimeäminen ja tätä kautta turvallisuudentunteen lisääminen.

Koirat ovat mestareita poimimaan merkityksellisiä sanoja puheensorinan seasta. Merkityksellisiä sanoja voivat olla sekä myönteiset sanat, kuten ruoka, ulos, lenkille ja niin edelleen. Toisaalta myös negatiiviset sanat voivat olla erittäin merkityksellisiä koiralle, ja se oppii sanojen avulla välttämään ikäviä tilanteita. Sanoilla voi myös helpottaa koiran oloa tilanteessa ja siirtää sanojen merkitystä uusiin tilanteisiin.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa käyn läpi nimeämisen vaikutuksia ja toimenpiteen nimeämistä turvasignaalina.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity jäseneksi nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koiran koulutus – sanojen merkitys ja käyttö

Koiran kynsien leikkaus – pakolla vai leikin varjolla?

Mitä mielessä?