Lastausongelma ennakoi vahinkoja

On hevosia, jota eivät mene traileriin. Sitten on niitä,  jotka menevät mutta eivät pysy. Ja vielä niitä, jotka hilluvat matkan aikana.

Tutkijat selvittivät kyselyn avulla lastaus- ja kuljetusongelmia. Kävi ilmi, että liki 40 % vastaajista kärsi ongelmista, pääosin lastaamisen aikana. Hämmentävä tulos oli se, että liki puolet vastaajista eivät lainkaan kouluttaneet hevosia matkustamiseen tai lastaamiseen. Liki neljännes vastaajista käytti operanttia ehdollistamista koulutusmenetelmänä, ja heistä 98 % käytti negatiivista vahvistetta/positiivista rankaisua.

Ei-kouluttaminen ja paineen poistolla kouluttaminen olivat riskitekijöitä onnettomuuksiin ja näillä ryhmillä esiintyi muita enemmän ongelmia lastaamisessa ja kuljettamisessa. Vastaavasti totuttamalla koulutetuilla tai omaehtoisesti lastattavilla ongelmia esiintyi vähemmän ja riski joutua onnettomuuksiin oli pienempi.

Mitä rauhallisempi hevonen on lastaustilanteessa, sitä varmemmin myös matka sujuu hyvin. Mitä vähemmän apukeinoja tai painostamista lastaustilanteessa käytetään, sitä rauhallisempina hevoset yleensä pysyvät. Liinat, luudat, silmien peittäminen ym. saattavat aiheuttaa lastaajalle tunteen tilanteen hallitsemisesta – pakko- tai painostuskeinoin lastaaminen hyvin harvoin helpottaa toimenpidettä tulevaisuudessa. Lisäksi lastaustilanteen tunnetila voi jäädä päälle ja äityä paniikiksi matkan aikana. Kilpahevoselle stressitön matkustaminen on ehdoton edellytys; muuten antaa kilpakumppaneille turhan paljon tasoitusta.

Tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa havaitaan negatiivisen vahvisteen eli paineen poiston käyttäminen yhteys lastaamiseen ja kuljettamiseen liittyviin ongelmakäytöksiin. Se on minusta erittäin mielenkiintoinen pointti; painetta poistamalla hevonen kyllä saadaan koppiin, mutta koulutusmenetelmällä on tilastollisesti yhteys siihen, että ongelmia lastaamisen ja kuljettamisen aikana tulee.

Tutkijat suosittelevat totuttamista ja itselastausta menetelminä, joihin liittyy pienempi onnettomuus- ja käytösongelmariski. Miksei tässä ole mainintaa positiivisesta vahvisteesta? Koska sitä ei mainittu käytettävän. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu positiivisen vahvisteen hyödyt; hevonen viettää mielellään aikaa ihmisen kanssa, se pitää päätään alempana ja on ennakoitavampi. Tällaista hevosta on mukava käsitellä.

Vuonna 2010 testaamani tapa kouluttaa hevosia turvalliseen lastaamiseen on edelleen minulla käytössä. Toki vuosien aikana olen oppinut lisää koulutusta helpottavia kikkoja, mutta perusperiaate on sama kuin kuusi vuotta sitten. Testiin osallistui tuolloin 24 hevosta Harjun oppimiskeskuksesta ja tulosten mukaan tehtävän pilkkominen pieniin osiin sekä positiivisen vahvisteen käyttö kannattaa!

Padalino et al., 2016

 

 

Mitä mielessä?