Luopumishaaste: miten treenata luopumista ilman pettymyksiä?

Tästä aiheesta olen jo aiemmin kirjoittanut ja koen sen niin tärkeäksi, että kirjoitan uudelleen. Luopuminen on niin oleellinen ja samalla niin lajityypillisesti haastava taito, että sitä ajattelin käsitellä hieman laajemminkin.

Yksi seikka, mitä luopumisharjoittelussa ei tule ajatelleeksi on se, että hyvin usein siinä tulee estäneeksi koiraa. Esimerkiksi hihnalla estän koiraa pääsemästä myyräkuopalle, kunnes se ottaa kontaktin. Tai olen valmiina poistamaan palkan, jos koira sille yrittää ryysätä. Näistä molempiin tilanteisiin voin vaikuttaa tukitreeneillä.

Estämisen varaan luopumista ei kannata rakentaa, vaan olisi hyvä lähteä liikkeelle hyvin pienestä, oikeansuuntaisesta asiasta ja vahvistaa sitä. Ongelmaksi muodostuvat käytännön yllättävät tilanteet – mihin kaikkeen koiraa voi valmistella ja mitkä asiat tulevat yllätyksenä?

Myyräkuoppatilanteeseen voin valmistautua todennäköisesti vain treenaamalla ennakkoon samankaltaisia tilanteita. Sama pätee jäniksiin ja muuhun eläimistöön. Myyräkuoppatreeni on ihmiselle haastava, koska me emme aisti, missä myyriä on, emmekä siksi voi “helpottaa” harjoitusta, kuten hallissa ja lajitreenissä tekisimme. Hallissa olisimme valmiit peittämään myyräkuopan, jos koira lähtee sinne ilman lupaa tai veisimme myyrät johonkin eri paikkaan. Luonnossa tämä ei onnistu, ja silloin tulee väistämättä estettyä koiraa.

Kuitenkin kannattaa pohtia, kuinka aitoa ja omaehtoista luopuminen on, jos siihen liittyy toisaalta aina estäminen?

Mikäli kaikki koiran kanssa tehty luopumistreeni perustuisi menettämisen pelkoon, se voisi näkyä sillä tavalla että kun koiralla olisi vapautta, se ei luopuisi. Esimerkiksi tuolla myyrävideolla mitään luopumista ei tapahtuisi, jos koira olisi ollut vapaana. Ja toisaalta juuri se olisi se tärkein juttu; että luopuminen olisi niin kivaa, että se toimisi vaikka koira on vapaana.

Vapaana treenaamista en suosittele, mikäli on pienikin mahdollisuus, että koira lähtee riistan perään. Kuitenkin itse ajattelen, että vaikka koiraa joutuu jo ihan turvallisuussyistä estämään, sen ei tarvitse silti olla niin suuri pettymys kun se pahimmillaan on. Pahimmillaan taluttaja on tolppa joka ei koskaan salli tai varsinkaan tee mitään kivaa.

Tässä kohtaa kuvaan astuvat tukitaidot. Vaikka emme voi vaikuttaa siihen, että naru estää koiraa jollakin hetkellä, voimme vaikuttaa huomattavan paljon siihen, mitä koira yleensä estämisestä ajattelee. Voimme myös tehdä varastoon pelkkää positiivista ja tarjoamiseen perustuvaa luopumista ilman pettymyksiä. Lenkkeily on mielestäni sillä tavalla erikoistilanne, että siellä esiintymistä varten voimme tehdä paljon brändityötä koiran silmissä. Koiralle on paljon väliä sillä, missä valossa näyttäydymme erikoistilanteissa.

Jos mietitään, miten vaakakuppi kääntyilee lenkin aikana, niin useinhan olemme koiran silmissä estäjän roolissa. Joissakin tilanteissa ja joidenkin koirien kanssa voidaan pelata muulla kuin ympäristön palkoilla, eli voimme maksaa koiralle esimerkiksi nameilla tai leikkimällä ja koiran mielestä maksu toimii. Joidenkin koirien kohdalla esimerkiksi jänis on niin vahva ärsyke, että nakin voi saman tien heittää vaikkapa olan yli. Tällöin on todettava että nakki on vaarassa saastua: väkisin tarjottu nakki jäniksen perään hinkuvalle koiralle ei välttämättä ole pitkälle kantava ajatus.

Jos jänistilanne tulee kerran vuodessa, estäminen ei todennäköisesti haittaa. Jos taas jäniksiä näkyy joka lenkillä useita, estäminen alkaa todennäköisesti näkyä koiran vaakakupissa. Sen turhautuminen voi nousta korkealle ja jopa purkautua taluttajaan. Koira ei ymmärrä järkisyitä, miksi se ei voi päästä ja sen estäminen tuskin vähentää sen mielenkiintoa jäniksiä kohtaan. Tällaisessa tilanteessa olisi hyvä miettiä sitä brändityötä, eli sitä, että miten saan itseni näyttämään siltä, että en yritä estää koiraa tekemästä sitä mitä se haluaa tehdä.

Luopumista voi mielestäni kuivaharjoitella kotona täysin ilman pettymyksiä. Sitten niihin estämistilanteisiin voi miettiä vaikkapa tukitreenejä, jotta mahdollinen pettymys saataisi rajattua mahdollisimman pieneksi.

Katso koko video liittymällä jäseneksi! Näet myös kaikki liki 200 aiemmin julkaistua videota. VIP-jäsenenä pääset kuuntelemaan podcastit, saat ilmaisen puhelinneuvonnan ja pääset suljettuun fb-ryhmään!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity jäseneksi nähdäksesi piilotetun sisällön.

3 vastausta artikkeliin “Luopumishaaste: miten treenata luopumista ilman pettymyksiä?

  1. Laura sanoi:

    Testasin tätä äsken kahdella koirallani. Nuoremmalle on koulutettu kohtuullisen vahva luopuminen ns. perinteisellä tavalla, eikä se ole yhtä ahnekaan kuin vanhempi. Sen kanssa harjoitus eteni hyvin, eikä se juurikaan yrittänyt ottaa kädessä olevaa namia, vaikka käsi oli lähempänä kuin se käsi, johon pyysin käsikosketusta.

    Mutta vanhempi koirani sitten taas teki ihan kaikkensa, että se sai viedä kaikki namit:D. Se on ahne, sille ei ole koulutettu luopumista kovinkaan vahvaksi, ja se on itse kehittynyt mm. taitavaksi ruokavarkaaksi pöydiltä. Eli sehän oli todella riemuissaan, kun sai vaan ahnehtia ruokaa käsistä:D. Jos kädet oli selvästi sen kuonoa korkeammalla, se malttoi tarjota kontaktia tai käsikosketusta välillä. Mutta kun kädet oli kuonon tasolla (ja usein vaikka ne oli korkeammalla), niin sillä oli pelkästään herkut mielessä ja kaikki meni suoraan sen suuhun.

    No, tämä nyt toki vaan nauratti minua, mutta silti kiinnostaisi tietää, että miten tehdä tätä harjoitusta tällaisen ahneen ja jo varsin vahvasti sen oppineen koiran kanssa, että kaikki ruoka kannattaa ahtaa kitusiin aina kuin mahdollista? Koiran, joka tekee lähes kaikkensa, että saa kiivettyä siihen käteen, jossa nami on:D.

    • Jaana sanoi:

      ?? mahtavaa!

      Täytyypä tehdä tähän eri versioita! Yksinvaihtoehto on pudotella nameja maahan. Tai sitten heitellä kauemmas, jolloin ei ole alun perin niin lähellä kättä ? otetaan työn alle tämä!

      • Laura sanoi:

        Mahtavaa, kiitos :)!

Mitä mielessä?