Mihin hevonen on suunniteltu?

On totta, ettei hevosta ole suunniteltu seisomaan slowfeeding-verkolla. Sitä ei myöskään ole suunniteltu seisomaan polvia myöten kuravellissä sen enempää kuin 5*5 postimerkillä tai 3*3 kopissa.

Pihatto voi olla hevoselle huono elinympäristö. Se voi passivoida, huonontaa unta ja aiheuttaa stressiä. Karsinatalli taas voi olla hyvä ympäristö, se voi sopia hevoselle loistavasti. Jokainen hevosenomistaja joutuu arvaamaan, mikä omalle hevoselle on tärkeää ja järjestämään sen mukaiset olosuhteet niillä paukuilla mitä käytettävissä on.

Jos hevoselta kysytään, kuten useissa tutkimuksissa on tehty, se vastaa näin:

Lajitovereiden seura on tärkeämpää kuin ohjattu liikunta. Näköyhteys ei korvaa tarhakaveria. Aidan yli härkkiminen on parempi kuin ei kontaktia lainkaan.

Vapaa liikkuminen on tärkeämpää kuin ohjattu liikunta tai kävelykoneessa pyöriminen. Parasta vapaa liikunta on silloin, kun mukana on lajitoveri.

Karkearehupainotteinen ruokinta lyhyillä ruokintaväleillä on tärkeämpää kuin väkirehut. Käytöksellinen pureskelutavoite päivää kohti on 60 000 kertaa. Jos se ei täyty, hevonen valitsee seinät ja tolpat.

Nämä kaikki ovat itsestäänselvyyksiä monille. Kuitenkin usein tyydytään siihen, mitä on, vaikka elämänlaatua voi parantaa todella pienillä arkisilla toimilla. Yhden totuuden tuijottaminen ei ole kannattavaa. Vaikka hevosten ylipaino on vakava ongelma, yhtä lailla ongelma on mahahaava. Vain toisen näistä pystyy näkemään päällepäin, ja siksi siihen on niin helppo tarttua. Jos mahahaava näkyisi ulospäin, olosuhteita muutettaisiin hanakammin.

Hevosenpito on pelkkää kompromissia ja syyllisyyttä. Päivittäin tulee mietittyä, puristaako satula, onko suussa kuolainten aiheuttamia muutoksia, onko hevonen liian lihava, onko sillä maha kipeä, onko jaloissa vikaa, onko mahassa hiekkaa, onko sillä kaikki hyvin, kiusataanko sitä ja niin edelleen. Jokaiselle huolelle on oma paikkauskeino, jolla omaa syyllisyyttä tilkitään; on purkkia ja lisäravinnetta, on satulansovitusta, toppaamista ja kuolainten vaihtelua. Lista on loputon ja jokainen asia aiheuttaa pienen päänsäryn. Tilannetta ei yhtään helpota se, että valmentaja/tallinpitäjä/kaveri lisää vettä myllyyn ja antaa lisää aihetta syyllisyyteen. Joskus kannattaakin kysyä heiltä, mihin mielipide tai näkemys perustuu? Perustuuko se mutuun vai perustuuko se mitattavissa olevaan faktaan? Ainoa taho, joka tekee diagnooseja eläinten terveydestä tai sairaudesta, on eläinlääkäri. Heidän mielipidetttä kannattaa arvostaa. Muiden tahojen vinkit ja neuvot kannattaa perusteluttaa. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.

Hevosen kannalta nimittäin heittopussi- tai tuuliviiriomistaja voi olla ongelma. Viikon tai parin kuuri sitä ja tätä ei hevosta tapa, mutta suuret muutokset kannattaa aina suunnitella (ja perustella) huolella.

 

 

Mitä mielessä?