Kun hevonen saa hepulikohtauksen ja poistuu paikalta maa pölisten, melkein jokainen ymmärtää, että kyseessä oli säikähtäminen. Hevosen säikähtämistä ei voi hoitaa kurittamalla sitä, eli hevosen pelko ei poistu vaikka sen oire peitetään tai estetään. Kurittaminen voi muuttaa hevosen strategiaa stressitilanteessa ja näin antaa ihmiselle vallan tunteen – katso kun se ei enää ota lähtöjä kun otin siltä luulot pois.
Pitääkö hevosen kokea herran pelkoa?
Hallinta ja pelolla johtaminen ovat vuosituhansien ajan olleet tapoja toimia hevosten kanssa. Se on silmitöntä väkivaltaa tai se voidaan verhota tyylikkääseen bambukeppiin – periaate on kuitenkin sama: väistäminen ja ikävyyksien välttäminen ovat aina oikeita vaihtoehtoja. Mutta onko se niin, että luotettavasti väkivaltainen ihminen on hevoselle hyvä ja turvallinen? Luotettavasti väkivaltainen ihminen voi olla kaikessa surullisuudessaan ennakoitava ja se voi tosiaan lisätä hevosen turvallisuudentunnetta jossain määrin. Kuitenkaan minusta yhteistyötä ei voi perustaa vuonna 2021 siihen, että hevonen pelkää ihmisen reaktioita enemmän kuin maneesin nurkkaa.
Hevonen osaa salakuunnella
Tutkimuksessa selvitettiin, a) kokeeko hevonen tunteita katsoessaan videoita ja b) osaako se hyödyntää videoilla nähtyjä asioita oikeassa elämässä. Molempiin kysymyksiin löytyi vastaukseksi kyllä. Hevonen kokee tunteita kun se katsoo videoita, jotka ovat sille merkityksellisiä ja kyllä, hevonen soveltaa videoilta saamaansa oppia tosielämän tilanteisiin.
Tämä toiminta on tuttua koirilta ja ihmisiltä, ja se on sosiaalisille eläimille hyvä tapa oppia elämästä. Tähän hevosen herkkyyteen peilaten on käsittämätöntä, että edelleen ihan perusasiat, kuten tavat reagoida uhkaan, otetaan provosointina ja arkipäivän stressitilanteet käännetään taisteluiksi.
Hevosella on samat strategiat kuin ihmisellä
Monesti pakoeläimenä hevoselle ns. hyväksyttävä tapa reagoida tilanteeseen on pako. Esimerkiksi lastaustilanne voi olla hyvin monennäköinen, eli hevonen voi tehdä tilanteessa paljon muutakin kuin pyrkiä aktiivisesti pakoon. Näitä muita keinoja selviytyä hankalista tilanteista ei ihminen kuitenkaan aina lue oikein, ja siitä voi seurata turhia taisteluja hevosen kanssa. Miten reagoidaan jos hevonen tekee jotain ei-toivottua, kuten uhittelee kääntämällä takapuoltaan? Tai entä jos hevonen uhkaa liiskata ihmisen seinään? En sano etteikö tilanteissa pidä puolustautua ja taata turvallisuutta, mutta voisi ottaa opiksi paljon muutakin.
Jos hevonen käyttäytyy vuosikausia samalla tyylillä, eli vaarallisesti tietyissä tilanteissa, tulee herätä siihen, että jokin yhtälössä ei toimi. Joko keinot puuttua asiaan ovat vääriä tai hevosen antamaa infoa ei ole otettu riittävän hyvin vastaan. Valitettavan usein hevosen elämä on täynnä stressireaktioista alkaneita konflikteja ihmisen kanssa, jotka eivät rakenna yhteistyötä, turvallisuutta tai luottamusta. Hevosen aito viesti jää helposti ihmisen stressireaktion alle, emmekä edelleenkään tunnista, että meillä on ihan samat toimintamallit käytössä.
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä näet tunnin luennon aiheesta hevosen stressireaktiot. Käyn läpi hevosen erilaiset strategiat toimia stressitilanteissa ja käytännön esimerkkejä niistä. Lisäksi käyn läpi edellä mainittua tutkimusta, jossa hevosille näytettiin videoita ja saat myös vinkit siihen, millä konkreettisilla keinoilla saat stressireaktiot hallintaan ja hevosen palautumisen tielle.
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.