Miksi koira syö kakkaa ja tekee muuta ällöttävää?
Koira syö kakkaa, piehtaroi siinä, syö ruohoa tai muuta syötäväksi kelpaamatonta. Koirat tekevät monia ihmisen mielestä todella vastenmielisiä asioita. Monet niistä ovat kuitenkin koirille täysin normaaleja, eivätkä kaikki ole lainkaan haitallisia.
Tyypillisiä asioita, jotka ihminen kokee koiran toiminnassa ällöttäviksi tai vastenmielisiksi:
- Koira nuolee toisten koirien pissoja. Koira saattaa tutkia toisen koiran pissalätäkköä hyvin tarkkaan ja lipoa sitä kielellään.
- Koira syö omaa tai toisen koiran ulostetta. Koira saattaa syödä ulostetta silloin tällöin tai melkein pakonomaisesti.
- Koira syö muiden eläinten ulosteita. Koira voi syödä esimerkiksi hevosen, pupun tai muiden kasvinsyöjien ulosteita tai käydä kissan hiekkalaatikolla napsimassa kissan ulosteet.
- Koira syö ruohoa. Lähes jokainen koira syö ruohoa joskus. Tilanne voi liittyä närästykseen tai vatsakipuun, mutta ruohon syöminen ei ole aina ongelma.
- Koira syö kiviä tai kangasta. Joskus koirat syövät ei-orgaanisia asioita, mikä tietenkin on haitallista eikä ole normaalia.
- Koira pyörii raatojen ja ulosteiden päällä. Tämä tapa on koirille tyypillinen ja melkein kaikki koirat ovat jossain määrin kiinnostuneita raadoista.
Miksi koira nuolee toisten koirien pissoja?
Pissojen tutkiminen ja nuoleminen on ihmisen näkökulmasta monesti ällöttävä ilmiö, mutta koirien maailmassa se on täysin normaalia eikä lainkaan ällöttävää. Toisten koirien pissat ovat koirien sosiaalinen media, ja pissaläikkä kertoo jättäjästä paljon. Lisätietoa saadakseen koiran on saatava pissa siirrettyä nesteenä kielen kautta jacobsonin elimeen, jossa koira voi analysoida pissaa tarkemmin. Se, mikä meille ihmisille näyttäytyy ällöttävänä on samaa, mitä teemme itse sosiaalisessa mediassa, eli tutkimme toisten ihmisten viestejä. Pissojen nuoleminen on erityisen tyypillistä uroskoirille, eikä ihminen voi juurikaan koiran kiinnostukseen vaikuttaa.
Ihmisen on vaikea ymmärtää, miten tärkeä hajuaisti koiralle on. Koira saa toisen koiran jättämästä pissasta selville luultavasti yhtä paljon asioita, kuin me saamme toisesta ihmisestä kuvan perusteella. Pissojen nuolemisesta ei siis tarvitse olla huolissaan, se on koiralle normaalia käyttäytymistä. Osalle uroskoirista narttujen hajut, varsinkin juoksuaikoina, aiheuttavat stressiä. Stressi voi ilmentyä vinkumisena, syömättömyytenä tai levottomuutena ja stressin hallinnasta kannattaakin keskustella eläinlääkärin kanssa, jos se alkaa haitata koiran normaalia elämää.
Miksi koira syö kakkaa?
Koira voi syödä omia tai toisten koirien ulosteita. Tarkkaa yhtä syytä tähän ilmiöön ei tunneta, ja taustalla voi olla esimerkiksi jonkin ravintoaineen puute. Keskimäärin joka neljäs koira syö kakkaa, ja eniten tätä harrastavat koiranpennut. Kakan syönti voi johtua näistä syistä:
- Pentu on oppinut tavan emoltaan
- Koira hakee kakasta jotakin tiettyä ravintoainetta
- Koira on nälkäinen
- Koira on stressaantunut ja vailla virikkeitä
- Koiralla on jokin sairaus, joka aiheuttaa kakan syöntiä
Koira saattaa olla luontaisesti kiinnostunut ulosteista ja joskus käy niin, että niiden arvo ja sitä myös kiinnostus vain kasvaa sitä myötä kun ihminen yrittää koiraa estää niitä tutkimasta ja syömästä. Kuitenkin koira kannattaa käyttää lääkärissä, jos se alkaa yhtäkkiä kiinnostumaan toisten koirien tai omista ulosteista. Koiran historia ja pentuaika vaikuttaa myös siihen, onko se kiinnostunut kakan syömisestä, mutta omistajalla on myös rooli tässä toiminnassa. Jos koira tuntee itsensä nälkäiseksi tai se on ollut elämänsä aikana nälissään, voi silloin kakan syöminen olla todennäköisempää kuin sellaisilla koirilla, jotka eivät ole kärsineet nälästä.
Kun koira syö kakkaa, kannattaa ensin ottaa asia seurantaan. Jos koira syö pieniä määriä, eikä tule kipeäksi syömisestä, asian voi antaa olla. Jos taas koira syö yhä enemmän kakkaa ja yhä useammissa tilanteissa, kannattaa kääntyä eläinlääkärin puoleen. Koiraa ei kannata yrittää kieltää syömästä kakkaa, koska se vain yleensä pahentaa tilannetta – varsinkin jos koira kokee että ihminen aktivoituu aina kun koira hakeutuu kakkakasalle. Sen sijaan voi kokeilla palkita koiraa jollakin herkulla, kun se jättää kakat rauhaan.
Miksi koira syö jäniksen tai hevosen papanoita?
Kasvinsyöjien ulosteiden syöminen on koiralla normaalia toimintaa, ja se on harvoin mitenkään haitallista. Koirat ovat tyypillisesti kiinnostuneita kasvinsyöjien papanoista, eikä se sinänsä ole poikkeuksellista. Koirat ovat uteliaita eläimiä ja saattavat helposti maistaa monenlaisia löytämiään papanoita. Mikäli koira syö kasvinsyöjien ulosteita silloin tällöin ja maltillisia määriä, ei tilanteesta tarvitse huolestua.
Miksi koira syö ruohoa?
Lähes jokainen koira syö joskus ruohoa ja osa koirista oksentaa sen jälkeen. Ruohon syöminen on edelleen mysteeri, eikä sille ole olemassa yhtä selkeää syytä. Osa koirista osoittaa epämukavuuden merkkejä ennen ruohon syömistä, mutta isompi osa ei osoita. Samoin, osa koirista oksentaa ruohonsyönnin jälkeen, mutta isompi osa ei oksenna. Ruohon syöminen voi siis liittyä siihen, että koria yrittää helpottaa epämukavaa oloaan tai närästystään syömällä ruohoa. Joskus koira voi syödä kotona huonekasvien lehtiä tai vaikkapa maton hapsuja samassa tarkoituksessa miltei pakonomaisesti; tällöin kyse on usein närästyksestä.
Koira voi syödä ruohoa myös uteliaisuudesta ja yksi teoria on kuidun tarpeen täyttäminen, eikä siihen välttämättä liity huonoa oloa. Joskus ihminen tulee vahvistaneeksi koiran ruohonsyömistä, jos siihen aina puututaan voimakkaasti. Mikäli koiran ruohonsyönti on ongelma, kannattaa seurata koiraa ja alkaa epäillä närästystä jos koira alkaa pakonomaisesti etsiä syötävää ruohoa tai jos koira vaikuttaa huonovointiselta.
Miksi koira syö leluja, kiviä tai kangasta?
Koirien uteliaisuus ja nälkä ajavat niitä maistelemaan asioita, jotka eivät ole syötäviä. Koira voi ruuan koostumuksen, ravintoarvon tai jonkun sairauden takia tuntea itsensä jatkuvasti nälkäiseksi, ja se voi hakea oloonsa helpotusta syömällä mitä tahansa, myös ei-syötäviä asioita.
Kyseessä on niin sanottu pica-käyttäytyminen, jonka taustalla on usein ruuansulatuksen ongelmat. Koira kannattaa viedä lääkärin tutkittavaksi jos se syö toistuvasti muuta kuin ruokaa tai sulavia asioita. Mikäli koiralla esiintyy taipumusta hotkimiseen tai esimerkiksi lelujen osien syömiseen, kannattaa varmistaa että lelut ovat turvallisia, eikä niistä irtoa palasia. Osalla koirista hotkimista esiintyy pelottavissa ja kiihdyttävissä tilanteissa ja osalla koirista tilanteisiin liittyy ruoka, eli koira saattaa nielaista vaikkapa sukan, jos siinä on ruuan hajua.
Mikäli koiralla on pakonomainen tarve syödä jotakin, kannattaa se käyttää lääkärissä. Taustalla voi olla huonovointisuus tai nälän tunne ja ongelma voi ratketa kun koiralle löytyy sopiva ruokavalio.
Miksi koira piehtaroi ällöttävien hajujen, kuten raatojen päällä?
Kaikenlaisessa pahanhajuisessa piehtarointi on koirille täysin normaalia toimintaa, ja ihmiselle erittäin ällöttävää. Tarkkaa syytä toiminnalle ei tunneta. On teorioita siitä, että koira yrittää peittää tällä tavalla oman ominaishajunsa tai että koira haluaa ottaa löytämänsä ihanan hajun mukaan kotiin toisillekin ihasteltavaksi. Yhden teorian mukaan koira haluaa piehtaroimalla itse jättää merkin samaan kohtaan.
Varsinaista syytä ei tälle ällöttävälle käyttäytymiselle tiedetä, ja tästä syystä siihen vaikuttaminen kestävällä tavalla on haastavaa. Paras tapa ehkäistä piehtarointia on pitää koiraa silmällä ja vetää se viime hetkellä pois tilanteesta.