Mitä hevonen haluaa? Tarhaan, porukkaan vai ruokaa?

hevosen kävelytys

Oletko ollut tilanteessa, jossa hevonen vastustelee maneesiin tai kentälle menemistä? Tai se yrittää maastossa kääntyä jokaisesta risteyksestä kotiinpäin? Tai se osaa jo puskea tallin ovelta asti sopivaan suuntaan, jotta se pääsee sinne, mihin se haluaa? Kaikki hevoset eivät aina kaahaa kotiinpäin, vaikka se onkin aika klassinen tilanne. Jotkut haluavat aina kentälle ja osa aina maastoon. Niillä on usein mielipiteitä omasta treenistään.

Liikkuminen on hevosen kaltaiselle atleetille tärkeää. Ripeät askellajit liittyvät tyypillisesti uhkien pakenemiseen, ja hevonen aika harvoin huvikseen laukkailee ympäriinsä. Toki liikkumattomuusjaksot purkautuvat kun mahdollisuus liikkumiseen jälleen koittaa. Varsinkin taannoisen jäätikkökauden jälkeen oli havaittavissa selkeää irrottelua, kun jalat osuivat pitävälle pohjalle.

Hevosen olisi hyvä kävellä mahdollisimman paljon. Kävelytys voi olla hankala toteuttaa ajan ja tilojen puitteissa (kävelytyskoneessa kävely ei ole omaehtoista, jos hevonen ei saa valita), ja kävely on usein se asia, josta tingitään. Tämä ei ole ongelma, jos hevonen kävelee riittävästi omalla ajallaan. Pienessä tarhassa hevosta voi olla hankala motivoida kävelemään, koska ne kävelevät pääasiasssa paikasta toiseen, eivät huvikseen ympyrää. Toisaalta ympyrän käveleminen voi olla merkki jostain muusta ongelmasta, eikä lainkaan toivottavaa. Ehkä helpointa lisätä kävelyn määrää on luoda hevoselle määränpäitä, joiden välissä se liikkuu. Omat hevoset ovat seisseet pienessä tarhassa pitkään huonojen pohjien takia, nyt ne ovat kellojen myötä siirtyneet kesäaikaan ja käyttävät enemmän tilaa, joka niillä on käytettävissä.

Hevosen voi joskus tehdä arkisia valintoja. Monesti hevonen oppii, että tietty reitti mennään kerran. Toiselle kierrokselle ne lähtevät pitkin hampain. Jos niitä yrittää huijata, ne lähtevät pihasta yhä vastahakoisemmin pois. Sen sijaan voi miettiä, miten saa toisestakin lenkistä motivoivan. Mitä paremmin hevonen oppii, mitä mihinkin suuntaan meneminen tarkoittaa, sitä enemmän se voi uskaltaa tehdä valintoja. Toisaalta maastoon menemistä, maneesia ja kenttää voidaan buustata , jos hevonen niitä välttelee. Asenne on muutettavissa kohtuullisen helposti, kun ymmärretään kaikki siihen vaikuttavat palikat. Hevosta voidaan motivoida liikkumaan kentällä tai maneesissa, vaikka se ei siitä pitäisikään. Täytyy vain tietää, mitä juuri se kyseinen hevonen arvostaa 🙂


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa käyn läpi tutkimuksen. Tutkimuksessa haluttiin vastaukset näihin kysymyksiin:

1. Onko hevonen motivoitunut fyysiseen harjoitteluun?
2. Valitseeko hevonen mieluummin tallissa seisomisen vai liikkumisen?
3. Kuinka vahva motivaatio sillä on liikkumiseen?
4. Vaikuttaako hevosen sosiaalinen ympäristö sen liikkumismotivaatioon?

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?