Mitä tehdä kun kani hyökkää – opas omistajalle

Onko mitään söpömpää kuin pörröinen pupu? Ei varmaankaan. ”Helppona ja hiljaisena” hankittu lemmikki saattaakin yllättää, kun siitä tulee jalkoihin ja käsiin hyökkäävä pieni kiusankappale.

Kani on pohjimmiltaan arka, mutta hyvin sosiaalinen eläin. Se kaipaa vuorovaikutusta joko toisten kanien tai ihmisten kanssa. Se on saaliseläin, joka suhtautuu uusiin asioihin aina epäilevästi ja varovasti. Kanin kanssa kannattaa etsiä yhteinen sävel, eikä yrittää ratkaista hyökkäilyä vesisuihkuilla tai muilla rankaisuilla. Rankaisut huonontavat aina eläimen ja omistajan välistä suhdetta, aiheuttavat turhaa pelkoa ja epävarmuutta sekä syövät kanin vaivoin rakennettua luottamusta ihmisiin. Kani voi olla aggressiivinen monesta eri syystä. Jotta ongelmaan voidaan löytää ratkaisu, täytyy ensin yrittää selvittää syy hyökkäilyn taustalla.

Aluksi täytyy sulkea pois kivun ja sairauden mahdollisuus. Kani ei näytä kipua helposti, ja aggressiivinen käyttäytyminen voi olla ensimmäinen ja ainut merkki siitä, että kanilla ei ole kaikki kunnossa. Kun käytös muuttuu, on pupu syytä käyttää eläinlääkärissä.

Hormonit saattavat saada kanin käyttäytymään erityisen ärhäkkäästi. Hyökkäykset tapahtuvat pääosin silloin, kun laitat käden häkkiin tai ruokakupille tai yrität koskettaa kania. Joskus kani puree jalkoja ja pyörii jaloissa niin, että siihen meinaa kompastua. Erityisen alttiita tällaiselle toiminnalle ovat noin puolen vuoden ikäiset tyttökanit.

Kani on territoriaalinen eläin, joka ei pidä tunkeilijoista omalla alueellaan. Mitä pienempi alue kanilla on käytössään, sitä voimakkaammin se sitä usein puolustaa. Häkki on monelle kanille turvapaikka, ja häkissä käytös tyypillisesti on voimakkainta. Kun normaaliin tarpeeseen puolustaa omaa aluetta yhdistetään aiemmat huonot tai epämiellyttävät kokemukset ihmisen käsistä, soppa on valmis..

Kani ei ole tyhmä, ja se oppii todella tehokkaasti puolustautumaan jos sille antaa syyn siihen. Kani myös oppii, että hyökkäämällä saa ikävän tilanteen loppumaan ja syntyy ikävä kierre. Ihmisen pitäisi esiintyä kanille aina pelkästään hyvässä valossa. Kani, kuten muutkin eläimet, haluaa tietää mitä ihminen aikoo. Jos kädet välillä silittävät ja välillä pitävät väkisin kiinni tai huitovat, kani ei voi luottaa niihin ja tästä tulee ongelma. Kani voi nyrkkeillä tai purra yhä herkemmin, mitä enemmän käsiin ja kanin omaan alueeseen liittyy epävarmuutta ja uhkaa. Kannattaa muistaa, että kani ei edes kokonsa puolesta keksi yhtäkkiä pomottaa ihmisiä, vaan se on täysin meidän armoilla. Kani ei voi mitenkään tietää, missä aikeissa ihminen sitä milloinkin lähestyy ja yleensä se varautuu pahimpaan varmuuden vuoksi.

Opittu aggressiivisuus voi liittyä kanin kiinniottamiseen, ruokintatilanteeseen, häkkiin laittamiseen tai sieltä pois ottamiseen tai johonkin muuhun arkipäiväiseen toimintaan. Kun kani oppii hyökkäämään ja uhkaamaan, se yleistyy usein moniin tilanteisiin eikä käytöstä saa helpolla loppumaan. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos kani vähääkään vastustelee tai välttelee käsittelyä tai kiinniottamista. Ongelma ei todellakaan katoa vain jatkamalla käsittelyä, kuten ennenkin. Ongelma ei myöskään poistu sillä, että käsitellään kania päättäväisin ottein, kuten usein neuvotaan. Ongelma poistuu pysyvämmin sillä, että poistetaan tarve puolustautua.

Kanien käsittelyssä yhdistyy kissaan ja koiraan verrattuna enemmän ristiriitaisia tunteita. Kissa ja koira yleensä tottuvat sylissä olemiseen ja normaaleihin hoitotoimenpiteisiin kohtuullisen helposti ja pienellä vaivalla. Moni kani sen sijaan aikuisenakin pelkää sylissä olemista ja kynsien leikkaamista. Mielestäni tässä olisi paljon parantamisen varaa – emmehän halua tietoisesti säikytellä lemmikkejämme. Ymmärrys eläinten kouluttamisen periaatteista lisää varmasti kanienkin kohdalla omaehtoisuuteen perustuvaa käsittelyä.