Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

En vaadi täydellisyyttä. Ja sen huomaa. En vain jaksa viilata, viilata, viilata, hioa ja työstää. Heti kun käytös on sillä tasolla, ettei se niin kovin paljon häiritse, se kelpaa.

Ja niin se kelpaa muillekin. Yleensä neuvoa kysytään siinä vaiheessa, kun eväät on syöty. Kun naapurin neuvo ei enää toimi ja ongelma on niin ärsyttävä ettei kehtaa lenkillä käydä. Ja toisaalta koulutus lopetetaan heti kun on päästy siedettävälle tasolle.

Joku harva jaksaa ja viitsii harjoitella kolmesti päivässä vuoden ajan. 99 % ei jaksa. Eikä siinä mitään. Se on ihmisluonto.

Toisia jaksaa kiinnostaa se täydellinen perusasento vuodesta toiseen. Toisten mielestä maailmassa on tärkeämpiäkin asioita. Ihailen suuresti niitä, joilla riittää energiaa ja jotka rakentavat eläimistään täydellisyyttä päivästä toiseen.

Mikä sinua eläinten kouluttamisessa motivoi?

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

7 kommenttia kirjoitukseen “Mitäs me perfektionistit?

  • maaliskuu 8, 2012 at 10:09 pm
    Permalink

    Eka koirani oli sakemanni narttu, ja koulutin sen pelastuskoiraksi… olin silloin nuori ja terve.. ja mattojen hapsutkin suorassa.. niin kyllä sen koirankin piti suorassa istua… ja tokoilin innolla ym mahdollista niin asennot piti olla just kohillaan… nyt sitten on villakoira…. ja olen toki senkin kouluttanut mutta ”väljästi”… eli löysemmin… kotikoirana vaan on ja lenkki kaverina… osaa kyllä kaiken jos vaan pyytää… enää ei tarvi toistoja luojan kiitos.. villakoira oppii ja muistaa oppimansa aina… luojan kiitos siitä…. aikoinaan kun koulutin koiria niin olihan se ihana tunne kun ihmiset kehui että oi kun on hyvin koulutettu… ja voi huoletta pitää vapaana koska tietää tasan varmasti että koira on hallinnassa tuli mitä tuli… mulla oli se motivaationa.. ja että koska tiesin pystyväni ja osaavani kouluttamaan itse ekan koirani pelastus töihin asti….

    Reply
  • maaliskuu 8, 2012 at 10:28 pm
    Permalink

    Saako vähemmän perfektionisti vastata?

    Mua motivoi koiran kouluttamisessa se koiran kanssa tekeminen. Ja se kun huomaan et koirakin nauttii siitä tekemisestä. Ja kun huomaa et suhde koiraan parantuu ja syvenee kaiken aikaa. Tuloksista hälläväli. Me treenataan mitä milloinkin (toko, pallopaimennus, koiratanssi, jäljestys) ja kokeillaan aina jotain uutta (suunnitelmissa fribeen ja flyballin opettelu).

    Reply
  • maaliskuu 9, 2012 at 9:29 am
    Permalink

    Itse pidän siitä, että eläimet toimivat arjessa aiheuttamatta turhia vaaratilanteita itselleen tai muille ja että kaikki ovat ilman turhaa stressiä. Että ne ovat käsiteltävissä olevia, lääkityksiä, hoitoja ym ajatellen. On sitten kyse kissasta tai koirasta tai mistä tahansa lemmikistä. Harrastelen koirien kanssa koiratanssia (omaksi iloksi, vaikka kisojakin ollaan käyty) juuri siksi, että siinä saa olla vapaammin ja rennommin. Minusta ei tule toko-ohjaajaa, koska en ymmärrä, miksi koiran tulisi tehdä tiettyjä juttuja tietyllä tavalla tietyssä paikassa. Ja koska en sitä ymmärrä itse, ei tietysti lemmikkinikään ymmärrä.

    Tosin ne tietävät paljon käskyjä, joita arjessa tulee vastaan, tuntevat jokainen toisensa nimen, joka toimii myös luoksekutsuna. Odota, paikka, reuna, yli, taakse, tänne, istu, maahan, seiso, eiota, ohi… jne jne. (lisäksi sitten tietysti ne temppukäskyt). Mutta en vaadi istumisessa tokotyypin istumista, en maahanmenossa tokotyypin maahanmenoa – kunhan istuu ja menee maahan pyydettäessä, rennolla tavalla. Ja arki sujuu vallan upeasti neljän koiran ja kahden kissan taloudessa, ilman ovia ja portteja. =D

    Reply
  • maaliskuu 9, 2012 at 11:32 am
    Permalink

    Ajattelen niin, että koiran kanssa eläminen on kokoaikaista koulutusta. Jos koira tekee jotain väärin, sitä torutaan, jos se meinaa tehdä jotain väärin, sitä kielletään (esim pihalla haukkuminen) ja jos se tekee jotain oikein, sitä kehutaan. Käyn koirani kanssa lenkillä kerran tai kaksi päivässä ja joka lenkkikerta on myös koulutussessio. Yleensä käskyt ovat niitä samoja – reunaan, sivulle, takasin, oota, jätä – ja aina kun onnistuu, kehutaan. Samoin joka kerta, kun joku tulee ovesta sisälle, on koulutuskerta. Koiran pitää odottaa nätisti matollaan, että ihmiset saavat kengät jalasta ja vaatteet naulakkoon. Palkintona on tervehtiminen, kehut ja rapsutukset. Joskus tietysti opettelemme uusiakin asioita, useimmiten sirkustemppuja. Se on sitten niin sanottu oikea koulutussessio herkkujen kera.
    Ja koirani on täydellinen, vaikka se ei kaikkia temppuja osaakaan. Se luottaa ja turvaa minuun ja se näkyy. Saan vatkata sitä miten haluan (kipua aiheuttamatta tietysti) ja kynsien leikkuu, hampaiden harjaus, turkin harjaus ja korvien tarkastaminen ei aiheuta ongelmia. Lääkäritkin ihmettelevät että miten tätä koiraa saa väännellä näin eikä se pane vastaan 🙂

    Reply
  • maaliskuu 9, 2012 at 12:37 pm
    Permalink

    Meillä koirat elää aikalailla kuin elo pellossa, vaikka jos viitsisin niin osaisin kyllä niitä paremmille tavoillekin kouluttaa. En itse vain kerta kaikkiaan jaksa ottaa stressiä sellaisista pikkuasioista kuin esim. kerjääminen, hihnassa vetäminen, punteissa roikkuminen tai päin hyppiminen. Siksipä en olekaan hankkinut mitään laumanvartijaa / muuta tarkkaa koulutusta tarvitsevaa rotua enkä toisaalta myöskään kultaistanoutajaa, vaan tälläiset vaarattomat riiviöhirviöt. 🙂 Perfektionisti olen vain siinä, että haluan erittäin hyvään ärsykekontrolliin arjessa tarvittavat peruskäskyt; ”tänne”, ”hiljaa”, ”odota” ja ”ei” (=keskeytä toimintasi).

    Itseäni motivoi kouluttamaan koiran virikkeistäminen ja oma kiinnostus eläinten oppimiseen.

    Reply
  • toukokuu 25, 2012 at 9:14 am
    Permalink

    Oma motivaatio tulee siitä onnistumisen tunteesta, niin koirien, hevosten kuin ihan vammaisen esikoislapsen kuntoutuksenkin kanssa! Jaksan tehdä työtä asioiden eteen, kun tunnen väliin sen valtavan ilon onnistumisesta. Se kantaa pitkälle, huonojenkin päivien ja takapakkien yli.

    Reply

Mitä mielessä?