Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Miten vaikuttaa työmotivaatioon se, että palkka tulee myöhässä? Tai jos tehtävä annetaan myöhässä tai epäselvästi. Jaksaako sitä ponnistella jos palaute viipyy?

Japanilaistutkimuksen (Yamamoto, Kikusuri & Ohta, 2009) mukaan koiran kanssa myöhästyminen voi olla haitallista.

Omistaja myöhästyy yleensä kahdessa asiassa: toimintaa edeltävässä vihjeessä sekä toiminnan jälkeisessä palautteessa.

Tutkimuksessa käytettiin kymmentä koiraa, joille oli koulutettu jo aiemmin toiminnot ”istu” ja ”maahan” siten että ne onnistuivat 80 prosenttisesti niissä. Tutkimuksessa omistajien piti saada koirat istumaan ja menemään maahan käskystä muutamia kertoja peräkkäin. Omistaja antoi käskyn ja koiran toiminnan perusteella joko torui koiraa tai palkitsi sen makupalalla.

Tutkimuksessa havaittiin, että viive omistajan toiminnassa voi vesittää jopa koiralle ennalta tuttua komentoa. Omistaja saattaa esimerkiksi antaa komennon silloin, kun koira on keskittynyt johonkin muuhun toimintaan kuten lattian nuuhkimiseen. Toisaalta kun koira istuikin pyydettäessä, omistaja saattaa viivytellä palkkion tai rankaisun kanssa siten, että palkkio tulee vasta kun koira tekee jo jotain aivan muuta tai rankaisu tulee silloin kun koira tekee oikein. Ymmärrettävästi tästä seuraa, että koira turhautuu. Kukapa ei turhautuisi tilanteessa, jossa ensinnäkään ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja kun yrittää jotain, palaute on epäselvää.

Kuinka paljon sitten saa olla myöhässä? Ei paljon, tässä tutkimuksessa havaittiin jopa puolen sekunnin viiveen aiheuttavan hankaluuksia kommunikaatiossa. Eli ei auta, jos huonosti menneen harjoituksen jälkeen jättää iltaruuan antamatta; ei auta jos lenkin jälkeen palkitsee. Täytyy olla selkeä, täsmällinen ja erittäin nopea jotta voi edes säilyttää koiran nykyisen temppuvalikoiman vesittämättä. Siinä on harjoittelemista.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?