Noutohaaste hevosille – kolme syytä aloittaa treeni nyt

Hevosella ja marsulla on jonkin verran yhteistä. Niillä on hieman samanlainen tapa käyttää aikaa – molemmat eläimet ovat yllättävän aktiivisia sellaisella leppoisalla tavalla. Molemmat eläimet tulevat toimeen melko vähäisellä levolla.

Hevoselle pakkolepo on usein melkoista pakkopullaa ja sen kuuluukin olla niin; hevosta ei ole suunniteltu seisomaan paikoillaan vaan kävelemään ja etsimään ruokaa. Vaikka hevonen on hyvin sopeutuvainen eläin, sen omasta mielestä elämä ihmisen kanssa voi tarkoittaa suuria kompromisseja, ja vaikka se ei skrollaile pakettimatkoja aroille iltaisin, se saattaa käyttäytyä ei-toivotulla tavalla ei-toivotussa tilanteessa.

Mitä pidempään hevonen seisoo, sitä pöllömpää toimintaa siltä voi odottaa. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, vaikkakin ikävää. Hevoselle voi pakkolomasta huolimatta järjestää monenlaista sisältöä elämään. Tätä sisältöä sanotaan virikkeiksi.

Mennään sitten niihin syihin – miksi välillä kannattaa harjoitella jotain ihan asiaan kuulumatonta?

  1. Temppujen kouluttaminen omaehtoisuuteen perustuen on virikkeellistämisen muoto. Virikkeiden avulla parannetaan oppimiskykyä, vähennetään ei-toivottua käyttäytymistä, muutetaan aikabudjettia, parannetaan mielialaa ja nopeutetaan toipumista. Kyllä, en keksinyt näitä päästäni vaan kaikki on tutkittuja asioita.
  2. Uusien taitojen opettaminen omaehtoisuuteen perustuen parantaa sinun ja hevosesi suhdetta. Aivan, hevosesi oppii sinusta, millä tavalla käyttäydyt. Sinä opit hevosesta paljon; milloin se on motivoitunut, milloin se on turhautunut, milloin se ei malta lopettaa ja milloin se malttaa. Suhde muodostuu toistuvista vuorovaikutustilanteista, ja kouluttaminen on erinomainen tapa järjestää jo ennakkoon käsikirjoitettuja vuorovaikutustilanteita. Siitä se luottamus syntyy; sinun ei tarvitse juosta hevosen perässä, kun laitat hevosen juoksemaan tiskiharjan perässä.
  3. Temppujen opettaminen opettaa uutta ajattelua sekä sinulle että hevoselle. Haluatko, että hevonen osaa itse ratkaista ongelmia? Siihen taitoon se tarvitsee harjoitusta ja itseluottamusta, mikä muodostuu onnistumisen kokemuksista. Mikäli itse saat kokemuksen siitä, että hevonen kerrankin ymmärtää mitä siltä haet, ehkä haluat kokeilla vastaavaa myös ratsain. Ehkä löydät arjesta useampia tilanteita, joita voi lähestyä ihan samalla yksinkertaisella kaavalla kuin vaikkapa noudon opettamista.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa näytän millä tavalla noudon opettamisen voi aloittaa!

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?