Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Joskus kuulee, että hevosia ratsastetaan läpi. Tämä voi tarkoittaa monille eri asioita, kuitenkin itse miellän sen sessioksi, jossa käydään läpi avut ja varmistetaan, että hevonen reagoi niihin. Mutta mitä hyötyä läpiratsastuksesta on, jos hevonen reagoi apuihin 1,2 ja 3, mutta omistaja käyttääkin apuja 4,5 ja 6? Eihän hevonen voi silloin ymmärtää.

Jokaisen kannattaisi silloin tällöin pohtia, mitkä avut tarkoittavat omalle hevoselle mitäkin. Kuulostaa hullulta, mutta ei ole läheskään aina selvää, mikä merkki oikeasti tarkoittaa jotakin ja mikä ei. Joskus voi olla niin, että merkki puuttuu kokonaan. Hyvä esimerkki on liikkeelle lähtö. Jos hevonen ei vastaa pohjeapuihin, ääneen tai raippaan, hevonen saadaan liikkeelle vetämällä toisesta ohjasta, jolloin hevonen ottaa sivuaskeleen. Tässä vaiheessa ensin kokeillut avut ovat jo lakanneet, eli paine on poistettu ilman että hevonen on siihen vastannut. Jokaisesta tällaisesta kerrasta hevonen oppii, ettei pohjeapu, ääni tai raippa tarkoita mitään.

Toinen asia, joka ratsastuksessa mietityttää, on hidastavat avut. Yhdelle ratsastajalle perustuntuma hevosen suuhun on höyhen ja toiselle maitotölkit ja muille jotakin siltä väliltä. Joku vetää naruista pysäyttääkseen hevosen, joku toinen ei vedä lainkaan. Mistä hevosen pitäisi tietää, mikä merkki tarkoittaa hidastamista ja mikä on perustuntumaa?

Joskus hevonen koulutetaan ohjastuntumamerkistä lyhentämään kaulaa ja laittamaan pään ja kaulan tiettyyn asentoon. Tämä ilmiö on haitallinen, koska apu, jota käytetään yleensä hevosen hidastamiseen, ei hidasta, vaan on merkki halutusta pään ja kaulan asennosta. Voi olla, että näin koulutetuilla hevosilla ei ole hidastavaa merkkiä lainkaan, mikä taas voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Ravureiden kanssa toimineet usein oppivat, miten hevosen saa hiljentämään vauhtia. Vetäminen ei toimi, vaan yleensä vauhti hiljenee kun naruja löysää. Mistä hevonen tämän voi oppia? No aika helposti siitä, että kuski vetää ja hellittää ja vetää ja hellittää ilman, että hevosen vauhdissa tapahtuu mitään muutosta.

Missä tilanteissa sinä olet huomannut, ettei yhteinen merkkikieli toimi odotetulla tavalla? Ajattele miten taitavia arvaajia hevoset ovat, kun ne pystyvät ymmärtämään viestejä, joita yritämme niille antaa.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?