Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Puhutaan käytöshäiriöistä, ongelmakäytöksistä, käytösongelmista, häiriökäytöksistä, pahoista tavoista, protestoinnista, kurittomuudesta, johtajuusongelmista ja vaikka mistä. Moni termi on ihmiskeskeinen, mikä tarkoittaa sitä, että odotamme eläinten normaalin käytöksen olevan lähellä ihmisten käytöstä.

Käytösongelma on minusta hyvä termi. Siinä käytös on ongelma, joko eläimelle tai ihmiselle. Käytösongelmia on kolmenlaisia:

  1. Eläin käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mikä häiritsee omistajaa
  2. Eläin käyttäytyy epänormaalilla tavalla, mikä yleensä häiritsee eläintä
  3. Eläin käyttäytyy normaalilla tai epänormaalilla tavalla, jota omistaja on tahattomasti tai tahallisesti vahvistanut

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ongelmat, joiden syy löytyy laji- tai rotutyypillisistä käyttäytymistarpeista. Omistaja on saattanut ostaa sian säkissä tai jättänyt katsomatta koiraa karvoihin ostopäätöstä tehdessään. Oikeasti on ihmisiä, joille on täysi yllätys, että kissa on hämäräaktiivinen tai ylipäänsä aktiivinen eläin. Tai että kani ekee papanoita ja käyttää hampaitaan. Tai että hevonen on ”läheisriippuvainen”.

Toki näihin käytöksiin on mahdollista koulutuksella vaikuttaa. Huomattavan paljon auttaa se, että perehtyy laji- ja rotutyypilliseen käyttäytymiseen. Siinä on iso ero, jos yrittää pitää hamsteria tai hevosta yksittäiskarsinassa. Toiselle se on jo lähtökohtaisesti helpompaa. Joka tapauksessa, näissä ongelmissa kyseessä on normaali käytös, jota voidaan muokata esimerkiksi korvaamalla se toisella käytöksellä tai suuntaamalla se sallittuun paikkaan tai aikaan. Jos ongelmana on se, että kissa raapii seinää tai sohvaa, ongelma korjaantuu usein sillä, että hankitaan raapimispuu, joka sijoitetaan oikeaan paikkaan. 

Sitten on toinen ryhmä.

Toisessa ryhmässä eläimen käytös on epänormaalia. Epänormaalia käytöstä on esimerkiksi pakko-oireinen käyttäytyminen. Pakko-oireinen käyttäytyminen eli stereotyyppinen käyttäytyminen on päämäärätöntä toimintaa, joka koostuu usein toistuvista samanlaisista liikkeistä tai liikesarjoista. Stereotyyppinen käytös kertoo puutteellisista elinoloista ja alentuneesta hyvinvoinnista. Pakko-oireista käyttäytymistä on kutominen, imppaaminen, jatkuva nyökyttely, hännän jahtaaminen, karvojen tai höyhenten nyppiminen, kehän kiertäminen, joskus haukkuminen tai aidalla juokseminen. Pakko-oireet syntyvät usein olosuhteissa, joissa eläimellä ei ole mahdollisuutta toteuttaa lajillee tyypillistä käyttäytymistä. Harmillisesti kulttuurissamme näitä väheksytään ja pidetään enemmän ominaisuuksina kuin ongelmina. Verrattuna edelliseen ryhmään nämä ongelmat haittaavat usein eläintä enemmän kuin ihmistä. Pakko-oireiden hoito on hankalaa, ja se lähte aina olosuhteiden muuttamisesta ja virikkeiden lisäämisestä sekä eläimen aikabudjetin muuttamisesta. 

Kolmas ryhmä ongelmakäytöksiä on ns. itseaiheutettuja. Tähän porukkaan kuuluvat ns. huomiohakuiset käytökset, kissojen naukuminen (osittain), haukkuminen (silloin kun koira haluaa jotain), taskuilla räpläävät hevoset jne. Erilaisten käytösten tahaton vahvistaminen on yleistä, koska vaikka itse koemme huutamisen rangaistukseksi, eläin voi kokea sen käytöstä vahvistavaksi palautteeksi.

Käyttämällä oheista kaaviota voi päästä alkuun ongelman syyn löytämisessä.

 

ongelmakaavio

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?