Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Joidenkin lempisana. Sillä on mukava kuitata kaikki käyttäytymiseen liittyvä maan ja taivaan välillä. Dominanssia terminä käytetään usein väärin: oikeastaan dominanssi ei selitä eläimen motivaatiota sosiaalisessa kanssakäymisessä, vaan sen pitäisi kuvata kyseisen suhteen laatua. ”Olla dominoiva” tai ”saavuttaa asema” ei kuitenkaan tutkimusten valossa ole koiralle tai sudellekaan mikään käyttäytymisen moottori.

Nykyinen susitutkimus osoittaa, että susilauma on sopuisa perheyhteisö, joka koostuu vanhemmista ja eri-ikäisistä jälkeläisistä. Tällaisessa yhteisössä aggressiivisuutta tai ”dominanssia” nähdään harvoin. Koira poikkeaa sudesta monella tavalla, mutta villejä koiralaumoja tutkittaessa on huomattu, että vaikka koirat saisivat elää kuinka villisti tahansa ja lisääntyä miten haluavat, ne eivät kuitenkaan omaksu samoja sosiaalisia tapoja kuin susilaumat – koirayhteisöt ovat itse asiassa hyvin löyhiä; yksilöt elävät omaa elämäänsä.

Pentutestaaminen ei kerro, tuleeko aikuisesta koirasta dominoiva, koska yksilöiden välisten suhteiden kehittymiseen ja laatuun vaikuttaa monet eri tekijät, kuten persoonallisuus sekä oppiminen ja yksilölliset kokemukset. Erittäin kyseenalaista on väittää, että kahden eri lajin, kuten ihmisen ja koiran, välistä vuorovaikutusta leimaisi dominanssi. Mieluummin kuin oman perheen dominanssisuhteiden ruotimiseen, kannattaa panostaa oppimisteorian opiskeluun; sen avulla voidaan selittää yksilöiden välisten suhteiden kehitys.

Koirat ovat yksilöitä ja ne oppivat elämänsä aikana arvostamaan erilaisia asioita. Eri resurssit ovat eriarvoisia yksilöiden välillä; toiselle koiralle sohva on tärkeä resurssi, toista ohjaavat ruokailumahdollisuudet, yksi tekee mitä vain saadakseen pallonheittoa. Tutkimuksissa on huomattu, että väitetty ”dominanssi” vaihtelee tilanteen mukaan – koiralaumasta ei voida yksiselitteisesti nimetä päällikköä, joka olisi dominoiva kaikissa tilanteissa, vaan roolit vaihtelevat sen mukaan, mitä kukin yksilö pitää arvokkaana. Koira oppii arkielämässä nopeasti ne vihjeet toisesta yksilöstä, jotka ennustavat positiivista tai negatiivista vastetta. Pentu saattaa voida ottaa lelun vanhemmalta koiralta, mutta jättää sen ruoka-aikoina rauhaan. Samalla tavalla koirat ennakoivat ihmisen reaktioita: se oppii nopeasti lähestyykö ihminen hyvät vai pahat mielessään. Dominanssi on taitamattoman kouluttajan lempilapsi – voi analysoida eläintä sanomatta oikeastaan mitään.

Kun kysyt mitä ”dominanssi” tarkoittaa, saat vastaukseksi usein ovista kulkemista, syömistä koiran kupista (!), luottamusta, vastuuta, turvallisuutta jne. Miten konkreettisesti koulutat koirallesi vastuun? Miten voit olla varma että koirasi mielestä teillä on luottamuksellinen suhde? Oletko aivan varma että koiran suurin motiivi yhteiselossa ihmisen kanssa on päästä yläpuolellesi, mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan? Sitä miettiessä voikin viettää jääkautta ja popsia pari keksiä koiran kupista.

Bradshaw, Blackwell, Casey, (2009), ’ Dominance in domestic dogs – useful construct or bad habit?’, (review), Journal of veterinary behavior 4: 135-144.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

0 kommenttia kirjoitukseen “Johtajuus: onko sitä vaiko eikö?

  • maaliskuu 22, 2010 at 12:26 pm
    Permalink

    Hyvä Jaana! Upeeta, että jaat näitä muidenkin kanssa.

    Reply
  • toukokuu 28, 2010 at 5:23 pm
    Permalink

    Tuollainen johtajuus on kyseenalaista, mutta kuitenkin on hyvä olla koiralleen johtaja sillä tavoin, että koira voi luottaa omistajan puolustavan sitä huonossa tilanteessa ja että omistaja hoitaa asioita, esim. kuka tulee taloon, koiran ei tarvitse huolehtia siitä. Tuo on kuitenkin eri asia kuin se vanhanaikainen johtajuusasia. Nuo kaksi varmaankin voivat mennä ristiin ja se aiheuttaa vielä lisää epäselvyyttä.

    Hyvin tärkeää on luottamus koiran ja ihmisen välillä, positiiviset kokemukset yhdessä.

    Reply
  • kesäkuu 10, 2010 at 7:02 am
    Permalink

    Erittäin hyvä kirjotus! 🙂

    Reply
  • syyskuu 29, 2010 at 2:38 pm
    Permalink

    Näinhän se menee! Status ei ole sama kuin hierarkia; niiden eroa ei vaan yleensä ymmärretä. Paljon on vielä työtä ennenkuin voimme julistaa kolinapurkit ja jääkaudet unholaan… Kiva blogi, sait juuri uuden lukijan. 🙂

    Reply
  • kesäkuu 4, 2011 at 11:47 am
    Permalink

    Nämä on niitä ikuisuuskysymyksiä joita pohdin usein muiden koiraihmisten kanssa.
    Itse en usko siihen, että sinun kuuluu olla koiralle se ”pomo” jolle se vannoo uskollisuuttaan ect.
    En myöskään usko siihen, että olisin koiralleni äiti, kuten susilaumoissa väitetään olevan.
    Kuka meistä lopulta pääsee jokaisen koiran pään sisään? Sanoisin, ettei sellaista kirjaa tai tv-ohjelmaa olekaan, kuin ”näin koulutat koirasi”, sillä kuten ihmisiä, susia ja koiriakin on paljon erilaisia. Toiset koirat toimivat ruoalla, toiset leluilla, toiset toimivat joka toinen päivä ja osa vuoroviikoin, paitsi toko-kokeissa. Itse olen suositellut aina katsomaan useampaa ohjelmaa ja lukemaan useamman kirjan ja tutkiskella mitkä metodit sopivat parhaiten omaan koiraan.
    Minun murreni ei toimi leluilla ja ruokapuolikin on vähän niin ja näin. Mutta motivaatioksi tuntuu riittävän se, että olen aina harjoitustilanteissa pirteä ja meillä on hauskaa kun harkataan. Olen alusta asti yrittänyt tehdä harjoittelusta mukavaa ja kivaa touhua ja lopettaa harkat aina temppuun, joka varmasti osataan jotta kaikille jää hyvä mieli.
    Mutta noin niinkuin perustottelevaisuudessa katson, että koiran on toteltava. Jos ohitetaan koiraa, se on ohitettava. Kun käsken sitä pysähtymään, sehän pysähtyy. Kun meille tulee vieraita, heidät on päästettävä sisään. Miten tahansa nämä sitten harjoitellaankin, niin lopputulos on sama. Me kerromme, miten haluamme koiriemme käyttäytyvän ja koulutamme ne niin. Oma koirani ei minua mitenkään koettele tai yritä päästä niskan päälle, mutta katsoisin, että meidän suhteessa minä olen se, joka käskee ja koira tottelee. Kuulostaa karulta, mutta eipäs vielä kärjistetä liikaa. Tässä suhteessa minä annan ruokaa, metsälenkkejä, leikkiä, namia silloin kun se maistuu ja paljon innostavaa mukavaa yhteiseloa. Koulutuksella olen pyrkinyt siihen, ettei sellaisia ole, kuin huonot päivät, tai että esim. ohitus toimii vain joka toinen päivä. Ankaralla työllä ja syvillä hymykuopilla olemme päässeet erittäin hyvään lopputulokseen. Kaikki sujuu kuin tanssi vain, meidän suhteemme on loistava, vaikka katsonkin, että olen omalla tavallani ”johtaja”. Miten tämän nyt sanoisi ettei tulisi väärinkäsityksiä… Emäntä?

    Yritän tässä vain sanoa, että vaikka tämä ”johtajuusteoria” on omalla tavallaan nyt pois muodista, niin sitä ei pitäisi minun mielestäni käsittää niinkään, että jos koira puree kenkiäni, niin heitän sille namin huoneen toiseen nurkkaan, tai lakkaan kieltämästä sitä. Itse käytän sanoja ”ei, a-aa ja hyi”. Enkä luopuisi niistä vaikka itse tasavallan presidentti sanoisi minulle, että on tehty uusi tutkimus Papua Uusi-Guineassa ja todettiin niiden olevan hyödyttömiä. Luulen kyllä, että itse tunnen koirani parhaiten. Ja se, että kiellän koiraani syömästä kenkiä, ei tarkoita että olisin itse keisari ja koira nöyrä palvelijani.

    En viittaa tällä kehenkään täällä, Jaana blogisi on uskomaton ja olen suuresti nauttinut lukea sitä.
    Sääli vain, että nämäkin asiat kärjistetään (joskus) niin, että pian ollaan pulassa, koska ei uskalleta enää kieltää koiraa ettei siitä tule pelkoaggressiivinen…

    Reply

Mitä mielessä?