Koiran kynsien leikkaus - tassujen käsittely ja koiran palkitseminen
Johdanto koiralähtöiseen kynsienhoitoon
Palkkiot ovat tärkeitä kynsiharjoittelussa
Monissa tapauksissa käsittelytoimet tekee ongelmalliseksi koiran pelko tai jännitys tilannetta tai toimenpidettä kohtaan. Tällä kurssilla kaikissa harjoituksissa tavoitellaan sitä, että koira ei joutuisi konfliktitilanteeseen, eli ristiriitaan. Ristiriita voi näkyä esimerkiksi niin, että koira väistää mutta silti ottaa palkkion vastaan. Tai niin, että koira tulee epäröiden tilanteeseen ja lähtee nopeasti pois palkkion saatuaan. Koulutuksessa on erittäin tärkeää alusta asti keskittyä siihen, että koiran hyvä asenne säilyy alusta asti mukana. Taitava palkkioiden käyttö helpottaa tässä tehtävässä.
Palkkioiden valinnassa toimii parhaiten kokeileminen. Kannattaa kokeilla monenlaisia palkkioita ja merkitä niitä muistiin tulevaisuutta varten. Lisäksi voit ottaa tavaksi silloin tällöin testata koiralla, mikä on sillä hetkellä paras palkkio.
Harjoittelun alkuvaiheessa ei kannata murehtia siitä, että koira on innoissaan eikä malta pysyä paikoillaan – paikoillaan pysymisen opettaminen on huomattavasti helpompaa jatkossa, kun koiralla ei liity varsinaiseen toimenpiteeseen konfliktia eli sisäistä ristiriitaa.
Erilaisia palkkioita:
- Nopeasti nieltävät herkut
- Nuoltavat herkut
- Purtavat
- Etsittävät
- Vapautus nameille
- Pallo/lelu
Erilaisia tapoja toimittaa ruokapalkkioita:
- Koppi
- Heitto
- Kädestä suuhun
- Jahtaus
- Vapauttaminen
Muita palkkioita:
- Kehuminen ja silittely
- Erilaiset leikit
- Ulospääsy, sisäänpääsy, autosta hyppääminen
- Nuuhkumatto tai nuolumatto
- Namien etsintä
Kannattaa kokeilla kaikenlaisia erilaisia palkkioita – joskus palkkion vaihtaminen tuo heti harjoitteluun uutta potkua.
Tähän voi laittaa vaikka jonkun pdf-tiedoston: dummy
Tai vaikka linkin: www.google.com