Pidä kissa aktiivisena ja terveenä
Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Moni kissanomistaja pähkäilee päivittäin, miten katin saa pidettyä tyytyväisenä ja pois kiellettyjen asioiden parista.  Aika harvassa on sellaiset paikat, joissa itse uskaltaisin pitää kissaa vapaana ulkoilemassa, jos niitä on lainkaan. Kissan ulkoiluttaminen valjaissa todella kasvattaa omaa kärsivällisyyttä, mutta ei välttämättä ole kovin hauskaa. Kissan mielestä taas mikään ei ole mukavampaa kuin väijyä oikeita saaliita pihalla, ullakolla tai ulkorakennuksessa. Ulkoilu on loistavaa ajanvietettä, muttei suinkaan ainut tapa pitää kissa kiireisenä.

Virikkeet vaikuttavat eläimen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Niillä on useita vaikutuksia, joista on hyötyä, kun tavoitellaan tervettä ja pitkäikäistä lemmikkiä. Virikkeellinen ympäristö parantaa muistia ja oppimiskykyä, lisää hermosolujen haarautumista ja määrää, vaikuttaa mielialaan välittäjäaineiden kautta sekä parantaa kasvutekijöitä, mistä voi olla hyötyä esim. leikkauksesta toipumisen aikana. Kissa siis voi paremmin, kestää paremmin stressiä ja pysyy terveenä ja tyytyväisenä, kun sillä on kissaystävällinen koti. 

Kissa on erittäin tehokas saalistaja, joka käyttää ison osan hereilläoloajastaan saalistukseen. Kyseessä on siis yllättävän aktiivinen eläin, mitä ei uskoisi kun näkee sen aktiivisimmillaan kääntävän kylkeä. Virikkeitä kannattaa kissalle tarjota päivittäin. Paras mittari virikkeen toimivuudesta on se, että se lisää kissan omaehtoista aktiivisuutta. Mikäli kissan aktiivisuus ei lisäänny, virike ei toimi. Kiipeilypuut, paperipussit ja paikkaa vaihtavat huonekalut jaksavat hetken kiinnostaa, mutta ovat pian pois käytöstä. Parhaiten kissa pysyy tyytyväisenä, kun sillä on vaihtelevaat ja monipuolista toimintaa sekä perhene kanssa että itsenäisesti.

Mikäli kissalla ei ole mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen (saalistus, leikki, sosiaaliset suhteet, raapiminen ym.) sille voi kehittyä käytösongelmia. Käytösongelma, varsinkin kun kyseessä on kissa, ei yleensä ole pelkkä yksi ongelma, vaan käytös on yleensä oire, jonka syyt löytyvät muualta. Siksi kissojen käytösongelmiin esitetään lähes aina virikkeellistämistä varsinaisen koulutuksellisen käytöksen muokkaamisen lisäksi.

”Kaikki kissanomistajat haluavat, että kissa pysyy tyytyväisenä, eikä raavi sohvaa, valvota öisin tai revi verhoja alas.

Kissa on älykäs ja aktiivinen eläin, joka keksii itselleen tekemistä, jos sitä ei sille järjestetä. Kissan mielestä huonekasvien repimisessä ei ole mitään vikaa, mikä vaatii omistajalta ymmärrystä.

Omaa kissaa kannattaa opetella ymmärtämään, jotta yhteinen arki olisi mahdollisimman sujuvaa  ja kaikkien osapuolten kannalta laadukasta.

”Kissojen virikeluento” -verkkoluennolla käydään läpi kissojen aktivointia ja sitä, miten kissakohtainen persoonallisuus kannattaa ottaa huomioon. Luennolla eläinten käyttäytymisneuvoja Jaana Pohjola MSc, BSc kertoo miten kissan voi pitää hyvällä tavalla kiireisenä ja aktiivisena ja poissa pahanteosta.”

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr
Jaana on EmailJaana on FacebookJaana on Linkedin
Jaana
Eläinten käytösneuvoja BSc, MSc @ Eläinkoulutusblogi
Uhittelu, ryntäily, merkkailu, rikkinäiset esineet... lista on loputon. Silti eläinten käytösongelmiin löytyy lähes aina ratkaisu jonka avulla voitte elää rakkaan lemmikkisi kanssa sulassa sovussa monia onnellisia vuosia. Olitpa sitten koiran-, kissan- tai hevosen omistaja, olet tervetullut blogiini josta löydät lisää ohjeita kuinka se tapahtuu!

2 kommenttia kirjoitukseen “Pidä kissa aktiivisena ja terveenä

Mitä mielessä?